Tekijä: htiainen

Tätä kirjoittaessa, tunti sitten päättyi ensimmäinen YLE: n aluevaalitentti. Paikalla oli eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Mitä jäi itselleni siitä mieleen? Kerrankin keskustelu säilyi asiallisena, eikä päällepuhumisia kuultu.

Muutama huomio illan annista mitä jäi mieleen. Itseäni häiritsee käyttöön otetut ”tyhjät seinät”. Tietenkään ei ole itseisarvo pitää terveyskeskusta, jos asiakkaita on jokunen. Mutta olen varma, että yksikään nykyinen terveyskeskus ei käy tyhjäkäynnillä.

On labraa, sairaanhoitajien ja lääkärien vastaanotot, toimenpidehuoneet, dialyysit, hoitajien taukotiltat, fysioterapia, päihde – ja mielenterveyden päivätoimintaa ja meillä Kihniössä myös uima-allas, jossa itsekin käyn vesijumpassa. Täytyy olla paikka, johon ihmiset pääsevät helposti ja saavat purkaa hoitajille tai lääkärille huoliaan. Kaikki eivät voi eivätkä vain halua olla digiyhteyden päässä.

Sitä paitsi, parhaat ”toriparlamentit” ja tuttujen tapaamiset sekä vaivojen valitukset tapahtuvat terveyskeskuksen pihassa tai odotushuoneissa:)

Vasemmistoliiton Jussi Saramo väänsi taas rautalangasta julkisen puolen ja yksityisen mukanaoloa. Uudistuksessa nimenomaan halutaan suitsia monikansallisia hoiva-alan sijoittajayrityksiä, jotka haluavat tulla tekemään bisnestä sairailla, vanhuksilla, hädässä olevilla, kuten on jo nähty vaikka vanhusten hoivassa.

On paljon pieniä paikallisia yrityksiä jotka palvelevat ansiokkaasti täydentäen julkista puolta, kuten fysioterapeutit jne. Tästä on kysymys, eikä suinkaan julkisen puolen vallankaappauksesta.

Kaikilta ryhmiltä tuli ihan hyviä pohdintoja. Vaikka en pidä Nyt – liikkeen Hjallis Harkimosta, niin hänen ajatuksensa perhelääkärimallista kuullosti hyvältä. Olen myös puhunut samasta asiasta.

Kristillisten Päivi Räsänen taas halusi lautakuntiin jokaisesta kunnista edustajan. Olen pähkäillyt valiokunta vai lautakuntamallia. Meidän omissa ehdokkaissa taitaa olla molempien kannattajia. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Valiokunta olisi hyvä siinä, että eria asioiden valmistelutyö tehtäisiin aivan kuin eduskunnassa valiokunnassa. Valiokunta kuitenkin valitaan valtuutetuista, siinä huono puoli. Lautakuntamallissa taas virkahenkilöt valmistelevat ja tuovat valmiin esityksen lautakunnan päätettäväksi ja usein saattaa esitykset mennä ”sukkana läpi” jos lautakunnan jäsenet eivät ole valppaina tai tehneet kotiläksyjään. Hyvä puoli siis olisi tuo edustus kunnista, eikä tarvitsisi olla istuva valtuutettu.

Myös tuo 2/3 enemmistö päätöksenteossa olisi tae, etteivät isot kaupungit kuten Tampere kävele muun Pirkanmaan yli.

Paljon tuli asioita esille joista olen kirjoittanut eri artikkeleissa. Esimerkkinä liitoskuntien terveysasemat.

Saramo ja Räsänen myös nostivat hyvin esille erilaisen näkemyksen hoitajien palkkauksen kuin muut panelistit. Monet muun muassa kokoomuksen Kai Mykkänen kierti kysymystä, etteivät poliitikot päätä, vaan työntekijöiden ja työnantajien edustajat. Mutta kuten Saramo ja Räsänen totesivat, että valtio eli eduskunta päättää Hyvinvointialueiden budjeteista. Budjettiin pitää saada riittävästi rahaa, jotta korotuksiin on varaa.

Juontaja Pirjo Auvinen lopuksi kummasteli samaa mistä olen kirjoittanut ja ottanut kantaa esim. vaalikoneissa. Eli alueiden verotusoikeuteen. Hän myös hämmästeli, mikä se sellainen demokratia on jossa raha annetaan muualta valtuutettujen jaettavaksi. Ei siinä verotus nouse, sen sijaan kun se tehdään huolella, niin äänestäjät saavat demokraattisesti päättää ketkä rahaa jakavat eri kohteisiin.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä vaaliavaus ja antoi itselleni uusia eväitä monimutkaisista asioita joita aluevaltuustot saavat aikanaan eteensä.

