Tekijä: htiainen

Kaiken koronan ja vaikeiden aikojen keskellä huomaa kuinka tärkeitä ovat hyvät ja lämpimät ihmissuhteet. Vaikka kuinka tuntuu vanhalta ja kuluneelta, sanon sen silti, onko tärkeämpää kuin hyvät ystävät?

Itselläni on aina ollut onni, kun ympärilläni on ollut todellisia, pyytettömiä ystäviä. Ja tähän ei lasketa lähisukulaisia, kuten rakasta veljeäni ja siskoa, ei myöskään siskoni lapsia, jotka kaikki ovat olleet elintärkeitä, pitkän elämäni varrella. Elämänkumppania, elämäni suurinta rakkautta Mirjamia, tietenkään unohtamatta.

Nyt kun lunta on tullut roimasti, on minulla ja Mirjamilla ollut suuri apu naapureista. Kun lunta on tupruttanut toivottoman paljon, on molempien naapurit rientäneet pyytettömästi apuun omilla kalustoillaan. Myös monissa muissa asioissa, joissa oma ”sormeni on mennyt suuhun” ovat Erkki Virroilla ja Jukka täällä kotonani rientäneet aina auttamaan.

Tässä kohtaa ei edes tarvitsisi lapsuudenkaveria, läheisintä ystävää Anttia mainita, koska olen niin monta kertaa kirjoittanut hänestä, sanat eivät riitä kertomaan pitkästä yhteisestä taipaleesta lapsuudesta tähän päivään. En voi kaikkia ystäviä alkaa luettoloida, koska kirjoituksesta tulisi loputtoman pitkä. Täällä pienessä kyläyhteisössä naapurit ja hieman kauempana asuvat, ovat ihmisiä, nimiä mainitsematta, joita arvostan suuresti ja uskon heidän sen tietävän.

Entä otsikossa mainittu positiivinen asenne? Eilen Virroilta ajallessani kotia kohti, alkoi mittaritaulussa akun kuva palamaan punaisena. Kirosin kuin turkkilainen (mistähän tuokin sanonta on peräisin). Sitten soittoja ystävilleni Antille, Mikalle ja Jukalle vuoronperään, mitä tehdä? Kaikki automiehiä henkeen ja vereen.

Hyvien neuvojen ansiosta sain auton perille ja ajoin naapurin talliin, jossa Jukka laittoi auton lataukseen ja alkoi tutkia tilannetta. Ja taas soitto kaverilleni Jarkolle, löytyisikö mahdollisesti laturia. Tätä kirjoittaessa asia on vielä vaiheessa, mutta ajatelkaa, ystävät riensivät taas apuun.

Alun kiroilun jälkeen käänsin positiiviset puolet esiin. Jos akun valo olisi alkanut palaa puolessa välissä. Siinä olisin tienposkessa palellut apua ja hinausta odotellessa. Mikä onni myös laturin hajoaminen juuri nyt. Entä jos olisi hajonnut ensi viikolla kovilla pakkasilla? Tai kun olisin lähtenyt Mirjamin luota myöhään illalla, kaikkien jo nukkuessa? Puhumatta, kun edessä on tärkeä tapaaminen 9.2 Tampereella ja matka olisi keskeytynyt?

Kaikissa tapauksissa olisin hyppinyt tasajalkaa piponi päällä. Nyt lämmittelen uunia ja hellaa aamutuimaan ja odottelen rauhassa mitä päivä tuo tullessaan. Koronaa, vaivoja ja vastuksia tulee, elämä koettelee, mutta hyvien ystävien, kavereiden ja myöteisen asenteen kera voitamme eteemme nousevat haasteet.

En tahdo leuhkia ystävilläni ja kuinka selätän vaikeat ajat, ei, pois se minusta. Tiedän mitä on kun jää yksin, seinät tahtovat kaatua päälle, apua ei saa, eikä valoa näy. Halusin vain kertoa tarinan, kuinka kovassa maailmassa ystävät, kaverit, omat rakkaat ovat elintärkeitä. Liian harvoin sitä tulee heille sanoneeksi, liian harvoin miettineeksi kuinka elämässä tarvitsemme toinen toisiamme.

