Moitin usein kärkevästi iltapäivä – ja muuta lehdistöä. Kuitenkin media tuo esille myös sellaisia asioita jotka muuten jäisivät ehkä kansalta pimentoon. Siitä kiitokset lehdistölle jotka jaksavat kaivaa monia tärkeitä asioita luettavaksemme.
Kun iltapäivälehdet uutisoivat Business Finlandin jakamista rahoista ja keille rahaa oli myönnetty, alkoi kansan niskakarvat pörhistyä. Yhdelle jos toiselle jatkuvasti television ja muun median kautta esillä oleville ”julkkiksille” oli annettu myönteisiä päätöksiä, jopa 100 000 euroon saakka.
Kansalaiset hieraisivat silmiään ja huulet pyöreinä ihmettelivät, miksi juuri heille? En ihmettele ärsytyskynnyksen nousua. Nämä samat jotka myönteisen päätöksen saivat, pyörivät illasta toiseen eri kanavien ohjelmissa, eivätkä varmaan ole tyhjätaskuja. Ja kun vielä lehdistö tekee jatkuvalla syötöllä heidän kaukomaille suunnatuista lomista juttuja, esittelevät luksustalojaan jne., ei ole kumma jos monilla ns. keitti yli.
Mistä kuitenkin lopulta on kysymys? Kateudestako? En kateuteen usko. Ennemmin uskon ihmisten oikeudenmukaisuuden tajuun. Minulla ei ole tietoa, ketkä kärkkäimmin ovat arvostelleet epäoikeudenmukaista rahan jakoa? Voisiko olla, että ns. kehäkolmosen ulkopuolelta on tullut eniten kriittistä palautetta?
Aprikoin kuinka pienissä – ja keskisuurissa kunnissa ja kaupungeissa ihmiset tuntevat toisensa kohtuullisen hyvin. Tunnemme oman kuntamme pieni ja – keskisuuret yrittäjät. Heitä on monenmoisia. Maanrakennus, metallialan, rakennuspuolen, hierojia, kampaajia, ravintolanpitäjiä, kauppiaita ja mitä muita heitä onkaan.
Juuri näille korona iski päin korvia. Laskut pitäisi hoitaa, työntekijöiden palkat, kiinteät kulut ym. Mitä he saivat? Muutamia tonneja!! Näitä ihmisiä me tunnemme omissa kunnissamme. Heistä me kannamme myös huolta. Nämä ihmiset ovat yhteiskunnan raatajia. Tekevät kohtuuttoman pitkiä päiviä. Eivät pidä lomia. Heistä ei tehdä juttuja lehtiin.
Myös suuryritysten mahdolliset osingonjaot aiheuttivat/aiheuttaa suuttumusta. Palkkaneuvotteluissa työnantajat puhuvat maltillisista korotuksista, vedoten yritysten kerryttävän puskurirahaa huonojen päivien varalle. Missä ne rahat nyt ovat? Eikö olisi osingonjakojen sijaan kannattanut satsata nekin rahat näihin puskurirahastoihin?
Siksi kansan suuttumus on aiheellinen. Vaikka tiedämme sen valtavan paineen alla missä vastuulliset henkilöt toimivat yhteiskunnan pyörittämisessä ja virheitä tulee, silti rahanjaon paljastuminen kaikelle kansalle ja reagoinnit siihen ovat ymmärrettäviä.
En kuitenkaan halua vastakkainasettelua maaseudun ja kaupunkilaisyrittäjien kesken. Yhtä lailla siellä pienyrittäjät kärvistelevät omien yritysten olemassa olojensa puolesta. Isoissa metropoleissa ei kuitenkaan ole sellaista yhteisöllisyyttä kuin meidän maaseutukunnissa. Selvää on kuinka myös eri aloilla olevat, nyt lomautetut tai irtisanotut työntekijät suhtautuvat epäilyihin, että osinkoja edelleen tullaan jakamaan. Voi olla, että ammuin ihan ”metsään” kritiikin antajista, mutta noin voisin kuvitella käyneen. Toki eri poliittiset ryhmittymät myös hyödynsivät rahajaon epäkohtaa.
Korjausliikkeitä aiotaan tehdä ja hyvä niin. Se mikä huoli on edelleen olemassa miten käy koronan jälkeen? Tehdäänkö taas uusjako, jossa jyvät erotellaan akanoista. Kaikesta leikataan, konkurssiaalto pyyhkii yli maan. Toiset taas jatkavat niin kuin ennenkin.
Kai tuo lopun synkistely kaipaa myös piristystä: Äskeisestä työntekijöiden ja työnantajien pohdinnasta tuli mieleen eräs tapaus. Yhdessä paitatehtaassa syntyi palkkariita. Silloin olivat työntekijät ja työnjohto napit vastakkain.
Laitetaan nyt kaupan päälle vielä toinen tarina:
Paljon oli kuulemma konsultteja jotka saivat rahaa Business Finlandilta. Eräässä firmassa meni vähän huonosti. Johtaja tuli pääluottamusmiehen puheille: Mitä luulet, kutsuntaako konsultti paikalle vai sotketaanko asiat itse.