Tekijä: htiainen

 

Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa humpalle. Korona on myös koskettanut tanssipaikkoja ja tanssin ystäviä, vaikka talkootyöläiset ja kävijät emme liiemmin ole melua pitäneet. Kesän lavatanssit on tanssittu. Onneksi on syksylle ja talvelle luvassa urhoollisia jotka järjestävät Pirkanmaalla tilaisuuksia tanssimiseen

Niinpä suuntasimme kumppanin kanssa lauantaina 18.9 Ruovedelle ja Kauko-Pohjan Nuorisoseuran talolle. Itse Kihniöltä ja kihlattuni Virroilta, joten matkaa tuli jonkun verran, mutta uskokaa pois, oli sen arvoista.

Tanssien järjestäjät tietävät kuinka tansseihin tullaan kaukaakin ja siksi ”pyörähtelyt” alkavat jo klo. 19.00 jotta pitkänmatkalaiset pääsevät ajoissa kotimatkalle. Siellä se parkettilattia perunajauhoineen odotti tanssijoita, kunnes ensimmäiset valssintahdit kajahtivat ilmoille mainion Tonika Duon esittämänä.

Väkeä oli kiitettävästi ja tunnelma ns. katossa. Ihmiset ilmiselvästi nauttivat ja viihtyivät hyvin järjestetyssä illassa. Mikä on parempaa liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä kuin perinteiset tanssit?

Ajatelkaa, Ruovedellä on kaksi paikkaa joissa tansseja pidetään syksy – ja talviaikaan. Edellä mainitun tanssipaikan lisäksi vuoroviikoin Ruoveden Urheilutalolla pääsee viettämään iltaa tanssin merkeissä.

Uskomatonta yhteishenkeä ja talkooväkeä riittää Ruoveden kokoisella paikkakunnalla. Mitä muuta voi kuin kiittää ja kumartaa kun on vielä tahoja, jotka pitävät yllä vanhan tanssimusiikin perinteitä. Hienoa myös, että muusikot pääsevät esiintymään ja viihdyttämään tanssikansaa.

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Miten voi kaikki muuttua kun vanhemmista aika jättää? Lapsuus ja nuoruus on vietetty sopusoinnussa leikkeineen ja yhteisten kokemusten kanssa. Perheiden perustamisten jälkeen ollaan tapailtu sukujuhlien ja lomailujen merkeissä.

Yhtäkkiä kaikki tuo yhteiselo pyyhkäistään pois. Ja usein on se yksi ”musta lammas” ja hänen perheensä, jotka ovat valmiit rikkomaan perhesuhteet. Vanhempia on muka rakastettu ja käyty tapailemassa, mutta heistä ajan jättäessä, vanhempien toiveet ja heille tehdyt lupaukset unohdetaan saman tien.

Vanhemmat eivät ole useasti tehneet testamenttia. Ajatellen lapsien kyllä sovussa hoitavan kaiken tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Vaan kuinka käykään? Jostain kumman syystä, ihmismielen ajatuksista saadaan kumpuamaan sovittamattomat riidat aikaan.

Vanhan kotitalon annetaan rappeutua, viis välittämättä vanhempien uhrauksista ja rakkaudella rakentamasta kotipaikasta, lapsia ajatellen. Kaikki siksi, että jollain perikunnasta sikiää ajatus vanhempien omaisuuden hyödyntämisestä. Tai joku alkaa kyräillä ja epäillä toisia asettuneen häntä vastaan. Siis tahallaan riitauttaa perhevälit, koska ahneus ja kateus ovat vallanneet mielen.

Arvoa ei haluta antaa, eikä ymmärrystä, vaikka yhdelle sisarukselle on saatettu antaa vanhempien raskas hoito, heidän viimeisiksi elinvuosiksi. Nämä tarinat eivät ole päästäni keksittyjä. Niin monta kertaa olen kuunnellut, nähnyt ja kokenut kuinka ihmiset muuttuvat ”susiksi lammasten vaatteissa”.

Kuinka sitten menetellä, jos perikunta ei löydä sopua, eikä testamenttia ole? Paljon on käynyt niin, että riidat ovat syöneet lähes koko omaisuuden, kun on menty oikeuteen tai yritetty etsiä ratkaisua asianajajien kautta.