Hannu Tiainen Kihniö

Pirkanmaan aluevaaliehdokas

Vasemmistoliitto

 

 

Jouduin poistamaan jutustani numerot, eli lopulta juttu jäi aika torsoksi

 

Yöllä alkoi oikeaa polvea särkeä julmetusti. Piti nousta ottamaan kipulääkettä. Aamulla noustessa, ulko-oven avattuani, eteeni iski lohduton näky. ”Lunta lunta, kaikkialla lunta vain”, lauloi aikoinaan Danny.

Rappusten harjaus, kipeällä polvella kohti huussia (, ei, en ole ottanut vieläkään kuivakäymälää käyttöön). Heti aamusta vitsit alkaa hiipua. Lumen seasta täytyy auto kaivaa esille. Edessä on Tampereen reissu. Ei ole vielä Coxaan. Vaalimainokset telineisiin täytyy hakea. Huh huh.

Niin kun en voisi viettää rauhallisia eläkepäiviä. Katsella ikkunasta kaunista talvista luontoa. Viettää rauhallinen päivä hellan lämmössä kissa vieressä. Mutta ei. Monilla ihmisillä on vielä kurjempaa. Siksi aion puskea taas kerran päin vastuksia.

Aina heikomman puolella. Se on ollut mottoni läpi elämäni. On sitä yhä. En ole pyrkyri. En vallanhimoinen. Haluan vain olla kaikessa siellä mukana, jossa edes jotenkin voin auttaa, helpottaa arjen raatajia ja yhteiskunnan rattaista tippuneita.

Puolueeni vaalimainoksessa lukee: ”Hyvä elämä kuuluu kaikille”. Niin pitäisi kuulua. Vaan kun ei kuulu. Sosiaali – ja terveydenhuolto, meille jokaiselle elämän eri vaiheissa äärimmäisen tärkeitä asioita. Sieltä neuvolasta aina kotihoitoon tai palveluasumiseen saakka.

Syrjäkylän yksin asuvalle tulee kuulua hyvä palvelu, siinä kuin Eirassa asuvalla varakkaalla. Lähiön yksiössä asuvan, mielenterveysongelmista kärsivän tulee saada apua, riippumatta asemastaan yhteiskunnassa.

Turhaan siis ruikutin vaivojani. Monilla asiat ovat todella pielessä. Polvikipuni tai auto lumenpeitossa ovat pieniä murheita. Siis, ei muuta kuin lämmintä vaatetta päälle ja päin tuulta ja tuiskua.

Arvatkaa oliko vaikea kirjoittaa tätä tarinaa? Oli, koska olen ujo, enkä haluaisi olla esillä. Mutta kun yhteiskunnalliset asiat vaativat, sen epäkohdat, silloin on astuttava rohkeasti esiin. Se on vaatinut paljon, mutta antanut enemmän.

Hannu Tiainen

Kihniö

Aluevaaliehdokas Pirkanmaa

Vasemmistoliitto

 

Olen huolissani. Tammikuun aikana vaaleilla päätetään yhteiskuntarakenteen rajusta muutoksesta. Uudet Hyvinvointialueet ottavat haltuunsa ja järjestämisvastuulleen sosiaali – ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen. Nyt olet Hannu asian ytimessä, sanoisi TV:n – komediasarjan Pulkkinen. Siksi haluan ehdottomasti olla mukana Pirkanmaan aluevaltuustossa.

On luojan lykky, että jäin yhden äänen päähän viime kevään kuntavaaleissa valtuustopaikasta. Silloin sapetti, ei enää. Nyt voin täysillä panostaa ja antaa tietotaitoni aluevaltuustossa, jos/kun äänestäjät niin päättävät.

Avataan miksi olen huolissani tulevasta muutoksesta ja kova halu päästä mukaan muutoksen syövereihin. Kuntademokratia ja sen itsehallinto ovat olleet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ehdoton, vankka kivijalka. Mureneeko kivijalka ja vie mennessään demokraattisen kunnallisen päätöksenteon ja sitä myötä itsehallinnon? Jääkö kuntiin tuosta kivijalasta vain muruisia ja pahimmassa tapauksessa pienten kuntien kohdalla murusetkin lakaistaan kuntaliitosten myötä historian kirjoihin.

