Tekijä: htiainen

Nousin ylös. Hieraisin silmiäni. Katsoin ulos. Parkaisin! Voiko tämä olla totta? Onko nyt jouluaatto? Yöllä satanut lunta ja yhä edelleen taivaalta laskeutuu sakeana rukkasen kokoisia lumihiutaleita. Hoh hoijaa, huokailen kahvia laittaessa tippumaan.

 

Ala tässä nyt rakentaa uutta päivää. Meinaan yöllä heräsin, kirjoitin edellisen päiväkirjan jutun. Unen puutteessa tein pienen lasten runon, jota aioin vielä parannella. No, en pahemmin ollut väsynyt, mietinnässä oli, onko järkeä lähteä armaani luokse, ilman ollessa ulkotöille onneton.

 

Mitä vanhemmaksi elää, sitä mukavuudenhaluiseksi tulee. Muutamia vuosia sitten kelit eivät haitanneet rankametsään menoa. Nyt kurkkaa ulos ikkunasta, huokaisee, kellahtaen sitten sohvalle. Onneksi jo syksyllä aloin puiden teon, ettei kovin mieltä vaivaa tekemättömät työt. Vielä ehtii hyvin tehdä monenmoisia töitä.

 

Päivä soljui mukavasti soittokierroksella ystäville ja tutuille. Lämmittää aina kovasti mieltä, huomatessa kuinka kiitollisia ihmiset ovat saadessaan puhua hetken aikaa. Kuntapolitiikkaa tuli myös harrastettua. Valtuuston kokous on maanantaina ja ryhmäni kanssa hieman keskusteltiin.

 

Korona tilannekatsaus:

• alueemme kuntien tilanne on edelleen hyvä. Toivotaan samaa jatkossa. Eilinen ulostuloni joidenkin välinpitämättömyydestä yhä kaihertaa siinä mielessä, kun iso enemmistö kuitenkin toimii esimerkillisesti. Siksi olemme vielä hyvässä tilanteessa. Toisaalta, emme kai koskaan missään asiassa päästä täydellisyyteen.
• jotain hyvääkin. Ilmansaasteet ovat vähentyneet suurkaupungeissa. Useissa maissa vuorenhuippujen kerrotaan tulleen näkyviin.
• taas kerran, tuntuu oudolta korona huipun olevan vasta edessä. Toista kuukautta olemme eläneet koronan kanssa. Ensimmäiset viikot menivät mediankin taholta lähes paniikissa. Nyt on huomattavasti rauhallisempaa ja siksi ihmiset varmaan ajattelevat uskoen tilanteen helpottavan.

 

Ette usko kuinka eilen mieleni tuli iloiseksi. Sain tytöltä kirjeen. Tai saimme yhdessä Vilman kanssa. Saimme tältä hellyttävältä pikkutytöltä myös jouluna kirjeen. Olin haltioissani kuinka vielä lapset kirjoittavat kirjeitä. Oikein kuvien kanssa kysyi kuulumisia ja Vilma tyttö ja Mirjam saivat lämpimät tervehdykset. Tietysti vastaan takaisin kirjeellä. Yhdellä pienellä eleellä olin onneni kukkuloilla. Kirjoittakaa ihmiset kirjeitä – annatte hyvän mielen läheiselle.

 

Kevennys:

Laihialle päätettiin rakentaa uimahalli. Järjestettiin varojenkeräys.

Muuan isäntä toi kaksi ämpärillistä vettä, todeten, ei näin hyvään asiaan kahta vähempää kehtaa tuoda.

 

 

 

 

 

 

Sää meinaa yrittää väkisin nujertaa mielen. Nollakeli ja ilman kosteus ovat myrkkyä koko kropalle ja tietysti se myös syö miestä. Mutta pusketaan sitkeästi läpi räntäisen kevään. Ai ai, miten mukavalta sitten tuntuukaan kun aurinko lämmittää, luonto alkaa vihertää ja kevät näyttää parhaita puoliaan.

 

Aamut alkavat nykyään ”hässäkässä”, vaikka ennen kuutta nousen. Varsinkin kun on kaupassa käyntipäivä. Kello 8 jälkeen täytyy ehtiä kauppaan, riskiryhmäläisten ajalla. Sitä ennen on ehdittävä tehdä aamutoimet ja saada uusi teksti valmiiksi. Onneksi olen jo tekstin sisäistänyt päähäni, ettei muuta kuin naputella koneella – jos kaikki ideat ja ajatukset muistan.

 

Päivä meni rattoisasti. Kunnes!! Ystävä soitti, kysyen voisinko käydä hänelle kaupassa hakemassa pari tarpeellista asiaa, hän itse ei pääse kotoaan. Kilttinä poikana ja aina valmiina auttamaan lupasin käydä. Tähtäsin kauppaan, ettei autoja ollut kuin muutama parkissa. Menin sisälle ja mitä silmäni näkivätkään???