Muistakaamme myös, ystävällinen sana, hymy ohikulkijalle ei maksa mitään, mutta voi pelastaa toisen ihmisen päivän, jopa elämän. Tuiki tuntemattoman auttaminen kykyjensä mukaan, saa myös hyvän mielen itselle ja autettavalle.

Hyvää ja railakasta viikonloppua ystäville, tutuille sekä teille kaikille jotka jaksatte lukea juttujani.

Ei ole kauaa aikaa kun hämmästeltiin nuorten huonoa kuntoa. Eivät kuulemma harrasta liikuntaa, kunto ei riitä armeijassa. Vanhempi väki kauhisteli mihin olemme menossa, nuorten sairastuessa meidän vanhojen vaivoihin.

Nyt sitten pääkaupunkiseudulla ollaan koronan takia huolissaan nuorista kun heiltä on rajoitettu liikunnan mahdollisuuksia. Onko nyt kaikki yhtäkkiä kääntynytkin päälaelleen? Vähän aikaa sitten vanhemmat olivat hätää kärsimässä kun lapsia ja nuoria ei millään meinannut saada ulos tietokoneiden äärestä. Nyt sitten täytyy seisoa ulko-oven edessä vahtimassa, etteivät nuoret karkaisi ulos kuntoilemaan ja liikkumaan?

Ilta-Sanomat kertoo taas vaihteeksi europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen lemmenelämästä. On löytänyt uuden morsion Hondurasista, siis sen entisen tilalle. Niin sitä pitää Teuvo. Toivotaan onnen saavuttaneen Hakkaraisen. Sitä vaan kummastelen, kun Teuvo sanoi osallistuvansa kuntavaaleihin Viitasaarella. Meinaan sanoi rehellisesti suoraan, ettei aio osallistua millään tavoin Viitasaaren kunnallispolitiikkaan, kunhan kerää vain ääniä omalle puolueelle perussuomalaisille. Tätäkö on nykyinen poliittinen moraali??

Mihin on kadonnut perinteisten töiden ammattitaito Suomessa? Kun virolaiset eivät pääse maahamme, haetaan erikoismuurareita Britanniasta kertoo samainen iltapäivälehti, josta jo aiemmin mainitsin? Ennen vanhaan muurarit olivat arvostettuja ja hyväpalkkaisia ammattilaisia rakennustyömailla ja kovasti kysyttyjä omakotirakentajien keskuudessa. Mihin tämä ammattikunta on hävinnyt, kun vierailta mailta heitä haalitaan?

Veikkaukseni on, että virolaiset ja muista maista tulevat, ovat polkeneet hintoja niin alas, ettei se enää lyö leiville. Ennen sanottiin, että työmies on palkkansa ansainnut. Nykyään pääomapiirit myhäilevät, että suomalainen työmies on palkkojen polkemisen ansainnut, että silleen.

Korona osio:

– mitä se eduskunta vain lomailee vaikka uutta virusta pukkaa joka puolelta. Ei muuta kuin viikonloppuna töihin ja lakipakettia valmiiksi jolla rajat laitetaan kiinni.

– en ymmärrä miksi pitää koko ajan yrittää sekoittaa ihmisten päät. Taas puhutaan maskeista, etteivät ne kelpaakaan, vaan pitää hankkia erilaisia, jotka varmasti suojaavat uusilta ja vanhoilta viruksilta. Mihin hittoon laitetaan laatikot vanhoja maskeja, jos nyt täytyy ostella uusia voimakkaimpia?

– saneleeko markkinatalous ketkä saavat rokotteita ohi jonojen? Mihin häviää rokotteet jotka EU on tilannut? Onko jotkut maat maksaneet tuplasti enemmän ja näin vaivihkaa ovat saaneet rokotteet ns. ”mustan pörssin kautta”?

Lumitöitä on riittänyt ja kunto kohentunut. Lääkärit käskevät harrastaa liikuntaa, koska se on terveyden kannalta kaiken a ja o. Kuinka ollakaan, vetävät sitten maton alta pelottelulla, että liikunta tappaa, eli lumitöitä ei sinun pidä tekemän, koska saat ihan justiin sydänkohtauksen. Muistakaa lukea tämä ja painakaa mieleenne jos kirjoituksiani ei enää ilmesty. Olen tuupertunut kolani kanssa lumipenkkaan.