No, kysytte, mitä tekemistä uudella aluevaltuustolla on kunnallisen demokratian ja itsehallinon kanssa, siellä kun tullaan päättämään alueemme sosiaaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta? Hyvä kysymys, eikö vain?

Vastaan

Pirkanmaan ja koko maamme maaseutukunnat kärsivät väestökadosta ja huoltosuhteet huutavat punaisella. Toisin sanoen, vanhukset jäävät, nuorten ja keski-ikäisten hakeutuessa kasvukeskuksiin. Olin itse 4 vuotta kuntani elinvoimatoimikunnassa. Käänsimme ”kivet ja kannot”, jotta saisimme uusia asukkaita, yrityksiä ja sitä kautta elinvoimaa.

Olen lukuisissa kirjoituksissa, puheissa ja kannanotoissa kertonut kuinka oman kunnan houkuttelevuuden kannalta se arvokkain timantti saada ihmiset kiinnostumaan muuttamisesta kuntaamme, on laadukkaat, nopeat ja tasavertaiset sosiaali – ja terveyspalvelut.

Lapsiperheet, aikuiset sekä paluumuuttoa harkitsevat eläkeläiset taatusti pohtivat, jos muutamme, miten hyvät palvelut heillä tulisi olemaan.

Lapsiperheillä neuvolat, päivähoidot, koulut ja siellä kuraattori ja terveyspalvelut. Aikuisille työpaikat ja eläkeläisille/vanhuksille turvalliset ja hyvät hoivapalvelut.

Ajatellen maaseutukuntien tulevaisuuden näkymiä, on uusilla aluevaltuustoilla suuri merkitys. Kun tiedetään budjettien olevan alusta lähtien ”kiikunkaakun”, mitkä ovat aluevaltuuston keinot? Kustannustehokkuus ja keskittäminen?

Nuo kaksi sanaa: Kustannustehokkuus ja keskittäminen saavat kylmänväreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Miksi, koska olemme nähneet ja kokeneet mitä nuo toimet tarkoittavat asiakkaille, työntekijöille yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Leikkaamisia, säästöjä, palveluiden karkaamisia ja ennen kaikkea niiden heikentämisiä. Esimerkkinä vaikka vanhukset joilla ei ole hienoja tietoteknisiä laitteita, he ovat valitettavasti yhteiskunnan ”heittopusseja”.

Entä kunnat? Jos aluevaltuustot lähtevät terveyskeskusten keskittämislinjalle, tarkoittaa se samalla maaseutukuntien tappolinjaa. Kasvukeskukset kasvavat, jonot palveluihin pitenevät, pahoinvoinnit, mielenterveysongelmineen lisääntyvät, ellei pienten ja keskisuurten kuntien asukkaiden keskittämiseen keskittyviä alennusmyyntejä hillitä.

Kelkka on käännettävä. Pirkanmaan maaseutu tulee pitää elinvoimaisena. Se tehdään parhaiten panostamalla ja turvaamalla pitkin poikin Pirkanmaata sosiaaali ja – terveyspalvelut lähellä, omissa kunnissa sekä liitoskuntiin päätyneet pienten kuntien palvelut.

On myös Tampereen ja kehyskuntien etu torjua liian nopeaa ruuhkautumista, jossa palvelut eivät ehdi mukaan. Haluan kynsin hampain mukaan aluevaltuustoon. Miksi? Siksi, että aluevaltuuston on ymmärrettävä yhteistyön merkitys kuntien kesken. Kuntien näivettämiset eivät tule kuuloonkaan.

Hyvinvointialueiden perustamisissa voi olla häviäjiä, mutta jos ja kun se tehdään taiten hyvällä yhteisymmärryksellä ja yhteistyöllä toisiamme kunnioittaen ja tukien, tulemme selviämään voittajina.

Sitä työtä olen valmis tekemään panostaen ja itseni likoon laittaen – se on varma asia.

Hannu Tiainen

Kihniö

Aluevaaliehdokas – Pirkanmaa

Vasemmistoliitto

 

Olen kävelevä esimerkki, miksi yhteiskunta kerää veroja. Toistakymmentä vuotta sydämen tahdistin on taannut hyvinvointini, kun sinussolmuke sanoi sopimuksensa irti.

Nuorena uppiniskaisena ei tullut meluisissa metalliverstaissa pidettyä kuulosuojamia tai korvatulppia. Nyt minulla on molemmissa korvissa kuulolaitteet.

