Tekijä: htiainen

 

 

Ihmiset yhä laajemmin ovat kyllästyneet puoluepoliittiseen keplotteluun. Eikä ihme, sillä tietoisuuden kasvaessa, poliittinen teatteri avautuu uudella, vastenmielisellä tavalla jokapäiväiseen elämään.

 

Timo Soini sen oivalsi ensimmäisenä. Kansalle vastenmielistä pitää vastustaa. Soini alkoi puhua perussuomalaisista kansanliikkeenä – ei perinteisenä puolueena. Harhautus oli täydellinen, äänestäjät antoivat haisevan vastalauseen Soinin kutsumille, ns. perinteisille puolueille ja äänestivät perussuomalaisia. Soini unohti kertoa, ettei kansanliike ole vain sanoja tai pelkkää parlamentaarista äänestämistä.

 

Tänään eri puolueet ilmoittautuvat vuoronperään kansalaisliikkeiksi. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kutsui kansanedustaja Harkimon mukaan suureen keskustalaiseen kansanliikkeeseen. Kokoomuksesta riennettiin oitis tekemään heistä suurinta kansanliikettä. Myös demareiden Antti Rinne on muistuttanut heidän olevan kansanliike.

 

Suomalaiset puoluepamput ovat panneet merkille eurooppalaisen ilmiön, kuinka monessa maassa suosiota ovat kasvattaneet uudet, vanhoista puolueista irtautuneet erilaiset ryhmät, jotka kutsuvat itseään kansanliikkeiksi. Kova oikeistolainen politiikka ympäri Eurooppaa on vieraannuttanut ja suututtanut ihmiset pois politiikasta. Oikeisto on ajautunut vääjäämättä umpikujaan.

 

Poliittinen kansanliike on lähtöisin vasemmistolaisesta työväenliikkeestä – parhaana esimerkkinä vanha kunniakas SKDL. Aito, poliittinen kansanliike lähtee yhdessä tekemisestä, yhdessä vaikuttamisessa yhteiskunnallisiin asioihin. Laaja kansanliike toimii edustuksellisessa päätöksenteossa, kaduilla ja kansanjoukoissa, ei vain äänestyskopeissa.

 

Oikeistolainen sumutus uusista kansanliikkeistä tai puolueista jotka innolla kehuvat olevansa kansanliikkeitä, vailla ideologioita, on tuuleen huutelua, täyttä humpuukia. Hyvänä esimerkkinä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin 2016 perustama ”kansanliike” Tasavalta liikkeellä. Uusi liike nosti Macronin presidentiksi, mutta on osoittautunut kaikkea muuta kuin kansalaisten presidentiksi. Osoituksena valtavat massamielenosoitukset, kun herra ”kansanliike”, on rajusti hyökännyt tavallisten ranskalaisten oikeuksia vastaan, pyyhkien pöytää työläisillä ja heidän mielipiteiltään, arvoillaan.

 

Aave kummittelee Euroopassa, sanoi Karl Marx aikoinaan. Uusi aave kummittelee oikeistolaisen Euroopan yllä – vasemmistolaisten kansanliikkeiden aave. Esimakuna muun muassa espanjalainen Podemos ja muutamat muut, jotka ovat menestyneet ja ovat osoittautuneet todellisiksi kansanliikkeiksi.

 

Pelko on suuri vallassaolijoiden leireissä. Kaikki voitava tehdään, ettei vaan Suomeen nouse esim. uutta punavihreää liikettä, jonka toiminta perustuisi laajaan ja todelliseen vaikuttamiseen ihmisten elämän joka osa-alueella, jossa ihminen itse on kaiken keskiössä ja päättämässä omista ja lähiympäristönsä asioista, myös koko yhteiskunta huomioiden.

 

Siksi ei ole ihme, että Harkimon perustama Nyt – liike sai kohtuuttomasti palstatilaa eri medioissa. Oikeistolaisen ”kansanliikkeen” tehtävä on puheista huolimatta taata vanha valta, kun taas oikea kansanliike luo uutta, uudistaen yhteiskuntaa ihmisten hyvinvoinnista huolehtien – ihmisten ja luonnon parhaaksi. Se taas on myrkkyä oikeistolle.

