Tekijä: Kalle Pohjola

Tuo Jani Kaaron kolumni kannattaisi kyllä ajatuksella ja omaksuen lukea.

Tuntuu kovin siltä kun muutamat blogistit teksteissään antavat itsestään kuvan, että historian  tutkiminen on saattanut jäädä kovinkin hataralle pohjalle; pl google, valikoiden.

Jos tutkiskelee historiaa vaikkapa vain tuhannen vuoden perspektiivillä, ymmärtää jos halua on, islam yritti tuhannen vuoden aikana monasti valloittaa  koko Euroopan, osin, joksikin aikaa onnistuikin.

Tataarit, hunnit, ottomaanit ja monet muut islamilaiset kansat ovat yrittäneet valloittaa ja miehittää Euroopan. Mongolit tosin olivat kovin suvaitsevaisia eri uskontokuntiin nähden, heillä oli pääasiassa oma luonnonuskontonsa mutta sallivat valloittamissaan maissa muutkin uskonnot.

Jani Kaaron kolumni oli mielestäni mielenkiintoinen.

 

Eilen kun lajittelin pientä muikkusaalistani; siis kaikkein suurimmat ja mätikalat pois, Mirrihän nousi oikein kahdelle jalalle jalkaani vastaan ja naukaisi vaativasti, minunkin  pitäisi saada muikkua, annoinhan minä. Ne isot muikut ja mätimuikut menivät Mirreille heti lypsämisen jälkeen.

Tänä aamuna siinä puolisen tuntia sitten kun Pikkumirrin kanssa  menimme postilaatikolle; kukas se siellä aivan oikean postilaatikon alla kökötti, Mirrihän tietenkin. Laskeskeli tietenkin, tännehän se äijä kuitenkin  tulee, ei tarvitse eestaas kuljeksia.

Ota nyt noista kissoista selvä, kaiken aikaa kuitenkin opin.

Vieläkään ei kumpikaan Mirreistä anna vaimon kosketella, no minähän sitten pojille sanoinkin; naisten kanssa tulee aina olla varuillaan.

Tässäpä sitten tämän aamun Mirrit.

Aamun uutisista luin, että Eestissä on ollut mielenosoituksia maskipakkojen suhteen. Ihmettelen.

Tosin tänä aamuna kävin kaupassa ensi kertaa suojautuneena, tosin visiirillä, huomattavasti maskia mukavampi käyttää; käytän jatkossakin.

Ihmettelen suuresti etelänaapurimme käyttäytymistä; siellä kun tartuntaluvut ovat viisi kertaa Suomea suuremmat.

Kun tämmöinen vanha änkyräkin suostuu käyttämään suojainta, ei pidä kuin ihmetellä eestiläistä ajatuksenkulkua.

Taistelu itäkarjalaisten sieluista kävi kiivaana jatkosodassa – luterilaisten ja ortodoksien kiista päättyi vasta kun Mannerheim puuttui asiaan

Aamun uutiset.

Varsin mielenkiintoisen säväyksen antoi tämän aamun uutisointi tuosta jatkosodan Suur-Suomi aatteesta.

Jälleen kerran näyttäisi siltä, että itä-karjalaiset eivät oikeastaan mitenkään kiinnostuneet mahdollisuudesta liittyä Suomeen; papitkin jo taistelivat, ortodoksit ja luterilaiset omilla reviireillään, lapsia kastettiin kuin lähetyssaarnaajat konsanaan.

Todella mielenkiintoinen uutisaihe ja tutkimus.

Vaimo toi taas kerran Lidlistä laatikon, joka maksoi vain kaksi euroa. salaattia, kanoillekkin, juureksia yms.

Sain siitä herkkusieniä  kuivuriin hyllyllisen, banaaneja, kaksi hyllyllistä, purjoa hyllyllisen, … paljon muutakin.

2€, naurettavan pieni summa tuosta laatikollisesta.

Kuivattavaa sain pitkäksikin aikaa, kelpaa taas napostella.

Se nyt joka tapauksessa on edessä.

Kertoilen, miten joulumme vietämme; kaksistaan. Lahjaostoksille emme lähde, emme myyjäisiin, emme marketteihinkaan.

Tutuille ja sukulaisille olemme aikoja sitten tehneet selväksi, ettemme kaipaa vierailuja.

Kaksistaan vietämme jouluaaton; ruokalistakaan ei nyt niin jouluinen ehkä, mitähän tuo jouluisuus merkitseekään?