Huumoria: Tein aikanaan eräälle tutulle lääkärille hitsaustyön. Hyvin tehty, sanoi lääkäri ja maksoi sata euroa, todeten, viekää vaimo illalla ulos syömään. Illalla sitten soitin lääkärin ovikelloa ja kysyin: Joko vaimonne on valmiina?

 

Aluksi varoituksen sana. Tämä päiväkirja sisältää arvion koronan hoidosta politiikan näkökulmasta. Yritän puolueettomasti nostaa esiin, sekoittaako politiikka koronan hoitoa liikaa?

Monissa Euroopan maissa on jo käytössä tiukat rajoitukset. Saksa, Britannia, Ranska jne. ovat ottaneet kovat keinot käyttöön koronan, sen muuntoviruksen torjunnassa. Suomi sulkee rajoja, miettii maskipakkoa ja muita kovia rajoituksia.

Miksi meillä sitten vielä mietitään kovien otteiden käyttöönottoja? Nukummeko ”ruususen unta”, vai tuudittaudummeko pienten lukujen myötä, että alamme olla olla voiton puolella? En usko, uskon mieluummin pelkoon kansan reagoinnista jos pakkokeinoja otetaan käyttöön.

Olettamukseni pelkoon on politiikka. Ovella siintää jo muutaman kuukauden sisällä kuntavaalit. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti vaaliavauksessaan kyseessä olevan hallituksen kaatamisvaalit, jos hieman kärjistetysti vaaliohjelmaa arvio.

Kokoomus ei ole jäänyt ”pekkaa pahemmaksi”, miksi jäisi, kun puolueiden kannatuksista kilpaillaan. Niitä keinoja käytetään jotka hyväksi havaitaan. Politiikassa jokainen tilanne on käytettävä hyväksi – välillä tuntuu, valitettavasti.

Kesän jälkeen eduskunnan oppositio selvästi nosti kytkintä ja alkoi iskeä hallitusta koronan hoidosta. Niin pitääkin, ei siinä ole kahta sanaa. Kuitenkin kun kyseessä on politiikka, jolla määritellään myös tulevaisuuden suuntaa, niin joka ainoaa sanaa ja tekoa arvioidaan suurennuslaseilla.

Jos nyt vaalien ovella hallitus laittaisi kansan ns. herran nuhteeseen eli monenlaiset pakkokeinot käyttöön, mikä mekkala siitä syntyisi? Elinkeinoelämä ja yrittäjät olisivat raivoissaan, kun heidän elinkeinonsa laitettaisiin stoppiin. Lapsiperheissä kauhisteltaisiin koulujen sulkemisia ja vanhuksista omissa kodeissaan vankeina paheksuttaisiin ym. kansanosia, jotka eivät ymmärtäisi pakotuksiin joutumisia.

Jo nyt hallitus on saanut musertavaa arvostelua velan kasvusta, yhteiskunnan ajamista kuilun partaalle. Hallituspuolueiden on pakko luovia ja yrittää selvitä musertavalta vaalitappiolta. En tarkoita, että hallitus leikkisi kansalaisten terveydellä, vain vaalit tähtäimessä.

Politiikka nyt vaan on politiikkaa. Entä jos tässä tilanteessa vaaleissa tulisi hallituspuolueille murskatappiot? Emme tiedä kuinka kauan ja kuinka rajuna korona vielä näyttäytyy. Olisiko siinä vaiheessa mitään mieltä hallituskriisille?

En ota kantaa hallituksen tai opposition puolesta. Onko kuitenkaan viisasta leikkiä tulella? Koronan hoitoon politiikan puolelta pitäisi saada aikaan yhteisymmärrys ja yhteistyöllä hallituksen ja oppisition kesken viedä Suomi korona-aallokoista turvalliseen rantaan.

Ps. Mitä jos lykkäisimme vaaleja, että kenellekään ei tulisi kiusausta käyttää hyväksi tuota karmeaa virusta, vaan annettaisiin työrauha kaikille niille jotka koko ajan tekevät vaativaa työtä koronan taltuttamisen kimpussa.

