Tekijä: htiainen

 

Ilta-Sanomissa näytti olleen otsikko jossa Teollisuusliittoon kuulumaton ruikutti kun häneltä estetään työnteko ja nyt ressukka jää ilman palkkaa. Ihan oikein on jäädäkin korvauksetta, onhan hän vapaamatkustajana saanut nauttia kaikista niistä eduista joita liittoon kuuluvat työläistoverit ovat hänelle vuosien saatossa hankkineet.

 

Eikö hallituksen, (tietysti työnantajien toiveiden mukaiset) ajojahdit herätä näitä liittoihin kuulumattomia yksinäisiä ratsastajia huomaamaan mihin ajaudutaan, jos yhteistä vastavoimaa ei ole? Siitä huolimatta, että meillä on eri alojen liitot, keskusjärjestöt ja työehtosopimuksiin perustuvat työehdot, silti koko ajan työläisillä yritetään pyyhkiä pöytää. Herätys te, jotka haluatte olla ”oman onnenne seppiä”.

 

Kuvitteletteko aivan tosissanne selviävänne työmarkkinoilla voittajina, jos työmarkkinajärjestelmä ajettaisiin alas? Olisitte siis valmiit tekemään työelämästä työläisten keskinäisen taistelukentän, jossa verissä päin kamppaillaan työpaikoista. Arvatkaa ketkä siinä tapauksessa nauraisivat partaansa? Arvatkaa vielä ja kuvitelkaa minkälaisilla ehdoilla ja palkoilla töitä tehtäisiin työmarkkinoiden ”villissä lännessä”?

 

Eikö vihdoin viimein olisi aika huomata kuinka työläiset ovat kapitalistisen markkinatalouden pelinappuloita, jossa eri maat käyvät kauppaa työläisten selkänahoilla, kilpailtaessa kenen talous kasvaa ja kuka korjaa suurimman potin. Potkut perseelle, työehtojen heikennykset, palkkojen polkemiset, erilaiset orjatyöt jne. ovat keinoja joilla käydään surutta kilpailua kapitalistisessa maailmassa.

 

Miettikää nyt hyvät työläiset, te myytte työtänne, käden taitojanne, aivojen kapasiteettia markkinatalouden käyttöön. Eikö ole hemmetin hyvä, että teillä on tietty pohja ja tietyt työehdot kun tarjoatte työtänne? Olette valmiit muussa elämässä vakuuttamaan vaikka mitä, mutta työelämässä haluatte olla lastuna laineilla, ihmeellistä!!

 

Onko teillä käsitys, että työlainsäädäntö, työehtosopimusjärjestelmä on tipahtanut työelämään ”taivaan lahjana” tai peräti työnantajat hyvyydessään ovat ne luoneet? Että työväen – ja ammattiyhdistysliikkeen osuus on ollut vain jarruttaa kapitalistisen talouden kehitystä?

 

Jos on, niin varmaan mielestänne kaikki lomat ovat jonninjoutavia, viikonloppuvapaita ei tarvita, ei korvauksia sairastaessa, työajat ovat aivan liian lyhyitä, työtahdit löysiä ym. ym. Jos ette ole tuota mieltä, niin pohtikaa vaikka ihan piruuttaan, miten ne oikeasti ovat tulleet tupsahtaneeksi osaksi työelämää. Ja hei, ketkä noista saavutuksista kiristelevät hampaitaan – miettikääs sitä.

 

 

 

 

 

 

Poliitikot sanovat aina olevansa kansan asialla. Osa on jopa nimensä mukaisesti kansanedustajia. Myös puolueet toisensa jälkeen kehuskelevat olevan kansaa varten. Länsimaista demokratiaa ylistetään, koska monipuoluejärjestelmät takaavat valinnanvapauden valita parhaaksi katsomansa puolue ajamaan asiaansa, arvomaailmaansa ja myös aatetta.

 

Ihmiset ovat erilaisia, on monenlaisia piirteitä joita kannamme sisällämme ja jotka näyttäytyvät käytöksessämme jokapäiväisessä elämässä. On kostonhimoisia, pitkävihaisia, kaunaisia, katkeria, hyväksikäyttäjiä, narsisteista puhumattakaan, kielteisiä tunteita mainitakseni.