Molemmille Mirreille olemme varanneet erikoisruokalistan, kinkkuakaan ei puutu vaikka emme sitä ruokalistaamme sisällytä, keskenämme menemme vanhoilla käytännöillä. Paljon kalaa, laatikoita, jopa rosolliakin on, imellettyä perunalaatikkoa, on italiansalaattia, yms.

Kyllä minä arvostan kahden ikääntyneen rauhallista joulua ilman hössötyksiä.

Hautausmaalla käymme, joulukirkkoa ei. Koko joulunpyhät menevät samalla tyylillä.

Meillä ei ole minkäänlaista joulunodotuspöhinää, ei joululahjoja; kahdestaan oloa, se rauhoittaa.

Metsäkävelylle on mukava mennä pyhinä.

 

Meillä sitä tänään syötiin paistettua hottamuikkua (Kaukjärven), vaimon aamusella hauduttamaa imellettyä perunalaatikkoa. Salaatiksi tein tomaatti, punasipuli, valkosipuli, salaatin, ryyditin hieman basilikalla, valkopippurilla. Kastikkeeksi oliiviöljyä.

Siis ei mitään erikoisuuksia; perusruokaa ja maukasta.

Tämmöisen aterian hinta ei pilviä hipone vaikka kalan ostaneekin, kilohinta n 6,0€.

Aamiaisella huomisaamuna omien kanojen keitettyjä munia; voittavat mennen tullen kaikki leikkeleet, niin ja siihen venäläistä suolakurkkua.

En pidä tuosta makeahkosta voileipäkurkusta.

Eilen tuossa katselin kun Pikkumirri kipusi 2m korkean koiratarhan aidan yläorrelle; ilmeisesti katselemaan laajemmin ympäristöä.

Mielenkiinnolla seurailin, mitenkäs sieltä alas tullaan. Vähän se Pikkumirri mietiskelikin, sitten ja ketterästi laskeutui peruuttamalla omalle vakiotasolleen, siis maan pinnalle.

Postipolullamme käymme nykyisin kolmistaan, minä edellä, Pikkumirri jaloissani pyörien ja Mirri viimeisenä.

Onhan se kyllä mukavaa kun meiltä ei ole mihinkään naapuriin näköyhteyttä, olisi tarjolla mielenkiintoinen kulkue postin hakuun. Ikämies ja kaksi kissaa jonossa postinhakureissulla.

Osaa se pikkuinen varovainenkin olla, posti kun toi meille kolme pakettia, postityttö aikoi ruveta silittelemään Pikkumirriä, huis vain ja pihaan omaan mökkiinsä, eikä ulos tullut ennen kuin pihapiiri normalisoitui, siis minä yksin pihalla. Oho, tulipas vähän virheellinen ilmaisu, enhän minä meidän pihalla koskaan yksin ole.

Näin kissamaiseksi on entisen koiramiehen elämä muuntautunut.

Kuinkas moni onkaan pistänyt merkille lintulaudalla vierailevien vähäisen määrän.

Meillä on ollut tähän asti varpusia ja pikkuvarpusia runsaasti, tiaisia, peippolintuja vielä tähänkin asti, punatulkkuja ei ole näkynyt, oravatkin vähissä.

Mistähän oikein  kyse?

Minulla oli 60 m ja kolme korkeata, 8mm verkkoa pyytämässä; halusin nimittäin tuota pikkuista hottamuikkua.

Tulihan sitä, tänään syötiin paistettuna, ruisjauholla leivitettyä pikkumuikkua; suuri herkkuni, savustettuna, suolattuna ja paistettuna.

En oikein osaa ymmärtää miksi muikun pitäisi olla yli 15 cm pitkää, semmoisesta en oikein välitä.

Edellisen vuoden kudusta syksyllä saatava hottamuikku on herkku. Siitä saa muikkupihvejä, suolamuikkua, savumuikkua ja lisäksi se on aivan oivallinen kuivattava kala.

Jostain syystä ihmiset eivät halua ostaa tuommoista alle 10 senttistä muikkua; en jaksa ymmärtää.

Toisaalta. pääasiahan sitten kuitenkin on, että saan haluamaani. Muut ostakoot mitä haluavat.

Muuten meidän Mirritkin ovat intohimoisia muikun ystäviä … sanonta, sellainen koira kuin isäntäkin; voinee soveltaa kissoihinkin.