”Pentti Ilmari Tapio syntyi 9.10.1900 Kälviällä. Hän osallistui Vapaussodassa Kokkolan valtaukseen, taisteluihin Vilppulassa, Ruovedellä, Väärinmajalla, Enonrannassa, Korkeakoskella, Suinulassa, Messukylässä, Tampereella ja Viipurissa. Tapio haavoittui jalkaan 28.4.1918 ja vietiin sotasairaalaan. Hän piti tarkkaa päiväkirjaa tapahtumista ja hänen muistiinpanonsa ovatkin hyvä lähde Sk-joukon vaiheiden selvittämisessä.”[i]
Pentti Tapio
”Syksyn [1917] kuluessa syntyi kautta maan ajatus n.n. palokuntien perustamisesta, turvaamaan maata väkivaltaisuuksilta ja ajamaan ryssät pois maasta. Näitä palokuntia kutsuttiin salaisesti suojeluskaarteiksi. Tällainen palokunta perustettiin tännekkin [Kälviälle – jp], päivämäärä ei ole muistissani. Olin mukana tässä perustavassa kokouksessa muutamien ikätoverieni kanssa, mutta kun ikävuosia oli ehtinyt kertyä liian vähän, ei meitä alaikäisiä sillä kertaa hyväksytty jäseniksi. Liittymiseni suojeluskuntaan on merkitty tapahtuneeksi 15.10.1917.
Huolimatta siitä etten virallisesti heti päässyt palokunnan kirjoihin, olin mukana salaisissa harjoituksissa joka kerta kun niitä pidettiin. Penttilänmäen miehet pitivät harjoituksiaan tavallisesti Oskari Penttilän avarassa tuvassa ja niissä toimi kouluttajana ja päällikkönä karamellitehtailija Fritjof Riippa, myöskin entinen vanhanväen aliupseeri. Aseistuksesta ei ollut tietoa, luudan varret ym. saivat näissä harjoituksissa näytellä kiväärin virkaa. Näissä harjoituksissa, joita pidettiin tavallisesti iltaisin, harjoiteltiin käännöksiä ja ampuma-asentoja seisaalta ja polvelta sekä pistintaistelua. Kaiken täytyi tapahtua salassa, sillä ryssät täytyi pitää tietämättöminä asioista. Mieliala oli innostunutta ja valmistauduttiin jännittyneinä vastaanottamaan mitä tuleman pitää. Aseista vain oli kova puute. Minulla tosin oli isäni vanha Krafton kivääri, jota olin hoidellut kuin silmäterääni. Se oli piilossa Toivolassa, mutta olin tuonut sen kotia, kun aika tuli niin levottomaksi. Panoksia siihen ei ollut yhtään, eikä ollut tietoa mistä niitä saisikaan, lisäksi se oli minun silloisille voimilleni vähän liian raskaskin.
Eräänä kuutamoisena syysiltana, muistaakseni marraskuulla, lähdin tiedustelemaan ryssien majapaikan lähistölle, joka sijaitsi keskellä kylää nykyisen apteekin lähellä… entisessä kahvilassa. Ihmeekseni huomasin että asukkaat olivat poissa kotoa ja että ovet olivat lukitsematta. Uteliaisuuteni heräsi ja niin hiivin kasarmiin sisälle. Ajattelin että nyt ehkä saan kiväärin tai ehkä hyvällä onnella useammankin. Niitä siellä ei kyllä ollut, sen sijaan löytyi normaali puinen panoslaatikko Japanilaisen kiväärin panoksia, kenttälapio ja kirves, telttakangas ym. Hain avukseni nuoremman veljeni Paavon ja tullasin hänen avustuksellaan ”tavaritseilta” edellä mainitun panoslaatikon, lapion, kirveen ym. Meillä oli täysi työ kantaessamme raskasta panoslaatikkoa ym. tarvikkeita ilta pimeässä Tapiolaan.
Seuraavana päivänä olin jännittynyt ja utelias kuulemaan mitä tuleman pitää. Liekö ryssät olleet silloin jo vähän peloissaan ja aavistelleet tulevia tapahtumia sillä mitään ei tästä asiasta kuulunut ja pian sen jälkeen he siirtyivätkin omiensa pariin Kokkolaan.