 

Ihmisten arjessa on hyväksyttyä ja sanoisinko normaalia, että järki ja tunteet kulkevat mukana, täydentäen toisiaan. Joskus toinen on voitolla ja joskus taas toinen vie vääjäämättä mennessään. On myös joko tai ihmisiä, joita toinen piirre hallitsee melko suvereenisti.

 

Miten on politiikan laita? Se onkin kimurantimpi kysymys. Puoluepolitiikassa puolueissa taistellaan ”paikasta auringossa”, johtoasemiin itsensä kammenneet alkavat leikkiä kaikki tietäviä ja ylenkatsovat rivijäseniä jne. Tunne tulee peliin jos heitä ja heidän toimiaan tai ajatuksiaan alkaa arvostella – kosto elää – astuu kuvioihin. Siinä vaiheessa järjellä ei ole sijaa vaikka kuinka muistuttaisi kuinka tässä halutaan keskustella ja suunnitella toimintatapoja joilla voitaisi parhaiten toteuttaa kansan tahtoa, luoda parempaa huomista.

 

Kosto elää ajatuksen kaikki kiistävät, eivätkä ehkä edes tunnista, mutta kokevat tulleensa ”alemmalta taholta” tulleensa loukatuiksi, kun on kyseenalaistettu heidän huolella laatimiaan toimintoja. Siksi alitajunta hautoo kostoa tai jopa ihan suunnitelmallisesti. Toki myös käänteisesti asia on sama. Rivijäseneksi jäänyt, voi myös ”piruuttaan” haluta kostoa jäädessään ”rannalle ruikuttamaan” johtotehtävistä.

 

Kansanedustajien kuuluisi olla sitä mistä titteli kertoo. Kuitenkin kun on seurannut eduskunnan viimeaikaisia tapahtumia (joissa sinällään ei ole mitään uutta), niin on syntynyt kuva, jossa ohi kansan asian ajamisen on alettu luoda asemia oman puolueen ja ehdokkaiden vaaliasetelmissa.

 

On pöyristyttävää ollut katsoa kuinka käydään kiivasta taistoa omista eduista, sivuuttaen tyystin kansan edun, jonka pitäisi olla kansanedustajien tehtävä. Tiedä sitten kuinka paljon medialla on vaikutusta kuvan antamisessa, miten eduskunnassa kostetaan, riidellään ”kynnet verillä”, jotta saadaan omille näytettyä, ettei meidän ryhmän yli kävellä tai suostuta kiristyksen kohteeksi.

 

Pöyristyttävän asiasta tekee se, että jos kaikki on vain teatteria ja lähtökuoppia kaivetaan eduskuntavaaleja silmälläpitäen, niin näin toimien äänestäjät kokevat itsensä pelleiksi, kun ovat hairahtuneet uskomaan vilpittömästi edustajiensa ajavan heidän, kansan asiaa.

 

Mikä sitten on johtopäätös? Politiikka on erittäin raastavaa ja kuluttavaa, jossa järki ja tunteet leimahtelevat ja laineet lyövät yli ja jossa omat ja kansan edut sekoittuvat herttaisen kevyesti kyseenalaistamatta. Pitäisi olla myös tunteet ja herkkä kosketus kansalaisten elämään. Toisaalta asioita pitäisi ajatella ja viedä eteenpäin järkeä käyttäen, tai yhdessä tunteen ja järjen kera. Liika tunteilu saattaa olla henkisesti todella raskasta ja silloin helposti asiat koetaan henkilökohtaisina, mikä syö ihmisen voimavaroja joka taas saattaa synnyttää hyvin kielteisiä tunteita jotka sitten näkyvät kuten aiemmin kuvasin.

 

Pelkkä järjen käyttö taas ”kylmettää”, joka johtaa siihen, että ihmiset ovat vain lukuja ja tilastoja. Kun vielä lisätään vallan huuma, joka vie niin järjen kuin tunteet, niin ollaankin politiikan perimmäisten kysymysten äärellä. Vallanhimo on sekin tietynlainen tunne, mikä vie helposti mennessään ja kaappaa ihmisen/ihmiset syleilyynsä. Siinä perinteiset tunteet heitetään sivuun, eikä järkikään tahdo pysyä mukana. Vallanhimo pistää myös rehellisyyden koetukselle, kun valtaan pääsyä täytyy perustella ja selitellä uskottavuutta tavoitellen.