 

Ensimmäisenä näin pariskunnan lapsensa kanssa pyörivän kärryn kanssa kuin eivät koskaan olisi kuulleetkaan koronasta. Matkani jatkui osastolle josta nappasin ne kaksi tuotetta jotka olin luvannut hakea. Annas olla! Lähestyin kassaa ja nyt vasta ällistyin. Näin kuinka äiti ja kaksi noin kymmenvuotiasta lasta olivat kiinni toisissaan, heidän takanaan myös äiti kahden lapsen kanssa – kaikki yhdessä sumpussa. Kuusi ihmistä lähes myyjän iholla – onneksi pleksi hieman suojeli myyjää. Hän hymyili poppoolle väkinäisesti, vaikka varmasti mieli kihisi kiukusta.

 

Ensimmäisen perheen äiti aivasti mojovasti ja suoraan kouraansa, otti myyjältä pokkana kuitin kuin ei mitään. Kuvaannollisesti purin kieltäni – oli hilkulla, etten avannut leipäläpeäni.  Sanokaa nyt hyvät ihmiset mikä näitä vaivaa? Ovatko he täysiä pölvästejä, joille on ihan outo asia rajoitukset ja suositukset? Vai ovatko muista ihmisistä piittaamattomia? Mitä näille pitäisi tehdä?

 

On annettu ohjeistus vain yhden perheenjäsenen käyvän kaupassa. Ymmärrän yksinhuoltajia jotka eivät voi jättää pieniä lapsia kotiin. Mutta nämä kuvailemani kassalla olevat lapset olivat sen ikäisiä, että olisivat voineet odottaa kotona tai autossa, tai käyneet vuorollaan hakemassa karkkeja.

 

Ja hallitus avaa rajoja, luottaen ihmisiin. Ymmärrän hallitusta, koska olisi tainnut olla kova vääntö perustuslakivalionkunnan kanssa. Kauhulla ajattelen viikonloppua ja kuinka mökeille lähtö polttelee monien mielessä.

 

Ja jos tuollaiset käytökset ovat yleisiä mitä itse näin suhteellisen pienellä paikkakunnalla, mitä on odotettavissa kun kevään edetessä ryntäys maalle alkaa todenteolla. Haluaisin luottaa ihmisiin. Haluaisin uskoa ihmisiin. Mitä muuta voi kuin uskomattomana pyöritellä päätä, odottaen pahinta, joiltakin järjen hivenenkin puuttuvan?

 

Korona uutisia:

• Virologian professori Olli Vapalahti oli Ilta-Sanomissa sitä mieltä, että kesän festarit ja muut joukkotapahtumat tullaan perumaan. Miten käy Virtain Perinnekylän juhannuksen avauksen? Miten Juhannustanssien? Ei auta, ei auta, on vain hyväksyttävä tosiasiat. Ja lopulta, ovathan nuo pieniä asioita, kun ajatellaan kaikkea sitä kärsimystä mitä ihmiset ympäri maailman kokevat. En valita, enkä ruikuta.
• laittaisitko sinä suusuojaimen jos sitä suositeltaisiin? Minä en ainakaan tässä vaiheessa, koska uskon, että siitä voisi itselleni olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Työelämässä yritin käyttää ja hikosin kuin pieni porsas. Lasit huurtuivat. Todennäköisesti räpläisin maskia, pyyhkisin hikeä jne.
• sitkeä tuntuu virus olevan. Yleensä kausi influenssat tulevat ja menevät, mutta tämä ei niin vain luovuta. Kerrankin kun toivosi kiinalaiselta lähtöisin olevalta lyhyttä kestoa, sitten kuin kiusallaan, se kestää ja kestää ja kestää.

 

Sitä ihmettelen kuinka puupäitä me ihmiset olemme. Kerta toisensa jälkeen luonto huiputtaa meitä, emmekä ikinä opi. Taas tuli muka kevät, talvivaatteet vietiin komeroihin tai vintille. Oli mukava tepastella keveämmissä asuissa. Grillit kaivettiin esiin, pihoja lakaistiin ja talvirenkaat vaihdettiin. Ja taas luonto oli nauruun tikahtua, kun heitti lumet maahan, peittäen kaiken alleen. Ihmiset pärskivät, autot ovat katollaan ojanpenkoilla ja yksinäinen surullinen grilli värjöttelee lumen alla.

 

Varoitus tosikoille naisille!! Seuraa sovinistinen vitsi:

Pitkän mietinnän tuloksena olen tullut siihen päätelmään, että jos naisia ei olisi – kaikki miehet olisivat täysin virheettömiä.

 

 

 

 

 

Korona virus ja sen mukanaan tuomat rajoitukset ovat saaneet ihmiset hämmennyksiin, hermostuneiksi jopa uhmakkaiksi. Isovanhemmat eivät näe lapsenlapsiaan. Ei voi olla koko aikaa menossa. Erilaiset riennot ovat jääneet pois.

 

Mutta miten oli ennen, vaikka silloin kun itse olin lapsi tai nuori? Koulun käytyään lapset lähtivät maailmalle – kuka minnekin, mistä töitä löytyi. Vanhempien kanssa vaihdettiin kirjeitse kuulumisia. Jouluna, juhannuksena ja lomilla saatettiin käydä kotikonnuilla. Näin elämä soljui omaa rataansa.