Olemmeko ihmisinä liian hyväuskosia, haluten luottaa perheenjäseniimme, että souvussa ja yhteisymmärryksessä asiat hoituvat. Miten voisimme välttää tällaiset tilanteet? Eihän lopulta ole kenekään etu, paitsi laki ihmisten jos ajaudutaan sovittamattomiin riitoihin? Mihin jää vanhempien kunnioitus ja arvostus, heidän tekemistään töistä lastensa yhteiseksi hyväksi?

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Syksyn edetessä polven tekonivelen laitto alkaa lähestyä. Kesällä kävin Parkanossa ortopedin puheilla ja hänen mielestään nyt on korkea aika pistää polvi kuntoon. Molemmat polvet toki, mutta oikea on sen verran paha, että sen operoiminen on isohko työ, joten edetään yksi kerrallaan.

Vaihtoehtoina oli kaksi paikkaa, Jokilaaksojen sairaala Jämsässä tai Coxa Tampereella. Päädyimme Coxaan, sydämen tahdistimen tähden. Eli varovaisuus ennen kaikkea komplikaatioiden varalta. Hyvä niin.

Olen päättänyt taas tehdä päivityksiä, kuinka kaikki tapahtuu. Miten koen valmistautumisen, leikkausta edeltävän ajan, itse operaation, leikkauksen jälkeiset tunteet sekä toipumisen eri vaiheet. Haluan näin tuoda rehellisesti eri vaiheet kipuineen ja vaikeuksineen kuten myös onnistumiset, mitä nyt operaatio tuokaan tullessaan.

Myös uusi Sote puskee päälle. Sen myötä on jo käyty keskusteluja Pirkanmaalla olevien Sydänsairaalan ja Coxan kohtaloista. Miten ne tulevat sijoittamaan uudelle Hyvinvointialueelle. Omakohtaista kokemusta Coxasta ei ole muuta kuin puolison kautta. Molemmista olen kuitenkin läheisiltä ystäviltä kuullut. Pelkkää ylistystä. FinMedistä toki on itselläni erinomaisia muistoja sydäntutkimuksista sekä tahdistimen hoidosta.

23.9 on aika Coxaan ortopedille. Mitä siitä eteenpäin tapahtuu ja kuinka nopsaan, siitä tulen kertomaan seuraavassa osassa. Voi olla mutkia matkassa, koska vuodenvaihteessa sairastin laskimotukoksen ja sen mahdollinen uusituminen voi muuttaa kuvioita. Mene ja tiedä.

Hyvinvointialueen vaalit ovat myös ovella, kuten edellä kerroin. Olen ehdokkaana ja saan kokemusta ja tietoa, kuinka terveyspalvelut hoituu eri yksiköissä ja mitä oppeja niistä on vietävissä uuteen Soteen. Päivityksissäni en kuitenkaan aio tehdä itseäni tykö vaaleja silmälläpitäen. Leikkaus, hoito ja toipuminen ja kaikki siihen liittyvät tulevat näkymään vain ja ainoastaan kirjoituksissani.

PS.

Lauantaina vielä ehtii humpalle Kauko-Pohjan lavalle, kipulääkkeiden kera. Mentävä on, kun korona on rajoittanut tanssimisia, eikä tiedä milloin pääsee polvileikkauksen jälkeen.

Hannu Tiainen

Kihniö

Häpeä on hieno suomalainen sana, joka oivallisesti kertoo yhdellä sanalla eri yhteyksissä asian tilan. Nyt sitten joku tai jotkut ovat selanneet sivistyssanakirjaa ja löytäneet sieltä sanan STIGMA, joka suomennettuna tarkoittaa häpeää.

Ja kas, nyt itseään korostaakseen, täytyy ehdottomasti häpeän sijaan käyttää sanaa stigma. On hävettävää käyttää häpeä sanaa, kun stigma sana kertoo käyttäjänsä lukeneisuuden ja pätevyyden.