 

Miten saada järki, tunteet ja vallanhimo pelaamaan yhteispeliä parhaalla mahdollisella tavalla politiikan koko kirjossa niin, että ihmiset kokisivat politiikan olevan aito keino muuttaa maata ja maailmaa. Helpompi taitaa olla keksiä keinot junien pysymiseksi aikataulussa, kuin politiikka saada vilpittömäksi väyläksi palvelemaan yhteistä hyvää.

 

Ps.

Entäs minä itse, vankasti politiikassa mukana olevana? Onko itselläni ”puhtaat jauhot” pussissa politiikan saralla? Sitä kannatta tiukasti kysyä minulta, jos vaikka asetun ehdokkaaksi kevään tulevissa vaaleissaJ)

 

 

 

 

 

Ajatellen kokonaiskuvaa sosiaali – ja terveydenhuollon kentässä, voidaan todeta mielenterveystyön kulkevan yhä edelleen ”pahnan pohjimmaisena”. Mielenterveys on sana joka aiheuttaa voimakkaita tunteita ja ennakkoluuloja, siitäkin huolimatta vaikka lukuisat julkisuuden henkilöt ovat antaneet ”kasvot” mielenterveydestä sairautena muiden joukossa. Uupumiset, masennukset, loppuun palamiset, kaksisuuntaiset mielialahäiriöt jne. ovat tulleet tutuiksi kaikelle kansalle. Kummallista kyllä, sana mielenterveys aiheuttaa edelleen kiemurtelua, vaivautuneisuutta ja äkkiä vaihdetaan puheenaihetta.

 

Hyvinvointivaltion tunnusmerkki ja ylpeydenaihe oli, että kaikkein hauraimmat ja haavoittuvimmat pidetään myös osana yhteiskuntaa ja kannatellaan vaikeuksien yli. Tänään, hyvinvointivaltion raunioilla, yhä syvenevän kahtiajaon myötä heikoimmassa asemassa olevien mielenterveysongelmista kärsivien tilanne on huolestuttava. Vaikka menneeseen verrattuna resurssit ovat toista luokkaa ja läpinäkyvyyden kera mielenterveys sairautena on lähempänä yhdenvertaisuutta ns. somaattisten sairauksien rinnalla, ruohonjuuritasolla mielenterveyttä sairastavat ovat sitä ”kellarikerroksen” väkeä.

Miksi näin on, miksi yhä koetaan osaksi päättäjissä sekä kansan keskuudessa mielenterveysongelmat ”omaksi syyksi”, ”tietoisesti yhteiskunnan elätettäväksi hakeutuviksi” jne. eikä haluta ymmärtää/tunnustaa syy – seuraus suhdetta? Valtava joukko ihmisiä on ajettu äärimmäiseen ahdinkoon, peukaloruuvia kiristetty monin eri tavoin, siksi täytyy ihmetellä miten ylipäätään kukaan selviää kaikesta tuosta järjissään?

 

Sote ja maakuntauudistusta ajavat tahot puhuvat kauniisti kuinka uudistuksen myötä tullaan panostamaan ennaltaehkäisevään työhön myös mielenterveystyössä. Etten sanoisi, melko ristiriitaista, ajatellen yhteiskunnan toimia, joilla ihmisiä syyllistetään, ahdistellaan, sulkien lopulta pois normaalista arjen elämästä. Samaan aikaan, samat virkamiehet ja päättäjät puhuvat miljardien säästöistä ja tiukkaakin tiukemmista tulevien maakuntien budjeteista, jokainen ymmärtää, ketkä leikkauksien myötä joutuvat tulilinjalle – tietysti ne puolustuskyvyttömät, hauraat ja haavoittuvat mielenterveysongelmiin ajetut ihmiset, jotka ovat jo nyt vailla kunnollisia ihmisoikeuksia.

