Vanha sanonta: On niin hyvää, että vie kielen mennessään, ei ole aiemmin minulle oikein avautunut.
Tein toissapäivänä yksinkertaisen, mutta hyvän annoksen ruokaa kahdeksi ateriaksi. Fileepihvejä ja ”paistettuja perunoita”. Perunat minun menetelmälläni, eli kuoritaan ja siivutetaan, sekä sitten paistetaan/haudutetaan voissa (ei keitetä ensin). Toki suolaa ja rouhittua mustapippuria myllystä mukaan.
Silloin ensimmäisellä kerralla oli tietysti herkullista, mutta tänään se toinen satsi mikrossa lämmitettynä kertoi lopulta sanonnan ”syyn”.
Nimittäin nyt oli niin herkullista, että puraisin syödessäni omaa kieltäni. Ei toki palasta kielestä, mutta puraisin kuitenkin nautiskellessani. Tulipahan todistettua, että sekin vanha sanonta pitää paikkansa.