Tekijä: Kalle Pohjola

Eilen ja toissapäivänä uutisoitiin suomalaisesta voimanostajasta, joka tunsi olevansa, ei mies, eikä nainen. Muutti etunimensä, kertoi poistattavansa rintansa, … ?

Mitähän tämä? Kyllä minä homot ja lesbot vielä jotenkin ymmärrän; mutta tämä toissukupuolisuus ja siitä uutisissa ”rummuttaminen”, en ihan oikeasti ymmärrä.

Kajoamatta mitenkään uutisoinnin yksityiskohtiin, voisin käytännön tasolla sanoa; eläinmaailmassakin esiintyy kyllä tämmöistä homo-/lesbojakautuneisuutta, kait se sitten eräänlaista ”normaaliutta” edustaa. Kuitenkin näiden ilmiöiden jatkuvaa uutisointia; tulin kaapista ulos, puolisoni (nainen naiselle),  … jne.

Tämmöinen sukupuolisuuden jatkuva uutisointi on mielestäni sairasta.

Jokainen eläköön kuten haluaa mutta älköön tyrkyttäkö erilaisuuttaan ”lööppeihin”.

Ylläoleva on ainoastaan omaa ajatteluani.

Meillä syötiin tänään kylmäsavukalaa, aiolikastiketta (itse tehty), tomaatti/sipulisalaattia majoneesilla (itse tehty), paahdettuja kuorimattomia lohkoperunoita; erittäin yksinkertainen valmistaa. Pestyjä kuorimattomia perunanlohkoja, rosmariinin oksia, valkosipulin kynsiä runsaasti, pippuria, ruususuolaa, laadukasta oliiviöljyä. Kaikki uunivuokaan ja 200 asteiseen uuniin 40min.

Tarjoiltaessa perunoiden päälle aiolikastiketta.

Kun oli ruokailtu ja vaimo ongiskeli viimeisiä puoliksi karamelisoituneita valkosipulin kynsiä uunivuoasta ja loihe lausumaan; Jos kotona haluaa herkullista syödä, on se opeteltava itse tekemään. Mitäs minä tuohon ylenpalttiseen lausumaan muuta kuin myöntelin.

Eilisnä päivänä siinä aamupäivällä kun laittelin kanoillemme apetta päiväksi; siinä pihalla touhuillessani ihan normaalisti juttelin kanoillemme. Kuinka sattuikaan, pihaan ilmestyi eräs vaimoni leivonnaisia hakeva asiakas, minut kun näki, sanoi luulleensa pihassa olevan muitakin. Tottakait  olikin; kanamme, heille juttelin.

No, minun tapani on jutella kanoilleni, ”kissallemme” Mirrille ja oikeastaan kaikille eläväisille pihapiirissämme.

Keskinäisen kommunikoinnin perusasia on puhe, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Puheen sävy, äänenpainot jne, ne viestivät enemmän kuin kirjaimelliset sanat.

Siis edelleenkin puhelen pihaeläimilleni, silläkin uhalla, että kylähullun maineen saan. Oikeastaan siinä kategoriassa olen melko kiitettävästi edistynyt.

On muuten hämmästyttävää kuinka monella on sitkeä käsitys esim oman kotimaansa, itsenäisen valtion, rajoista.

Kyllä ymmärrän varsin hyvin esim synnyinseudun, se ei voi muuttua; kotimaa, kotiseutu, … yms, ne voivat elämän aikana muuttua moneenkin kertaan.

Pelkästään Euroopassa on lukuisia valtioita, joiden rajoja on muuteltu niinkin radikaalisti, että koko valtio on siirtynyt, joko länteen, itään, etelään tai pohjoiseen. Puola ja Venäjä esim oivallisia esimerkkejä. Puola on aiemman alueensa rajoilta siirretty lännemmäs lähes kokonaan, Venäjä, alkujaan Kiovan Rus, on siirtynyt n nykyisen Ukrainan alueelta reilusti koilliseen. Entisen Neuvostoliiton rajat olivat nykyiseen Venäjään verrattuna, melkoisesti laajemmat. Itävalta-Unkari, nykyään Unkari ja Itävalta.  Nämä vain esimerkkeinä.

Suomen nykyisiä rajoja eivät suomalaiset ole itse määritelleet, ne ovat määriteltyjä muiden toimesta.

Suomessa asuu suomalaisia, syntyperäisiä tai maahanmuuttajia. Etnistä somalaista ei edes ole. Olemme monesta kansasta, rodusta ja laajemmasta kansanryhmästä ja kulttuurista koostuneita. Näin on myöskin lähestulkoon esim Euroopan jokaisessa maassa.

Kulttuurillisesti suomalaiset eivät suinkaan ole yhtenäinen ryhmä; maan sisälläkin jakaannumme monenlaisiin kulttuurillisiin ryhmiin ja niiden yhteensulautumiin.

Kielellisetihän olemme virallisesti kaksikielinen mutta täällä asuu paljon västöä, jotka eivät toisen suomalaisen puhumaa kieltä edes ymmärä. Laitappa vaan samaan porukkaan raumalainen ja savolainen; ei tule riitaa kun eivät toistensa puheesta mitään selvää saa. Molemmat kuitenkin puhuvat suomenkieltä.

Yllä kirjoittamani on varsin laaja alue mutta näin lyhykäisyydessään teinpä avaukseni näin.

 

 

 

Lauri Järvilehto; Ajattelun ammattilainen.

Satuin lukemaan filtri Lauri Järvilehdon blogin keskustelusta, sen vivahteista, kompastuskivistä jne.

Lukemani sai minut perusteellisesti ajattelemaan nykypäivän keskustelujen tasoa ja tyyliä.

Lukemani perusteella totesin kyllä, että tuommoinen alta viisikymppinenkin pystyy ja varsin sujuvastikkin ahtamaan uusia ajatuskuvioita tämmöisen ikämiehen mielimaailmaan.

Samalla kyllä suosittelisin varsin lämpimästi lukemaan blogin ja jopa ehkä oppimaan uusiakin asioita, tai jopa reivaamaan omaakin keskustelutyyliänsä ehkä oikeampaankin suuntaan; ainakin minulle jäi noista ajatuksista ”itämään” moniakin yksityiskohtia, koskien keskustelun rakennetta.

Tietenkin moni, nuorehkokin keskustelija saattaa olla siksi tiukkaan betonoinut ajatuskuvionsa, puhumattakaan sitten meistä vanhemmista.

Olen kyllä joskus aiemminkin tullut maininneeksi, että tunnustaminen; en ehkä sittenkään ollut oikeassa, pitääpä asioita miettiä uudestaan, saattaa olla hyvinkin hedelmällistä; näin ajattelin esim omalta kohdaltani.