 

 

Kuolonkolarit vähentyvät vuosi vuodelta. Liikenne on koko lailla turvallista. Jopa hoitovirheisiin kuolee enemmän kuin liikenteessä. Kaikesta huolimatta viranhaltijoiden ja virkavallan silmätikkuna ovat autoilijat, nykyajan jahdatut lainsuojattomat.

 

Poliisi aikoo uutisen mukaan sakottaa tiellä liikkujia 60 000 enemmän kuin viime vuonna. Silmät kiiluen asetellaan ansoja, uusia laitteita hankitaan jotta ajojahdista saadaan kaikki irti. Teiden kunnossapidot ovat sivuseikkoja, eikä niiden laiminlyönteihin syyllistyneitä etsitä ja saateta vastuuseen. Huonoista teistä aiheutuvia kolareita ja autojen vahinkoja pistetään tylysti autoilijoiden piikkiin.

 

Voimaan astuva uusi katsastuslaki rankaisee kovalla kädellä vanhoilla autoilla ajavia. Ajokielloissa ja hylkäämisissä on tiettävästi odotettavissa rajua kasvua. Uudelleen käynnit rokottavat köyhiä autoilijoita, joiden on pakko liikkua omilla kulkuneuvoilla, kiitos maaseudun joukkoliikenteen alasajon.

 

Jos on autoilijoista tehty lähes kriminaaleja, ovat he myös valtion rahastusautomaatteja. Pienestä rikkeestä kolahtaa kova sakko. Autojen verotusta on kiristetty, muun muassa paketti – ja lava-autojen kohdalla. Iiro Viinasen -90 luvulla väliaikaiseksi tarkoitettu ajoneuvovero kummittelee yhä auton omistajien riesana.

 

Autoilijoita on aina jahdattu. Nyt siitä eräiden toimesta ollaan tekemässä ”kansanhuvia” jossa kilpaillaan kuka keksii parhaat keinot saada autoilijoita ”kiikkiin”, sakottaa eniten, kehittää uusia maksuja jne. Samaan aikaan yhä kiihtyvällä tahdilla kulkuyhteyksiä vaikeutetaan vuoroja lakkauttamalla.

 

Kaiken huippuna me vanhoilla autoilla pakotetut ajajat tuhoamme maapallon ilmaston. Ei ole takaa – ajetun lainsuojattoman autoilijan rooli hääppöinen, mutta taas kerran sydän kylmänä on ratin taakse lyöttäydyttävä. No, matka taittuu mukavasti, kun muistelee lapsuutta jolloin leikittiin rosvoa ja poliisia, kuten nyt 2000 luvulla, armaan maani maanteillä.

 

 

 

Vuonna 2008 alkaneen talous – ja finanssikriisin edessä eduskuntapuolueet nostivat kädet pystyyn. Maamme talouden sukeltaminen laitettiin yksissä tuumin ulkoisen kriisin syyksi. Kriisiin vedoten leikattiin julkista taloutta, ihmisten elämää myös kurjistaen kaikella tavoin. Kaiken lisäksi eduskunta oli syytön suomalaisten ylivarojen elämiseen. Toki oppositioissa vuorollaan olleet puolueet kaatoivat muodon vuoksi syyn talouden ahdinkoon edellisille hallituksille.

 

Maailman talous alkoi kuitenkin hiljalleen elpyä ja saapui lopulta myös tänne pohjolaan. Kuinka ollakaan, hallitus ja media alkoivat hellyttävästi yksissä tuumin hehkuttaa Sipilän hallituksen erinomaisia toimia jotka alkoivat purra, nostaen Suomen viennin nousuun ja talouskasvun nousu – uralle.

 

Harvassa olivat uutiset ja hallituksen ulostulot, joissa kasvun mahdollistajana on maailman talouden voimakas elpyminen. Sipilän hallitus kylmän rauhallisesti ryöstää kunniaa itselleen talouden noususta. Kapitalistinen talous ei olisi kapitalistista, ellei myös tarvittaessa vedota talouden lainalaisuuksiin.

 

Tänään viimeksi 24.4 Nordea varoitteli vaaroista jotka uhkaavat jos palkankorotuksilla aletaan leikkiä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on aiemmin tuonut julki samanlaisia ajatuksia. Kunnille ei edelleenkään heru helpotuksia, keppiä jaellaan eri yhteiskuntaryhmiin säälimättä jne.

