Likööreistä

Minkään alkoholijuomien ”mainostaminen” ei tietenkään ole periaatteessa oikein. Alkoholijuomia kuitenkin käytetään Suomessa valtavia määriä, joten niistä informoiminen voitaneen hyväksyä.

Oleellisinta on kaikkien erilaisten alkoholijuomien käyttämisessä periaate kohtuus kaikessa. Ei humaltumista vaan nautiskelu.

Ehdottomasti paras likööri on minun mielestäni minun ihan itseni valmistama mustaherukkalikööri oman puutarhani itse poimituista suurista kypsistä mustaherukoista. On suoranainen nautinto haistella sitä likööriä ja ottaa sitä suuhun hyvin pieni määrä kerrallaan maistellen sitä. Sen liköörin valmistamisessa on oleellisinta aika. Annan väkevän alkoholin uuttaa marjoja noin yhdeksän kuukautta, jopa kauemminkin. Tuoksu ja maku ovat aivan upeat.

Ehkä seuraava on virolainen Vana Tallinn. Siinäkin on hieno tuoksu ja maku. Sen sijaan en jaksa ymmärtää latvialaisten vastinetta Riga Balsam. Minun mielestäni se ei tuoksu hyvälle, eikä maistu hyvälle. Olen kuitenkin joutunut sitä maistelemaan kun Latvian jalkaväkiprikaati lahjoitti sitä minulle kiitoksena antamastani koulutuksesta.

Jatkettaessa luetteloa tulevat esiin Drambuie ja Cointreau. Niillä on molemmilla ”luonnetta”, tuoksua ja makua.

En ole asiantuntija, mutta uskallan olettaa, että hyvillä likööreillä on yhteinen tekijä – annetaan alkoholin uuttaa runsaista raaka-aineista makua piiiiitkän aikaa.

Se taas, mikä likööri on hyvää, jos mikään – on täysin makuasia. Makuasioista taas ei ole suotavaa kiistellä.

Itse olen hyvien punaviinien vannoutunut harrastaja, muita alkoholijuomia käytän erittäin harvoin. Kun lahjoitan valmistamaani likööriä ystävilleni, niin se on tärkeämpää kuin niiden nauttiminen.

Venäjä uskoo vain raakaa voimaa

Presidentti Sauli Niinistö sanoi, että: ”Valitettavasti elämme maailmassa, jossa kunnioitetaan kovaa voimaa. Tällaisessa maailmassa vain vahvoja kuunnellaan, hän totesi.”

Presidentti Niinistö on oikeassa. Meidän suomalaisten ja myös virolaisten kannalta katsottuna Niinistön ajatus tarkoittaa: Venäjä uskoo vain raakaa voimaa.

Venäjä on imperialistinen roistovaltio, on ollut sitä jo noin 500 vuotta, on edelleen, ja on sitä myös tulevaisuudessa.

Venäjä valloittaa aina niin paljon muiden kansojen alueita kuin pystyy ja pitää valloittamistaan alueista kiinni ”kynsin, hampain”.

Venäjän tavoitteena on valloittaa ”takaisin”: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, Unkari, Romania, Moldova, jne.

Tällä suunnalla Venäjän tavoitteista voi lukea täältä. Venäjä ei kunnioita mitään solmimiaan sopimuksia – päinvastoin Venäjälle sopimukset ovat vain ase demokraattisia maita vastaan.

Venäjä valehtelee joka suuntaan. Venäläiset valehtelevat ylöspäin, alaspäin ja samalla tasolla.

——

Entä mikä johtopäätös Suomen poliittisen johdon pitää tehdä yllämainitusta? Suomen pitää nostaa puolustusmäärärahansa nopeasti ja pysyvästi vähintään tasolle 2% BKTsta. JA liittyä demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäseneksi niin pian kuin se on mahdollista. NATO-vastaisuus on suomettumisen viimeinen vaihe.

Jussin Herkkutattikeitto

”Kompastuin” tänään metsässä upeaan nuoreen herkkutattiin. Oli ihan kohtalaisen isokokoinen ja täysin puhdas. En ollut sienestämässä, mutta tämä piti korjata talteen. Puhdistin tietysti kannan veitsellä (Leatherman Wave) jo poimiessa ja sijoitin sienen paperipussiin, jonka laitoin kankaiseen pieneen reppuun.

Improvisoin siitä päivällisen.

Paistinkasariin (kotimainen Fiskarsin Hard Face) melkoinen köntti voita ja sillä aikaa kun pannu lämpeni, niin siivutin sienen suurehkoiksi palasiksi. Ne palaset pannuun ja levitettynä koko alueelle.

