Tekijä: Kalle Pohjola

Me söimme tänään ihan oikeasti…uskokaa tai älkää, kasvisruokaa. Vaimo keitteli sakeaa kesäkurpitsakeittoa mustaa koskenlaskijaa säästelemättä.

Siis kesäkurpitsakeittoa ja ruisleipää tomaattiviipaleilla. Kaikki omasta maasta.

Oli se muuten hyvää ja se vähäinen nälkäkin lähti oitis.

Kyllä kasviksistakin ruuaksi on vaikkakaan en mikään kasvisintoilja ole, tuskin tulenkaan.

Näillä helteillä, jotka eivät todellakaan ole minun kesäilmojani, kasviskeitto aivan hyvin riittää ateriaksi, vähän leivän päälle tomaattia tai kurkkua, tai aitoa venäläistä suolakutkkua, mikä on sitä parasta, kyllä pärjää.

 

 

Tässä kun tuota tavarapyörähankintaani suunnittelin, yksi kriteerini oli kiinalaistuotteiden vältteleminen. Tuli siinä samalla analysoitua myöskin suomalaista polkupyörätuotantoa.

Muistan armeijavuosiltani kun 70-luvulla nämä uudemmat Helkaman jääkärit alkoivat, varsinkin heitinmiehillä ja pst-miehillä raskaan aseistuksen alla hajota, vanhat kyllä kestivät. Asioita kun selviteltiin, ilmeni jo silloin, että pyörät ainoastaan kootaan Suomessa. Komponentit tulivat mistä tulivat.

Tämän päivän tilanne ja ollut jo yli kaksikymmentä vuotta, Suomessa valmistettuja ovat ainoastaan Helkaman Jopot.

Tuohon Pashleyn pyörään päädyin siksi, että se todellakin valmistetaan Englannissa (ainut merkki), paitsi Sturmey Archerin vaihteistot myytiin Taiwaniin jo liki 20v sitten. Maksaahan tuo Pashley ja kun toimitusaikakin on 6-8vko,mutta laatu ja takuukin sen mukainen. Pashleyn hinnalla olisin saanut esim vanhan tunnetun Raleight (Englanti) merkin pyöriä kolme, Raleight muuten moni muukin vanha laatumerkki kasataan Turkissa kiinalaisista osista.

Tamperelaistakin särmää löytyi polkupyöristä; Jaguar, Tammer ja Peto. Valmistus alkoi 1934 ja päättyi 1962. Tuohon 60-lukuun muuten päättyi monenkin polkupyörävalmistajan taival hävittyään puolustusvoimien tarjouskilpailun, jonka Helkama voitti ja siirtyl aiemmin kuvaamalleni halpatuotantolinjalle, jo silloin.

Meilläkin noita kiinalaisia pyöriä kyllä kasataan, eri laatumerkkien alla ja sähköavusteiset pyörät (lähes kaikki kiinalaisia) ratsastavat aivan aallonharjalla.

Kun päädyin tähän kolmipyöräiseen tavarapyörään, en aavistanutkaan miten trendikäs tulikaan oltua. Ovat tänä päivänä aivan hittituote. Toinen yllättävä seikka ilmeni, että Venäjällä tämä kolmipyöräinen on yllättävän suosittu (you tube) ja mallitarjontakin huomattavasti lähellä eurooppalaista tarjontaa..

On kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen asia; miksi tehdään halpaa roskaa kun laadullakin olisi ostajansa? Tämä trendi yltää monelle alalle

Olen katsellut monenkin alan videoklippejä netistä, ihan vaan oppiakseni.

Vuosia luulin tietäväni melko paljon kalankäsittelystä, kunnes rupesin katselemaan erilaisia videoita, eri maista, oppiakseni lisää ko asioista.

Vaikka olen monetkin kalankäsittelytilaisuudet pitänyt; huomasin, että paljon vielä on opittavaa jopa niinkin perusasioista kuin veitsen käsittely, kalan nylkeminen, fileoiminen (monta metodia), muutamia mainitakseni.

Veitsien kunnostus on aivan oma taiteenlajinsa, oikean työkalun sovittaminen eri työvaiheisiin.

Vanha viisaus sanoo tiedoista ja taidoista: Kun peilistä katsoo kaiken tietävä ja osaava henkilö, taantuminen on jo alkanut.