 

Talouskasvun varjolla luotu suoritusyhteiskunta jossa revitään henkiset ja fyysiset voimavarat tyhjiin, on myös aikamme vitsaus ja ajaa ihmiset sietämättömien paineiden alle. Talouden ykkösasema on tuonut mukanaan ns. kovat arvot. ”Heikot sortuu elon tiellä”, ”jokainen on oman onnensa seppä”, tyyliset heitot ovat tehneet paluun yhteiskuntaamme. Tietoistako saada esim. mielenterveydestä käytävän keskustelun ilmapiiri ja syyt käännettyä pois yhteiskunnan roolista, sen vastuusta yhä kasvavassa henkisten voimien uupumisina, ihmisten itsensä harteille?

 

On aika pysähtyä miettimään arvojamme, jos nyt emme puutu kaikella tarmolla syihin ja seurauksiin joiden takia ihmiset, perheet ja lähipiirit uupuvat mielenterveysongelmien alla. Arvovalinnan on lähdettävä yhteiskunnan korkeimmalta taholta, ei vain sanoina, vaan tekoina. Myös sinun on sisäistettävä mielenterveyden tärkeys ihmiselämässä – sinä voit olla seuraava jolla vieteri katkeaa säälimättömän yhteiskunnan puristuksessa.

 

Miksi sydämesi

on säpissä

anna sen

aueta

avaa

sydämen

luukut

levälleen

päästä

rakkaus

valloilleen

sydämen seota

rakkauden

ylivoimasta

rakasta

rakasta

rakasta

sielullasi

koko elämälläsi

koko maailmaa

irtoa rakkauden

vietäväksi

älä emmi

sydämesi

odottaa

 

Hannu Tiainen

 

16.9 2018

 

 

Työministeri Jari Lindström puhuu tuohtuneena siitä kuinka oppositio pelottelee ja lietsoo väärillä mielikuvilla, jos alle 20 hengen työpaikkojen irtisanomissuoja poistetaan. Myös pääministeri Juha Sipilä kiistää ponnekkaasti, että ns. pärstäkertoimilla voisi antaa potkut.

 

Kautta aikain on työelämässä ollut niin sanotut ”mustat listat”. Ammattiyhdistysliikkeessä toimiminen oli raskauttava asia yrityksille varsin laajasti, puhumattakaan jos sattui työväenliikkeessä olemaan vasemman laidan edustaja. Olen joutunut läheltä seuraamaan kuinka työläistovereilta työpaikan saaminen tyssäsi edellä mainituista syistä.

 

Tämä aika on ehkä vielä raadollisempi. Törmään päivittäin ihmisiin jotka valittavat työn raskautta, siinä jaksamista, erilaisia epäkohtia, mutta suut on syytä pitää supussa jos aikoo pitää työpaikan tai saada ”hankalan työntekijän” viittaa harteilleen.

 

Työntekijöitä painostetaan erilaisin keinoin pysymään ”ruodussa”. Sananvapaudesta puhutaan, mutta jos työntekijät kritisoivat, löytävät sen pian erilaisin toimenpitein edestään. Sitten kun vaietaan ja niellään epäkohdat, kertoo työnantaja kuinka heidän työhyvinvoinnin mittareilla työntekijät ovat kauttaaltaan tyytyväisiä.

 

Luulisi työministeri Lindströmin, työelämässä mukana olleena huomanneen, kuinka keskikokoisissa ja isoissa työpaikoissa, vaikka niissä on luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, niin eivät edes ne takaa työntekijöiden turvaa sanoa mielipiteensä ilman pelkoa joutua ajojahdin kohteiksi. Varmaan on tietoinen, mutta lakaisee maton alle kun kiihkossaan käy kaikella tarmolla pienten yritysten työntekijöiden kimppuun.

 

Nyt hallitus aikoo lisätä pienten työpaikkojen työntekijöiden lainsuojattomuutta poistamalla irtisanomissuojan. Työministeri Lindström kiistää lain tuovan mukanaan työntekijöiden heitteillejätön, vaikka hän ei sitä sanaa käytä. Hänen mielestään työntekijällä on turvana kansainväliset työsopimukset, työlainsäädäntö ja työehtosopimukset.

