Tekijä: Kalle Pohjola

Katselin tuossa säätilamerkintöjäni yli 30 vuoden ajalta. On nimittäin nyt poikkeuksellinen talvi. Lunta on meillä n 20cm, jäänpaksuus (oma mittauspiste) nyt 33cm, mutta, johtuen lumen kuivuudesta, lumi sulaa auringon vaikutuksesta nopeasti ja samalla jää alkaa ”pilliintyä”.

No, eihän se huono asia liene jos vesille pääsen aikaisessa vaiheessa. Kuitenkin, mielenkiintoinen talvi.

Myllymatti se jo toikin esille tämän meidän keskustelukulttuurimme/vähän osallistujia.

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252513-putin-loukkaa-suomalaistenkin-arvoja

Yllä linkki US-mielipide. Siinä olisi mielestäni varsin asiallista keskustelua akselilla, Venäjän vaalit, Ukraina/vaaliboikotti, Krim, Georgia; aiheita, jotka tuon tuostakin tuodaan kovin putkinäköisesti esille. Tosiasia kuitenkin on, että meillä on runsaat 1300km naapurimme kanssa yhteistä rajaa ja naapuriammehan emme tunnetuista syistä pysty vaihtamaan. Siis eläkäämme näissä kuvioissa ja mottoni on, että karhua ei pienoiskiväärillä kannata ampua.

On lähinnä naurettavaa lietsoa sodanuhkaa Venäjän taholta, ei Venäjällä minun kapean käsitykseni mukaisesti ole intressejä hyökätä Suomeen. Olkaamme siis suomalaisia Venäjän naapurina tai vaikkapa siitä huolimatta.

Mielipiteitä tuodaan (linkkini mukaisessa keskustelussa) esiin laidasta laitaan, kärkkäästikkin mutta fiksusti. Ketään ei nimitellä ei solvailla (ikävä kyllä, näilläkin sivustoilla se on joillekkin mahdollista).

Emme kyllä tällä pelillä taida saada edes merkittävästi potenttiaalisia  uusia kirjoittajia.

Myönnän kyllä itsekkin tehneeni avauksia, ihan sotilaallisistakin aiheista mutta periaatteessa, mikä koskee suoranaista sotaa; ei ole minun alaani. Historialliset asiat, joissa ripaus sotahistoriaakin, minua kiinnostavat.

Teloitettujen päitä leikattiin irti, kuolleita lapsia pinossa – Tutkija: Hennala oli keskitysleiri, jossa oli naisvihaa ja rodunjalostusta

Päivän uutisointia.

Hennala, jossa olen palvellutkin, sisältää surullisen luvun itsenäisyytemme alkutaipaleelta. Hyvin tunnen tämän kasarmin tiiliseinän, jonka juurelle monen ihmisen elämä sammui, naisten ja lastenkin.

Ns takakasarmilla vieläkin näkyy joukkohautojen kumpuja, siksi paljon sinne teloitettuja haudattiin. Mitään muistomerkkiä siellä muuten ei ole kuten on esim Draksvikissa, Santahaminassa, jne.

Monesti olen miettinyt tätä kalastamisen kaksijakoisuutta (pl C&R), jotkin uhraavat satoja ja taas satoja, jopa tuhansia euroja kalastusvälineisiin, kalaa tulee jos tulee.

Toisaalta taas melko pienellä satsauksella saa kalaa ja opettelemalla käsittelemään saaliinsa, maittavaa ja laadukasta kalaa omaan pöytään.

Meillä Suomessa olemme ylivoimaisessa asemassa maailmalla kalastusmahdollisuuksien suhteen. Oikeastaan kenellä hyvänsä on mahdollisuus hankkia laadukasta villikalaa ruokapöytäänsä.

Marketit valittelevat, että kun villikalaa ei saa, vaikka kysyntää olisikin. Ei tietenkään saa kun siitä ei olla halukkaita maksamaan. Valmiiksi alkukäsitelty, verestetty kuha; siitä maksetaan 5-6€/kg!!. Kauppa myy 12-15€/kg saman kalan. Ei kannata ihmetellä.

Laadukas särkikala, kaupat maksaisivat 0,20€/kg, myisivät 5,0€/kg.

Jos kalastat itse; kalastusvälineiden (oma käyttö) hinta asettunee  n 100€ ja niillä kalastat n 2-5 vuotta. Kalan kun hyödynnät järkevästi, ei kilohinta päätä huimaa.

Kalastus ja ”kalastus”, ovat kaksi aivan eri asiaa.

Luin tässä pari päivää sitten eestiläisestä verkkolehdestä, että Eestissä järjestetään itsenäisyytensä suurin sotaharjoitus (13 000 miestä) 2. – 14.5.2018. Ensin ajattelin; siinähän sitten melkoinen provokaatio, koska harjoitus on suunniteltu lähinnä Etelä- ja kaakkois-Eestiin.

Ote uutisesta;

Mukana harjoituksessa on joukkoja muun muassa Briteistä, Yhdysvalloista, Tanskasta, Saksasta, Puolesta, Ranskasta, Latviasta, Liettuasta, Belgiasta, Kanadasta, Suomesta, Ruotsista, Georgiasta, Ukrainasta ja Irlannista.

(bolttaus avaajan)

Mielenkiintoista sinänsä, että Norja (NATO-maa) näyttäisi jättäytyvän ulos harjoituksesta.

Ihmettelen suuresti mm Georgian ja Ukrainan osallistumista, eivät kuulu Natoon, eivätkä omaa (?) intressejä Itämeren alueeseen.

Melkoista sapelikalistelua siis.

Kukahan enää muistaa; Itämeri…rauhanmeri.