Ajatelkaa, jos koet alemmuuden tuntoja ja häpeät, niin voit sanoa ilman häpeää kärsiväsi stigmasta ja voi kun sinulle nyökytellään osaaottavasti vaikka ei ole harmainta aavistusta mistä vaivasta tai sairaudesta on kysymys. Siis itse ongelma lakaistaan maton alle sivistyssanalla, näinkö se menee.

Yhtäkkiä ilmoille tuli viime keväänä sana BUUSTATA. Kuulin sanan ensin kerran jääkiekon yhteydessä, kun television studiossa eräs asiantuntija hoki toistamiseen sanaa buustata. Ja minä poika olin ”huuli pyöreänä”, että mitä nyt taas hoetaan ja mitä sillä tarkoitetaan?

Taasko halutaan päteä ja olla niin perusteellisen kansainvälisiä, maailmaa nähneitä, kun osataan sanoa hieno sana josta tavallinen kansa ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Ja kun on kuultu tai luettu sanat stigma ja buustata, niin onhan niitä itsekin alettava käyttää, ettei ihan ”uunona” pidetä.

Mihin näillä stigmoilla buustaamisilla pyritään? Kaiken kukkuraksi on alettu puheissa ja kirjoituksissa käyttämään englanninkielisiä sanoja tai lauseita, puheiden ja kirjoitusten väleissä sekä lopuissa.

Olen ollut tilaisuudessa jossa stigma sana toistui. Putosin tietysti ”kärryiltä” ja häpesin kysyä, mistä oikein puhutaan. Samoin kun luen jotain tekstiä, joka kiinnostaa, mutta annas olla kun sekaan tungetaan sivistyssanoja tai englannin kieltä, siihen paikkaan loppuu mielenkiintoni.

Milloin Suomen kielen raiskaaminen loppuu? Häpeättekö omaa rakasta kieltämme vai haluatteko korostaa itseänne, kysyn vaan? Kärsitkö sinä stigmasta vai häpeästä?

Hannu Tiainen

Kihniö.

 

On tämä ihan kamalaa kokoomuksen puheenjohtaja Petterin Orpon mielestä. Elämme oikeistolaisessa yhteiskunnassa, johon ei pitäisi kuulua työttömien, sosiaaliturvalla elävien, eikä muiden pienituloisten hyysääminen.

Puhumattakaan, että hallitus olisi näyttänyt vihreää valoa työläisten työolojen heikennyksille. Mikä se sellainen hallitus on, jonka lähtökohta on empaattisuus heikoimmassa asemassa olevia kohtaan. Miten tämmöinen politiikka voi tulla kuuloonkaan?

Ei ihme, kun eduskunnan kyselytunnilla Petteri Orpo oli pudota tuoliltaan. Niin tuohdukissa ja täynnä vihaa hän oli. Että hallitus kehtaa hylätä kokoomuksen esittämät kurjistamiset, muutenkin ahdingossa eläville.

Kokoomus on jo hallituskausillaan pedannut valmiiksi valtavan määrän puutteessa ja kurjuudessa olevia, joten Marinin hallituksella olisi ollut helppo jatkaa samaa rataa. Mutta mitä vielä? Hallitus viis veisaa kokoomuksesta ja heidän kellokkaiden neuvoista.

Kaiken lisäksi hallitus aikoo pistää ojennukseen verokikkailut. Ennenkuulumatonta, etteivät rikkaat saisi kierrellä veroja. Onko ihme jos kokoomuslaisilla ovat sukat sekaisin ja savut nousevat korvista. Että hallitus kehtaakin ajatella hyvinvointivaltioon perustuvaa vankkaa julkista sektoria, laittamalla osallistujiksi myös tähän asti veroja kiertäneet.

Voiko tätä enää kutsua porvarilliseksi yhteiskunnaksi, kun kaiken maailman luusereita ja loiseläjiä paapotaan. Onko kokoomuksen vaalima luokkayhteiskunta, jossa rikkaat ovat rikkaita ja köyhät tietävät paikkansa, murenemassa ihan heidän silmiensä alla.

Näen sieluni silmillä Petteri Orpon ja koko oikeiston tuskan hien otsalla. Entä jos kansa antaa yhä suuremman tuen hallitukselle? Entä jos lähdetään kokeilemaan työajan lyhennyksiä ja ne osoittautuvat toimiviksi, tuotantojen kasvaessa ihan silmissä.