 

Hoh hoijaa miten ”kuutamolla” työministerimme onkaan työntekijöiden arjesta. Millä hartioilla hän kuvittelee pienen ihmisen alkavan ajamaan asiaansa, kun suuremmissakin yrityksissä ihmisiä tallotaan surutta jalkoihin? Ei millään, painaa pää kumaraan ja tyytyä osaansa. Näin hallitus taas kurittaa – hallitus joka kerskuu olevansa pienen ihmisen asialla!! Niinpä, sitähän minäkin.

 

Makaan sohvalla

 

ajattelen

 

osaanko

 

ajatella

 

ajattelen

 

osaavani

 

ajatella

 

alan

 

ajatella

 

mitä

 

ajattelisin

 

ajattelen

 

etten tiedä

 

mitä

 

ajattelisin

 

ajattelen

 

olla

 

ajattelematta

 

 

 

 

 

Parkanon kaupunginhallituksen pöytäkirja 3.9 2018 kertoo kuinka Kolmostien terveys Oy aikoo hankkia uuden alihankkijan kotiin vietävistä palveluista, lähinnä kodinhoidosta, siihen liittyvistä tukipalveluista ja osasta vammaispalveluita. Palveluntuottaja oli esitellyt alustavasti uuden alihankkijan ohjausryhmän kokouksessa 12.6 2018. Hankintasopimus vuodelta 2014 kuulemma sallii alihankkijoiden käytön.

 

Uuden alihankkijan hankkiminen tuli työntekijöille, asiakkaille ja kunnan päättäjille (ainakin Kihniön kunnan) täytenä yllätyksenä ns. puun takaa, vaikka asiaa oli valmisteltu ties kuinka kauan, kun ohjausryhmäkin sai tiedon 12.6. Parkanon kaupunginhallituksen kokouksessa Tapio Ristamäki jättikin eriävän mielipiteen asiasta.

 

Kotihoidon uusi palveluntuottaja on 9Lives Pirkanmaa Oy. Osakekauppojen jälkeen yrityksen pääosakas on tanskalainen Falck – konserni. Pihlajalinnan perustaja Mikko Wiren mainosti ja markkinoi meille kihniöläisillekin Pihlajalinnaa kotimaisuudella ja mainostaa yhä valtakunnallisesti. Pihlajalinnan omistajat voivat toki olla kotimaisia, mutta entä palveluiden tuottajat joilta palveluita ostetaan??

 

Siirtyvätkö kotihoidon työntekijät uuden ulkomaisessa omistuksessa olevaan yritykseen? Mitä tällä järjestelyllä haetaan? Jos vanhat merkit muilta aloilta samankaltaisista koukeroista pitävät paikkansa, niin taas haetaan ”tehokkuutta”, ”kustannussäästöjä” jne. Ei epäilystä, eikä kahta sanaa, keiden kustannuksella. Tietysti asiakkaiden ja työntekijöiden, sehän se vanha tapa on. Aivan kuin kotihoidossa olisi enää yhtään varaa ruuvia kiristää. Entä verotukseen liittyvät kiemurat, mihin kotihoidosta saatavat tuotot tulevat lopulta päätymään?

 

Mitä me päättäjät voimme tehdä – tuuleen huutaa? Varoittelin aikanaan palveluiden yksityistämisen tielle lähdettäessä kuinka kunnallispäättäjistä tulee kuntalaisten sosiaali – ja terveyspalveluiden osalta kumileimasimia. Kohta olemme ja taidamme jo olla tilanteessa, että työntekijät ja asiakkaat eivät pysy ”kärryillä” kenen palveluksessa ovat ja kuka palvelut tuottaa. Päättäjät taas saavat tiedonantoja, pystymättä mitenkään vaikuttamaan sosiaali – ja terveydenhoidossa tehtäviin kuvioihin.

 

Mitä isompi ja monimutkaisempi rinki palveluiden tuottamisessa tulee olemaan, sitä vaikeammaksi käy asiakkaiden ja potilaiden oikeusturvan hakeminen, valitusten tekeminen ym. ym. Sehän kai on myös yksi tavoite voiton maksimoinnin ohella.

 

Hannu Tiainen

Kihniö

Kyykystä ylös – yhteislistan valtuutettu

 

 

 

 

 

 

Valtion velka kasvaa edelleen. Talous kasvaa kuulemma kohisten, mutta velan oton syynä on valtiovarainministerin mukaan työttömät. Hän ei toki sanonut asiaa noin suoraan, mutta totesi työttömyyden rasittavan valtiontaloutta.