 

Lapset perustivat perheitä, saivat lapsia. Korkeintaan toinen isovanhemmista pääsi ristiäisiin. Saattoi mennä vuosia lapsenlapsien näkemisistä, varsinkin jos oli lähdetty Ruotsiin töihin, tai pohjoisen perukoilta etelä- Suomen työmaille.

 

Maaseudulla elettiin kylillä. Harvoin käytiin kirkolla. Naapureissa poikkeiltiin iltaisin. Pyhäpäivän illat olivat vanhemmille kyläily päiviä. Lapset pyöräilivät urheilukilpailuissa kirkonkylässä. Omista kyläkaupoista haettiin se vähä mitä tarvittiin. Pojat auttoivat isiä töiden teossa, tytöt äitejä. Puuhaa ja askaretta piisasi, lapsilla leikit ja urheilut omilla pihoilla.

 

Taloissa sikoja teurastettiin, kasvatettiin vihanneksia ja juureksia, omat perunamaat olivat kaikilla omasta takaa. Jos lehmiä ei ollut, jostain talosta sai aina ”tinkimaitoa”. Saunapäivät olivat pari kertaa viikossa. Paljoa ei ollut, paljoa ei pyydetty. Ei ollut ”tuli hännän alla” kaiken aikaa.

 

Oli täysin luonnollista lapsien lentää kotipesästä. Rakentaa jossain päin omaa elämää. Napanuora osattiin katkaista ja hyväksyttiin. Vanhemmat jäivät kaksin tai leski yksin. Ei osattu kaivata liikaa hulinaa ja ainaista menoa, mitä nyt kerran viikossa bingossa käytiin.

 

Pikkuhiljaa elämänrytmi muuttui kiihkeämmäksi. Kiireet töissä alkoivat ahdistaa. Henkisestä hyvinvoinnista siirryttiin aineelliseen, mukamas hyvinvointiin, jossa mikään ei riitä. Leuhkimisen aiheita ovat kohtuuttoman pitkät työpäivät, lomailut kaukomailla, Lapin laskettelurinteet – pysähtyä ei saa, ennen kuin taudit pysäyttävät.

 

Koronapa laittoi hetkeksi stoppiin monien ihmisten arjet. Sormi suussa ihmetellään, miten tässä näin kävi? Muuttuuko maailma – muuttuvatko ihmiset? Alentaako ajatella henkistä hyvinvointia, aineellisen sijaan? Voi olla, tai sitten ei. Onko tämä sittenkään vielä liian iso rysäys pysäyttämään ihmiset ajattelemaan elämän tarkoitusta?

 

Olen havainnut kuinka useat ihmiset suunnittelevat koronan jälkeistä aikaa. Kyllä sitten heti tilataan lentoliput, kunhan tilanne hellittää. Onko tilanne sama kuin krapula aamuna – ei koskaan enää – puolen viikon maissa aletaan suunnitella, kait sitten viikonloppuna otetaan.

 

Minun ikäluokkani ja sitä vanhemmat muistavat hyvin entiset ajat. Siksi oletan myös näin kriisin keskellä, heidän sietävän helpommin eteen vaikeuksia, kuin keski-ikäiset tai nuoret.

 

Se miksi kirjoitin menneistä ajoista, johtui paljolti siitä, kuinka usein kuulenkaan puhuttavan vanhojen aikojen palaavan tavalla tai toisella. Varsinkin vanhempi väestö kauhistelee nykymenoa, kuin elettäisiin maailmanlopun alla.

 

Aiheen sain myös erään miehen kommentista kuinka kamalaa on kuin ei ole moneen viikkoon nähnyt lapsenlasta. Ajattelin, vai niin, ennen ei nähty aina vuosiinkaan. Näin minäkin alennuin vertailemaan ennen ja nyt. Antakaa se minulle anteeksi.

 

Kevennys:

Oletteko miettineet mitä teette jos joudutte metsässä karhun ja pennun väliin? Minä olen. Alan nauramaan. Olen kuullut naurun pidentävän ikää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamu alkoi kauniilla auringonpaisteella. Ulkohuussissa kipittäessä raaka tuuli yritti lannistaa mieltä. Päivä päättyikin lumisateeseen. Lumi on ilmeisesti sadettava pois, ennen kuin pääsemme todenteolla kevään kukoistukseen.

 

Eilen kirjoitin unista joita en muista. Nyt ihmettelen miksi yhä näen unta töistä? Työhullu en koskaan ollut ja viisi vuotta sitten eläkkeelle jääminen ei tuottanut tuskaa. Onko ihme jos olen aamuisin väsynyt, hitsailtuani ja levysepän hommia tehnyt läpi yön. Yleensä aina unessa teen töitä viimeisen työantajani Kaartinahon Jussin kanssa. Meille kasvoi Jussin kanssa niin lämmin suhde, myös hänen perheeseensä, että selitys varmaan uniin löytyy sieltä.

