Tekijä: Kalle Pohjola

Tämä meidän juhannuksemme  soljuu ihan vanhan kaavan mukaan.

Pihan tapahtumia sitten voi seurailla kamerani kuviltakin.

Mikään korpisoturi en ole enkä koskaan ole ollut; Suomessa kun ei ole sodittu,  minun  elinaikanani, yli 80 vuoteen,

Juhannus menee klo 18 lipun noston, saunomisen, grillausta meillä ei harrasteta kun  ei edes grilliä ole mutta hyvää ruokaa tehdään.

Kuhaa sain ja savustelen; kalapitoinen se meidän ruokalistamme kaiken kaikkiaan on.

Näin se meidän juhannuksemme menee.

Palasin juuri ruokailemasta, ihan vakiopaikassani vatsani täytin. Ei mikään Tallinnan Tripadvistorin huippuluokkittelema, vaan oman makuni mukaan.

Ruoka, seasnizel, mulgipuder, salad, kylm piparjuursoos = perunamuusi, possunleikkele, salaatti ja kylmää piparjuurikastiketta. Leipä oli aivan tuoreen pehmeätä ja kurkunkostukkeeksi ravintolan omaa tummaa olutta. Artikkelikuvaan siksi,  että se mulgipuder  on siellä leikkeen alla ja leikkauspinnastakin näki, ettei sitä leikettä pelkällä paneerauksella paksunnettu.

Sain  tutun suosikkitarjoilijan, nuori siro ja hoikka, kohtelias, silminnähden suoraryhtinen ja kiiti letti heiluen ympäri ravintolaa, sellaisella vauhdilla, että hirvitti.

Ihmettelen muuten näiden tarjoilijoiden asiakasmyönteisyyttä, kohteliaisuutta ja silmin nähtävää asiakaspalveluasennetta; se kun palkka tällä alalla jää alle tuhannen euron ja tässäkin ravintolassa, kovinkin suomalaisten turistien suosiossa, juuri edullisen hinta-/laatusuhteensakin vuoksi. Pääosa suomalaisista ei lukeudu niihin kaikkein helpoimpiin palveltaviin, varsinkaan ns risteilyasiakkaat. Vaaditaan, kiitosta saa hohtimin kiskoa esiin ja lasku maksetaan viimeinenkin sentti taskuun keräten.

Tämä ateria; kaksi 1/2l tummaa talon olutta, ateria kokonaisuudessaan, yhteensä 15,75€ ja todella kylläiseksi tulin ja ateria todella maittava.

Edellisestäkin huolimatta; nämä tytöt näyttävät pitävän korkeata työmotivaatiota tärkeänä. Hymykin heillä on herkässä ja asiakas tuntee tulevansa arvostetuksi.

Meidän pihassa on taas jonkunlainen sukupolvenvaihdos käynnistynyt; takiainen eli ohdake on väistynyt ja tilalle on tullut siankärsämöä (ikivanha rohdoskasvi), sitä on nyt miltei kaikkialla tuolla viidakossamme. Vähän niittyleinikkiä, horsmaa ja lupiinia.

Tuosta lupiinista; miksi sitä vainotaan, tienvarsien koristus, noista supikoirtan pennuista; kaverini saneli, ammu pois. Miksi? Elää ja antaa muidenkin elää (vanha saksalainen sananlasku,  vapaahkosti käännettynä, leben und leben lassen).

Katselin netistä sieni- ja marjasatojen ennustuksia; normaali satokausi näyttäisi olevan tulossa. Ei uhkatekijöitä.

Eilisen päivän kuumuudessa ajoleikkuri näytti parhaat puolensa, lämmintä ja paljon, minä vain ajelin, ainut työ kun oli laitevipujen käänteleminen ja valmista tuli ilman erityistä hikpoilua.

Kyllä se kesä siitä joutuu ja yllätys yllätys, livahtaa kuin varkain ohi; siirtyy syksyn odotteluksi.

Näin se ihmisen elämä soljuu.

Mitä sitten näihin kevätsäiden extremisyyteen tulee; kyllähän sitä voi yöpyä ihan taivasallakin, olen yöpynyt lumikuopassa -40 asteen pakkasessa +hyvä untuvapussi ja parit poronnahat alusina; hyvin se sujui, siltikin kun en mikään korpisissi ole.

Kaikille kaikki on suhteellista, oli sitten kysymys ulkosalla yöpymisistä yms.

Vuosia olen ihmetellyt tuota joidenkin suosimaa järjestelmää kerätä nurmikon leikkuujätteet leikkurin säiliöön. Sitten kylvetään nurmikolle lannoitteita (lannoitteet muuten maksavat), Moni sitten jopa haravoi leikatun nurmikon.

Olen aina jättänyt leikkuutähteet lannoitteeksi nurmen kasvulle. Nykyisen ajoleikkurin tehtäväksi tulee sitten syksyn lehdetkin silputa nurmikon lannoitteeksi.

Artikkelikuvassa muuten näkyy ajoleikkurin leikkausjälki (kuusi korkeutta), kaikkein lyhin leikkuujälki asennolla 3, sitten seuraava ylhäällä vasemmalla, asennolla 4 ja kaikkein pisin asento 6.

Näillä helteillä  jo palaakin nurmikko jos leikkuujätteet kerätään pois, nyt jäte suojaa herkimpiä paikkoja. Niin ja lannoittamisesta; meillähän on useampikin ”lannoituslaite”, kävelevätkin itse ja joskus tulee minullekkin huomautus eli nootti kun kengänpohjissani on sattunut olemaan tuota elävän lannoittimen jätöstä, näin pikkutarkkaa sitä meillä, siis sisätiloissa.

