Tekijä: Kalle Pohjola

Luin tuossa erään blogistin maininnan kotivarasta, siis kolmen päivän tarvikkeet kotona. Kolme päivää mielestäni mikään kotivara ei kyllä ole, lähinnä normaali ruokavarasto.

Tuosta kotivarasta Martta-järjestö aikoinaan kirjoitteli useastikkin mutta he kyllä tarkoittivat käsittääkseni n kolmen viikon kotivaraa, näin ainakin ymmärsin.

Rupesinpa oikein miettimään; häiriötilassa, pakastevarastomme riittäisivät ainakin kuukauden pari, agregaatista saamme virtaa, pienkonebensiiniä saisi olla varastossa enemmänkin kuin parikymmentä litraa. Kuivaruoka-aineita, mehuja, marjasäilykkeitä, kuivattuja ruoka-aineksia ja mausteita riittäisi myös tuon parikin kuukautta. Hätätilassa vettä saa pihakaivostamme, kaasuakin löytyy, talo + sauna lämpiävät puilla, puita riittää. Paristoja ja valaisimia löytyy riittävästi.

Olipahan hyvä välillä miettiä tuota kotivara-asiaakin.

Paistelinpa pihvejä eiliseksi evääksi. Tapani mukaan pippuroin edellisenä päivänä ja laitoin vakumiin ja jääkaappiin maustumaan.

Eilen sitten tunti ennen paistamista otin pöydälle lämpiämään. Maustoin lisää ja paistoin, paistamisen jälkeen suolasin savustetulla merisuolalla (myllystä).

Se tuo savusuola on melkoinen uutuus Suomessa ja kallis; kilohinta n 60€.

Viime reissullani ostin sitä Balti Jaam Turgilta; pitihän sekin kummajainen käydä katsomassa, uutuus kun on.

Komeahan se on, kieltämättä ja väkeä paljon mutta kyllä se ”venäläisen torin” tunnelma on tyystin hävinnyt.

Sieltähän sitten sitä Suitsutatud meresoolaa tuli ostettua. 200g purkki Soolakodan tuotetta, tammipurulla savustettua, maksoi kilohintana 19€.

Kyllä täytyy sanoa, aivan eri tuote todella on kuin tavallinen merisuola, tai maustesuolat, joita niitäkin varsin monia on tullut kokeiltua. Ketä muuten mausteostokset kiinnostavat; Liivalaia 46 löytyy Piprapood niminen maustekauppa, siellä on upeat valikoimat mausteita ympäri maailman. Usein noita mausteita sieltä käyn ostamassa ja hinnatkin siellä ovat ihan sopivat. Siitä pihvin mausta, makuun tuli hieman häivähdys rommia, tosin kovin heikkona mutta mausteisena.

Suosittelen kokeilemaan.

Aloitin yritystoimintani 80-luvun loppupuolella. Oli tarjolla rahaa, valuuttalainoja, yrittäjiksi aikoville miltei tyrkytettiin rahaa.

Toimintani aloitin 20 000:- limiitillä yritykseni pankkitilillä, toki lainaa jouduin muutaman kymppitonnin ottamaan kuorma-auton hankintaan yms. Osamaksua en edes harkinnut.

Sitten 90-luvun lama, valuuttalainat osoittautuivat loukuksi. Monet yritykset eivät huomioineet lamamahdollisuutta. Ostettiin hienoja autoja, ulkomaanmatkoja, hulppeita yritystiloja, … velaksi.

Yritykset joutuivat tarkastelemaan uudestaan toimintaansa, irtisanomaan väkeä, sekä suorastaan pakottivat irtisanomiaan ihmisiä yrittäjiksi ja lupautuivat ostamaan tuotteita/palveluita. Yritykset, suuretkin säästivät huomattavasti kun vain ostivat yrittäjiltä aina tarpeen mukaan. Työntekijöiden palkkaaminen koettiin kalliiksi. Vuokratyövoimayritykset alkoivat tuoda halpahintaista työvoimaa eri aloille; haluttiin halpatyövoimaa.

Pienyrityksiä (yhden asiakkaan omaavia) kaatui vain muutaman vuoden sisään. Oltiin liian optimistisia yritystoiminnan suhteen.

Sitten tulivat ”vippaskonstit”, mm yrityksen siirto Eestiin, sitä mainostettiin taikasanaksi. Siihen vipuun menin itsekkin; onneksi tajusin realiteetit, suhteutin raamit yrityksen suorituskyvyn mukaan, en yli-investoinut.

Vajaat kaksi vuotta riitti etelä naapurissa, muutin yritykseni takaisin Suomeen, tein pieniä tarkistuksia toimintaan ja laman yli päästiin vaurioitta.

Kun nyt katselee työelämää tänä päivänä; ilmassa on selkeästi sitä aistittavissa, että ns pakkoyrittäjyys nostaa taas päätään näin kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Yt-neuvotteluja uutisoidaan jatkuvasti, näin täällä meidänkin seudullamme. Eilen muuten tuosta pakkoyrittäjyydestä uutisoitiin valtakunnan uutisissa ihan 90-luvun malliin.

No, hyvähän minun on katsastella kun yrittäjätaipaleellani en ”kuuseen kurkoitellut”, maksoin maksuni, verot ml, en kikkaillut, ei tosin liikevaihtokaan aina niin kaksinen ollut, saatikka tulos mutta toimeen tultiin.