Perään suuri kukkuraruokalusikallinen vehnäjauhoja ripoteltuna koko alueelle.

Suureen mukiin (noin 2,5 dl) Maggi Kostilja lihaliemikuutio palasina ja vettä – tietysti mikroaaltouunissa täydellä teholla 2 minuuttia – ja pannulle. Sekoittelua ja samalla isohkon sipulin kuorinta ja paloittelu isohkoiksi paloiksi – ja sekaan.

Sitten melkoinen loraus täysmaitoa sekaan ja taas sekoittelua.

Siinä se sitten oli minun mielestäni täysin hyvä Herkkutattikeitto ilman mitään kummallisia kommervenkkejä, kuten kermaa tai ihmeellisiä mausteita.

Mielestäni hyvin oleellista on, että sipulit jäävät puoliraa’oiksi, eikä pehmeiksi lötkyiksi.

Kaksi ateriaa.

Saksan ”persut” (AfD) menestyivät hyvin kaksissa osavaltiovaaleissa

Saksan kahdessa itäisessä osavaltiossa oli vaalit. Toisessa Kristillisdemokraatit voittivat 32%lla ja AfD sai 27,5%.

Toisessa demarit voittivat saaden 26,8% äänistä ja AfD 24,1%.

Siten Saksan ”persuilla” on merkittävä kannatus – mutta kukaan ei ole valmis muodostamaan hallitusta ”persujen” kanssa. Siten nousee mieleen kysymys, että mitä merkitystä sillä kannatuksella on, kun ei pääse vaikuttamaan asioihin.

Seuraava kysymys, joka nousee mieleen on ”persujen” laaja venäjämielisyys eri maissa. Venäjä haluaa heikentää EUta, NATOa ja yleensä demokraattisia maita, joten se tukee kaikenkarvaisia ”persuja”, jotka vastustavat EUta ja NATOa.

Eri maiden ”persut” ovat toki aivan oikeassa yhdessä asiassa – maahantulemista pitää rajoittaa. Elintasoturisteja esimerkiksi Afrikasta ei tarvita. Sekin muukalaisvihamielisyys menee kuitenkin joskus yli äyräiden, kun vastustetaan myös hyötymaahanmuuttoa (aikuisten oikeasti tarvittavien erikoisasiantuntijoiden tuloa).

Vihreät ovat Kremlin keksintö demokraattisten länsimaiden heikentämiseksi. Ettei vaan ”persutkin” olisi Kremlin keksintö demokraattisten maiden heikentämiseksi?

Suomen persuissa on ollut, ja ehkä on vieläkin, varsin hyviä henkilöitä – mutta ymmärtävätkö he olevansa ainakin osittain Kremlin juoksupoikia.

——

Suomi kokeili Talvisodassa puolustautua yksin Venäjän hyökkäystä vastaan. Menetykset olivat varsin suuret ja meinasi mennä myös itsenäisyys. Suomi ei pärjää yksin imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan kovinkaan kauan – tarvitsemme välttämättä vähintäänkin merkittävää materiaalista apua.

Toinen Maailmansota alkoi 1.9.1939?

Taas on se päivä vuodesta, jolloin väitetään Toisen Maailmansodan alkaneen 1.9.1939. Mitä silloin oikeastaan tapahtui ja miksi?

Nimenomaan imperialistinen Venäjä halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan valloittaakseen sen avulla koko Euroopan – aluksi. Saksan, Englannin ja Ranskan piti sotia itsensä uuvuksiin ja sitten Venäjä iskisi maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen.

Siksi Venäjä liittoutui Saksan kanssa – Venäjän aloitteesta.

Saksa ja Venäjä hyökkäsivät yhdessä koordinoidusti Puolan kimppuun jakaen Puolan veljellisesti keskenään. Venäjä ja Saksa järjestivät yhteiset voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Siitä miten se Puolan sota oikein menikään, löytyy artikkeli suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein täältä. Vaikka Englanti ja Ranska julistivat 3.9.1939 sodan Saksalle, niin kyseessä ei mielestäni vielä ollut mikään maailmansota.

Stalin petti liittolaistaan Hitleriä, saaden aikaan sodan, jossa länsimaat sotivat keskenään heikentyen, juuri kuten Venäjä oli halunnut. Venäjä katsoi sivusta ja toimitti liittolaiselleen Saksalle raaka-aineita, jotta Saksa jaksaa sotia. Saksahan oli vielä hyvin heikko Ensimmäisen Maailmansodan jäljiltä. Kannattaa muistaa, että nimenomaan Venäjä halusi saada aikaan myös Ensimmäisen Maailmansodan.

Nimenomaan Venäjä teki puolalaisten kansanmurhan – ei suinkaan Saksa.