Töissä polvillaan könyäminen, valtavat kilometrit lenkkeilyä, ei aina niin hyvillä urheilutossuilla, sai lopulta polvet siihen malliin, että helmikuussa Coxa asentaa ensin oikeaan polveen tekonivelen ja myöhemmin myös vasempaan.

Mitä luulette, olisinko levyseppä-hitsaajan tuloilla kyennyt maksamaan nuo lääketieteelliset toimenpiteet itse? Siis kun usein ajatellaan, entä jos palkka maksettaisiin kokonaisuudessaan ilman veroja työntekijöille käteen.

Voin sanoa, että pelkkä tahdistin on jo sen hintaluokan väline, etten ikinä olisi kyennyt sitä summaa säästämään.

Terveenä ja ilman suurempia onnettomuuksia ei tulla ajatelleeksi, entä jos? Vasta sitten kun pihaan saapuu ambulanssi, ammattinsa osaavien hoitajien kera, ottavat sinut hellään huomaansa. Rauhoittavat ja pillit vinkuen saattavat maailman parhaaseen hoitoon.

Letkuissa, erilaisten laitteiden ympäröimänä, ammattinsa osaavien hoitajien ja lääkäreiden huostassa, koet turvallisuuden tunteen – olet hyvissä käsissä. Olet saanut jatkoaikaa elämällesi.

Toipuessa on hyvää aikaa miettiä, mitä kaikkea sain ja olen saanut elämäni varrella maksamillamme veroilla?

Totta kai veroista kuuluu myös purnata. Oikeudenmukaisuutta halutaan – siksi purnataan. Työntekijät, työttömät, eläkeläiset maksavat tuloistaan veroja. Sen lisäksi, ostavat he mitä tahansa, niistä maksetaan veroja. Tankatessa, tupakan sytyttäessä, huikan ottamisesta kossupullosta, elintarvikkeista, kodinkoneisiin jne.

Veroilla keplottelijoita ei hyvällä katsota – ei kuulukaan katsoa. Veroja kuuluisi maksaa kukin kykyjensä mukaan. Nyt näin ei ole.

Taas kerran poliittinen oikeisto hilluu veroilla. En ole veroasiantuntija, en edes tekeydy sellaiseksi. Siksi kysynkin teiltä työntekijät, heikoimmassa asemassa olevat, kuinka teidän elintasonne on popsahtanut kukoistukseen kokoomuksen hallituskausien aikana, sen talous-ja veropolitiikan myötä?

Sen sijaan julkista sektoria on ajettu väellä ja voimalla alas. Juuri sitä, joka on meidän pienten ihmisten jokapäiväinen tuki ja turva.

Näissä käynnissä olevissa Hyvinvointialueiden vaaleissa, oikeisto taas kerran yrittää ratsastaa veroilla. Sanovat ei alueiden verotusoikeudelle, kun se muka nostaa kansalaisten veroja. Ei muuten nosta.

Sitä vaan ihmettelen, miksi oikeisto ei halua korjata niitä vääryyksiä joilla rikkaat rikastuvat ja maksajina olemme me kuuliaiset veronmaksajat.

Elämä, ja nyt korona-aika on opettanut sen kuinka kullanarvoisa asia ovat julkiset palvelut. Ilman julkisia palveluja minun sydämeni ei enää sykkisi. Sydän joka on aina heikomman ihmisen ja oikeudenmukaisuuden puolella.

Hannu Tiainen

Pirkanmaan aluevaaliehdokas

Vasemmistoliitto

 

 

Kukaan ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija. Olen itse mukana vapaaehtoisessa mielenterveystyössä. En tekeydy mielenterveystyön asiantuntijaksi. Siksi meillä on Mielenterveyden keskusliitossa alan ammattilaisia, kuten myös Mielenterveysomaiset FinFami ry. Heiltä saan/saamme koulutusta, tietotaitoa toimimiseen arjessa. Meillä käy vieraita kertomassa mielenterveyden tilasta ja keinoista auttamiseen. Näin olen varsin hyvin perillä koko laajan mielenterveyden kentän ongelmista ja kuinka kenenkin mielestä niitä pitäisi ratkaista.

Pirkanmaan reuna-alueella asuvana tunnen myös melko hyvin tamperelaisten ja ympäristökuntien terveydenhoidon ”pullonkauloista”, kuten lääkäriinpääsyn ajoista jne. Minulle sydäntä lähellä ovat ihmiset jotka sairauksien ja sosiaalisten asioiden kanssa kamppaillessaan joutuvat byrokratian rattaisiin eivätkä saa apua ajoissa, asuivat he Tampeereella tai ympäri Pirkanmaata.