 

Sain kuin sainkin itseni irti sohvalta aamupäivällä. Ulkona hieman järjestelin paikkoja, kävin saunalla koittamassa, joko pumppu on sulanut – olihan se. Olematonta käyskentelyä, siltä tuntui raskaan työn raatajalta. Onneksi ei naapurit nähneet. ”Siellä se tyhjänpanttina yrittää muka näytellä ahkeraa”. Ei vaan, minulla on mukavat naapurit. Itse vain välillä kuvittelen kaikennäköisiä hölmöjä ajatuksia.

 

Ilta meni rattoisasti. Ensin tuli iltakuudelta televisiosta maalaiskomedian Vain muutaman huijarin tähden, ensimmäinen jakso. Seuraavaksi siirryin toiselle kanavalle Hercule Poirotin pariin. Sitten olikin uutisten aika. Teemalta katselin vielä Efter Nio ohjelman, josta pidän kovasti. Kymmeneltä katselemaan minkälaisia elokuvia unimaakari oli ajatellut näyttää.

 

Korona pähkäilyä:

• kun yli 70 vuoden ikäisiä on suositeltu pysymään kotioloissa, niin johan sekin on leimattu eräiden taholta ikärasismiksi. Asia on juuri päinvastoin. Heidät nimenomaan huomioidaan ja yritetään suojella.
• Nuoriso ei paikoin näytä piittaavan rajoituksista. Poliisi oli antanut tiukat ja ankarat ohjeet, nuorison välinpitämättömyydestä pääsiäisen aikaan. Harmi, kun taas kerran muutamat yrittävät pilata koko nuorison maineen.
• oli viruksia tai sotia ja muita katastrofeja, niin iltapäivälehdet eivät jätä julkkiksia. Montakohan päivää taas revitellään jonkun Marita Aitolehden erosta? Myötätuntoa saavat julkkisparat kun eivät pääse lomailemaan pitkin maailmaa, kun turhistyöt lähtivät alta pois.
• huomenna alkaa arki ja näemme aikooko hallitus jatkaa Uudenmaan eristämistä. Ehdottomasti pitäisi, se on minun ”perstuntuma”.

 

Mikähän siinä on, vaikka olemme karanteenissa ja elämme askeettista, rajoitettua elämää pyhät ja arjet, niin jotenkin tuntuu helpottavalta kun pitkät pyhät ovat ohi. Johtuuko siitä, että tavallaan koko yhteiskunta pysähtyy juhlapyhinä?

 

Kysymys:

Tiedättekö mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja J. L. Runebergillä?

Molemmat syntyivät liputuspäivänä.

 

 

 

 

 

 

Jos ei olisi tätä sosiaalista mediaa, tuntuisi kuin maailma olisi kertalaakista pysähtynyt. Aamupäivällä lumisade lakkasi. Puiden latvat eivät hievahtaneetkaan. Lintuja tai ihmisiä ei näkynyt. Oli vain täydellinen hiljaisuus.

 

Yöllä heräsin voimakkaisiin niska – hartia särkyihin. Kipulääkkeitä kitusiin ja sain nukuttua yön. Unimaakari kuljetti monenmoisiin seikkailuihin, voi tytöt ja pojat jos vain tietäisitte, vielä kun itse muistaisin. Suututtaa nuo minun aivot. Yksi yö tein mestarillisen laulun. Sanat ja sävel aivan erinomaiset, varma hitti olisi ollut. Aamulla ei hajuakaan sävelestä tai sanoista. Aivoni eivät suostuneet kertomaan teoksesta yhtään mitään. Tai sitten unohdin tallennuksen – voi perkule.

 

Päivä meni laiskotellessa ja lievässä ketutuksessa. Lumi maassa vei sen pienenkin innon lähteä ulos. Siispä sisällä, päiväunia, pieniä torkahduksia, Vilman kanssa seurustelua ,(johon hän suhtautui hyvin nuivasti), mitä nyt kun ruokakuppia piti täydentää.

 

Televisiosta tuli mitä tuli. Paitsi kerran mainitsemani Olohuone ohjelma YLE: n ykkösellä. Vahingossa menin kanavalle ja siellä esiintyi Olavi Uusivirta. Esitti katsojien lähettämiä vanhoja klassikkoja. Aivan upea esiintyjä, minulle täysin uusi kokemus laulajana, elokuvista kyllä tuttu.

 

Saavalaisen kirja katseli syyttävästi, en saanut alettua. Ongelma on siinä, että tartuttuani kirjaan, en malta lopettaa. Arvatkaa mitä siihen sanoo kaularanka, hartiat ja niska. Ja tämä kirjoittaminen, sain siitä muistutuksen kuten viime yönä. Kun ei malta lopettaa ja kun on alkanut savotan, ei sitä kesken jätetä.