 

Viime viikolla jouduimme seuraamaan ikäviä ja surullisia uutisia alueellamme. Virroilla sattunut traaginen tapahtuma pysätti ajatukset äärimmäisten kysymysten keskelle. Myös viime vuoden lopulla omassa kunnassani ilmitullut perhetragedia aiheutti voimattomuuden tunteita ja jätti paljon kysymyksiä, miksi?

Olemme Virtain mielenterveysyhdistyksessä järjestäneet vuosittain marraskuussa itsemurhan tehneiden muistotilaisuuksia, jotka ovat olleet osana valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Meillä on ollut vierailijoita, muun muassa seurakunnasta Jukka pappi ym.

Paljon on keskusteltu suoritusyhteiskunnan aiheuttamista paineista, epäonnistumisen pelosta ja sen myötä häpeän tunteesta, yksinäisyydestä, toimeentulon aiheuttamista ahdingoon joutumisista jne. Onko edelleen tietynlainen tabu joka estää avun hakemisen vaikeuksien kohdatessa? Puhumista, saatia avautumista ongelmista vältetään ystäville, kavereille, puhumattakaan sosiaalityön ammattilaisille.

Suoritusyhteiskunnasta on tullut riippakivi, joka sysää ihmisiä yhä syvvemmälle sielun mustiin syövereihin. Ihmisiä mitataan ulkoisten asioiden kautta, ei ihmisenä itsenään. Perheissä lapsilla tulee olla sen kymmenen harrastusta, heidän tulee näyttäytyä kuuluvansa enemmistön joukkoon, sen sijaan, että olisi lapsi ilman paineita.

Yhteiskunnan ympäristön arvostusta saa aineellisilla arvoilla. Elät sitten vaikka velalla, mutta ulospäin on näytettävä materian kautta, että hyvin menee. Työttömyyskorvauksilla tai toimeentulotuella eläviä yhä edelleen katsotaan pitkin nokkavartta ja heitä pidetään epäonnistuneina, joita työssäkäyvät veronmaksajat elättävät.

Häpeän tunne kulkee yhä ihmisten hartioilla. Uupumisia, loppuunpalamisia, mielen horjumisia ei tahdota tunnustaa. Viimeiseen asti vältetään hakea apua, peläten leimautumista. Yhteiskunnan auttavaa käteen ei haluta helposti tarttua. ”Mitä jos naapurit näkevät, kun sossun ihmiset tulevat käymään, tai joku tuttu näkee kun astun sosiaalitoimiston ovesta sisään”.

Jatkuvasti myös kuulee, kuinka akuuteissa tilanteissa, apua ei tahdo saada. Sosiaalityöntekjiöistä, mieleterveyspuolen ammattilaisista on huutava pula. Ennaltaehkäisevän työn merkityksen tulee kasvaa. Tavoittaa yhä paremmin päihde – ja mielenterveyden kiroukseen joutuneita ammattilaisten kautta vapaaehtoistyötä tekevien vertaistukiryhmien piiriin.

Väitän yhteiskunnan arvomaailman olevan syvässä kriisissä. Julkinen valta, markkinatalous, media, ihan kaikki mittaavat arvoja rahan kautta. Milloin tulee se vaihe, kun alamme pohtia, mikä lopulta on elämässä tärkeintä, mitä on hyvä elämä, miten itse kukin sen kokee.

Annetaan arvo ihmisten toisenlaisille elämäntavoille, kunnioitamme toinen toisiamme, tuomitsemisten tai leimaamisten sijaan. Autetaan hädässä olevia, nostetaan yhteisöllisyys kunniaan, sillä yksinään me kaikki olemme perin orpoina maailman tuulia vastaan.

 

Uusi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo yhdistää kansankunnan. Miten sitten kansakunta yhdistetään? Keksimällä yhteinen vihollinen joka uhkaa kansakuntaa. ”Meidän poikamme” lähtevät turvaamaan läntisen maailman demokratiaa ja vapautta.