Olen viimeisen parin kuukauden ajan lueskellut tri Matti Lacmanin kolmea historiantutkimusta, ajoittuen Itävalta-Unkarin ja keisarin saksan I maailmansodan aikaisiin sotavankien pakoihin Muurmannilta ja vähän muualtakin Veäjältä Kainuun kautta Ruotsiin. Jatkossa luin valtavan teoksen; Suomen vai Saksan puolesta. Teos käsittelee jääkärien taustoja ja aikaa Saksassa, sekä sisällissodan jälkeistä aikaa, Villi itä, taas käsittelee heimosotia, vapaajoukkoja ja balttian maiden itsenäisyystaisteluja, sekä suomalaisten osallisuutta niihin.

Kaikki nämä teokset käsittelevät jääkäreiden vähän tuntemattomampaakin aikaa itsenäisyyshankkeistamme, sisällissodasta mutta nykypäivän tutkimusten valossa.

Asioita ei käsitellä aikalaiskertomuksina, siloiteltuina voittajan historiankirjoituksina, eikä minään ”sankarikertomuksina”.

Tuo I maailmansodan aika käsittelee ns etappimiesten toimintaa Muurmanin sotavankien auttamiseksi Kainuun läpi Ruotsiin.

Samalla valaistaan muun muassa merkittävän kainuulaisen, jääkäriaktivistin ja etappimiehen, Juho Heikkisen (Hallan Ukko), elämää ja merkittäviä toimia itsenäisyysajatuksemme edistämiseksi ja jopa taloudelliseksi auttajaksi, vaikka asuikin Hallan tilalla Hyrynsalmella vuokraviljelijänä. Maalaisliiton kansanedustajakin oli kahteen kertaan.

Tuo kirjan kuvaama ajanjakso aina itsenäisyyteemme asti sisältää koillismaan ja Oulun-seudun monenkirjavaa elämää. Salakuljettajia, etappimiehiä, poromiehiä, jääkäriaktivisteja, huijareita, venäläisiä virkamiehiä, ts koko elämän kirjo. Kaikkia noita sisältyi mm itsenäisyysaktivisteihinkin.

Tämän kirjan tapahtumat ikään kuin loppuvat sisällissotamme päättymiseen ja rauhansopimukseen. Saattaapa muuten olla, että monelle on uusi asia se, että myös Saksa pakotti Suomen allekirjoittamaan Suomen ja Saksan välisen rauhansopimuksen, huolimatta siitä, ettei sotatilaa ko maiden välillä edes ollut. Saksa halusi tehdä Suomesta eräänlaisen saksalaisen provinssin, satelliitin.

Ken haluaa saada selkoa noista runsaan sadan vuoden takaisten aikojen historiasta; suosittelisin näitä tri Lacmanin teoksia, ei tarvitsisi uskoa kaikenlaisia sotakirjoja, elämänkertomuksia ja sopivasti kiillotettuja aikalaisteoksia.

Kuva; Agricola.

Etelänaapurimme näyttää olevan melko lailla kaukonäköisempi alkoholiveron suhteen. Liekköhän aikanaan kieltolain haamut peloittelemassa vieläkin suomalaisia?

Eesti laski alkoholiveroa 25%, Latvia laski 15%, Latvian myyntipaikoissa tuli paniikki, yksi yrittäjä jo lopetti.

Pärnun matkailuyrityksiltä liukeni yksi valttikortti.

Eestin matkailu on suomalaisten suhteen nousussa, ei suinkaan viinanhakureissujen takia vaan nyt suomalaiset hakevat mm Tallinnassa gastronomisia elämyksiä, ja sillä saralla tarjontaa riittää. Myöskin naapurimme kulttuuri on enevässä määrin herättänyt kiinnostusta.

24. – 25.2. lähden taas reissuun, auton huolto, erinäisten tuotteiden hankintaa (mm mausteet), siinä yksinkertaisuudessaan reissuni. Matkan hinta; auto, minä, menomatkalla aamiainen, paluumatkalla päivällinen, = 99€ kaikkinaan.

Eesti on hieno maa, kuten Suomikin, molemmissa ehkä ihmisiän verran kaikenlaista tutustumista ja katsottavaa.

Poikkeuksellisesti yövyn tuttavani; politsei ja rajavalve-kapteenin perheessä, oli pakko kun tuttavani suorastaan vaati yöpymistä heillä.

Mielipiteiden vaihto, olla jopa eri mieltä, se on rikkaan keskustelun ja erilaisten näkemyksien kirjo. Ei se edellytä riitelyä, siitä voi jopa oppiakkin.

Tyypillisesti riitelyn saavat aikaiseksi omaa ehdotonta erinomaisuuttaan täynnä olevat henkilöt.

Paljonkin olen, useidenkin blogistien kanssa ollut eri mieltä, riitaa ei kuitenkaan yleensä synny kun asioitaan ja erimielisyyttään pystyy mahdollisimman hyvin perustelemaan.

Jos oma minä on ylivoimaisen ylivertainen omien tuntemustensa, niin henkisten kuin fyysistenkin kanssa, eikä pysty tunnustamaan, että toinenkin voisi olla oikeassakin, tällöin riidan siemenet on jo kylvetty.

Keskustelujen aihekirjo saa ja oikeastaan pitääkin olla rikas mutta asiantuntijaksi, erityisosaajaksi julistautuminen on väärään suuntaan lähtevän polun alku, pääsääntöisesti. Toisaalta, jos keskustelijalla on esimerkiksi ko alan ammattikoulutus, jopa pitkäkin; jossain määrin asiantuntemusta voi olla, jopa melkoisestikkin.