Tekijä: Kalle Pohjola

Silakkapihvit varmaan jokainen muistaa ja ehkä maistaakin.  Minäpä teinkin muikkupihvejä silakkapihvin tapaan. Salakkapihvejäkin olen tehnyt (lievä lukihäiriö kun on).

Muikun ominaismaku poikkeaa melkoisesti sillikalojen (silakka, kilohaili, yms) mausta, joten tuo muikkupihvi sinällään on jo kokeilun arvoinen.

Poistin peratusta muikusta selkäruodot (helppo homma), Laitoin fileet leivinpaperille, lihapuoli päällepäin,  suolaa ripaus, valkopippuria, valkosipulirouhetta ja tillisilppua, kaksi filettä vastakkain. Artikkelikuvassa kalat paistamista ja maistamista vajaat.

Kuumensin pannussa oliiviöljyä ja sitten voita, lähes ruskeaksi. Pyörittelin fileparit suolatussa ja hieman pippuroidussa ruisjauhossa, paistoin kullanruskeaksi.

Maukasta tuli ja kastikkeeksi valkosipuliaiolia.

Näin se Pikkumirri viihtyy; ilme kait kertoo viihtyvyysasteen.

Edelleenkin Mirri antaa aina Pikkumirrille etusijan herkuissa; ihan oikeasti ihmettelen.

Meillä kun valitettavasti ei kissaa voida sisälle ottaa (vävypojan allergia), piti sitten hankkia vaihtoehtoista teknologiaa Pikkumirrin ulkomökkiin.

Tänä aamuna sitten tämmöinen Saksasta tuli. Laitoin sen sinne Pikkumirrin mökkiin pohjalle ja rutirexiä päälle; lämmittää mökin sisätilaa ja kun  Pikkumirri mielellään  kaivautuu sinne rutirexiin, siellä sitten onkin lämmin pohja vastassa.

Tänä päivänä niin tarhakoiran kuin ulkokissankin elämän saa niin halutessaan melkoisen mukavaksi, eikä se nyt aivan kalliiksikaan tule.

Vanhakantainen suomalainen perusajatelma kissasta on; kun se ei mitään maksa, se kissa, jos vanha kuolee uuden saa helposti.

Sen verran monia öitä ulkona pakkasessa, maastossa oleillessani ja taivasalla yöpyessäni, kokemusta on. Suomen talvi on edelleenkin ankara.

Pikkumirri on nyt meillä asustellut, ts siis vakiinnuttanut asumisensa, pari viikkoa sitten ilmaantumisestaan. Näkyy viihtyvän tuolla mökissään ja yöksi kaivautuu tuonne rutirexin sisään.

Aamusella kun saa aamiaisensa syötyä, alkaa leikkinsä, olisikohan aamujumppa; välillä seisoo kahdella jalalla ikään kuin nyrkkeilijä, huitoo etutassuillaan, siis varjonyrkkeilee. Välillä heittelee hurjia voltteja, välillä hyökkää kurittamaan saunan terassilla olevaa lattiaharjaa. Välillä saa kyytiä saunan seinällä roikkuva köysinippuni.

En ole koskaan tullut seurailleeksi pentukissan askareita ja touhuilua.

Huomenissa sitten ilmoituksen mukaan saapuu Pikkumirrin lämpöpatja, eikä yhtään liian aikaisin, tänään aamusella näytti mittari +6,9, näyttää syksyltä.

Nyt tuli ratkaisu pikkumirrin ongelmaan; varastostani löytyi ns kissanvessa, täytin sen rutireksillä; oitis pikkumirri hyväksyi sen, makoili siellä rutin seassa, vähän kirsua näkyi.

Tilattu on 12W lämpöpatja vielä lisäksi. Pakkasilla sitten rakentelen tuon oviaukon toimivaksi.

Näin on yhden kesäkissan elämä saatu raiteilleen.

Tässä sitten ilmaantui pari viikkoa sitten, sanoisinko lievä ongelma. Tuli nimittäin pihaan tuommoinen sanoisinko 1/3 osan kokoinen kissanpentu.

Vähän mietitytti mitä tehdä.

Meille ei sisälle kissaa voi majoittaa mutta mieleeni tuli tuo saunakamari ja siihen ns kissanluukku. Katsellaan, kylmiin aikoihin on  vielä aikaa.

Tosiasia sitten on, että tuo kissa on lienee tyypillinen kesäkissa,

Kaikki, jotka ovat grillattua broileria maistaneet, tietävät, että ne rintapalat ovat mauttomia, sitkeitä kuin kittiä; en tosin kittiä koskaan ole maistanut.

Vaimo sitten tuommoisen otuksen grillattuna toi. Otin rintapalan ja siivutin sen, sitten tein friteerauskastikkeen.

Kastikkeen tein ruisjauhoihin, kaksi munaa, suolaa ja valkopippuria.

Lämmitin oliiviöljyn ja sen kuumettua, kastikkeessa pyörittelin palat ja kypsensin.

Se muuten ruisjauhopohjainen ei ruskistu siten kuin vehnäjauhopohjainen mutta sitten lopputulos oli sitäkin maukkaampi.

Saa siitä broilerin rintapalastakin syötävää, kunhan hieman mielikuvitusta käyttää.