 

Korona tilanne:

• oma tilanne ihan kohtuullinen. Täytyy vaan suhtautua kuin muihinkin sairauksiin jotka rajoittavat elämää. En pysty lenkkeilemään, pyöräilemään ja hyötyliikuntaakin pitää tehdä maltilla. Näin toimin myös koronan osalta.
• Ennustavat epidemian toisen aallon tulevan. Sanonko suoraan? Voi paskan marjat, jos tulee. Voi vain arvailla mitä kaikkea tapahtuu kesällä, jos yhä joudutaan rajoittamaan elämää?
• sekin vielä, että parantuneet kantavat yhä virusta. Mitä se merkitsee? Voi herran pieksut missä liemessä vielä voimme olla?
• ehkä muistus ihmiskunnalle, kuinka mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, on paikallaan. Maailma on vain elänyt kuin ”pellossa” talouden ehdoilla ja unohdettu kaikki muu, ja nyt olemme tosipaikan edessä.

 

Sanokaa nyt ystävät, miksi siivous on vastenmielistä kuin mikä. Lauantaina lupasin Mirjamille ottaa pyhänä imurin, puistella matot ja vähän pölyjäkin pyyhkiä. Ette sitten kerro hänelle, lupaukseksi jäi. Tekosyitä löysin itselleni pilvin pimein ja tässä nyt ollaan – imuri jäi komeroon ja matot yhä lattialla. Oli päivässä hyvä puoli, pilvinen sää ja olin ilman valoja. Hyvin tulimme toimeen pölyjen kanssa tämänkin päivän ja jäivät roskat ja pölyt ihan kiltisti odottamaan huomista päivää – josko silloin?

 

Hauska tapaus:

Kaksi siiliä tapasivat. Miksi sinulla on side toisessa etukäpälässä? No kun selkää kutitti niin saamaristi.

 

 

 

 

 

Pääkaupunkiseudulla kuulemma marketin parkkipaikat olivat olleet autoja täynnä, mikäli uskomme kansanedustaja Aki Lindenin havaintoja. Vastuutonta ja täysin muista piittaamatonta. Ja sitten pitäisi Uudenmaan rajoituksia höllätä? Että pääsevät levittämään virusta tänne maalle missä olemme eläneet tiukasti kiinni pitäen rajoituksista.

 

Kihniöläiset tietävät mitä ”vääntöä” aina on, kun Parkanon kanssa tehdään yhteistoimintaa. Nytkin olemme menossa käräjille sosiaali – ja terveyspalveluiden osalta. Parkano kun on palveluidemme tuottaja.

 

Osataan sitä muuallakin. Parkanolaissyntyinen, entinen ”kohukaunotar” Tiina Jylhä joutuu mitä ilmeisimmin mittelemään ihan valtion kanssa suojavarusteiden maahantuonnista. Anteeksi vain kaikki mukavat parkanolaiset, piikittelystäni sinne suuntaan.

 

Eilen oli lankalauantai, mysteeri itselleni, enkä viitsinyt Googlesta katsoa mistä langasta on kyse? Pentuna taisin puhua lankarullalauantaista! Jännää aikaa pääsiäinen oli silloin ennen. Eikö ollutkin niin, että nimenomaan lauantaina olivat kaikki paikat kiinni, eikä ollut tansseja? Muistanko oikein?

 

Outoa oli hieman kun pääsiäiskokot jäivät polttamatta. On tullut perinteeksi käydä Kihniön Jokikylässä kokolla. Jokikyläläiset ovat loihtineet vuodesta toiseen mukavan tapahtuman, jossa väkeä ja monipuolista tapahtumaa on piisannut. Lettuja ja makkaraa on tullut ahdettua pötsi täyteen sekä arpoja ostettua – ensi vuonna sitten uusi yritys.

 

Ilmat laittoivat hieman takapakkia kevään etenemiselle. Pitkänäperjantaina tuli mojovia lumikuuroja, ilman viilentyessä. Tätä se kevään eteneminen yleensä on – emme laita sitä koronan piikkiin.

 

Koronapäivittelyä:

• Voi mahoton, minkä sopan suojavarusteet saivat aikaan. Varmuusvaraston pomo lensi pihalle kuin Seppo Rädyn leppäkeihäs. Ministeri Haataisen päänahkaa on vaadittu vadille. Maailmalla on villin lännen meininki jossa vain nopeat elävät. Ja senhän me tiedämme kuinka hosumalla ei tule kuin niitä yhdenlaisia lapsia sekä sutta ja sekundaa.
• lauluntekijät Timo Kiiskinen ja Lauri Tähkä olivat tehneet koronan ajasta laulun. Mukaan lähti kuulemma lähes 200 artistia. Kuuntelin eilen esityksen – ihan hyvä. Tunnistin todella vähän esiintyjiä. Ovat näitä nuorison suosikkeja etupäässä. Ei se mitään, erinomaisella asialla ovat.
• Sohaisenpa ampiaispesää. Näin vanhana ajattelen, kyllä yhteiskunnassamme kuri on höltynyt. Näin kriisin keskellä sen huomaa. Jos ei määrätä tiukkoja toimenpiteitä, niin ihmiset tekevät mitä lystäävät? Onko menty kasvatuksessa ja kaikessa muussa liian pitkälle? ”Minuahan ei kukaan määräile”, on asenne jonka olen havainnut olevan yleistyvä ajatusmaailma. Vaikka kuinka itse olen vanhanakin kapinallinen, niin kyllä kuri olla pitää.