Olin mukana kansalaiskokouksessa Kokkolassa 24.1… Siellä insinööri Piirainen piti raatihuoneen portailla voimakashenkisen isänmaallisen puheen, joka sitten seuraavana yönä maksoi hänen henkensä punaisten salamurhaajien luodista.
- p:nä tammikuuta hälyytettiin meidät kaikki illaksi Seurojen talolle, josta lähdetään Kokkolaa valloittamaan. Kahta käskyä en minäkään odottanut vaan valmistauduin nopeasti lähtemään Kraftonini kanssa talolle, toivossa että vielä jostakin löytyisi siihen panoksia. Kun niitä ei kuitenkaan löytynyt, täytyi minun jättää kiväärini pois. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että sain ison 12 m/m kaliperisen rullarevolverin, joita silloin kutsuttiin Krafton revolvereiksi, sekä joukon panoksia aseistuksekseni, en joutunut tätä asetta sillä retkellä kuitenkaan käyttämään.
Miehiä oli illan kuluessa kokoontunut lähtöpaikalle suuri joukko. Kaikilla ei ollut asetta ollenkaan, jokusella haulikko tai jokin luotipyssy. Taisi siellä joillakin olla oikea kiväärikin. Oli luonnollista että tällainen ennen kuulumaton meininki oli kaikille hyvin jännittävää. Matkalle lähdettiin jalkapatikassa pitkin rataa. Rimmin tiehaarassa poikettiin pois rautatieltä ja suunnattiin matka kohti Kokkola-Oulu maantietä.
Aamun sarastaessa saavuimme Ventuksen koululle, joka oli kokoontumispaikka noin 2 kilometrin päässä kaupungista. Tiellä meitä vastaan marssi pitkä rivi kivääreillä ja pistimillä aseistettuja ”palokuntalaisia”. Meillä oli toivoa että saisimme sieltä kokoontumispaikasta kättäpitempää, mutta kiväärit oli nähtävästi jaettu vastaantulleelle joukolle… sensijaan kiväärin panoksia oli eräs heinälato puolillaan…
Kaupungin suunnalta Jungsborgin tienoilta ym. alkoi ennenkuulumaton kiväärien pauke, hyökkäys oli alkanut. Kaikki oli kuitenkin harjaantumattomia ja tottumattomia ja ryssien vastus niin kiivasta että valloittamatta kaupunki siltä aamulta jäi eikä ryssätkään antautuneet kovista uhkavaatimuksista huolimatta.
Useimmat meistä oli lähtenyt matkaan ilman evästä ja niinpä kävimmekin silloin päivällä kotona ruokaa hakemassa. Kun saman päivän iltana saavuimme uudelleen mainitulle koululle oli tilanne sikäli muuttunut, että nyt saimme kiväärit ja panoksia riittämiin. Päivä kului neuvotteluihin ryssien antautumisesta. Meidän ei enää tarvinnut juuri käyttää saamiamme kivääreitä, sillä ryssät nostivat valkoiset liput antautumisen merkiksi. Ventuksen suunnalla olleet jääkäriluutnantti N.Karhulan… joukot, johon mekin Kälviän miehet kuuluimme, marssivat kaupunkiin, siellä riisuttiin aseet ryssiltä ja punakaartilaisilta, joita niitäkin oli vastassamme ja heidät asetettiin tiukan vartioinnin alaiseksi. Sotasaaliiksi saatiin kuten myöhemmin on todettu, 5 tykkiä, 12 kuularuiskua ja vähintään 2000 kivääriä, suuri määrä ammuksia, mm. 12 kenttäkeittiötä ja 150 hevosta ym.
Taisteluiden aikana… kaatui suojeluskuntalaisia 4 ja yksi murhattiin. Venäläisiä kaatui 5 ja haavoittui vaikeasti 2. Sain vaihdetuksi sotasaalisvarastosta paremmin mittaani vastaavan Japanilaisen ratsuväen karpiinin, se oli nuorelle miehelle mieluinen ase.”[ii]
[i] Ohto Manninen & Vesa Määttä, Muistelmia aktivismista ja Vapaussodasta, 1999, sivu 74
[ii] Ohto Manninen & Vesa Määttä, Muistelmia aktivismista ja Vapaussodasta, 1999, sivut 75-78