Näinkö taas kerran aiotaan USA: n lippuja omaisten liehuttaessa lähettää sotilaita esim. Iranin vastaiseen taisteluun? Sotateollisuutta elvyttämällä saadaan myös talous nousuun. Sisäiset ristiriidat lakaistaan maton alle yhteisen uhan edessä.

Kerrottaan kuitenkin suuren osan USA: n kansasta olevan lopen kyllästyneitä ainaiseen sotimiseen pitkin maailman turuja. Ymmärrettävästi sotien uhrien omaiset, haavoittuneet ja kotituneet veteraanit ovat käärmeissään. Juuri he maksavat kallista hintaa USA: n sotapolitiikasta.

Onko Joe Bidenista rauhan rakentajaksi vai kärjistyykö maailmanpolitiikka sapelien kalisteluun? Jos Biden aloittaa neulanpistopolitiikan Kiinaa ja Venäjää vastaan, ei hyvältä näytä. Viisainta olisi istua yhteisen pöydän ääreen aseidenriisunnan sekä ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta.

Korona koettelee kovalla kädellä Yhdysvaltoja. Kuolonuhrit, köyhyys, kurjuus, konkurssit ovat arkipäivää. Voiko siis edes ulkoisella uhalla pelottelu saada kapitalisten mahtimaan jaloilleen, vai alkaako nyt kapitalistisen järjestelmän kenraaliharjoitus ennen loppunäytöstä?

Miten maailma makaa tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi. Jotta maapalloa ei annettaisi eri valtioiden taistelutantereeksi maailman herruudesta, olisi ihmiskunnan yhdistettävä voimat maailmanrauhan ja maapallon säilyttämisen puolesta. Kukaan muu ei sitä tee, ellemme me.

Kyllä minun kelpaa, kun kaverina on pieni Vilma – kisu. Illalla nukkumaan mennessä työntyy kaulaan kiinni, nuolee ja kehrää. Makeasti pääsee uneen. Aamulla sama homma, herättelee taas nuolemalla kovaäänisin kehräyksin. Yhdessä lähdemme sitten huussireissulle. Minä reijälle ja Vilma hangelle. Naurattaa kuinka kiire hänelle tulee tarpeensa peitellä, että pääsee samalla oven avauksella takaisin lämpimään torppaan.

Huvitti eilen kun kaupassa katsoin toisen iltapäivälehden lööppiä. Siinä kerrottiin kesämökkejä vietävän ihan käsistä. Pirut mielessä ajattelin heti, miltä järvien rannat näyttävätkään kun mökit on raijattu pois rannoilta.

Tällä iällä alkaa elämän rajallisuus tulla usein mieleen, varsinkin kun lähes päivittäin saamme lukea meidän ikäisten poistuneen keskuudestamme. Aikomukseni on kuitenkin elää niin kauan, että näen tuleeko Paavo Väyrysestä koskaan presidenttiä. Hänen isä eli yli satavuotiaaksi, joten vaatii sinnittelyä elää siihen asti, ellei Paavo yllätä jo seuraavissa vaaleissa.

Rapakon takana presidentti vaihtuu tänään. Jokohan oma pressamme Sauli on jättänyt Bidenille soittopyynnön, jotta hän pääsee latelemaan suoria sanoja ihmisoikeuksista ja oikeusvaltioperiaatteista, samoin kuin tekee naapurimaamme ykkösmiehelle Putinille?

Korona osio:

– vielä lykättiin kuukaudella vesijumpan ja muiden harrastusten aloittamista. Ihan hyvä päätös, vaikka olisi jo mukava päästä altaaseen polskimaan ja tapaamaan kavereita.

-toissapäivänä rikoin korona sääntöjä, tunnustan sen. Halattiin erään ystävän kanssa, jolla oli todella vaikea vaihe, murheita ja vastoinkäymisiä vaikka muille jakaa. Murheiden ja vaikeuksien jakaminen ystävän kanssa ei vaan tunne koronoita eikä viruksia, niin se on.

-oletteko miettineet kuinka riehaanumme kun pääsemme eroon koronasta? Mökötämmekö bussissa kengänkärkiä tuijottaen, kuten ennenkin. Vai tuumaammeko kuten edesmennyt kirjailija Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo. Aika näyttää kuinka suomalaiset villiintyvät.