Omien sairauksieni myötä Tays, Sydänsairaala, Coxa sekä Fimlab ovat tuttuja. Aivan ällistyttävän erinomaista palvelua ja huolenpitoa, joka ainoassa osastossa. Koko alue on valtava kolossi, mutta eksyyn ei pääse, koska jos olet epävarma, sinut ohjataan ja kohteliaasti neuvotaan oikeaan paikkaan. Näissä paikoissa tuntee kuinka juuri sinusta välitetään. Aivan samoin kuin oman kuntani Kihniön terveyskeskuksen toiminta. Koko henkilökunnasta aina lääkäreihin asti hehkuu lämmin mukanaolo ja välittäminen.

Tunnen eri paikkakuntien terveysasemia joissa olen asioinut tai ollut saattamassa ystäviäni. Sosiaali – terveyspalvelut olivat viime valtuustokaudellani ykkösasia. Jo ennen valtuustokauttani kamppailin kunnan sosiaali – ja terveyspalveluiden ulkoistamista vastaan. Olen saanut valtavasti apuja, tietoja ja kuunnelut huolia perusterveydenhuollossa olevilta, kodinhoitajilta, sosaalipalveluiden puolelta ym. En voisi kuvitella olevani mukana yhteiskunnallisissa toiminnoissa, jos minulla ei olisi sydän mukana kaiken aikaa ihmisten huolissa ja murheissa.

Sanotaan aluevaltuustoissa tarvittavan asiantuntijoita. Niin sosiaali – ja terveyspuolen, kuten talouden asiantuntevuutta. Varmaan pitää kutinsa, en kiistä. Mutta ehdottomasti tarvitaan meitä, jotka elämme ja toimimme ns. ruohonjuuritasolla. Me tiedämme terveyskeskustemme merkittävävyyden. Osaamme kertoa vanhustenhuollon tilasta ja puuttua jämäkästi niihin. Tiedämme mitä merkitsee ennaltaehkäisevä työ, jonka avulla voidaan ihmisiä saada takaisin osaksi yhteiskuntaa. Voi sanoa, että elämme heidän ”iholla”.

Sanotaan myös, ettei näistä pikkukunnista voi nousta aluevaltuustoon. Kyllä voi, jos te rakkaat pirkanmaalaiset vain haluatte valtuustoon ihmisiä jotka elävät, kokevat ja tuntevat kuten tekin arjen elämän. Me tulemme olemaan teidän puolestapuhujianne, puolianne pitäviä ja yhdessä kamppailevia. Ja tietenkin avoimuus, joka on aina ollut toimintani a ja o.

Hannu Tiainen

Kihniö

Aluevaaliehdokas

Vasemmistoliitto

 

 

Lauantaina olisi taas tanssit Ruovedellä. Tässä sitä nyt pähkäillään, olemmeko huonona esimerkkinä jos menemme pyörähtelemään? Minulla kolme rokotusta, kumppanilla kaksi. Myös koronapassi tarvitaan. Kysymys kuuluu: Entäs jos sittenkin?

Kirjoituksen tarkoitus on pohtia millaisessa epävarmuuden ajassa elämme. Olemme koko ajan koronan suhteen valintojen edessä. Tunnemeko huonoa omaatuntoa? Teemme niin tai näin, aina on väärinpäin. Ei ihme jos ahdistus iskee yhä useampiin.

Entä onko nykyajan ihmisten sietokyky olematonta, verrattuna vaikka sota-aikaan. Silloin sentään kestettiin viisi sodan vuotta, karjalaisväestö kaksi evakkoa, perheet menettivät läheisiään, naapureita ja ystäviä. Nyt uikutetaan muutamasta koronavuodesta?

Varmaan vertailua menneeseen on, kuten kaikissa asioissa, miten ennen miehet oli rautaa – laivat puuta jne. Kuitenkin tässä ajassa media on toista, mitä se oli ennen. Uutiset suoltavat eri kanavilta koronaa, some – maailmassa käydään kiivasta vastakkainasettelua puolesta ja vastaan suhtautumisessa pandemiaan. Jo siksi vertailua ei kannata harrastaa.

Mennä vai ei eikö mennä huomenna tansseihin? Entä jos omikron tarttuu vaikka rokotukset ovat kunnossa? Ei tansseissa voi kasvomaskia pitää! Tai voi, mutta humpassa happi loppuu alta aikayksikön.

