Tekijä: Kalle Pohjola

Tämmöisen opuksen sain kun Saaran ystävätär oli sen jostain saanut. Vie Kallelle kun se nyt näyttää niin ”kissaantuneelta”.

Mitäs, Helena Telkänrannan jotenkin tunnen hänen maatiaiskanoja koskevasta julkaisustaan. ihan kohtuullisen hyvän kirjan on kirjoittanut; suosittelisin jokaiselle kissanomistajalle ja varsinkin kaikille asiantuntijoille, ei tarvitsisi lainailla juttuihinsa erilaisia järjestöjen kannanottoja asiantuntijalausuntoina. Helena Telkänranta näyttää ainakin hyvin perehtyneen kissojen elämään ja varsinkin hänen lukunsa; ulkokissat vs sisäkissat, mielestäni hyvin asiapitoinen ja asiantuntemuksella perusteltu ja kuitenkin kantaaottamaton puoleen jos toiseenkaan.

Minähän en kissoista paljonkaan tiedä, vain Mirristä ja Mirrin metkuista, niihin olen omakohtaista tietoa ja kokemusta kosolti saanut, vaan vielä on aihetta omaksua lisää.

Mielenkiintoista oli kun Eestin reissullani pari päivää olin, Saara kertoili soittaessani ensimmäiseksi Mirrin ja hänen pihapuuhistaan, siis juuri tuossa järjestyksessä. Hänen puheenparrestaankin; äiti tuo sinulle … hmm.

Tärkeintä minusta lienee suhtautuminen Mirriin perheenjäsenenä.

Teinpähän parin päivän aikana erilaisia eksymisprosesseja useitakin.

Osasyynsä oli se, että navigaattori jäi vaimon autoon; minä kun siihen ja aiheesta, olen luottanut.

Kaikki alkoi siitä kun minun piti mennä hotelli Ilmariseen Pöhja pst 21. Reittihän on minulle tuttuakin tutumpi, kunnes jouduin ajamaan ohi Ilmarisen porttikäytävästä Telliskiven suuntaan.

Yritin sitten kiertoliikettä ja paluuta; ei onnistunut, jouduin Kalamajan pikkukujille, ken ei siellä koskaan autoillut ole, tuskin osaa ymmärtää lukuisten yhdensuuntaisten katujen tuottamaa ongelmaa. Harhailu jatkui, kävin Uus-amerikassa kunnes tunnistin Kristine keskuksessa paikan.

Seuraava eksymiskokemus oli edessä; piti poiketa Nömmen torilla, siitähän hotellilta ajelin Liivalaialle ja Stockmanin kohdalla olivat kyltit Tartu ja Pärnu, sinne Pärnumnt:lle olikin aikeeni. Sitten löysinkin itseni Raevaldista, ei kun takaisin sinne Stockmanin risteykseen ja Liivalaiaa pitkin taas eteenpäin.

Se tuttu risteyshän sitten tunnistettiin ja Pärnu mnt olikin edessä ja sieltä Nömmelle.

Kuvaa muuten Eestin huonoa valkosipulisatoa; vain kahdella myyjällä oli küüslaukkaa. Ostin siis torin tyhjäksi valkosipulista (se Venäjän punainen), koko saalis 6,3kg.

Pitänee muistaa, että eestiläinen torikauppias, ei heillä ole edes mahdollisuutta ostaa isoa varastoa sesonkituotteita.

Muutamaa vanhaa mammaa kävi sääliksi; ostin kaikkien kolmen punajuuri-ja kurkkusäilykepurkkit, saalis 7purkkia. Mummot tyytyväisiä.

Sitten hotelliin; päivien lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit suoritettu, Sada-markettiin parturiin. Parturiliikehän on tyypillinen eestin-venäläinen, kaikki työntekijät myös eestin-venäläisiä. Ensiluokkainen tukan (se vähän jäljellä oleva) ja parran siistimiminen ja uskokaa tai älkää, kun maksoin tälle parturirouvalle sen 20€ ja hänelle vielä 5€ tippiä; rouva ihan kätteli ja lausui englanniksi, tervetulotoivotuksen. Harvinaista jos eestiläiseltäkään vielä vähemmän eestin-venäläiseltä. Sitten vielä Rimiin hakemaan pikkupurtavaa satamajonon ajaksi.

Helsinkiin tultiin ja Länsiväylää kehä II:lle, piti kääntyä liittymän kohdalta Turunväylälle mutta asfalttimiehet olivatkin liittymän sulkeneet, siis eteenpäin. Päädyin Leppävaaraan, sieltä Pitäjänmäelle kunnes bongasin vihreän kyltin; Turku. Uskokaa tai älkää, siitä eteenpäin en eksynyt.

Eksymisen suhteen pätee muuten; kun etenet, päädyt vääjäämättä jonnekkin, ehkä jopa tunnistat paikan.

