Tekijä: Kalle Pohjola

Savustin eilen sellaisia kymmensenttisiä muikkuja puolisen kiloa.

Tänään sitten inspiroin ”muikkupadan”. Pari pakettia pekonia silppusin ja kaksi punasipulia. Pannulle kuullottumaan. Sitä pekoni-, sipulisilppua pikkuisen lasivuoan pohjalle; ladoin kerroksen muikkuja, mustapippuria myllystä, muutama kapris ja muikkujen päälle tuoretta ruohosipuli-, rosmariinisilppua, taas muutama kapris  päälle ja sitä sipuli-, pekonisilppua. Kerros muikkuja, vielä kerran ja edelliset yrtit ja mausteineen. Päälle pekoni-, sipulisilppua ja kaprista. Kruunaus juustorouheella.

Uuni kahteensataan ylä-,alalämpö ja siellä kannen alla tunnin verran, sitten pudotin lämmön sataan viiteenkymmeneen ja kansi pois ja takaisin pata uuniin.

Kun puolitoista tuntia oli kulunut; jännityksellä nostin vuoan pöytään ja kuulemaan vaimon kommentit.

Huomatkaa, en käyttänyt suolaa laisinkaan; pekoni kun on suolaista, kuin myöskin kapris.

Sain luvan tehdä toistekkin.

Muutamia vuosia, n viitisen vuotta minulla on ollut tuollainen Polaris Ace 570, pihakoneena, venetreilerin veturina ja pientalon ja pihan töissä.

Aikanaan kun sen ostin, sain vaihdossa mielestäni vanhasta Polariksestani ihan hyvän hyvityshinnan.

Traktoriksihan tuo on rekisteröity, 45 km/h rajoitettu. Sain kuitenkin maahantuojan vaihtumisvaiheessa Otto Brand oy:ltä vielä COC-todistuksen ja sain muutoskatoskatsastettua sen 60km/h rajoituksin, sujuivat pikkureissutkin mukavammin.

Töitä tuolla on puskettu ja paljon. Siitä mukava härpäke kun on vain 129cm raideleveys, pääsee ahtaisiinkin paikkoihin.

Kaksipaikkaiset taas ovat jo yli 20cm leveämpiä, siis minulle liian leveitä.

Sattuneesta syystä, joutui  mönkijäni lepäilemään liki vuoden kun tarvitsemaani isotehoisempaa akkua ja muutamia lisälaitteita jouduin odottelemaan.

Samat bensat kun vuoden verran olivat tankissa, ajattelin, niinköhän herää henkiin?

Heräsihän se ja vielä ensistartilla; se ruiskukone, olettaisin, auttoi asiaa. Tuoretta bensaa sitten ensitilassa tankkiin ja matka on  jatkunut.

Mainio laitehan tuo mutta kylläkin mielestäni kovinkin hinnakas, huolimatta vaihdokistani, kyllä siinä maksettavaa jäi kun tuo lumilevykin meni vaihtoon, katto, tuulilasi, vinssin vaijerikin vaihtui dyneemaan ja etupuskurikin tulivat hankittua, kyllä siinä ihan kiitettävästi rahaa paloi mutta kun se mönkijä kun on ihan välttämättömyys näin ainakin maalaiseläjälle.

 

Olen tuota Mirrin ”henkilökuvaa” miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että Mirri saattaisi olla jos nyt ei maailman, ei toki Euroopankaan onnellisin kissa. Kuitenkin mahdollisesti ehkä yksi Suomen onnellisimmista kissoista.

Perusteluni: Mirrillä on koti, pikkumökki, jossa lämpimässä yöpyä, sokkelissa Mirrin bunkkeri, jossa on ehdoton suoja petoeläimiltä.

Mirrin luontaisetuihin kuuluu, että aamuisin äijä tulee ja lähdemme postipolullemme, lehti taskuun ja Mirri saa riistapateensa.

Parin tunnin jälkeen Mirri saa muikkuannoksensa ja sitten kelpaa köllötellä mökissään.

Mirri tietää senkin, että päivän mittaan äijä tulee useammankin kerran ulos ja seurustelee kanssaan.

Pihatouhuissa Mirri osallistuu valvomalla, etten töppäile.

Päivä siis sujuu yhteistoimintamme merkeissä ja oletan Mirrin tyytyväisyyden lähentelevän lähes kiitettävää tasoa.

Sellaista se, käsittääkseni onnellisen Mirrin elämä lienee ja onnellisuutta heijastelee toki minullekkin.

Tulipahan vaimolle luvattua tehdä ruuat koko pääsiäisenpyhien ajan, siis torstai – maanantai.

Nyt oli pitkäperjantain vuoro ja päätin paistaa broilerikotletteja parmesanjuustolla.

Tuumasta toimeen; lasivuokaan tilkka öljyä, pari siivua pekonia ja siihen päälle kaksi vinosti viillettyä broilerin rintaleikettä. Mustapippuria ja suolaa.

Viiltoihin laittelin herkkusieni- ja tomaattiviipaleita, päälle taas pari pekoninsiivua ja puristin sekaan viisi isoa tuoretta valkosipulin kynttä; noita peipsijärveläisiä, isoja ja mehukkaita.

Pekonin päälle raastoin parmesanjuustoa (se oikein kova italialainen juusto), raasteen sekaan piparjuuriraastetta, päälle tilkka oliiviöljyä. Siinähän se ruoka padassa.

Uuni 190 astetta, ylä-/alalämpö ja puolen tunnin päästä oli valmista. Paahtoperunat olin myöskin laittanut valmiiksi. Kaikki tuli  samoilla lämmöillä.

Minun mielestäni tuli oikein mureaa ja maukasta.

Boilerin rintapaloja jos ottaa grillistä; ei niistä mureaa ja maukasta saa tekemälläkään. Tästä tuli vaimonkin mielestä ja sehän riittänee.