Vaikka saisimme taudin ja sairastaisimme lievänä, tietämättämme – näinkö siis levittäisimme sitä vaikka kuljemme maskit kasvoilla? Onko silloin syytä kietoa syyllisyyden viitta harteille, jos saamme lukea kuinka alueellamme omikron on ryöstäytymässä käsistä?

Tanssijalkaa vipattaa. Mitä tehdä? Tuurilla ne laivatkin seilaa. Noinko pitäisi ajatella? Vastuu – vastuuttomuus! Entä se vertailu, jos se tehdään tässä ajassa? Nokia – arena Tampereella on ollut illasta toiseen lähes täynnä, yli 10 000 kävijää – mitä yhdet tanssit Ruoveden Urheilutalolla johon tulee yleensä 100 tanssijaa kahta puolta?

Kieltämättä myös pelko puksuttaa takaraivossa. Koimmehan Mirjamin kanssa keväällä koronapirun. Hän sairasti – minä huolten täyttämänä läheisenä. Sairaalareissu tuli, mutta onneksi kohtuu lievänä. Kuitenkin henkisesti ne muutamat viikot olivat raastavia. Meitä koetellaan nyt. Malttakaa vielä tovi – asiantuntijat ja päättäjät vetoavat.

Joo, mutta kun mieli tekisi, paikatkin ihan jumissa? Tätä henkien taistoa käydään kodeissa – muuallakin kuin meidän vipattavilla jaloilla. Ajatelkaa kun ensimmäinen valssi pyörähtää käyntiin – voi sitä onnen ja riemun hetkeä.

PS.

Entä jos vedämme pitkää tikkua? Jos voitamme ja lähdemme, voimme vedota siihen pidempään tikkuun, eikä tarvitse pohtia vastuuta.

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Lupasin lukijoilleni pitää päiväkirjaa polven tekonivelleikkauksesta. 11.1 2022 menen tulotarkastukseen ja leikkausaika on 8.2 2022. Siis näillä näkymin, jos eivät koronakriittiset sotke kuvioita ja hoitajia tarvitaan pandemian hoidoissa.

Olen alkanut varautua leikkaukseen. Jos toimenpide toteutuu tuona annettuna ajankohtana, on oikea polveni palvellut minua viikkoa vaille 67 vuotta. Jäähyväisiä on polven kanssa pidetty ja muisteltu vauvana konttaamiset ja joskus myös aikuisena, ne tosin on häipynyt jostain syystä muistista, paitsi polven.

Kuten useat tietävät, on minulla ulkohuussi. Mutta kuulkas kummaa, ostaa päräytin kuivakäymälän. Laitoin sen eteisen komeroon. Sähköt ja kaikki. En ole raaskinut vielä käyttää. Ulkohuussi on vaan paras, herää aamuisin ja lähtee rähmät silmistä kun pakkasella rientää helpotukseen.

Uudella tekonivelellä ei sovi ottaa yhtään riskiä, joten joudun ainakin aluksi tyytymään sisävessaan. Ei tarvitse rappuja könytä keppien kanssa ja voi olla pihalla liukastakin. Pakastetta olen täyttänyt, ettei kovin pian nälkä yllätä. Voitin muuten Killinkosken joulumarkkinoilla arvalla kinkun. Sen kun pistän uunin heti leikkauksen jälkeen ja monta päivää pötsi kiittää.

Niin ja aloitin kuntopyöräilyn. Aloitin ja lopetin. Kaamos ja jatkuva kiire vaan vei mehut kunnon kohottamiselle. Ja konvehtirasioiden pirulaiset kauppojen hyllyllä saivat taas näin joulun alla sortumaan. Kasvomaskin lisäksi pitäisi joulun ajaksi määrätä silmälaput sivuille.

Sain syksyn aikana painoa pudotettua viitisen kiloa ( kiitos polttopuiden teon), mutta nyt on huolestuttavasti taas alkanut nousu. Jos on valtion taloudessa nousu – ja laskukausia, ei se ole yksin. Täällä on toinen samanlainen. Minulle tosin laskukaudet ovat tervetulleita, toisin kuin valtiolle.

Hyvä ystäväni Sirpa kävi vasta samassa leikkauksessa johon olen menossa. Kovasti olen kysellyt kuinka onnistui. Nähnyt kuvia ja komeasti on lähtenyt parantumaan. Sirpa tosin ei käynyt Coxassa, mutta hyvin oli onnistunut toisaallakin. Paljon on tutuissani jotka ovat käyneet tai ovat myös menossa tekonivelien vaihtoon. Kannustuksia olen saanut ja kehuvat, että olisi kannattanut ajoissa mennä.