 

Sipilän hallituksen ja media hehkuttama talouskasvun ihme näyttää valuvan hiekkaan, kun työtätekevät ja vähäväkiset alkavat ehdotella vienosti suupielistään, että eikö siitä ihmeestä lohkeaisi hieman meillekin.

 

Ääni muuttuu kellossa kun todetaan vaivautuneina kuinka nyt pitää kaikkien edelleen laittaa suu säkkiä myöten. Hyvät ihmiset, taloutta pitää tasapainottaa, sormea heristäen opetetaan talouden aakkosia. Unohtaen auliisti kertoa miten johtajien palkat ovat nousseet yltiöpäisesti, miten ennätysosinkoja jaetaan surutta.

 

Saa nähdä, käykö tulevien eduskuntavaalien edellä, kuten kävi viimeksi. Valtiovarainministeriö tekee vavahduttavan talousennusteen jonka mukaan ollaan syöksymässä todella syvälle. Yhdenkään puolueen ei pidä sortua puhumaan jakovarasta, vaan tehdä lista leikkauksista ja säästötoimenpiteistä. Ja nykyiset hallituspuolueet muistavat sanoa kuinka kohtuuttomilla vaalilupauksilla vedetään matto Sipilän hallituksen mahtavalta talousihmeeltä.

 

Ja kansa pyörittelee päätään, on tämä talous ihmeellistä, olipa lama tai nousukausi, niin aina yksi on varmaa, syyttömiä talouden heilahteluille rangaistaan.

 

 

 

 

 

 

Jo ennen kansanedustajuutta bisnesmies Harry Harkimo oli ”jokainen on oman onnensa seppä” aatteen kannattaja. Niin pitkälle kuin muistini Harkimosta yltää, on hän ollut kiihkomielinen ammattiyhdistysliikkeen vastustaja. Herra Harkimon mielestä ay-liike on aikansa elänyt, nykyisellään yhteiskunnan jarru, joka yhä yrittää suitsia ja vaikeuttaa yritystoimintaa.

 

Harvakseltaan ay-väki on noussut barrikadeille. Ne vähäisetkin mielenilmaisut joita on järjestetty ay-johdon myötävaikutuksella, on eräs äänekkäimmistä arvostelijoista oikeistoleirissä ollut muuan kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo. Puhumatta ay-kenttäväen työtaisteluista, jotka eivät ole hänen mielestään tätä päivää.

 

Kansanedustaja ja miljonääri Harkimon mielestä kansan liikehdintä ja taistelut omien oikeuksien puolesta, ovat syvältä suolesta. Ei tarvita isoja massaliikkeitä, saati ay-liikkeen tapaisia organisaatioita määrittelemään työnantajan ja työntekijän välisiä suhteita tai sopimuksia.

 

Hjallis Harkimo yrittää suoraan sanottuna kusettaa ihmisiä uuden Nyt – liikkeen varjolla. Pöyhkeästi hän puhuu ihmisten vaikuttamisen puutteesta nykyisessä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Näin puhuu mies joka aina kun mahdollista paheksuu ihmisten omaa aktiivisuutta vaikuttaa esim. joukkovoiman tai vastaavan kautta.

 

Kaiken huippuna Harkimo yrittää syöttää väitettä kuinka uudessa Nyt – liikkeessä ei olisi kyse ideologiasta! Täyttä humpuukia ja röyhkeää ihmisten halpahintaista kosiskelua, puheet jonka mukaan perustamansa liike olisi vapaa aatteista ja ideologiasta.

 

Tuttua ja vanhaa oikeistolaista huttua on väittää oikeistolaisen politiikan olevan irti ideologioista ja tekevänsä vain ihmisten tarpeista lähtevää yhteiskunnallista toimintaa. Vasemmistolainen työväenliike ja ammattiyhdistysliike ovat menneisyyden kaikuja ideologiasta jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä nyky-yhteiskunnissa. Ajamansa markkinaliberalismi on mitä puhtainta oikeistolaista ideologiaa, piste. Nyt – liike on vielä astetta kovempaa oikeistolaista aatetta kuin hänen entinen puolueensa kokoomus.

