Selkärangattomia nilviäisiä ja valehtelijoita

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805042200922197_pi.shtml

”Eduskunta päätti äänin 129-59: Armokuolemaa ei laillisteta”

Yli puolet ns. kansanedustajista kertoi ennen vaaleja kannattavansa eutanasian laillistamista.

Nyt yli 40% sakista toimi vastoin julkaisemaansa kantaa ja äänesti vastaan.

Ei voi kuin todeta, että meillä on todella selkärangattomia nilviäisiä ja valehtelijoita edustamassa muka kansaa, mistä yli puolet kannattaa eutanasiaa.

Rusinat pullasta?

https://www.aamulehti.fi/uutiset/sote-kapina-yltyy-paakaupunkiseudun-kaupungit-eivat-hyvaksy-sote-ja-maakuntauudistusta-200920281/

”Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot sanovat yhteisessä lausunnossaan, että eduskunnan käsiteltävänä oleva maakunta- ja sote-uudistus ei riittävästi toteuta sille asetettuja tavoitteita.

Kaupunkien mielestä kokonaisuuden toteuttamiseen sisältyy enemmän riskejä kuin sen toteuttamatta jättämiseen. Koko maalle yhtäläisen mallin ja aikataulun sijasta pitäisi huomioida erilaiset tarpeet.”

Ihan yllättäen pääkaupunkiseudun kaupungit haluavat sote-uudistuksessa poimia itselleen rusinat pullasta ja jättää muun maan omilleen.

Hienoa tuo väkivallaton malli…

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805012200914646_ul.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=aamulehti

”Arviolta jopa 1 200 mustiin pukeutunutta ja naamioitua nuorta varasti huomion perinteisiltä ammattiliittojen vappumarsseilta Pariisissa. Äärivasemmistolaisista koostuvalta vaikuttanut väkijoukko huusi iskulauseita muun muassa poliiseja, kapitalismia ja fasismia vastaan.

Osa kantoi mukanaan anarkistisymboleja, Neuvostoliiton lippuja ja yhteiskuntaa vastustavia kylttejä.

Parinkymmenentuhannen ihmisen marssista erillään ollut joukkio muun muassa tuhosi liiketiloja, niiden joukossa pikaruokaravintola McDonald’sin toimipisteen. Ainakin yksi auto, kaivuri ja skootteri sytytettiin tuleen.”

Tätä se ”väkivallaton” vasurisakki on anarkistiroistoineen.

Jo oli taas toimittajan ammattitaito vauhdissa

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804292200911386_u0.shtml

”Lempäälässä poliiseja kohti ampuneella miehellä ei aikaisempaa rikostaustaa

Sunnuntai 29.4.2018 klo 21.06 (päivitetty 30.4.2018 klo 06.42)”

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804302200912876_u0.shtml

”Lempäälän ampuja tuomittu useista rikoksista: Kärähtänyt ratista humalassa ja huumeissa, kantoi linkkuveistä yleisellä paikalla ilman syytä

Maanantai 30.4.2018 klo 15.08”

Vielä maanantaiaamuna lehti kirjoitti, kuinka rikollinen oli niin nuhteeton aiemmin.

Maanantai-iltapäivänä oli jo toimittajallekin selvinnyt, että kyseessä oli moninkertainen rikollinen.

Missä ihmeessä se toimittajan ammattitaito piilee?

Rikollisten hyysääjät ovat jälleen vauhdissa

Eipä kauaa tarvinnut odottaa, kun mielipidepalstoilla poliisia haukutaan murhaajaksi Lempäälän jutussa ja selitetään, kuinka autoa ei olisi tarvinnut pysäyttää ainakaan tuossa paikassa ja kuinka poliisin ”oikeiden aseiden” aseenkäyttö tuollaista itse tehtyä asetta vastaan on niin törkeää.

Tällaiset rikollisten hyysääjät eivät ole uutta, mutta valitettavasti meillä on tuo poliisin vihaaminen ja syyllistäminen sekä rikollisten puolustaminen viittaa tiettyyn sakkiin, joka ei saa ihan mielensä mukaan hillua.

Rikollisia suojellaan taas

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804282200909732_u0.shtml

Lännen Media uutisoi lauantaina uudesta laintulkinnasta, joka on vienyt vankilaviranomaisilta oikeuden kertoa oma-aloitteisesti vankien radikalisoitumisesta muun muassa poliisille. Uuden tulkinnan mukaan esimerkiksi suojelupoliisi saa vankiloilta tietoa riskihenkilöistä vain, jos pyyntö osataan tehdä kohdennetusti.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/poliisin-tiedonsaanti-radikalisoituneista-vangeista-heikkeni-yllattaen-merkittavasti-laintulkinta-muuttui-200908944?_ga=2.72115728.206995112.1524927428-1026106480.1524927428

Siis lain tulkintaa muutettiin – ei lakia –  rikollisten suojelemiseksi?

