Terveisiä Latviasta

Olipa mukava käydä pitkästä aikaa Latviassa kouluttamassa reippaita latvialaisia sotilaita. Älykkäitä, aktiivisia, tunnollisia ja tiedonjanoisia sotilaita.

Erittäin miellyttävä reissu, vaikka koulutuksen valmistelu maastotiedusteluineen veikin paljon aikaa. Mutta hyvin valmisteltu myös toteutui kuten oli suunniteltu.

Tosin pataljoonan komentaja (everstiluutnantti) ei näyttänyt tykkäävän kun sanoin hänelle suoraan päin naamaa, että Latvia on sotilaallisesti Baltian maista heikoin lenkki – kun ei ole asevelvollisuutta. Hänen mielestään on parempi olla vähemmän mutta hyviä sotilaita, kuin paljon heikompitasoisia. Everstiluutnantti saattoi sinänsä olla oikeassa kun Latviassa on paljon venäläisiä, eikä kaikki nuoret ole hyväkuntoisia.

Aselakiesitys Eduskuntaan

Aselakiesityksestä on kerrottu mitä hurjimpia juttuja – esimerkiksi, että ”tänä syksynä tullaan keräämään ns. pitkät lippaat pois”.

Suosittelen lukemaan huolella sisäministerimme blogikirjoituksen aiheesta – vaikka en kyseistä tyyppiä juurikaan arvosta.

Irtisanomisesta ja työllistämisestä

Irtisanomislaki pitää tehdä sellaiseksi, että yrittäjä voi irtisanoa työntekijänsä milloin hyvänsä katsoo sen välttämättömäksi. Ei tarvita mitään näyttöä mistään, vaan vain käsky lähteä. Ei yrittäjä irtisano huvikseen ketään – hyvä työntekijä on yritykselle erittäin arvokas ja uuden työntekijän palkkaaminen on aina suuri riski pienelle yritykselle.
Kun irtisanominen tehdään helpoksi, niin myös palkataan helposti. Se on kaikkien etu.

Atte Kaleva: Suomettuminen lopetettava

Sotatieteiden maisteri Atte Kaleva on kirjoittanut hyvän blogikirjoituksen.

On lopetettava suomettunut tapa käsitellä Venäjää.

Yhtenä esimerkkinä suomettumisesta Kaleva ottaa aiemmin Suomen sotilastiedustelupäällikkönä ja EUn sotilastiedustelupäällikkönä toimineen Suomen kansalaisen, venäjämielisen venäläisen Georgij Alfuzoffin.

Persujen Tom Packalen, saa myös huutia.

Poroshenko piti hyvän puheen YKssa

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko piti vallan erinomaisen puheen YKssa.

Poroshenko keskittyi puheessaan imperialistiseen roistovaltioon Venäjään. Sanoma on kiteytettynä aivan oikein, että Venäjä on suuri sotilaallinen uhka kaikille naapureilleen – toki muillekin kuin naapureille, mutta naapureille ennen kaikkea.

Poroshenko: ”Kreml ei luovu aggressiivisesta laajentumispolitiikastaan, ellei kansainvälinen yhteisö asetu yhtenäisenä rintamana sitä vastaan, ja ellei kansainvälisen oikeuden vastaisista toimista rangaista.” Juuri näin asia on.

Kilpailu tekisi Postille vain hyvää

Minulle/yritykselleni oli tulossa tänään neljä pakettia eri toimittajilta ja eri paikoista Suomesta. Ne kaikki olivat aikaisin tänä aamuna seurannan mukaan Kuopiossa (noin 74 km kohteesta Varkaudesta). Kuitenkin sain niistä vain kaksi tänään ja nekin kummallisesti eri paikoista. Kaksi pakettia on jossakin matkalla edelleen.

Huomenna aamulla saan toisen kuljetusfirman toimittamana viidennen paketin kaukaa ulkomailta nopeammin kuin Posti toimittaa paketteja minulle Suomen sisällä.

Saapas nähdä miten kauan joudun odottamaan niitä kahta pakettia, jotka olivat jo tänä aamuna Kuopiossa.