Huomiselle lupasivat lumisateita. Helsinkiläiset ne vaan kippaa lumet saasteineen päivineen mereen. Mitäs pienistä, kun vain pidetään huoli, ettei yhtään koirankakkaa näy polkujen varsilla. Meille maalaisille myös sataa neuvoja tuon tuosta kuinka meidän kuuluisi elää ja olla. Älä tee kuten me teemme, vaan tehkää kuten me sanomme, on viesti pääkaupungista maaseudulla eläville.

Kevennys:

Katselin tässä eräänä päivänä päälakeani ja muistin lapsuudenaikaisen toiveeni. Kun isä tukisti minua, toivoin olevani kalju ja vihdoin viimein se on toteutumassa.

 

Monia asioita olisi hyvä punnita oman itsensä kautta. Mitä jos joudun työttömäksi ja peruspäivärahalle. Entä miltä tuntusi jonottaa päivittäin ruokaa. Ylipäätään, jos tuttu ja turvallinen elämänrytmi yhtäkkiä romahtaisi?

Tänä aamuna aloin tosissani miettiä, entä jos minulla todettaisiin koronavirus? Mitkä olisivat seuraukset? Alkaisiko mylly pyörimään ihmisten keskuudessa, jossa päiviteltäisiin, kuinka toin koronan Virroillta Kihniöön. Nyt joudumme takiasi linnoittautumaan koteihin. Siinä se nyt nähtiin, itse on kirjoittanut koronasta ja kehoittanut toisia varovaisuuteen ja noudattamaan ohjeita, mutta nyt on elänyt kuin pellossa, viruksesta piittaamatta.

Varmaan ajatukseni kulkisivat tuohon suuntaan. Vielä jos kerrottaisiin kihniöläisen menehtyneen koronaan, niin minkälaiset paineet asettaisin päälleni? Minä syyllinen tapoin viattoman vanhuksen? Mitä oikein menin tekemään, kun sain tartunnan ja levitin sitä toisiin? Häpeä ja syyllisyys saisivat vallan mielen syövereissä.

Miten käsitellä asia, niin että joten kuten selviäisi kuivin jaloin? Auttaako ystävien ja kavereiden lohdutksen sanat, ettet voinut mitenkään vaikuttaa, etkä tiennyt kantavasi koronavirusta? Vielä kun joutuisi yksin karanteeniin, voi ymmärtää millaiset myllerrykset päässä pyörisivät.

Onko sitten koronasta tehty elämää suurempi kysymys? Varmaan herkille ihmisille on tuskallista se rummutus, jota jokaisesta tuutista silmille ja korville tuputetaan. Olen huomannut, kuinka esimerkiksi meillä Virtain mielenterveysyhdistyksen Virtatuvalla kävijämäärät ovat romahtaneet. Ne ihmiset jotka päivittäin tarvitsisivat vertaistukea ja yhdessäoloa, eivät koronan pelossa uskalla lähteä kotoa pois.

Toki on ymmärrettävää, että päättäjät, viranomaiset ja media kertovat toden olevan kyseessä ja on kaikkien etu huolehtia ohjeista ja suosituksista. Samaan aikaan täytyisi pystyä pitämään huolta heistä joilla on jo ennestään mieleen liittyviä ongelmia sekä heistä jotka koronan takia alkavat ajatella raskaita asioita.

Temppu ja miten se tehdään, onkin tuhannen euron kysymys. Yhteiskunnalla on omat keinonsa, mutta auttamatta liian vaatimattomat, heidän kohdalla jotka kipeimmin apua mielen ongelmiin tarvitsisivat. Yksilötasolla voimme tehdä osamme. Olla yhteydessä eri välineiden kautta ja tavata turvallisissa paikoissa, mitä ne sitten ovatkaan. Tukea toinen toisiamme ja huolehtia kanssakulkijoistamme kykyjemme mukaan.

 

Tammikuu etenee mukavassa talvisessa säässä, on riittänyt lumitöitä ja pakkasia. Lumi narskuu tossujen alla ja liikuntaa saa lumikolaa työnnellessä. Kohta alkaa aurinko paistaa hohtaville hangille ja kevättä kohti mennään vauhdilla.