Eihän tällaista voi tapahtua kapitalistisessa yhteiskunnassa, eihän, parkuu Petteri parka – herättäkää minut pahasta unesta.

Istuessani auton ratin taakse, minun kuuluu tuntea syyllisyyttä. Käynnistäessäni vanhan, bensalla kulkevan auton, tuhoan maapalloa ja tulevien sukupolvien elämän. Eikö minua yhtään hävetä? Hyi hyi kuinka kova ja tunteeton olenkaan.

Kaverini tilaa kiireellä lämmitysöljyä, koska öljyn hintaa halutaan hinata ylös. Tulot ovat pienet ja jos haluaa olla ensi talven palelematta, nyt on syytä täyttää säiliöt täyteen, kun vielä ehtii. Säätytalon lämpimässä Vihreiden on helppo ajaa väellä ja voimalla lämmitysöljyyn hinnankorotuksia.

Monen sadankilometrin päässä Helsingistä asuvaa maaseudun väkeä on oivallista kurittaa. Ne kun eivät muutenkaan Vihreitä äänestä. Pääkaupungissa ja muissa voidaan huoletta rakentaa ja tuhota ilmastoa metsiä kaatamalla, viheralueille rakentamalla ja sysätä ilmaston torjuminen kauas pois silmistä syrjäseutujen riesaksi.

Niin että, ilmastotalkoot ovat yhteiset, niinkö? Ei pidä asettaa kaupunkilaisia ja maaseutua vastakkain. Ei pitäisi, ei. Mutta kun siellä isossa kylässä niin tahdotaan tehdä. Tiesittekö muuten kuinka pienissä ja keskisuurissa kunnissa on valtava määrä pienyrittäjiä? Viljelijöitä, maanrakennus ja kuljetusyrittäjiä ja monia muita eri alojen yrittäjiä, jotka elävät kädestä suuhun.

Tiedättekö minkä loven lompsaan tuo polttonesteiden korotukset? He myös kärsivät, siinä kuin työssäkäyvät, pienituloiset auton tarvitsijat. Emme kuulkaa souda samassa veneessä, vaikka kuinka uskottelisitte meille. Itse olette luoneet monen kerroksen väkeä ja vastakkainasettelua.

Luonnon monimuotoisuus, sen suojeleminen, elinympäristön varjeleminen on maaseutuväelle luonnollista. Paraikaa ihmiset täällä keräävät sieniä, marjoja, nostavat perunaa, käyvät kalassa harventavat metsiä oikeaoppisesti, eli elävät luonnon ehdoilla raviten itseään ja perheitään.

Mekö olemme ilmastolle vaarallisia, me jotka elämme sopusoinnussa luonnon keskellä. Tiedämme ilmastohädän olevan totisinta totta. Maapallo on palamassa tuhkaksi. Teemme ja olemme tehneet kaikkemme ilmaston pelastamiseksi, mutta emme pidä siitä meteliä. Oikeutta ja kohtuutta vain pyydämme.

Mittasin muuten hiilijalanjälkeni. Oli olematon. Entäpä teidän jotka olette viemässä maaseudulta elinkeinon harjoittamisen, ajatte asukkaat betonibunkkereihin jne.

 

olen maaseutu

sen viljavat pellot

jykevien metsien

honkien huminat

kalaisten järvien

siniset aallot

syrjäkyliä halkovat

pölyiset maantiet

 

olen maaseutu

töllien piipuista

nouseva savu

hellalla porisevan

aamukahvin tuoksu

 

olen maaseutu

sen elämään

tantereeseen jämähtänyt

vankka juuristo

yhdessä olemme

maaseutu

äitimaa

kotiseudut rakkaat

josta emme koskaan

luopua saa

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Aika aikaansa kutakin. Olin neljä vuotta puolueisiin sitoutumattoman Kyykystä ylös yhteislistan valtuutettu. Kevään vaaleissa en päässyt läpi, joten oli aika miettiä kesän ajan uusia kuvioita. Katsoin lopulta, että minulla on vielä paljon annettavaa politiikan saralla. Mutta miksi Vasemmistoliitto, sitä varmaan kysytään ja ihmetellään? On siis syytä avata hieman ratkaisuani.