 

Artikkelikuvassa siilin ja supikoiran öinen kohtaaminen. Siili etenee kuin panssarivaunu, supikoira sitten perääntyy ja siili jatkaa öistä taivallustaan.

En ihan olisi uskonut ellen kuvallista aineistoa saanut.

Toisaalta, siilihän oli omalla pihallaan ja supikoira tunkeilija ja vieläpä samoille apajille.

Siili painaa n 0,8kg ja supikoira toistakymmentä kiloa mutta siilissäpä asuukin 50 kiloisen sielu; ilmeisestikkin.

Tämmöinen pikkutraktori varustettuna leikkuupöydällä, tuli siis hankittua.

Tänä aamuna sitten tunnin verran ajelin ja täytyy sanoa, hyväksi havaitsin. Kyllä aamumärkä ruohokin taittui aika mukavasti, kokeilin myöskin n kolmikymmensenttiseen samoin märkään ruohoon, aamu kun oli, ajoin ensin ylimmällä pöydän asennolla (n 10cm) ja sitten vielä puolet lyhemmäksi ja hyvin tuo toimi; yllättynyt olin. Ei voi verrata työnnettävään leikkuriin. Osittain ehkä tuo Hussen leikkuupöydän puhallinkin auttanee.

Yllätti myöskin tuo B&S:n hiljaisuus.

Itse ajaminen, aluksi tuntui kuin olisi autokouluun joutunut, niin monia ajoteknisiä seikkoja piti ottaa huomioon. Kiitosta ansaitsee näin alkutuntumin tuo laitteen monipuolinen säädeltävyys ja eritoten tuo hydrostaattinen vaihteisto ja siihen liittyen tuo ”ryömintävaihde”, ahtaissa paikoissa mainio ominaisuus.

Tuolla jo kauan sitten juhak ja Penttikin  mainostivat tätä traktoria, merkeistä ei silloin puhuttu, nyt kyllä uskon tietäväni mistä he puhuivat. Sitä kun ihminen on aika usein varustettu ominaisuudella; kyllä minä tiedän, siis puhun itsestäni, joskin vanhemmiten alkaa jo oppia kuuntelemaan muitakin, kas kun hekin saattavat tietää ja osata jotakin.

Summasummaarum, vaikka ostos kirpaisikin, tyytyväinen hankintaani ainakin nyt olen.

Yli kolme vuotta on tuo ”Mirrimme” asustellut pihapiirissämme.

Tähän aikaan vuodesta ilmestyy jo ennen kahdeksaa, makoilemaan tuohon saunan terassille. Varsin pasifisti se tuo ”Mirrimme” on, ei minkäänlainen uhka pihamme linnuille, ei isoille eikä pienillekkään. Kuten kirjoittanutkin olen, jyrsijöille se ei näköjään armoa anna.

Mirri muuten käyttäytyy aivan villieläimen tavoin, aina valmiina pakenemaan bunkkeriinsa saunamme alle. Minua kyllä lähestyy, vaan koskea ei anna. Lienen kait sitten ainut ” lähes luotettava henkilö” Mirrin mielestä.

Tänä päivänä en vieläkään osaa määrittää, kenen kissa Mirri ehkä olisi.

Meille  tuo Mirri oikein hyvin sopii, ainut askarruttava piirre se talviaika; missähän yöpyilee. Meidän pihasta ei päiväsaikaan minnekkään poistu, lähes näköpiirissä, ainakin kuuloetäisyydellä kun aina kutsustani jostain ilmestyy. Iltamyöhälläkin Mirri saattaa vielä 8 – 9 välilläkin vierailla; tosin minä silloin jo nukun mutta kamera valvoo.

Uroshan se Mirri, nimestään huolimatta on.

Lievittäähän tuo Mirri Mokan poistumisen tuomaa ”tyhjyyden tunnetta”. Tavallaan sopii meidän elämäntyyliimme oikein hyvin.

Muuten tuosta artikkelikuvasta, ken  kissojen käyttäytymistä tuntee, voi bhyvin päätellä, että kyllä Mirri ”kotonaan” on.

Tulihan eilisnä tehtyä tuommoisia lihavartaita, joku saattaisi saslikiksikin kutsua, souvlakiksikin, ihan miten vaan. Mahdollisuuksia kun riittää.

Leikkelin naudansisäfileestä, kaslerista sopivia kuutioita; upotin ne turkkilaiseen jogurttiin, terästettynä konjakilla ja soijaöljyllä. Lihat kannelliseen kulhoon ja vuorokaudeksi jääkaappiin.

Morttelissa  (muuten valmistusvuosi 1880 Venäjällä). Messinkimortteli. survoin mustapippuria, silputtua timjamia ja rosmariinia, lisäsin tilkan  oliiviöljyä, voitelin vartaat.

Laitoin puutikkuihin (huolellisesti kasteltuja) vuorotellen kasleria, sisäfileetä, paprikaa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, herkkusienien siivuja, muutama chilinsiivu (mietoja). Vartaat uuniin, 200 astetta, 15 min ja sitten 150 astetta 15 min.

Tykkään noista puuvartaista kun niitä voi käännelläkkin, metallivartaat liukuvat.

Paahtoperunoita mustapippurilla ja valkosipulilla.

Sanoisin, että melkoisen maittavaa tuli aiolikastikkeen kera.