 

Routa on vielä maassa, ei päästä tonkimaan pihatöitä. Hah haa, niin kuin minä joskus muka olisin tonkinut;) Noo, annetaan sen verran periksi, että kyllä lapio on vapisten olla kädessä, kun kaulin on ollut selän takana. Muristen on isketty lapiota multaan. Monet Mirjamin tuntevat epäilevät vankasti laskettelevan nyt luikuriaJ

 

Pieni vitsin poikanen on aina paikallaan: Soitin nuorena miehenä työpaikan sairaanhoitajalle ja kysyin: Voiko flunssan saada suutelemisesta? Voi toki, ja vieläpä hyvin miellyttävällä tavalla.

 

 

Tänään keskityn poikkeuksellisesti vain yhteen aiheeseen. Alueemme kunnat ovat ns. mökkikuntia. Väestömäärä kasvaa roimasti kesäisin. Elinkeinoelämälle ja kunnille siis tuiki tärkeitä ovat sankoin joukoin mökeille rientävät ihmiset.

 

Korona virus muutti kaiken – ainakin toistaiseksi. Mökkiläiset, varsinkin ne jotka asuvat Uudenmaan alueella, viruvat nyt asunnoissaan ja kaipailevat mökeille. Mökkikuntien kauppiaat ja muut pienyrittäjät odottavat sesongin alkua kuin kuuta nousevaa.

 

Hermostuneisuutta alkaa ilmetä. ”Eikö nyt jo voisi hieman höllentää rajoituksia”, pyörii monien ajatuksissa. Ovatko ajatukset itsekkyyttä? En tiedä. Näin unta, kuinka keskustelin kunnanjohtajan kanssa ja olimme huolissamme, miten meidän käy. Olemme kovalla kädellä yrittäneet laittaa kunnan taloutta kuntoon, monin eri keinoin. Nyt tulevaisuus näyttää olevan hämärän peitossa.

 

Elämme oudon tilanteen edessä – meidät yllätettiin ikään kuin housut kintuissa. Onko ihme jos ajatuksemme ovat sekaisin – onko tämä kaikki unta vai totta? Minkälainen on tulevaisuutemme, kuntien, koko yhteiskunnan – elämän?

 

Itsekkyyden sijaan puhuisin mieluummin tuskastumisesta. Varsinkin pienissä kunnissa joissa ei ole todettu tartuntoja, ajatellaan ehkä toivorikkaina pahimman olevan ohi. Siitäkin huolimatta, kuinka uutisvirta kertoo karuja lukuja koronasta päivittäin. Toisaalta pelätään, ”älkää tulko tänne tartuttamaan meitä”.

 

Kaikesta huolimatta, vaikka kuinka sormenpäitä polttelisi palata normaaliin päiväjärjestykseen, on pysähdyttävä ja ajateltava kokonaisuutta, vaikka kuinka sattuisi ja hermoja raastaisi. Irtiottoja yhteisöstä ei vain voi tehdä.

 

Meitä koetellaan nyt, mutta me kestämme koettelemuksen. Tähän mennessä olemme selvinneet suhteellisen pienin menetyksin. Voimme vain kuvitella miten syvältä on riipaissut heitä jotka omaisensa ovat menettäneet.

 

Emme sydämissämme tahdo menettää enää yhtään ihmishenkeä. Siksi meidän on yhtenäisinä oltava siinä rintamassa, jolla tuo pahuksen korona virus voitetaan.

 

 

 

Eilen kiirastorstaina oli taas vaihteeksi veto täysin pois. On tämä vanhan ihmisen elämä välillä vaikeaa – yhtä kiirastulta. Mieli on kuin nuorella vasikalla, mutta kroppa pistää vastaan minkä ehtii. Muutamana päivänä kun riehuu metsähommissa, ja vielä niin vähän aikaa, ettei kehtaa edes sanoa, niin jo seuraavina päivinä lihakset, kuin kylätappelussa olisi ollut.

 

Yhtenä päivänä kun kävelimme Mirjamin kanssa rannassa ja tultiin metsän läpi takaisin, poikettiin lähteellä. On lähdevesi raikasta ja hyvää ja joinkin sitä pari kauhallista. Siinä juodessa Mirjam hyräili vanhaa Junnu Vainion laulua: ”Lähteellä Hannu joi kauhasta, sillä sen täytyi taas kapseli niellä, kun vaivasi niin eturauhasta”. En ollut kuulevinaniJ)

 

Olin aikanaan kova lukemaan. Nyt ei millään tahdo aika riittää. Meillä on Virtatuvalla ns. Kirjavinkkarit kerran kuussa. Nyt tietenkään ei ole, joten vetäjämme Maija lähetti jokaiselle osallistujalle kirjan. Minä sain Virroilla asuneen kirjailijan Teuvo Saavalaisen teoksen: ja poika vaikenee. Mielenkiinnolla luen, puhuvathan virtolaiset vieläkin paljon Saavalaisesta.