Lapin mieheltä kysyttiin; mitä jos eksyt? No, sillon mie lähen kottiin.

Aiemmin, vielä viitisen vuotta sitten, auton huolto ja remontointi oli Eestissä edullista mutta nyt. Työtuntihinnat pyörivät Eestissä merkkikorjaamoissakin  n 45 – 60€/h.

Tämän päivän tilanne on se, että eestiläisissä merkkikorjaamoissa työtunnin hinta on kiivennyt jo tuonne 70 – 80€/h.

Tarvitsin Volvooni kiinteän vetokoukun; Eestissä edullisin 480€ töineen; Suomessa 590€. Jos muuta syytä ei ole matkustaa, erotus liukenee jo laivalipun hintaan.

Siispä asennutan Suomessa.

Nyt uutena tärppinä sähköautoihin siirtymisessä vetokoukkujen asennukset ja sallimiset.

Jos esim 100km sähköllä ja perävaunu perässä saattaa kutistua 50km, ei sähköauto minulle ole vaihtoehto.

Minä ajelen biokaasulla ja homma toimii. Kaasuvolvoon  saa liittää asuntovaunun vetoonkin riittävän peräkärryn; tosin ei ole asuntovaunua, eikä tule.

Jos joskus tulisi mieleen tilapäisesti yöpyä Volvossa, tilaa kyllä riittäisi.

 

Maukkain näkkileipä, minkä tiedän, on ehdottomasti spelttinäkkäri ja mikä parasta se on ehdottoman kotimainen, valmistetaan muuten Tammelassa. Esimerkiksi Suomen suosituin Vaasan, omistaja on ruotsalainen Lantmännen, jonka omistuksessa lähestulkoon miltei kaikki näkkileipäteollisuus näkyisi olevan.

Tammelalainen spelttinäkkäri on uskomattoman maukas.

Kuva K-ruoka

Niin maukasta tämä spelttinäkkäri on, ettei se vaadi muuta kuin levitteen .

Parisen vuotta sitten uutisoitiin näyttävästi, että puolustusvoimat käyttää taas kotimaista näkkileipää, aiemmin se tuotiin Ruotsista. Siis Vaasan koulunäkkiä, joka kyllä valmistetaan Suomessa mutta siihen käytettävä ruis on tuontitavaraa ja ruistahan koulunäkkärissä ei ole kuin  30%.

 

 

 

 

 

 

Nimittäin asiointi sähköisesti varmenteella. Myin vanhan peräkärryni, tein varmenteen,  vanhaan peräkärryyn, uuden peräkärryn omistajan vaihdokseen kuten myös auton   vastaavaan myyjiltä sain varmenteet.

Kyllä on toimistobyrokratia tehty helpoksi. Ei tarvitse enää konttorilla jonotella, ”luovareilla” pelailla eikä täytellä rekisteripapereiden 2. osia. Rekisteriotteitakaan ei tarvitse enää kuljetella ajoneuvon mukana.

Vieläkö joku väittää, etteikö byrokratiaa ole saatu edes vähän puretuksi?

Kävi tässä ilmi, että Vanhamirri ja Mirri stoori ei olekkaan loppuun käsitelty.

Viikko sitten kamerasta huomasin, että tutun näköinen kaveri hiippaili kuvissa; ihan kuin Vanhamirri.

Minulle kantautuneiden tietojen mukaan Vanhamirri olisi kuollut.

Vaan nyt näyttää siltä, että tieto on perätön.

Pari päivää sitten Vanhamirri ilmestyi tapansa mukaiselle paikalle ja se tarkoittaa kissan elekielellä; nälkä.

Minähän tarjoilin ruokaa ja molemmat Mirrit söivät.

Näiden Mirrien suhtautuminen tänä aamupäivällä osoittautui varsin sopeutuvaksi.

Vanhamirri otti vanhat tapansa käyttöön, tosin entistä varovaisemmin. Pian tottui minuun ja tarjoiluihini vaan kuvausetäisyydelle en ole vielä päässyt.

Totesin vain vaimolle; kyllä meillä lienee varaa pariinkin hiiren metsästäjään.

Aika omituinen kuvio; Vanhamirri, kateissa liki vuoden ja nyt kotona. Nököttelee nytkin tuossa tavanomaisella paikallaan, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmeellisiä nuo kissojen tiet.

 

Vihdoinkin …  sataa, ei paljon mutta kuitenkin; mahtava keli.

Meidän karaistunut pihakasvusto alkoi jo saada keltaista väriä isoina laikkuina.

Forssaan vievän ns Kydön suoran kaikki istutuskoivut ovat täysin keltaisia, lehdettömiäkin olisivat jos olisi vähänkään tuulta, vaan ei.

Kyllä luonto ja ihmisetkin jo sadetta kaipailevat, ainakin minä.