 

Voi teitä työttömiä minkä teette hallitukselle. Te olette hallitukselle suuri riesa. Vaikka teitä työttömät kuinka rangaistaan ja laitetaan ilmaisiin töihin nostamaan työllisyysastetta, olette silti riesa valtion taloudelle. Teille maksetaan asumistukia, erilaisia sosiaalitukia jne.

 

Mitä teille työttömille oikein pitäisi tehdä? Valtion kassa on tyhjä ja siksi teille ei voi järjestää töitä julkiselta puolelta vaikka esimerkiksi vanhushuolto ja muu hoiva-ala huutaa lisää käsiä vähentämään hoitajien raskasta taakkaa.

 

Katsokaas, vuosien varrella olemme auliisti antaneet verohelpotuksia suuryrityksille, maksamme edelleen heille miljardeilla erilaisia tukia ja kyllä, omistajat myhäilevät tyytyväisinä. Olemme myös määrätietoisesti panostaneet asevarusteluun, joihin uppoaa tulevaisuudessa helposti myös miljardeja.

 

Hyvät työttömät. Elämä on valintoja – arvovalintoja. Tämän hallituksen, kokoomuksen, keskustan ja sinisten arvovalinta on tukea heitä jotka meidän puolueita kannattavat. Te työttömät ette kuulu meidän äänestäjiin. Kun kumarramme omille arvoillemme, joudumme pyllistämään teille.

 

Emme teitä kuitenkaan kokonaan jätä oman onnenne nojaan. Älkää luulko pitkäaikaistyöttömät, että päästämme teidät eläkkeille. Arvomaailmamme mukaan on oikeus ja kohtuus rangaista teitä, koska ette tyydy kohtaloonne.

 

Juuri kun saimme rikkaat ja hyväosaiset vietyä jotenkuten jalkojen kastumatta laman yli ja vihdoin tekevän jättipotteja, niin meidänkö hallituksessa pitäisi heille nostaa veroja, että te työttömät saisitte töitä kunnon palkoilla, jotain kohtuutta, pliis.

 

Älkää ruikuttako työttömät. Kaikkia ei voi auttaa, tehkää itse jotain elämillenne. Menkää ruokajonoihin, ai te olette jo. Muuttakaa kimppakämppiin, jaa olette jo muuttaneet. Ostakaa vaatteenne itselle ja lapsille kirpputoreilta, ai jaa, senkin teette.

 

No, tehkää nyt herranen aika jotain ja lopettakaa se valittaminen. Se on tämän hallituksen budjettiriihen viesti teille työttömät, uusien aktiivimallin rangaistuksien lisäksi. Ottakaa tai jättäkää, se on yksi sama meille täällä pääministerin virka-asunnon notkuvissa pöydissä.

 

 

 

 

Viime päivinä porua on aiheuttanut pääministeri Juha Sipilän lausunto vihervasemmistosta ja sen tekemisistä. Silmiinpistävää näissä ulostuloissa on ollut kuinka helposti unohdetaan millaisessa yhteiskunnassa elämämme ja olemme eläneet jo pitkän aikaa.

 

Eduskunnan vasemmisto ja vihreät sortuivat taas kerran Sipilän oivallisen ulostulon myötä perisyntiin. Asettuivat puolustuskannalle ja selittelyille. Kertoivat kuinka kokoomus ja keskusta ovat vuorollaan pääministeripuolueina tehneet sellaista talouspolitiikkaa jolla työläisten ja heikompiosaisten elämää on kurjistettu. Eli juupas eipäs vaarin housut. Juuri tuo teki Sipilän ulostulosta oivallisen, oikeistolaisesta näkökulmasta nähden, hän loi raamit mistä keskustellaan.