 

Ihmisten pitäisi oppia laiskottelemaan. Mikä sen mukavampaa, kun mihinkään ei ole kiirettä, ei pakkoa. Henkinen hyvinvointi suorastaan vaatii laiskottelua. En muuten ikinä olisi uskonut kuinka rankkaa henkinen työ on, kuten tämä kirjoittaminen. Tähän mennessä on tullut 27 korona aiheista kirjoitusta ja siihen muut päälle, muutaman viikon aikana.  Isä usein sanoi: Ahkeruus on ilomme – laiskuus intohimomme. Jaksaa kun toteuttaa tuota sanontaa säännöllisesti.

 

Korona uutisia:

• edelleen puhuttaa suojavarusteiden saanti. En ota kantaa kun en asiasta tiedä kuin mitä media on kertonut. Kun sotku on tapahtunut, on halukkaita ilmennyt sotkun sekoittajiksi ja iltapäivälehdet hykertelevät.
• arvostettu tutkimuslaitos ennustaa taas vaihteeksi hyviä uutisia. Suomen koronaepidemia olisi pitkälti ohi toukokuun alussa. Huomenna tietysti saadaan vuorostaan vettä niskaan, voi mennä pitkälle kesään. Aika sen näyttää.
• poliiseilta tuli taas varoituksen sana huijareista. Ei kannata antaa rahaa vaikka kuinka ovelta ovelle kerääjät, esittäisivät keräävänsä koronan hoitoon hyväntekeväisyysrahaa. Ollaan tarkkana.

 

Pääsiäinen on ensimmäinen juhla jota Korona virus koettelee. On varmaan outoa viettää pääsiäisen aikaa kun perinteistä täytyy luopua. Itselle pääsiäinen ei ole ollut sen kummempi, mitä pääsiäiskokolla on käyty. Mämmiäkään ei ole tullut syötyä sitten lapsuuden. Kai sitä voisi muutaman pääsiäismunan ostaa.

 

Kevennys:

Tunsin kauan aikaa sitten erään perheen jossa mies oli kova urheilemaan ja vaimoa ei taas olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kerran, miehen tultua kisoista, vaimo kysyi, miten meni? Voitin kolmen tonnin esteet. Ai kun kiva, mihin aiot laittaa ne?

 

Hyvää pääsiäistä kaikille ystäville ja lukijoilleni – olette ihania kun jaksatte seurata päiväkirjaani.

 

 

 

 

 

 

Viiden maissa Vilma neiti tuli nuolemaan kaulaa ja kehräsi – teki niin kuin esiherätyksen. Ennen kuutta noustiin. Vielä piti uunia vähän lämmittää. Aamutoimien jälkeen lähdin kohti kauppaa. koukkasin tosin viemässä moottorisahan kaverille. Itse kun olen poropeukalo, niin on parempi sellaisten katsoa sitä jolta homma käy.

 

Ihanat kauppiassisarukset olivat heti aamusta pirteinä ja iloisella tuulella. Minä heiltä kysymään, kun naiset sanovat, ettei koolla ole väliä, mutta teillä on, kun olette K-kauppiaita. Heillä kuten koko henkilökunnalla huumori kukkii –  nauroivat makeasti – vai oliko se huumoria?

 

Kauppareissusta sen verran vielä, että tarjouksessa oli yksikerroksisia Pandan konvehtirasioita, ostin kaksi. Perillä kotona Mirjam purki ostokset ja huomasi suklaarasiat. Kysymään alkoi, mitä vasten ostit suklaata? Minä siihen, kun halvalla sain. Mirjam: nyt et kyllä enää katso sitä Tankki täyteen ohjelmaa.

 

Kyllä ihminen on lopulta sopeutuvainen. Vaikka välillä tuntuu kuin laulussa: Onko tämä totta vai viinien huumaa, niin alkaa kuin itsestään ja totutusti käydä kaupassa riskiryhmäläisten aikaan, laittaa hanskat käteen ja vältellä ihmisiä. Kotona ollaan aivan kuin näin olisi aina ollut.

 

Hieman taas Suomen kielestä, miten yksi sana voi merkitä monta eri asiaa. En tiedä olenko lukenut liikaa Fingerpori sarjakuvaa, mutta väliin tulee ihan hullunkurisia väärinkäsityksiä. Joimme iltapäiväkahvia ja kuuntelin ns. toisella korvalla uutisia. Eräs uutinen kertoi Italiassa sillan romahtaneen ja yksi oli loukkaantunut. Hetken pohdin syytä miksi se ihminen nyt oli loukkaantunut yhden sillan romahduksesta?