Kasvoin melko pian työväenliikkeeseen, työelämään tultuani -70 luvun alkupuolelta. Köyhän perheen lapsena ja työläisenä metallitehtaaseen asettautuneena, tunsin tulleeni ”kotiin”, omaksuessani työväenliikkeen arvot ja aatteet.

SKDL:sta sekä SKP:sta tulivat aika sukkelaan poliittisia kotejani, kuten myös Metallityöväen liitosta. Yhtäjaksoista toimintani ei suinkaan ollut noissa järjestöissä. Syynä eivät olleet aatteet tai arvomaailma, vaan omat kohellukset ja kompuroinnit yksityiselämän saroilla. Mutta se siitä.

Katsoin ulkopuolelta Vasemmistoliiton perustamista SKDL: n jatkajaksi -90 luvun alkupuolella. Neuvostoliitto hajosi, SKP ajettiin alas. Surullisena seurasin aatemaailmani luhistumista. Kesti kauan tointua noista iskuista. Takkia en kääntänyt, enkä käännä. Asetelmat eivät mihinkään ole muuttuneet. Yhä vain kapitalismi nöyryyttää ja elää työläisten ja heikoimmassa asemassa olevien riistolla.

Saamme seurata joka päivä oikeiston ja suurpääomien vyörytystä. Vasemmistolainen työväenliike on piirittetty ja hyökkäyksiä työläisiä vastaan tulee kiihtyvällä vauhdilla. Ei päivääkään, etteivätkö mediat ja oikeistopuolueet tee erilaisia poliittisia avauksia, ajaakseen työväenliikkettä nurkkaan.

Sanna Marinin johdolla sosialidemokraatit ovat ottaneet pieneen askeleen vasemmalle. Sitäkään ei sallittaisi. Vasemmistoliitto on jämähtänyt kannatuksellaan 7-9 prosentin puolueeksi. Silti sitä lyödään kaksin käsin. Kommunistit ovat hävinneet lähes olemattomiin, eivätkä löydä toisiaan.

Ymmärsin pitkän pohdiskelujen ja eri kokeilujen jälkeen, että on korkea aika vastahyökkäykseen oikeistovaltaa vastaan laajalla rintamalla, ennen kuin vajotaan liian syvälle. Tarvitaan kaikki vasemmistolaiset voimat yhteistyöhön, jolla palautetaan työläisten, nuorison, vanhusten ja vähävaraisten usko suomalaiseen työväenliikkeeseen.

Kaikki tuo vaatii jalkautumista yhä enemmän kansan keskuuteen, myös vaalien välillä. Parlamentarismin kuuluu olla vain yksi osa työväenliikkeen toiminnassa. Vasemmiston on aika palata juurilleen kansanliikkeiksi, joissa ollaan mukana päivittäin. Tähän sitoudun antamaan oman panokseni voimakkaasti, kuten tähänkin asti poliittisessa toiminnassani.

Olen tehnyt pitkän rupeaman sosiaaali-ja terveyspalveluiden kysymyksissä ja taisteluissa, omassa kunnassani sekä naapurikunnan mielenterveystoiminnassa vapaaehtoisena. Uskon minulla olevan paljon annettavaa uuden Hyvinvointialueen valtuustolle.

Pirkanmaan reuna-alueet eivät saa jäädä vaille edustajia, jotka ovat valmiit kamppailemaan kynsin hampain alueemme sosiaali – ja terveyspalveluista, sekä pelastustoimesta. Lupaan olla valmis taisteluun, jos kannatukseni valtuustoon asti yltää. Ylitseni ei kävellä kun on kyseessä alueemme palvelut.

Vasemmistoliitosta tulee olemaan myös kanava tehdä paljon ihmisten hyväksi vaikka en tulisi valituksi uuteen valtuustoon. Mukana oloni Vasemmistoliitossa tulee takaamaan sen, että maa – ja syrjäseutujen ääni tulee kuulumaan. SKDL:lla oli aikanaan vankka asema ja kannatus maaseudun ihmisten parissa. Nyt on aika palauttaa se takaisin. Siksi Vasemmistoliitto.