Ettei vaan myös ”kuudes” suunnilleen samaan aikaan tilattu lähetys Ruotsista ennätä aiemmin perille kuin Suomesta tilatut?

Seitsemäs lähetys kestää luonnollisesti kauemmin, sillä toimittaja tekee samalla minulle alihankintatyötä, joten se ei voinut mitenkään lähteä heti. Saapas nähdä miten senkin kanssa menee.

Trump: Tuemme vain ystäviämme

Trump kertoi puheessaan YK:ssa, että tästä lähtien USA tukee vain maita, jotka kunnioittavat meitä ja suoraan sanottuna ovat ystäviämme. Lähde.

Trump näyttää olevan ihan järkimies – mitä älyä on tukea vihollisia.

Mainilan laukaukset Venäjällä

Tekosyy Toiseen Tshetshenian sotaan

11. syyskuuta muistetaan USAssa tapahtuneista kerrostalojen sortumisesta terroristien lentokoneiden törmättyä niihin. Tämä on sopiva päivä muistella myös kerrostalojen räjäytyksiä Venäjällä.

4.9.1999 Dagestanissa (Venäjän vallan alla olevaa Kaukasusta) räjäytettiin voimakas autopommi asuintalon vieressä – kuoli 64 ihmistä.

9.9.1999 Moskovassa Gurjanovo kadulla tuhoutui yhdeksänkerroksisen kerrostalon kaksi porraskäytävää pommin räjäytyksessä – kuolonuhreja lähes 100.

13.9.1999 räjäytettiin Moskovan kaakkoisosassa kahdeksankerroksinen asuinrakennus – kuolonuhreja 124.

16.9.1999 Volgodinskissa (Etelä-Venäjällä) autopommi räjäytettiin yhdeksänkerroksisen asuinrakennuksen vieressä, kaksi porraskäytävää sortui – kuolonuhreja 19.

22.9.1999 Venäjän FSB yritti räjäyttää 12 kerroksisen asuinrakennuksen Rjazanissa (noin 200 km kaakkoon Moskovasta). Kerrostalon kellariin oli viety erittäin voimakasta räjähdysainetta heksogeeniä sokerisäkeissä, sekä ”helvetinkone” (aikalaukaisin), joka oli säädetty räjäyttämään talo maan tasalle aamulla kello 5.30 aamulla. Tästä yrityksestä on kerrottu tarkemmin tässä artikkelissa.

Venäjä oli hyökännyt Tshetsheniaan vuonna 1994 yrittäen valloittaa koko Tshetshenian, mutta hävisi sen Ensimmäisen Tshetshenian sodan ja joutui allekirjoittamaan Hasavjurtin rauhansopimuksen vuonna 1996.

Venäläisiä otti päähän häviö noin yhden miljoonan asukkaan pikkuvaltiolle Tshetshenia, joten Venäjä järjesti kaikenlaisia provokaatioita ja viimein yllä kerrotut ”Mainilan laukaukset” saadakseen tekosyyn hyökätä uudelleen Tshetsheniaan aloittamaan Toinen Tshetshenian sota.

Sen Toisen Tshetshenian sodan avulla Venäjän FSBn (KGB uudella nimellä) ”pääjohtajasta” Vladimir Putinista tehtiin keulakuva Venäjän KGB-diktatuurille.

Näitä kerrostaloräjäytyksiä tutkineet ihmiset ovat järjestään päässeet hengestään, esimerkiksi myrkytettynä, ammuttuna tai ”auto-onnettomuudessa”. Heitä ovat mm. Anna Politkovskaja, Aleksander Litvinenko, ja kansanedustajat Sergei Jushenkov sekä Juri Štšekotšihhin vain muutamia nimiä mainitakseni.

Taas yksi törkeä demari

Taitaa ihan kaikki demarit olla ylpeitä sen valtuutetun puheista? Ainakin kommunisteja ja muita ryssän perseen nuolijoita se varmasti miellyttää.

https://www.verkkouutiset.fi/sdpn-valtuutettu-mannerheim-oli-maanpetturi-ja-sotarikollinen/