Aamu alkoi taas kerran koheltamisella. Normaalit toimet suoritettuani tein voileivät ja aloin kaataa kahvia mukiin. Mitä hittoa? Kahvipannu oli tyhjänä. Olin siis kaikkea muuta touhunnut, mutta kahvi oli jäänyt tyystin laittamatta. Tietysti se vanha klassikko tapahtui myös, että toinen leipäpaloista tippui lattialle voi puoli mattoa vasten.

Alkuvuodesta on sattunut ja tapahtunut, varsinkin politiikan saralla. Istuvalla USA:n presidentillä alkaa olla päivät luetut. Uuden vallan myötä Valkoisesta talosta tulee kuulemma Punainen talo, jos uskomme erästä europarlamentaarikkoamme.

Minuun verrattuna USA:n demokraatit näyttävät olevan edelläkävijöitä. Jo ainakin 20 vuotta vahtitupani on ollut tarkoitus maalata valkoisesta punaiseksi. Aate on pysynyt punaisena, mutta torppa valkoisena. Jos pyytäisi Trumppia asumaan luokseni vuokralaiseksi, niin ei tuntisi Valkoisesta talosta lähtöä kovin kurjaksi.

Naapurikunnassa vasta tapahtuukin. Virtolaisten tykkäämä kaupunginjohtaja Juha Viitasaari otti ja laittoi eurot jonoon, irtisanoutumalla. Tapasin hänet muutamia kertoja vieraillessaan Virtatuvalla. Miellyttävä henkilö, kuten myös paljon ymmärrystä kolmannen sektorin työstä ja näin ennaltaehkäisevän toiminnan hyödyllisyydestä sekä tärkeydestä.

Virtain Kokoomuksen valtuustoryhmä hajosi, osan perustaessa Virtain Valtti nimisen valtuustoryhmän. Kun tähän vielä lisätään, että myös kokoomuksen jättäneestä henkilöstä tehtiin Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja, niin vilinää ja vipinää riittää rakkaassa naapurissa.

Itsellä taas kangertaa lujasti kuntavaaleihin valmistautuminen. Näyttää siltä, että lähden ryhmäni ainoana ehdokkaana vaaleihin. On siitä se hyöty, että vaaliohjelmaa tehtäessä saa tapella itsensä kanssa. Onneksi on hirsiseinät, ettei naapureihin asti möykkä kuulu.

Koronasta:

-muuntoviruksen odotetaan iskevän vielä rajusti. Pidetään huoli, että muuntuu vaan meidän rajojen ulkopuolella. Kyllä meille riittää yksi virus ja saisi sekin painua jo hemmettiin.

-edellä kirjoitin Virroista, ei jättänyt korona rauhaan sitäkään. Täytyy sanoa, sen minkä olen siellä pyörinyt, niin hyvin tosissaan ovat virtolaiset rajoitukset ja suositukset ottaneet.

-alueellamme on rokotteita annettu hoitohenkilökunnille, hyvä niin. Saa nähdä milloin kutsu käy itselle. Luotan ja uskon kaikkien tahojen tekevän sen minkä voivat, että rokotukset nopeutuisivat ja pikkuhiljaa päästäisiin normaaliin elämään.

Maahanmuutosta ei ole puhuttu pitkään aikaan, ajattelin tässä yhtenä päivänä. Sitten hoksasin miksi osa vastustaa sitä. Ajatelkaa nyt, on sietämätöntä, jos naapuriinne muuttaa vieraskielisiä ja he alkavat riidellä ja te naapuriparat ette ymmärrä mistä he riitelevät.

Kevennys:

Kaverini kenkkuili kun tavattiin taannoin. Aloitti meinaan sanomalla: Olet sitten ihan Euro-Master kunnossa. Miten niin, minä ihmettelemään? Sinulla on mustat renkaat silmien alla ja Michelin – renkaat vyötäröllä.

 

 

 

Kovin nihkeästi tuntuu alueemme kuntavaalit käynnistyvän, vaikka Ylä-Satakunta on herätellyt monin eri jutuin kiinnostumaan kevään vaaleista. Hiljaista on myös oman ryhmäni kokoaminen. Kaikki ovat kuin odottavalla kannalla, miten korona vaikuttaa vaalityöhön. Kovasti on myös empimisiä listoille lähtemisissä.