Risessä lienee jokunen 60-70-lukujen äärivasureista, joiden mielestä rikollinen on aina vain yhteiskunnan uhri, jota pitää suojella yhteiskunnalta.

Eka kerta nettihuijaus

Ostin netistä autoon uuden osan ihan oikealla varaosakoodilla.

Olen tehnyt sitä jo vuosia ilman ongelmia, vaikka kerran lähettivätkin väärät tukivarret, kun myyjän koodit olivat sekaisin.

Sekin tukivarsien vaihto hoitui ilman ongelmia myyjän laskuun.

Nyt tässä tapauksessa tuli osa, minkä päällä oli tarralappu ja ihan oikea osakoodi, vaan ei toiminut autossa.

Asiaa tutkittaessa ilmeni, että tarralapun alla oli laitteen runkoon valmistuksessa tehty koodi, jonka viimeinen kirjain olikin eri eli osa oli väärä.

Osat ovat samanmuotoiset ja sopivat liittimineen suoraan toistensa paikalle, mutta jotain eroa niissä on. Kuulemma ei maahantuojakaan osaa kertoa sitä eroa…

Olen nyt tehnyt reklamaation ja odottelen rahojani takaisin. Onneksi ostan lähes kaiken PayPalin kautta, niin todennäköisesti saankin ne.

Pitkien puiden halkominen

Pitäisi saada halotuksi n. 75 cm pitkiä puita haloiksi.

Kaupalliset laitteet eivät siihen kykene.

Onko kellään kohtuullisen hintaista tai helppoa ratkaisua asiaan?

Tällaisten uutisten julkaiseminen on joidenkin mielestä rasistista ja kiellettävä

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804272200909267_u0.shtml

”Vastaanottokeskuksen vapaaehtoistyöntekijään silmittömästi rakastunut mies ei välittänyt naisen torjunnoista. Lopulta hän riisui housunsa ja yritti raiskata uhrinsa.

Vastaanottokeskuksen hyväntahtoinen vapaaehtoistyöntekijä joutui asiakkaansa vakavan ahdistelun uhriksi.
Umpirakastunut turvapaikanhakija lähenteli naista useita kertoja ja yritti lopulta raiskata tämän.
Oikeus tuomitsi miehen ehdolliseen vankeuteen.”

Todellinen uutinen, mikä tuon esiin erään kielteisen piirteen joissakin elintasomatkailijoissa.

Tällaista eivät jotkut sallisi, koska se ”aiheuttaa rasistista asennoitumista” tänne tulvinnutta elintasomatkailijajoukkoa kohtaan.

Kun kerran suomalaisista saa uutisoida, miksi ei näistäkin?

Tosiasia kuitenkin on, että tämän joukon suhteellinen esiintyminen nimenomaan seksuaalirikoksissa on massiivinen.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152441/265_Lehti_ym_2014.pdf?sequence=2

”b) Raiskausrikokset
Vakituisesti maassa asuvaan väestöön kuului vuosina 2010–2011 raiskausrikoksista epäillyistä 91 prosenttia. Ensimmäisen polven maahanmuuttajat muodostivat Suomessa asuneista epäillyistä 28 prosenttia ja toisen polven maahanmuuttajat vajaan prosentin. Maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikollisuustaso oli raiskausrikoksissa lähes kahdeksankertainen kantaväestön
kokonaisrikollisuustasoon verrattuna (kuvio 7).”

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804272200908508_u0.shtml

”Yle uutisoi perjantaina yksityisklinikasta, johon uskonyhteisöjen poikia tuodaan ympärileikattavaksi. Lapsiasiavaltuutettu on jo vuosia toivonut lakia, joka kieltäisi poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset.

Leikkaus maksaa MedFin-lääkärikeskuksessa noin 700 euroa.
Poikien ei-lääketieteellisistä leikkauksista on ministeriön ohjeistus, mutta ei lakia.
Lapsiasiavaltuutetun mukaan lapsen edun on mentävä uskonnollisten traditioiden edelle.”

En ymmärrä sitä, että yksi mölyäjälauma ei piittaa pätkääkään poikien epäasiallisesta silpomisesta, vaikka samaan aikaan – täysin aiheellisesti – pitää melua tyttöjen silpomisesta.