 

Kansanedustaja Harry Harkimo on viimeinen ihminen puhumaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen yhteiskunnallisessa toiminnassa. Oman tien kulkija, yksinpurjehtija Harkimoa on todella mahdoton kuvitella uuden kansanliikkeen johtohahmoksi.

 

Entä sekoittaako hän toimillaan oikeistolaista pakkaa? Jotenkin tulee mieleen kuinka Harkimon ulostulo olisi hyvinkin laskelmoitua. Ihmiset ovat lopen kyllästyneitä puolueisiin, puoluepolitiikkaan ja päätöksentekoon. Halutaanko Nyt – liikkeen kautta luoda purkautumiskanava ja väylä ihmisten tyytymättömyyksien kanavoimisiin, joiden merkitys tulee olemaan kuitenkin täysi nolla. Saahan kansa näin protestoida, kun samaan aikaan Suomea yhä määrätietoisemmin ajetaan jokaisella osa-alueella markkinavoimien armoille.

 

Valitettavasti media tulee tiiviisti seuraamaan Harkimoa ja hänen tekemisiään. Nähtäväksi jää tekeekö joku aikanaan ohjelman: Hjallis Harkimon silmänkääntötemppu ja miten se tehtiin.

 

 

 

 

Ei tule kevättä ilman kuralätäkköjä

ei ilman lätäköissä kurahaalareissa

leikkiviä lapsia

kuralammikoissa siipiään peseviä

mustarastaita

kumisaappaitten iloista läiskettä

kuralätäköissä

vesien juoksuttamisia

lätäköistä ojiin

 

Kuralätäköt

olen odottanut

kaivannut teitä

matkalla kohti

ihanaa kesää

 

 

Pelejä pelattaessa tarvitaan pelivälineitä. Puolueiden käydessä poliittista peliä, ihmiset ovat pelivälineitä. Peleihin on laadittu säännöt joita tuomarit yrittävät valvoa otteluiden aikana. Poliittisessa pelissä perustuslaki on sääntö numero yksi, jonka puitteissa puolueet kisailevat. Päätuomareina ovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

 

Pelaajat arvostavat pelivälineitään, oli sitten kyseessä pallo, kiekko tai shakki-nappulat. Puolueiden käydessä poliittista peliä, peliväline (ihminen) on hiekkasäkki, vailla kunnioitusta, jota on lupa potkia ja hakata. Hallituspuolueilla on aina kotikenttäetu. Sen peliä vastustajaan nähden katsotaan herkemmin läpi sormien.

 

Kuluvalla hallituskaudella peli on ollut kovaa ja raakaa, pelivälinettä (ihmisiä) on riepoteltu mielin määrin, pääasia on ollut päästä voittajana maaliin. Pelin alussa hallitus asetti esim. työllisyystavoitteeksi 72 % työllisyyden. Tuolla osa-alueella, peliä on pelattu tosi räikeästi ja halpamaisesti. Keinoja kaihtamatta, vailla inhimillisiä ja moraalisia arvoja, hallitus on jyrännyt pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja muut vailla työtä olevat. Kannattajat, elinkeinoelämä ja oikeistolaiset tahot vaativat ns. verta pakkiin. Poliittisessa pelissä sääli on sairautta tai muuten kannattajat katoavat muihin puolueisiin ja uusiin yrittäjiin.

 

Sotepelissä käydään oikealla laidalla kovaa vääntöä. Ihmisten terveys, sairaudet ja hädät ovat toisarvoisia, sääntöjä rikotaan minkä ehditään kun tuomarin silmä välttää, oikeaa laitaa viilettäessä kohti valinnanvapautta. Pääkatsomossa terveysjättien edustajat kannustavat ja taputtavat käsiään sekä lopulta palkitsevat kokoomuksen parhaana sotepelin pelaajana. Pelivälineestä (ihmisistä) kukaan ei piittaa, ei kanna huolta, kyyhöttäköön kentän laidalla murjottuna.

 

Puolueiden käymä poliittinen peli on siitä erikoista, että peliväline (kohderyhmät) vaihtuvat ja niitä kierrätetään. Nykyisellä hallituskaudella pelit eivät totta tosiaan ole olleet tylsiä. Pelikentälle potkittaviksi ovat päässeet opiskelijat, työttömät, työläiset, eläkeläiset, vammaiset ja kaikki muut pienillä tuloilla kituuttavat.