 

Taas kerran hihat palaa Ylen lähetykseen Kalevan kisoista. Juoksijat näyttävät olevan pääosissa verrattuna kenttälajeihin. Esim. perjantaina oli käynnissä kuulan finaali, mutta kovin heikosti kamera löysi työntäjiä.

Sen sijaan naisten kympin juoksijoita näytettiin minuuttitolkulla vaikka matkaa oli vielä monta kierrosta jäljellä. Maaliin tulon jälkeen hidastuksia hidastusten perään, jonka jälkeen haastatteluja. Pika pikaa kaksi työntöä, jonka jälkeen alettiin näyttää edellisvuoden hidasta 1500 metrin juoksua. Päälle vielä valmentajan haastattelut.

Ja kaiken aikaa kenttälajissa finaali käynnissä. Huippuna nuo kolme jaarittelijaa selostamossa, joilla itsellä on hauskaa, muistellen menneitä. Onko ihme jos kiinnostus yleisurheiluun alkaa hiipua.

Jos noita juoksijoita on pakko näyttää edestä ja takaa, esitellä edellisvuosien tuloksia ja näyttää hidastuksia eri kulmista, niin pistettäköön juoksut eri päiville, että me kenttälajien ystävät saisimme myös nauttia alusta loppuun tiukoista kilpailuista.

Ja onko pakko Ylen lähettää armeija selostajia mukaan joka paikkaan. Ennen riitti Anssi Kukkonen ja Seppo Kannas, ja katsojat saivat nauttia joka lajeista tasapuolisesti.

Hannu Tiainen

Kihniö.

 

Sairauksien ja vaivojen valittaminen on sään ohella taattu puheenaihe, ystävien ja tuttujen tavatessa. Näin siis vanhemman väen kohdatessa.

Entä jos sairaus onkin pään sisässä? Masennusta, ylirasitusta, neurologisia tai mielenterveys sairauksia? Avautuminen jopa lähimmille ystäville on liki mahdotonta. Mielenterveys on yhä tabu, ja siksi vaikeaa rinnastaa muihin sairauksiin.

Tänä päivänä ihmiset pääsevät äkillisiin, akuutteihin sairastumisiin suhteellisen nopeaan. Pillit vinkuen, viedään potilasta jos tarve sitä vaati. Tikkejä ommellaan ja vaivoja lääkitään. Hyvä niin. Näistä kehdataan myös puhua. Toiset jopa kerskuen ja vertaillen kenellä on ollut eniten vaivoja.

Entä kun jäät sohvalle voimat ihan lopussa? Pään sisällä on tyhjää tai kiristää, ettei tiedä hyppiäkö seinille. Tiedämme kuinka pitkä tie saattaa olla akuutin avun saaminen. Entä hoitoon pääsyt?

Mielenterveysasioista puhutaan, ongelmia tunnustetaan sillä saralla olevan. ”Julkkiset” antavat kasvot kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle, masennuksille ym., mutta silti ”jossain mättää”.

Olettaisi, ettei enää 2000 – luvulla puhuttaisi kansan keskuudessa ”hullun papereista”, tai vähätellä mielen järkkyessä, ahdistuksen iskiessä jne., jonka seurauksena joillekin häpeä vie sairaan yhä syvempiin vesiin.

Entä poliitikot, onko niin, että budjeteista päätettäessä pahnan pohjimmaisena tulevat mielenterveysrahoitukset? Miten käy uuden Hyvinvointialueen tullessa voimaan? Rahoituksesta väännetään kättä tosissaan, se on varmaa. Ettei vaan mielenterveyspalvelut ja kolmannen sektorin toiminnat jätetä viivan alle?

Hyvät ihmiset, me tarvitsemme toisiamme. Hyväksytään jokainen sairauksineen tasavertaisina kanssakulkijoina. On aika ottaa ”härkää sarvista kiinni”, ihan sieltä yhteiskunnan ylemmiltä tahoilta tänne ruohonjuuritasolle.

Hannu Tiainen

Virtain mielenterveysyhdistyksen puheenjohtaja.