Siispä, tiedon täydentäminen ja taitojen kehittäminen, siinä on vasta tietävän ja osaavan alku.

https://www.youtube.com/watch?v=8_5wM17pXQ8

Videolta voitte katsella miten intialaispojat  tekevät vanhasta jousiteräksestä uskomattoman hienon veitsen.

Työvälineet; rälläkkä, porakone, purkkiin tehty ”nestekaasuahjo”. En voi muuta kuin hiljaa ihailla miten tehdään aivan alkeellisissa oloissa huippuhieno veitsi.

Kyllä meillä Suomessakin tehdään ihan hienoja sepäntöitä…mutta, ne olosuhteet.

Kieltämättä olen hyvien veitsien ihailija. Minusta kaunis, käsityö, se on totaalisen ihailtavaa.

Onhan meidän pihassa jos jonkinlaisia vieraita ollut, …tämä mielestäni oli ”jotain”.

Nuori töyhtöhyyppä, tuli siihen meidän siivekkäiden ”pöytään”, kuin aina olisi käynyt. Aikansa siinä käppäili ja häipyi ties minne.

Kuitenkin ensimmäisen kerran eläissäni näen nuoren töyhtöhyypän pihassamme.

Onhan täällä käväissyt jos minkälaista siivekästä mutta tämä oli vähintään erikoista.

Olen hyvin vaikuttuneesti tietoinen, että ruokablogit ovat lähinnä täytetavaraa näille sotilaallisille faktablogeille. Olen siitäkin syvästi tietoinen, että toisin kuin näillä sotablogeilla, kukaan ei kuole itseasiallisesti näihin ns kotiruokiin (pl ruokamyrkytys), näissä ei  esiinny sankarihahmoja eikä kylvetä rinnuksiin mitalleja (joidenkin himoitsemia), oma tilansa katsoisin näillä joidenkin kovin ylenkatsomilla blogeillakin kuitenkin olevan.

Tosiasiahan on, että jopa perheenemännissäkin, puhumattakaan miehistä, tuo ruuan valmistus rajoittuu useasti oikeastaan ruoka-aineiden lämmitykseen. Vesikin osataan polttaa pohjaan, siis kattila kuivaksi. Luolamieskin saattaisi oppia halutessaan jotain. Siitäkin syystä katsoisin ruokablokien ansaitsevan edes hivenen tilaa näiden hohdokkaiden blogien seassa, ainakin jossain peränurkassa.

Meillä on ruoka- ja ravintoaiheisia kirjoja keittiön hyllyssä parisen metriä + irralliset lehtileikkeet. Vanhimmat kirjat ovat sieltä 19oo – 1910 ja sitten aivan nykypäivään. Mainittakoon; kaikki ruokareseptit ovat minulle vain ohjeellisia, sovellan ja kokeilen mielialojeni mukaan. Villiyrtit ovat suuri mielenkiintoni kohde, ei niin hohdokasta mutta minusta kiinnostavaa.

Jos suomalaisten historiaa tarkastellaan pidemmälläkin aikajanalla, vaikkapa ihan tuolta reduktiosta lähtien; pääsääntöisesti puutteessa, osin kuollutkin, suomalainen kansa on kilvoitellut hamaan 50-luvulle saakka. Pelastuksen ovat aina tuoneet ensisijaisesti järviemme kalat, metsiemme sienet, villiyrtit ja marjat. Riistanliha pl pienriista, ei kovin merkittävää osaa ole näytellyt. Suurriistahan on aina kuulunut kruunulle, aatelisille, kartanoille, jne.

Nykypäivin alkaa vain olla, että tuo luonnonantimien käyttö on taantunut kovaa vauhtia ruuanlaittotaidon (perusruuankin) myötä.

Vertailun vuoksi, siis puhun kokemastani ja näkemästäni, en lukemastani niinkään; Eestin kansa on vieläkin paljon meitä edellä mitä luonnon-, puutarha- ja kalatuotteiden valmistusperinteisiin tulee. Lienee yksi syy heidän pitkään jatkunut elintasonsa alhaisuus. Jos vertaillaan esim puutarhaviljelyä (pienimuotoista), meillä se kasvatus ja käyttö lienee isolta osalta harrastus, siellä se on elämisen ehto vielä tänäänkin. Meillä ns vähempiarvoinen kala lähetetään Balttiaan jalostettavaksi ja sitten tuodaan Suomeen tai myyvät Keski-Eurooppaan, jossa mm purkkisärki on todella haluttua. Jostain syystä koko Suomen kalatalousketju ei koskaan ole kiinnostunut siitä. Hyvästä bisneksestä. Jos hyvät projektituet annetaan, kiinnostus loppuu tukien loppuessa.