 

Hyökkäys on tunnetusti paras puolustus. Seuraavat kuukaudet käydään kinaa siis siitä, mitä on tullut tehdyksi vihreiden, vasemmistoliittolaisten ja demariministereiden aikana. Miksi sitten taas kävi näin? Miksi eduskunnan vasemmisto ja vihreät joutuivat puolustusasemiin? Siksi, että Kalevi Sorsan ideoiman konsensuspolitiikan myötä, joka yhä jatkuu, on vasemmistolainen ideologia ja politiikka hävinnyt taivaan tuuliin ja tullut sillisalaatiksi, josta ihmisten on ollut vaikea poimia puolueiden eroavaisuudet.

 

Miksi eduskunnan vasemmisto ei avaa keskustelua siitä voiko ylipäätään kovassa oikeistolaisessa yhteiskunnassa, sen voimakkaassa markkinatalousideologiassa, tehdä vaihtoehtoista vasemmistolaista politiikkaa? Ehkä siksi, että kuvitellaan kansan enemmistön kannattavan markkinatalouden ihmeitä tekevään voimaan ja siksi yritetään tavalla tai toisella myös rimpuilla markkinatalouden hihassa kiinni.

 

Kansalle pitää kertoa kuinka poliittista valtaa pitävät hallussaan suurpääomien edunvalvojat, joiden tehtävä on oikeistolaisen talouspolitiikan avulla luoda väylät markkinavoimille yhteiskunnan joka osa-alueelle. On ollut suuri virhe vasemmistolta lähteä mukaan tukemaan oikeistolaista politiikkaa. Markkinatalous on muka hyvä renki, kun se on yhteiskunnan tiukassa valvonnassa jne. jne.

 

Miten kauan annetaan oikeistolaisen ideologian, sen luoman markkinatalouden olla isäntänä yhteiskuntamme talossa? Vasemmisto on hyväksynyt erilaiset kilpailutukset, valtion ja kuntien omaisuuksien myynnit sekä palveluiden yksityistämiset, kun ne on tehty ”hallitusti” ja yhteiskuntaa ”hyödyttäen”.

 

Pienituloiset, ahdinkoon joutuneet ja pienillä tuloilla työelämässä kituuttavat kärvistelevät markkinatalouden ihanuudessa päivistä toisiin. Toivottomuus on iskenyt jo kauan sitten. Miksi äänestää, kun valtapuolueet ovat veistetty kuin yhdestä puusta. Koko eduskunnan vasemmisto puhuu jo täydellä höyryllä uuteen hallitukseen menosta. Mitä hallituksessa voi tehdä, oikeistolaisessa yhteiskunnassa, sen varjon alla, tiukassa valvonnassa? Tietysti sitä, että neljän vuoden päästä poliittinen oikeisto pääsee elämöimään kuinka vasemmiston aikana leikattiin ja kurjistettiin vaikeassa asemassa olevilta ym. ym. Vanha tuttu politiikan kierre jatkuu ja jatkuu.

 

On siis luotava uusi vasemmistolainen kansanliike, jonka tavoitteena ei voi olla enempää eikä vähempää kuin ottaa poliittinen valta vasemmistolle joka yhdessä kansan tuella toteuttaa sitä tehtävää mikä yhteiskunnalle kuuluu – huolehtia kaikista ihmisistä tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisuutta kunnioittaen. On hyvä muistaa lainalaisuus, vastavoima on aina olemassa. Oikeistolaiselle talous – ja yhteiskuntapolitiikalle se on vasemmistolainen kansanliike.

 

 

Viime elokuussa ystäväni sairastui

nenä tukossa, kurja olo

joulun aikaan maan povi kutsui

taas on elokuu

sieraimeni tukossa

vaivannut puolikuuta

ovatko sisukseni riekaleina

ovatko päiväni luetut

näen unia kuolemista

vainajat yöllä vieraina

 

En minä kuolla pelkää

kaksi metriä multaa päälle

se oli siinä

pelkään jättää suuren rakkauteni yksin

haaveitteni kariutumista suren

tekemätöntä runokirjaa

unelmaa Kuuban matkasta

armaani kera

monista onnen hetkistä luopumista

elämän ihanuuksista

joista vasta nyt olen saanut nauttia

 

Miksi seuraat minua kuolema

mikset hyppää pois hartioiltani

anna minun nauttia elämästä

vainoat ja vaanit

muistutat

päivin öin

mahdistasi

lopeta kiusaamiseni

vai onko se

liikaa pyydetty