 

Ainoastaan suuromistajat ja suurpääoma ja rikkauksista nauttivat eivät ole päässeet mukaan yhteenkään peliin. Eivät tietenkään, sillä hehän ovat organisaatio joka poliittista peliä pyörittää, laativat säännöt ja valitsee kulloisenkin pelivälineen eli ihmisryhmän päähän potkittavaksi.

 

Kansalaiset, oletteko valmiita? Maakuntasarjapeliä hiotaan täyttä päätä osana sotepeliä. Sairailta ja hoitohenkilökunnalta vaaditaan rautaista terveyttä, jotta pelinappulana siitä pelistä jotenkuten ehjin nahoin selviää. Jos ehjin nahoin selviävät, voidaan valmentajakolmikon Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Sampo Terhon katsoa epäonnistuneen työssään ja kalossin kuvan odottavan piakkoin takapuolessa oikeistopuolueiden omistajilta.

 

 

 

 

 

 

Kuten tiedetään, pääministeri Juha Sipilän johtaman oikeistohallituksen päätehtävä on ollut kurittaa palkansaajia sekä vähäosaista kansaa. Vahvasti on näyttänyt siltä kuinka hallituksen sisällä on käyty kilpajuoksua, kuka ministeri, ministeriöineen keksii parhaimmat ruoskintakeinot.

 

Kaikesta huolimatta, kevät koittaa köyhimmällekin kansanosalle. Siihen tosiasiaan eivät hallituksen kynnet yllä vaikka miten tahtoa olisi. Kauniiden joutsenten saapumisesta iloksemme, saavat nauttia myös pienituloiset eläkeläiset. Ei auta sinisten ministeriryhmän kiukuttelu Sampo Terhon johdolla, joutsenet pitävät kiinni yhdenvertaisuudesta.

 

Jäät sulavat järvistä, purot solisevat iloisesti ja kohta koivut alkavat saada hiirenkorvan, kevät koittaa myös työttömille.  Valtiovarainministeri Petteri Orpon ja kokoomuksen motto on ollut, jos työtä et tee, palkattakin, etuudet otetaan pois. Kova hinku nöyryyttää työttömiä kieltämällä kevään ilot, on vetänyt vesiperän. Kokoomuksen harmiksi työttömillä on edelleen oikeus vetää keväistä ilmaa keuhkoihinsa.

 

Aurinko helottaa, lämmittää mukavasti, on valoisaa. Luonto ei valikoi, ruoho alkaa vihertää, niin köyhän kuin rikkaankin ihasteltavaksi. Sille pääministeri Juha Sipilä ei mahda mitään vaikka miten monta kehysriihtä hallitus pitäisi. Köyhiltä yhä leikkaamalla voidaan vaikeuttaa kesäkenkien osto, mutta paljain jaloin nurmikolla tepastelulle hallitus joutuu pitkin hampain nostamaan kädet pystyyn. Se tuntuu sapettavan hallitusryhmiä erityisesti, kaiken muun keväisten ilojen lisäksi, joista heikoimmassa asemassa olevat saavat ottaa osansa.

 

Luonto ei suvaitse eriarvoisuutta. Tältä osin hallitus kokee epäonnistuneensa pahasti. Hallituksen perustuslakiasiantuntijat eivät ole löytäneet laista aukkoa jolla osattomien nauttiminen keväästä voitaisiin estää. Aja tässä nyt sitten kovaa oikeistolaista politiikka kun joka asiassa törmätään perustuslakiin, tiedetään pääministeri Juha Sipilän huokailleen Kesärannan terassilla, kevätillassa, kaunista merellistä maisemaa ihastellen.

