Tämän illan aikana aamulehden sivut jumiutuvat koko ajan ilman järkevää selitystä.
Mikähän siellä mättää, kun millään muulla sivulla sitä ei tapahdu?
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Tämän illan aikana aamulehden sivut jumiutuvat koko ajan ilman järkevää selitystä.
Mikähän siellä mättää, kun millään muulla sivulla sitä ei tapahdu?
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005327031.html
”pääministeri Juha Sipilä ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoivat tiedotustilaisuudessa, että keskusta ei ole valmis luopumaan solidaarisuusverosta.
– Mieluummin käytetään varoja, jos niitä on, pieni- ja keskituloisten verojen alentamiseen. Mutta me elämme velaksi edelleen ja alijäämää on edelleen, eikä merkittäviin veronkevennyksiin ole varaa, Sipilä sanoi.”
Rosvousverossa eläkeläisiä rokotetaan törkeästi seuraavan mallin mukaan:
”Solidaarisuusvero vaikuttaa esimerkiksi siten, että 130 000 euroa vuodessa ansaitseva palkansaaja maksaisi ilman solidaarisuusveroa ansiotuloveroa reilut 60 053 euroa. Solidaarisuusvero, joka menee sadantuhannen ylittävästä verotettavasta tulosta, veroa menee lisää 414 euroa.
Eläkeläisten eläketuloihin osuva raippavero vaikuttaa jo 45 000 euron eläketuloista alkaen. Esimerkiksi 60 000 euroa eläkettä saava maksaisi ilman solidaarisuusveroa 20 941 euroa ja solidaarisuusveron vaikutus eläkeläisen kukkaroon on 900 euroa.”
Miksi eläkeläisiä rosvotaan palkansaajiin verrattuna?
Miksi kansanedustajat eivät joudu osallistumaan?
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005323326.html
”Näin Suomi 100 -hanke on jakanut avustuksia: Koodaribussi Afrikassa sai 30 000 €, Marskin ritarien muistojuhla 0 €
Avustuksia on annettu muun muassa hankkeisiin, joissa on ajettu Afrikassa bussilla opettaen koodausta paikallisille, järjestetty feministinen festivaali ja annettu rahoitusta turvapaikanhakijoiden yritysideoihin. Esimerkiksi koodibussi Afrikassa sai 30 000 euron avustuksen.”
Rahaa siis syydetään ideoligisiin puuhasteluihin, joilla ei ole mitään linkkiä Suomeen, mutta Suomen kohtaloon tiukasti liittyville ei sittenavustuksia annetakaan.
Kun lisäksi osa organisaation julkkiksista lintsaa kokouksista, mutta nostaa kyllä palkkiot, on koko hanke pelleilyä.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005322959.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=b3e5c32b7a352b06a53c0d697fe8c7c3
”Eurooppaa piinannut Lucifer-helle on vasta alkua, tutkimus ennustaa jopa 55 asteen superhelteitä – Asiantuntijoiden mukaan Suomikaan ei välttyisi kuumuudelta”
”Tutkimus” perustuu muutaman vuosikymmenen tietoihin ja tiedossa olevat n. 150 vuotta on ohitettu sujuvasti.
Viimeisen 20 vuoden mitatut tilastot osoittavat, että ilmastohihhulien uhoamaa ja ilmastomallien mukaista lämpenemistä ei ole tapahtunut.
Miten on mahdollista, että tarkoitushakuisiin sattumiin perustuva valehtelu saa jatkua tällä tavalla?
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708042200305657_pi.shtml
”Näkökulma: Tasa-arvoministeri Annika Saarikko pyyhkii pöytää tasa-arvolain hengellä
– Valinnanvapauslain valmisteluun nimitetty virkamiestyöryhmä ei ole tasa-arvolain 4a-pykälän tarkoittama toimielin, vaan tavanomainen virkamiehistä koottu valmisteluryhmä.”
Onko todella niin, että tasa-arvoperustetta käytetään vain silloin, kun se on ”naisten edun” mukaista?
Yksi asiantuntijaksi tituleerattu on sitä mieltä, ettei lasta saa opettaa lukemaan ennen kouluun menoa.
Opetusministeri haluaa heti jo ennen koulua tai viimeistään ekalla luokalla kieltenopetusta näille lukutaidottomille lapsille.