Siispä laitan tämän avaukseni kaiken ylenkatsomisen (joidenkin) uhalla näkyville.

Joku vuosi sitten minulla oli joulupöydässä puolen tusinaa kalaruokaa. Kaikki särjestä. Graavisärki sai ylivoimaista suitsutusta; en ole koskaan syönyt näin hyvää graavisiikaa, sama limekalasta, hienommin chevitshe. Siis kaikki pöydän antimet olivat särjestä. Savustettua filettä, hiilisärkifilettä, särkeä tomaatissa, purkissa, Kaikki särjestä tehtyä.

Särjestä fileen irrottaminen on todella helppoa, viilto vatsaruotojen ympäri, selästä käsin irrotetaan file, nahka nykäistään pois ja a`vot, siinä mainio kalatuote.

Valitettavasti kalankäsittely lienee katoavaa kansanperinnettä.

Tänään aamusella naapuri tuli juttusilleni ja kertoili. Oli aamulla ostanut paikallisesta marketista muikkuja ja kysynyt myyjältä; ovatko tuoreia? Myyjä oli sanonut; tänään tulleita.

Kertoi sitten kun paketin avasi, kalat olivat selkeästi pehmeitä, lajittelemattomia, seassa kuoretta ja todella isoja muikkuja. Kertoili, ettei koskaan tämmöisiä ole saanut ko marketista.

Aivan selkeä kysymys ostokalaa hankkiessaan on; mistä pyydetty, nostopäivä, millä pyyntivälineellä? Nämä tiedot löytyvät sieltä kalalaatikon päädystä ja ovat lakisääteisiä. Vain harva kalanostaja osaa näitä erittäin oleellisia asioita kysyä.

Em tilanteessa oli ilmeisesti kalakaupassa yleisesti harrastettu kalojen ”vispaaminen”, siis vanhat ja uudehkot sekoitetaan.

Sanoin naapurille; vie takaisin, en tiedä veikö.

Siinä se sitten meni, eilispäivänä tuo ”suurtapahtuma”. Taisi vaan käydä niin, että voittajaa ei oikeastaan löytynytkään, jollei lukuun oteta Helsingin liike-elämää.

Kaksintaistelun voittaja kieltämättä Putin; 3 – 0, tekninen tyrmäys, nyrkkeilytermein. Ei taida Trumpilla kotiin palattuaan triumfiraattia olla.

Putin tosin Helsingissä näytti kiistatta shakkitaitonsa mutta ei se Putinillakaan välttämättä riemuvoitto liene. Saattaapa olla vähän saman tyyppisiä ongelmia kotiin palattuaan kuin Trumpilla ilmiselvästi tulee olemaan. RT-kanava kyllä hehkutti Putinin saavutuksia mutta sehän onkin Putin-kanava.

Molemmat ovat karjalaista perua mutta eri asia ihan oikeasti.

Riisipiirakka; riisipiirakka tehdään taikinaan, jossa isoin osa on vehnää, vain vähän ruista. Täytteenä valkoinen riisi, siis riisipuuro.

Karjalanpiirakka; karjalanpiirakka tehdään joko täysin ruistaikinaan (sitkoa vähentää vuorokausi jääkaapissa), tai sitten korkeintaan 1/3 vehnäjauhoa. Täytteenä esim tumma riisi, ohra, peruna, voi olla jopa porkkanasurvos, lanttusurvos yms.

Molempien piiraiden valmistustekniikka on sama, kuumassa liki 300 astetta kypsentäminen, vesivoilla voitelu ja liinan alla jäähdyttäminen.

Olen yliopistotason koulutuksen saanut mummiltani Maria Pärssiseltä, niin piiraiden, liha-, lanttu-, kuin kalakukkojen valmistamiseen.

Karjalaisessa keittiössä tehtiin myöskin umpipiiraita; vatruskat, mm, venäläiset tsepurekit, pelmenit, paljon muitakin, kaikissa täyte saattoi olla lihaa, kalaa, sieniä, yms.

Osa karjalais-/savolaista perinnettä ovat myöskin ns avokukot. Ne voitiin täyttää lihalla, kalalle, marjoitta, juureksilla, siis rikasta ruokaperinnettä.