 

Perussuomalaiset ja Keskusta ovat hakeneet ehdokkaita lehdessä, niin netti kuin paperiversiossa. Heillä myös taitaa olla jo eniten ehdokkaita. Demokratian kannalta olisi tärkeää saada meillä Kihniössä muillakin ryhmillä kattavat ehdokkaat, jotta saataisiin vaihtuvuutta ja erilaisia näkökulmia edessä oleviin haasteisiin sekä monipuolista ajattelua päätöksientekojen pohjiksi.

 

Miksi sitten ehdokkaiksi/päättäjiksi ei haluta? Koetaanko esim. kihniöläisten keskuudessa, että käymme kuntana toivotonta eloonjäämistaistelua ja siksi on sama kuka sammuttaa valot? Vai koetaanko Perussuomalaiset ja Keskusta niin vahvoiksi tekijöiksi, joten turha on lähteä muihin ryhmiin ehdokkaiksi? Onko ehkä oman ryhmäni osalta syynä vasemmistolainen arvomaailma, vaikka olemme puolueisiin sitoutumaton ryhmä?

 

No, olenko voinut vaikuttaa oman ryhmäni ainoana valtuutettuna? Väitän vaikuttaneeni paljonkin. Avoimuus on lisääntynyt, kuntalaisia olemme pitäneet ajan tasalla ja yhdessä heidän kanssaan pohdittu keinoja muun muassa sairaalan käytölle ym. Myös yhteistyö muiden ryhmien kanssa on toiminut, tullut kuulluksi ja toivottavasti ovat ottaneet mukaan ajatuksiani päätöksentekoihin.

 

Aika noviisina tulin kunnallispolitiikan ytimeen, mutta muiden valtuustotovereiden myötävaikutuksella olen päässyt sisään päätöksenteon moniin eri kiemuroihin. Kaksi vuotta teknisen lautakunnan jäsenenä sekä Elinvoimatoimikunnassa ovat olleet opettavaisia. Se ei tarkoita, että olisin ollut hiljaa kuunteluoppilaana, ei, olen tuonut omia esityksiäni ja pohdintoja keskusteluihin mukaan.

 

Siksi sanonkin teille jotka empivät tai ajattelevat, ettei siellä osaa eikä tiedä asioita, ja siksi ei haluta lähteä mukaan. Työ tekijäänsä opettaa, ruukataan sanoa, ja se myös pitää paikkaansa. Ja kyllä sitä vapaa-aikaakin jää, kun kuitenkin ryhmänä asioita käydään läpi ja toinen toistamme autetaan.

 

Kuntapolitiikka on oma mielenkiintoinen maailmansa. Ja uskokaa pois, asiat siellä riitelevät, eivät päättäjät keskenään. Ryhmillä on tietenkin eri näkemyksiä asioiden hoidoista ja niin pitääkin olla. Välillä otetaan yhteen kovastikin, aina kunnanjohtajaa myöten, mutta kokousten jälkeen juodaan kahvia ja heitellään ”läppää”. Eikä se tarkoita, että siellä ne vaan keskenään suhmuroi ja kunnassa menee kaikki sinne minne ei aurinko paista, vähät välittäen siitä.

 

Tämä oli yleinen puheenvuoroni, jotta kuntapolitiikka koettaisiin tärkeäksi. Pääasia, että osallistutte ehdokkaina tai ainakin äänestätte. Pidetään edelleen yhteyttä ja jutellaan kun kohdille satutaan.

 

Hannu Tiainen

Kyykystä ylös yhteislista

 

 

tuuli ryöpyttää lunta

lumikola kolisee seinää vasten

koliskoon

luen Saarikoskea

mestarirunoilijaa

yritän päästä hänen sielunmaisemaan

en pääse

ainakaan syvällisesti

takaraivoa jomottaa

 

huomenna otan lumikolan

siistin pihan

ajelen Virroille

hänen luonaan

en lue, en kirjoita

ajattele

Saarikoskea