Olemme myös Mirjamin kanssa käyneet varastoon tanssimassa. Sitä kun ei tiedä milloin taas pääsee. Hänellä on maaliskuussa edessä lonkkaleikkaus. Jännä nähdä kuinka juhannusvalssin käy tekonivelten voimalla kahdelta konkkaavalta.

Luottavaisin mielin valmistaudun operaatioon, sillä niin paljon olen saanut kehuja ja itsekin paikan päällä käyneenä tiedän Coxan olevan aivan superpaikka. Joskus taisi olla sinappimainos jossa todettiin: Kahta en vaihda, sinappi oli toinen mutta en muista mikä se toinen oli. Itse olen muotoillut sen paremmaksi: Kolmea en vaihda – Coxaa – Sydänsairaalaa – omaa terveyskeskusta.

Joulun jälkeen jouluruuat ja suklaat on syöty ja alkaa ankara kuntoilu. Siitä lähdetään kun paino oli eilen 104.2, niin ennen leikkausta sen on oltava 100 kilon kieppeillä – eikö sovita niin.

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Tiesittekö kaiken joulukiireen keskellä, että kuukauden päästä on voinut jo kaksi päivää äänestää ennakkoon Hyvinvointialueiden vaaleissa? Sepä se. Kovin on ollut syksy hiljaista aikaa tammikuun vaalien suhteen. Vaalien joissa valitaan aluevaltuustot, jotka tulevat olemaan heti eduskunnan jälkeen tärkein päättävä elin, on sanottu.

Miksi sitten on ollut vaisua vaikka kyseessä on merkittävät vaalit? Niin, on totta, että valtamedioilla on pitänyt kiirettä seuratessaan Kesärannan asukkaan menoja. Eihän sitä nyt mokomien vaalien takia voi jättää päivystämästä rouva pääministerin yksityiselämää ja vapaa-ajan viettoa. No, se siitä.

Outoa, kuinka on tuskailtu ja pelätty äänestysprosentin jäävän kovin alhaiseksi, mutta mitä on tehty vaalien näkyvyyden eteen? Kovin vähän. Ei ensimmäistäkään vaaliohjelmaa television eri kanavilla. Miksi? Lyhyitä katsauksia uutislähetyksissä, lehdissä jonkun verran silloin tällöin.

Keitä palvelee lyhyt vajaan kuukauden kestävä kunnon vaalikamppailu? Ei ainakaan meitä, jotka emme ole tunnettuja julkisuudesta. Myös pienten – ja keskisuurten kuntien ehdokkaiden on todella vaikeaa lyödä kiilaa isoilla rahoilla kampanjaa käyvien ehdokkaiden väliin.

Lyhyessä vaalikampanjassa rahalla on suuri merkitys. Ostetaan isot mainokset medioista, joiden hinnat ovat järkyttävän ”suolaisia”. Viime hetkien vaaliteltoilta näytetään otoksia suurien puolueiden ja isojen kaupunkien kampanjoista – näkyyvyys ja esilläolot ovat taatut. En minä valita tai motkota. Kunhan nostan aikamme ilmiöt esille siitä miten vaalit ovat muuttuneet kampanjointien osalta.

Niin se on, että maasta se pienikin ponnistaa, kuten itse aion tehdä ja olen jo tehnytkin. Minut tuntevat, tietävät kuinka haluan ja myös tapaan ihmisiä mielelläni. Kuuntelen heitä, keskustelen heidän kanssaan. Teen sitä työtä mitä ennen politiikot tekivät – kiersivät maakuntia. Toreilla, kujilla, työväen – ja seurojentaloilla sekä tupailloissa. Tulivat henkilökohtaisesti tutuiksi ihmisille.

Tarkoituksena on kiertää pitkin poikin Pirkanmaata ja kohdata ihmisiä, toiveineen ja ongelmineen. Vedetään vaan vyötä kireämmälle, jotta päästään pirkanmaalaisten kanssa jutuille. Netti on myös kätevä keino tavoittaa ihmisiä, mutta näin arjen tallaajana haluan tavata kasvoikkain kaltaisijani ihmisiä, jotka eivät saa ääntään muuten kuuluviksi.

Jos ei istu rahasäkin päällä, niin ei muuta kuin sisua, sitkeyttä ja avoimuutta peliin. Onhan meillä maaseutujen ehdokkailla yksi ylivoimainen vaaliase – maalaisjärki. Uskokaa pois, se on yhä käyttökelpoinen, jopa tärkein isoihin saleihin, kuten aluevaltuustoihin, kuin moni voisi kuvitella tai uskoa.