 

Venäjän miehitysjoukot poistuivat Virosta 25 vuotta sitten

Viimeiset Venäjän miehitysjoukot poistuivat Virosta vasta 31.8.1994. Niin, Viro oli palauttanut itsenäisyytensä täyteen voimaan jo vuosia aiemmin, mutta ryssän joukot eivät meinanneet poistua Viron alueelta ”kulumallakaan”.

Tosin ne miehitysjoukot olivat pääsääntöisesti tukikohdissaan, eikä aseistettuja Venäjän sotilaita näkynyt muualla.

Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) sotilaat partioivat näiden Venäjän tukikohtien luona ja sisälläkin ja raportoivat Päämajaan näkemästään. Minäkin kävin toisten suojeluskuntalaisten kanssa Paldiskissa kun Venäjän joukot olivat vielä siellä. Ei tehnyt mieli joutua ryssien käsiin.

Mm. USA painosti Venäjää ankarasti, että Venäjän pitää vetää joukkonsa Virosta – ja lopulta se vetäytyminen toteutui.

Viron miehityksestä 1944-1994 voi lukea täältä.

Aktivistit – Risto Orko (DVD-elokuva)

Vielä muutama päivä sitten en edes tiennyt, että tällainen kotimainen elokuva on olemassa. Sitten sain sähköpostin, jossa kerrottiin tästä elokuvasta ja ostin sen itselleni. Sain sen tänään ja lopetin juuri sen katsomisen.

Kyseessä on Suomi-Filmin mustavalkoinen elokuva vuodelta 1939. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo aktivisteista, jotka mahdollistivat toiminnallaan Suomen itsenäistymisen Venäjän miehityksen alta.

Jo se, että elokuvan esittämine kiellettiin vuonna 1944, kertoo elokuvan puolesta. Yritettiinhän Suomen historia väärentää aktiivisesti. Elokuva esitettiin jälleen vasta neukkulan kemahdettua.

Kyseessä ei ole historiallinen dokumentti, mutta se kuitenkin kuvaa yllättävän hyvin todellisuudessa tapahtuneita asioita juuri ennen Vapaussotaa.

Näkyy miten Suomi oli jakautunut aktivisteihin, jotka ajoivat Suomen itsenäistymistä Venäjän orjuudesta hinnalla millä hyvänsä – sekä myöntyväisyysporukkaan, joiden mielestä piti nuolla ryssän persettä.

Esillä on jääkäriliike, värväyksineen ja etappitoimintoineen. Tietysti myös Venäjän vallankumous suunnattomine levottomuuksineen.

Niin, oikeastaan ihmettelen, ettei nykyinen punikkihallitus ole vielä kieltänyt kyseistä elokuvaa uudelleen.

Elokuvassa on tietysti myös rakkautta, mustasukkaisuutta, jne. Silti se kannattaa katsoa. Kyseessä on ISÄNMAALLINEN elokuva.

Salvini ”ampui pallon omaan maaliin”

Italian ”persujen” pomo, sisäministeri Salvini näyttää ampuneen pallon omaan maaliin. Salvinilla oli paljon valtaa Italiassa sisäministerinä.

Nimenomaan oli. Salvini kuitenkin ahnehti enemmän ja iski vanha tosiasia, että ahneella on paskainen loppu.

Näyttää siltä, että Salvinista tulee entinen ministeri ja seuraajat kumoavat senkin vähän mitä Salvini on saanut aikaan.

——

Sinänsä se on sääli, sillä Salvini on onnistunut vähentämään Afrikasta EUn alueelle suuntautunutta laitonta kansainvaellusta. Toisaalta Salvini on ollut ja on imperialistisen roistovaltion Venäjän kaveri. Siksi Italian ”persujen” kaatuminen ei tee minua erityisen murheelliseksi.

Biopolttoaineet eivät kestä varastointia

On huomattu, että fossiiliset polttoaineet (bensiini, diesel), joihin on lisätty biokomponenttia, eivät kestä pitkäaikaista varastointia. Kun niillä tankattu auto, tai vaikkapa agrekaatti, seisoo pitkän aikaa, niin polttoaine muuttuu sellaiseksi, ettei moottori käynnisty.

Ongelman välttämiseksi Virossa on luvattu, että puolustusvoimat ja Suojeluskunta saavat edelleen käyttää 100% fossiilisia polttoaineita. Niiden ajoneuvojenhan pitää olla aina taisteluvalmiina tankattuina – hyvinkin pitkän aikaa. Ei voida edellyttää, että kun tulee taisteluhälytys, niin sitten ruvettaisiin tankkaamaan.