 

 

 

Kesäinen päivä

vieras ajaa yksinäisen talon pihaan

saunan kynnyksellä istuu mies

alushoususillaan sätkää poltellen

juron oloinen perisuomalainen äijä

sanomatta sanaa vieras istahtaa viereen

murahtavat tervehdykset

suomalainen mies ei hevin kättele

hiljaisuuden rikkoo itikoiden metsästyksen läiske

ilmoja pidellyt, sano

on perkele hellettä piisannut

mies vastaa ja alkaa jutustella

hymynkare huulilla

lumoutuneena

toinen kuuntelee persoonallisen miehen

kirosanoilla höystettyä tarinointia

korven kätkössä

saunan kynnyksellä istuen

syntyy sanaton sielujen ystävyys

kahden suomalaisen miehen

 

Eri polut

monet risteykset kokeneina

kohtaavat he jälleen

paikassa Virtatupa

ikääntynyt sitkeän sisukas vakavasti sairas

periksi antamaton mies

käy viikosta toiseen tarinoimassa

rempseän karskilla

ystäviä ihastuttavalla suorasukaisuudella

tuo juurevan suomalaisen metsäkansan

armoton lempeä tulkki

 

Kynttilä palaa tuvalla

oven pielessä

keinu hiljentynyt

kuin odottaen

tuttua keinujaa

ystävät silmänurkat kosteina

muistelevat

pidettyä

vanhan ajan tervaskantoa

jonka kanssa saivat viettää

ikimuistoisia hetkiä

Kiitos Into

 

Hannu Tiainen 9.4 2018

 

 

Sote lisää demokratiaa, sanovat sitä ajavat tahot. Perustelevat väitettä sillä kuinka valtion myöntämät rahat sosiaali – ja terveyspalveluihin jaetaan demokraattisemmin kuin ennen, koska tulevien maakuntavaltuustojen valtuutetut ovat rahasäkin vartioina. Kauniina ajatuksena on, että kunnista ja kaupungeista valitut edustajat ajavat vain yhteisen maakunnan asiaa, eivät oman kuntansa tai kaupunkinsa etua.

 

Miten on, näinkö toimitaan esimerkiksi eduskunnassa? Vaalipiireistä valitaan kansanedustajat. Harvassa ovat ne valitut, jotka ennen vaaleja ja valituiksi tultuaan, kertovat olevansa Suomen asialla, eivät vaalipiiriensä edustajina. Kun kaiken lisäksi otetaan mukaan puoluepolitiikka joka asettaa tiukat raamit kenen joukoissa seisoa erilaisia ratkaisuja tehtäessä, voidaan mielikuvat demokratiasta haudata hölynpölynä. Miksi uudet maakuntavaltuustot tulisivat olemaan poikkeus suomalaisesta, vallitsevasta päätöksenteosta?

 

Naurettavaksi maakuntamallin ajaminen myös demokratiaan vedoten tekee se, kuinka eduskunnassa ajetaan koko Sotea läpi. Maallikot voivat vain kuvitella miten kovaan peukaloruuviin yksittäisiä kansanedustajia laitetaan. Pelottelut, uhkailut, vetoamiset ja muut käytettävissä olevat keinot taitavat olla arkipäivää Arkadianmäellä. Puhumatta lobbauksesta, josta on poliittisessa päätöksenteossa tullut ikään kuin hyväksytty toimintamuoto yhä laajemmin.

 

Unta tietysti voi nähdä tai haaveksia, miten tuosta edellä kuvatusta maakuntavaltuustot ovat paitsi. Isojen kaupunkien valitut ovat kaikella sydämellä puolustamassa piskuisten kuntien palveluja. Me täällä pienessä Kihniössä muistamme hyvin, kuinka Tampereen sairaanhoitopiirin isojen kaupunkien edustajien äänillä meiltä vietiin ympärivuorokautinen ambulanssi. Ensihoidon yksikön päivystys tuli Kihniössä kello 8-20 välille. Demokraattisen ja oikeudenmukaisen päätöksen teon nimissä kihniöläisten tulee välttää aivoinfraktia klo 20 ja aamukahdeksan välillä.

 

Yhteenveto uudesta hienosta demokratiasta maakunnissa: Kansanedustajat päättävät eduskunnassa rahasäkistä joka annetaan maakunnalle. Alueiden kansanedustajat siirtyvät maakuntavaltuustoihin päättämään rahasäkin jaosta maakunnan sisällä. Turvatakseen eduskuntapaikkansa, heidän on tarkkaan mietittävä mistä varmimmin saa ääniä läpimenoon ja siten se säätelee miten palveluja järjestellään. Tuhat äänestäjää ei paljoa paina sadantuhannen äänestäjän rinnalla. Peli on raakaa ja epäreilua, mutta sitä sanotaan demokratiaksi!