Eikö oman äidinkielen opettelu ennen vieraita kieliä ole tarpeen?
Miten on mahdollista, että nämä lapset oppivat samaan aikaan vieraan kielen oikein ja oman äidinkielensä osaamatta edes lukea?
Jotenkin tuntuu, että ideologinen soopa on ajanut tukevasti ohi terveen järjen ja melkoinen osa inkkareista on hukkunut kanootista.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708052200307414_ul.shtml
”Tutkijat: Jos ilmastonmuutokselle ei tehdä mitään, lämpöaallot tappavat yli 150 000 eurooppalaista vuosisadan lopulla
Tutkimus analysoi, kuinka lämpöaallot, kylmät virtaukset, maastopalot, kuivuus, tulvat ja myrskytuulet ovat osuneet Eurooppaan ja minkälaista jälkeä ne ovat aiheuttaneet. Tietoa sääilmiöistä ja niiden aiheuttamista tuhoista koottiin tutkimukseen vuosilta 1981-2010.
Datasta tutkijat loivat mallinnuksia, joiden avulla he saattoivat päätellä ilmastonmuutoksen suuntaa ja vaikutuksia tulevaisuudessa.
Forzieri, joka työskentelee Euroopan komission alaisessa yhteistutkimuskeskuksessa Italiassa. ”
Komission sokeasti tukemaa ilmastoalarmismia edistetään näköjään edelleen ala-arvoisella ”tutkimuksella”.
”Tutkimuksessa” siis verrattiin 30 lähivuoden tapahtumia jättäen aiemmat tiedot täysin sivuun ja sen jälkeen tehtiin yleisiä ”johtopäätöksiä” tulevaisuudesta välittämättä vähääkään historialliseen kehitykseen liittyvistä tiedoista.
Todella ”tieteellistä tutkimusta” samalla laatutasolla kui8n IPCC:n ilmastomallit, jotka ovat jo20 vuotta osoittaneet ”koilliseen” todellisten mittausten likimain vaakasuorasta käyrästä.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005313470.html
”SDP:n presidenttiehdokkaaksi pyrkivät listasivat Sauli Niinistön vikoja”
Näiden ehdokkaiden aikaansaannoksia selatessa tulee mieleen ”tyhjät tynnyrit”.
Ei niillä saavutuksilla ole paljon perusteita kiukutella Niinistölle.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708022200299770_u0.shtml
”Lapsiasiavaltuutettu kannattaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) ajatusta kieltää naisten ympärileikkaus eli sukupuolielinten silpominen erillisellä lailla.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo tiedotteessaan kannattavansa sekä miesten että naisten sukupuolielinten silpomisen kieltämistä lailla.”
Saarikko taas seli-seli-selitteli, ettei asiaa voida poikien osalta kieltää, kun sitä ei ole muuallakaan kielletty.
Se siitä tasa-arvosta ja tasapuolisuudesta.
Vapaaehtoinen etsijä Kadonneen etsintäkoirat ry:stä, Elisa Parmanen kertoo sunnuntaina puhelimitse kadonneen Riinan etsinnöistä.
– Olemme tehneet etsintöjä maastossa jo yli kuukauden ajan. Viikonloppuna maastossa oli yhteensä 61 etsijää ja 18 erityistaitoista etsintäkoiraa.”
Erityistaitoista etsintäkoiraa?
Kadonneen etsintäkoirat eivät kuulu käsittääkseni kumpaankaan alan liittoon.
Erityistaidot eli kyky asialliseen etsintään testataan ensin liittojen omissa testeissä ja vasta niiden läpäisemisen jälkeen ne voivat osallistua poliisin ”Virta”-kokeeseen.
Vasta tuon ”Virta”-kokeen läpäisseet kelpaavat etsintäkoiriksi ohjaajiensa kanssa.
Innokkaiden, mutta vajaataitoisten koirakoiden tekemä ”etsintä” saattaa liian helposti johtaa siihen, että alueella ollut etsittävä jää löytymättä ja alue merkitään etsityksi perusteetta.
Sama koskee kokemattomien ja kouluttamattomien etsijöiden tekemää alueen haravointia.
Miksi tuollaisille intoilijoille ei kelpaa jo olevat organisaatiot ja menettelytavat?
Onko kyse siitä, että niissä on vaatimustaso ja sen vaatima työmäärä liian suuri yli-intoiselle mykynuorelle?