Seuraavaksi luvattiin pienmoottoreissa (esim. ruohonleikkuri) käyttää 100% fossiilista. Nyt myös vesilaitokset haluavat moottoripumpuissaan käyttää 100% fossiilista, kun niiden pumppujen pitää olla aina käyttövalmiina sähkökatkojen varalta.

Lähde.

Olen itse huomannut saman ilmiön ruohonleikkurin kanssa.

Vanhalla polttoaineella saa keväällä nykiä nykimästä päästyäänkin, mutta tuoreella polttoaineella se lähtee helposti käyntiin.

Suomi hävisi sodat?

Aina silloin tällöin näkee väitteitä, että Suomi olisi hävinnyt sodat. Näitä väitteitä esitetään anonyymisti ja/tai niitä esittävät punikit.

Katsotaanpa joitakin esimerkkejä hävityistä sodista:

Saksa Ensimmäisessä Maailmansodassa

Saksa ei suinkaan ollut syyllinen sotaan. Ensimmäisen Maailmansodan halusi saada aikaan Venäjä. Tarkkoja yksityiskohtia, siitä miten se oikein meni, löytyy täältä.

Silti kun Saksa lopulta hävisi sen sodan, niin Saksa polettiin voittajien toimesta sitaateissa maan rakoon. Saksalta kiellettiin mm. sukellusveneet, lentokoneet, panssarivaunut, jne. Armeijan koko rajoitettiin aivan olemattomaksi.

Vaikka Saksa voitti Venäjän siinä sodassa, niin Saksa tuli nöyryytetyksi voittajien toimesta aivan perusteellisesti. Toki se, että Venäjä hävisi Ensimmäisen Maailmansodan mahdollisti mm. Suomen itsenäistymisen, mutta se on kokonaan eri asia. Suomi joutui kuitenkin käymään voitollisen Vapaussodan Venäjää vastaan säilyttääkseen itsenäisyytensä.

Saksa Toisessa Maailmansodassa

Saksa ei halunnut syttyvän Toistakaan Maailmansotaa. Senkin sodan halusi saada aikaan Venäjä. Niin, Saksa hyökkäsi Puolaan, mutta senkin sodan taustoihin ja tapahtumiin olisi syytä tutustua. Monesti unohdetaan, että Puolan kimppuun hyökkäsi Saksan liittolaisena myös Venäjä.

Niin, Saksa hävisi sodan ja antautui ehdoitta. Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen ja miehitettiin kokonaan. Saksan asevoimat lakkautettiin ja kalusto varastettiin tai tuhottiin. Sotilaat ja valtaa pitäneet pistettiin vankileireihin, vankiloihin ja melkoinen määrä heistä tuomittiin kuolemaan. Saksalaiset naiset joutuivat varsinkin venäläisten sotilaiden raiskaamiksi, miljoonia uhreja.

Japani Toisessa Maailmansodassa

Japani hyökkäsi USAn Pearl Harboriin 7.12.1941 aloittaen USAn ja Japanin välisen sodan. Toisen Maailmansodan alusta tarkkaa tietoa päivämäärineen löytyy täältä. Em. artikkelin valossa on vähintäänkin kummallista, että kuvitellaan Toisen Maailmansodan alkaneen 1.9.1939.

Huomattakoon, että Japanilla ja Venäjällä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus kun Venäjä hyökkäsi Japanin kimppuun ryöstämään Japanin alueita itselleen.

Oli miten oli, Japani hävisi sodan ja joutui miehitetyksi. Japanin armeija, ilmavoimat ja merivoimat lakkautettiin. Tuhkasta nousi jenkkien avulla täysin uusi demokraattinen Japani.

Entäpä Suomi, hävisikö Suomi?

Edellä oli esimerkkejä oikeasti sodat hävinneistä maista.

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Talvisodan. Talvisodassa Venäjä yritti valloittaa koko Suomen, mutta epäonnistui yrityksessään. Suomi jäi miehittämättä, itsenäiseksi demokraattiseksi valtioksi rakentamaan maanpuolustuksen entistä tehokkaammaksi. Ei ole oikein sanoa Suomen hävinneen Talvisodan – torjuntavoitto.

Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 klo 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota. Jatkosodassa Venäjä yritti valloittaa koko Suomen, mutta epäonnistui yrityksessään. Suomi jäi miehittämättä, itsenäiseksi demokraattiseksi valtioksi. Suomen Puolustusvoimat olivat Jatkosodan lopussa vahvemmat kuin koskaan ennen. Ei ole oikein sanoa Suomen hävinneen Jatkosodan – torjuntavoitto. Oikeastaan pitää sanoa, että Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:

Tali-Ihantala;

Äyräpää-Vuosalmi;

Viipurinlahti;

Nietjärvi;

Ilomantsi.