Näillä mennään – kasvukeskuksia unohtamatta.

Hannu Tiainen

Kihniö

Aluevaaliehdokas Vasemmistoliitto

 

Orjiksi olemme tulleet – tietotekniikan orjiksi. Emme pärjää hetkeäkään ilman älylaitteita. Tätä olin pelännyt ennen ensimmäistä kännykän hankintaa, ennen opettelemista tietokoneen käyttöä. Viikonlopun kohu pääministeri Sannan Marinin jätettyä puhelimen kotiin, sen todisti. Yhden puhelimen tähden koko maamme oli romahduksen partaalla.

Toista oli ennen. Muistan ajan, kun kovilla talvipakkasilla lähdimme joulun viettoon etelästä maalle. Pakkasta rapiat 30 astetta. Autona vanha mosse. Loppumatkasta korpitaipaleita. Kenenkään ei tullut mieleen kaivata puhelinta, jos jotain matkalla sattuisi. Suomalaiset metsäkansalaiset olivat tottuneet elämään ja selvitymään kovissa paikoissa.

Kohta aion lähteä armaani luo. Käyn ensin huusissa. Mietin, otanko kännykän taskuun, jos vaikka reiällä istuessani joku yrittää tavoitella minua. Puen ja varmistan moneen kertaan puhelimeni olevan taskussa. Matkalla poikkean kaupassa. Puhelin on ollut autossa telineessä. Otan mukaan kauppaan, jos joku, tiedättehän.

Perillä suukottelun jälkeen äkkiä puhelin käteen. Onko tullut viestejä. Ovatko kenties kolumnistit eri medioissa löytäneet uusia raskauttavia tietoja pääministeri Sanna Marinin päänmenoksi. Pakko heittää äkkiä muutama kommentti facebookiin.

Ai niin, mitä sinulle armaani kuuluu? Odota vähän, luen ensin vastauksen äsken laittamaani kommenttiin. Hetki vielä, vastaan tuolle ääliölle, kun ei tunnu menevän kaaliin. Niin, mitä olit sanomassa. Ei sen enää ole väliä – vastaa turhautunut kihlattuni.

Vai että emme ole aikakautemme vitsauksen orjia?

Kestämistä ja jaksamista sinulle pääministeri Sanna Marin meidän kanssa – kyllä se siitä.

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Olettaisi Paasikiven – Kekkosen rauhanomaisen puolueettomuuspolitiikan, hyvien ystävyyssuhteiden naapureihin, olevan yhä toisen maailmansodan jälkeisen ajan itsenäisyytemme kivijalka! Valitettavasti kovin hauraalta nykyinen ulkopolitiikkamme kivijalka näyttää.

Presidentti Urho Kekkonen oli vankkumaton aseidenriisunnan puolestapuhuja. Miten on tänään, kun vietämme 6.12 2021 itsenäisyyspäiväämme? Aseidenriisunnan sijaan olemme lähteneet asevarustelun tielle.

Maaperällämme sotaharjoituksia pitävät vieraiden maiden joukot. Presidentti Kekkosen aikaan tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei, vaikka Neuvostoliitto olisi halunnut yhteiset sotaharjoitukset järjestää.

Pienen maan etu ja olemassaolo perustuu hyviin, asiallisiin ja rauhantahtoisiin ystäyyssuhteisiin, eikä suinkaan ”nyrkin puimiseen”, uhitteluun, ”opettajamaiseen käytökseen” tai asevarustelulla pullisteluun.

Me näytimme maailmalle aikanaan kahden erilaisen valtion rauhanomaisen rinnakkainelon toimivuuden. Meitä ihasteltiin ja meitä arvostettiin. Nyt olemme ajautuneet hivuttamalla huolestuttavaan suuntaan. Ei naapurinkaan pinna loputtomiin kestä nälvimistä, irvistelyä, pilkkaamista tai sapelien kalisteluja rajan tällä puolen.

Suomen poliittinen johto sanoo maamme olevan muulle maailmalle edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ilmastontorjunnassa. Hyvä niin. Miksi emme enää halua olla sitä aseidenriisunnan ja hyvien, rauhanomaisten naapurisuhteiden kanssa?

Sitä paitsi, mikä onkaan paremman ilmaston puolesta kamppailua kuin aseidenriisunta ja yhteinen rauhan maailma?

Hannu Tiainen

Kihniö

6.12. 2021