Ensisijainen kritiikkini kohdistuu mm Suomen osallistumiseen. Poltetaan suomalaisten sotilaiden vähiä harjoitusmäärärahoja ulkomailla ja rahaa palaa kaiketi paljon.

Tuommoisia harjoituksia ei Suomen kamaralle soisi tulevan.

Tietenkin Suomessa on kaiken maailman wannabe-sotilaita änkeämässä harjoitukseen mukaan mutta näitä sotahullujahan on halki maailman sivun riittänyt; omilla rahoillaanhan menevät.

Ev evp (nyt jo edesmennyt) Erkki Nordberg maalaili skenaarion NATO:n kuihtumisesta omaan mahdottomuuteensa vuoteen 2039 mennessä.

Perusteluina esitti eurooppalaisten valtioiden kasvavaa haluttomuutta rahoittaa USA:n aloittamia konflikteja ympäri maailman. Saattaa toteutuakkin, saapa nähdä.

Olen ollut aina kiinnostunut ruuanlaitosta ja erityisesti raaka-aineen käsittelystä. Tuohon raaka-aineiden käsittelyyn kuuluvat oleellisesti hyvät välineet.

Kun katsoo esim fileveitsien top 10 listaa (kannattaa katsoa useampikin vertailu), ei siellä vahingossakaan Fiskarsin veitsiä löydy.

Kun ottaa huomioon, että vertailujen tekijä on amerikkalainen, ei liene mikään ihme, että amerikkalainen veitsi pääasiassa rankataan ykköseksi. Kuitenkin yhtä merkittävää on Vicktorinoxin menestys. Toisaalta yllättävää myöskin on ruotsalaisen Frostin esiintyminen kärkilistoilla.

Miksi sitten japanilaisia huippuveitsiä ei esiinny; syy lienee selvä, vertailut tehdään käyttöveitsien, 50-100USD veitsillä, japanilaisten huippuveitsien hinnat alkavat sieltä 250USD ja esim minulle, kuten monelle muullekkin, saavuttamattomia.

Suomessa tuo Vicktorinoxin merkki on lähes dominoiva, eikä syyttä. 50€ ja saat huippuveitsen, helposti teroitettavan, teränsä pitävän….jne.

Tämän ei pitänyt olla tietyn veitsimerkin ylistyslaulu mutta sama pätee myöskin kasareihin, pannuihin, ets. Valurautapannuahan ei voita mikään, sama pätee valurautaisiin patoihin. Valuraudan kilpailijaksi, varsinkin ammattilaisten piireissä on tullut hiiliteräs, se on hyvä materiaali.

Kaikenlaiset muovipintaiset pannut, kasarit yms, ovat menneet meillä metallinkeräykseen.

Vanhan metsurin aforismi; tylsä kirves, saha ja puukko, ei mikään miestä masenna enempää.

Ajattelin kuitenkin uskaltautua tämän blogisivuston sotasiiven sekaan ihan aseellisella avauksella näin kilpavarustelun merkeissä. Tosin pelkästään teräaserepertuaarilla; minun kimppuuni kun käsitykseni mukaan ei venäjä hyökkää, jos ei Pohjoiskoreakaan. Kalustoni keskittyy pelkästään keittiöni asevalikoimaan, joskin nykyaikaiseen.

Olin tänään marketissa vaimon kanssa (kuskina) ostoksilla ja siellä kun oli tuommoinen Victorinoxin keittiöveitsiesittely; kuinka ollakkaan, käteeni jäi mustanpuhuva Victorinoxin keraaminen kokkiveitsi. Ei ollut todellakaan halpa.

Kotona sitten kokeilemaan ja mikäs sen otollisempi kohde kuin jo hieman nahistunut tomaatti. Ah miten hienosti puri siivuja, ilman, että mehua pursuisi leikatessa; mahtavan hyvältä tuntui.

Keraamisen veitsen ominaisuuksiinhan kuuluu, että sitä ei voi teroittaa kuin timanttivälinein, no niitähän minulla riittää. Esitteessä tosin sanottiin, että jos teroitustarvetta syntyy, niin em välinein. Siis se teroitetaan purevaksi.

Alkuvaikutelma tuntui tosi hyvältä, jos tosin hinnalla olisi saanut yli puolen tusinaa noita Fiskarsin peltiveitsiä, jotka meillä jo aikoja sitten päätyivät tutun kirpputorikauppiaan myyntipöydälle. Katsotaan nyt, haukkuuko hintansa.

Kaikki matkustavat lienevät huomanneet, aamiaispöydän taso nykyään on alle arvostelun.

Eestiin mennessäni, on pakko ”punkrata” aamiaisella sen verran, että pärjää yli puolen päivän. Kulinaarista kokemusta et saa.

Niin laivoilla, Tallinnan hotelleissa, riippumatta missä sijaitsee; aamiaisen taso on todella huono. Toisaalta se on elementti, mistä saadaan katetta.

Samanlaiset ”lihapullat” (Rakveren  lihaan rinnastettavista tuotteista tehdyt), pikkunakit (Rakvere), peruna öljyssä paistettua lohkoperunaa, kasviksia höyrytettyinä. Onneksi sentään löytyy

Pekonin kanssa tarjoiltava ”munakas” on kananmunajauheesta uunissa kypsennettyä, muka munakasta. Onneksi pekonin osaavat tehdä rapeaksi.

Tämä kaikki pätee kaikissa huippuhotelleissakin, saatikka sitten pienemmissä. Ei ole todella kulinaristillinen kokemus mutta joillekkin pakko.

Hyviä palveluja tarjoavat pieneten paikkakuntien hotellit, varsinkin etelässä Vörymaalla, unohtumatta Peipsijärveä.