 

Korona katsaus:

• ei tullut sairaalaan sopivia suojavarusteita. Somessa meuhkattiin, miksi ei kotimaisia varusteita saa. Autuaasti meuhkaajat unohtavat ketkä innolla ovat siirtäneet tuotantoja Kaakkois – Aasiaan. Ei taida olla Marinin hallituksella siihen osaa eikä arpaa.
• Myös kotimaisen tuotannon perään vaaditaan pikaisia toimia. Näköjään ne joilla ei ole mitään käsitystä teollisesta tuotannosta, ihmettelevät eniten mikä mättää. Me jotka olemme teollisuuden parissa työskennelleet, tiedämme, ettei uuden tuotantolinjan avaaminen käy käden käänteessä.

–  Saimme viime vuonna sylin täydeltä ikäviä uutisia vanhusten hoivakotien surkeasta tilasta.  Kiuruveden tapaus, jossa 8 vanhusta menehtyi, vetää mielen hiljaiseksi, surulliseksi. Ja taas tikun nokassa on yksityinen toimija, voi voi.

 

Nähtävästi alueemme kunnat Kihniö, Virrat, Karvia ja Parkano ovat säästyneet tartunnoilta. THL julkaisee vain ne joissa on 5 tai sitä enemmän tartuntoja. Toivotaan ja uskotaan kuntiemme olevan nollilla nyt ja jatkossa. Niin se maailma muuttuu, nyt hypimme riemusta nollasta, vaikka yleensä sitä hävetään: ”Sä oot kuule täysi nolla.” Enkä nyt tarkoita nollan pitämistä urheilussaJ)

 

Kevennys:

Oltiin aikoinaan velipojan kanssa ongella joella. Toinen oli joen toisella puolella. En saanut kalaa, joten huusin velipojalle: Miten pääsen joen toiselle puolen? Veli huusi takaisin, sinähän olet joen toisella puolella.

 

 

Aivastin puhelun aikana. Hetken kävi mielessä, olisiko pitänyt aivastaa kainaloon. Tartutinko toisen typeryyttäni? Kuinka syvälle mieliin on iskostunut kaikki temput joita on kehotettu tekemään? Jos vielä kesällä pääsee tansseihin, tunteeko syyllisyyttä liiasta läheisyydestä?

 

Vilma neiti oli sitten lietsussa yön. Pari kertaa kävin yöllä oven raosta huutelemassa, turhaan. Aamulla kuuden aikaan oli oven takana. Pirteänä, iloisena ja vaativana, ei huonoa omaatuntoa yöjalassa olemisesta. Kerroin kuinka huolestunut olin. Vähät välitti, söi ja lähti takaisin ulos.  Selvästi kevättä rinnassa, Vilma neidillä. Onneksi on leikattu kisu, ettei tarvitse alkaa hätistellä sulhasia pois nurkista.

 

Siitä tulikin mieleeni tuo sanonta: Kevättä rinnassa. Miten niin rinnassa? Minulla kevät alkaa jaloissa vipattamaan ja nenässä kevään tuoksua, mutta rinta pysyy tyynen rauhallisena. Jospa sanonta tulee Tarzanin ajoilta, kun hän onnellisena takoi rintaansa!

 

Siivosin kätevästi huushollia, etenkin keittiötä. Kävi nopeaan, kun vedin verhot kiinni, ettei aurinko päässyt paistamaan sisälle. Heti tuli kumman siistiä ja minulle tyytyväinen olo. Ennen vakituisia silmälaseja oli helppoa, kun huomasi likaisuuden, otti vain ”tiimarin” lähilasit pois päästä.

 

Korona tilanne:

• Ristiriitaisia tunteita. Ensin sanottiin, ettei pidä hamstrata, ruokaa riittää. Nyt Helsingin Sanomat kertoo kuinka kahvi ja hedelmät loppuvat ensimmäisinä koronan pitkittyessä. Pula tietysti edellyttää vientirajoituksia. Jos sama asia uutisoidaan television välityksellä, ei ole vaikea arvata kahvihyllyjen tyhjentyvän alta aikayksikön.
• suojaimista on pulaa, ei vain meillä, vaan kaikkialla maailmassa. Tutkijat ovat varoitelleet jo kauan pandemioiden vaaroista, mutta kuuroille korville on kaikunut. Nyt sitten ollaan totuuden edessä ja lähes soditaan suojavarusteiden saannista. Luojan lykky, että meillä on varmuusvarastot ja terveydenhuoltoa ei ole yksityistetty.
• varoituksen sana: Mieli alkaa olemaan, että nyt jo alkaa kriisi helpottamaan. Takaraivoon hiipi ajatus hellittää hiukan karanteenin otetta. ”Ei kai sen niin väliä, jos vähän lipsuu”. On sillä, olkaamme sitkeitä ja kuuliaisia.

 

Aurinko lämmitti mukavasti. Keittiön seinään paistaa aurinko lähes koko päivän. Ja niin vain kivijalan vieressä vihreä ruoho alkoi työntyä esille. Kuinka onnelliseksi ja hyvälle tuulelle ihminen lopulta tulee pienistä asioista.

 

Kevennys:

Jos lääkärisi kertoo sinulle aivojen magneettikuvasten jälkeen, ettei kuvissa näkynyt mitään, onko siis kyse huonoista vai hyvistä uutisista?