Tekijä: Hilkka Laronia

Aku Louhimiehen tiimoilta puhuminen ja kirjottaminen on minusta ajojahtia, häpeäpaalua ja jalkapuuta muistuttavvaa tuomittemista, närkästystä ja kiven heittoa. Toimittajat ja mediat paljastivat vaarallisen työntekimisensä tason.

Ja se on minunki mielestä lähteny ihan asiasta, tärkeää kaikkien työpaikkojen ja elämän kannalta, että asiat tullee julki, kiitos niile naisnäyttelijöille.

Muttei niile hiiskatin konklaaveile, jokka pittää pitkänokkasten kokkouksia ja jatkaa henkihlöön käyvää arvostelua ja on niin tuntteissaan vihasia.

Mullaki ja teiläki kaikila on varmasti traumaattisia kokemuksia, kuinka ihmiset ottaa kantaa, vaikkei net tiä meän asioita, ei meän seinien sisäle eikä näe siltä omalta tottuuelthaan sitä objektiivisempaa tottuutta.

Siis sanojia ja arvostelijoita riittää. Ja mitä heikommilla olet ittesti kans sitä kovemmin arvostelet ja tuomittet toista ihmistä, vaikka toinenki ois heikoilla.

Vaikket siis tiä oikeasti, miten asiat on ja mikä ilmiö ees on kysseessä.

Ja ystävät, jokka sulkee suunsa ja kääntyy poisko ei net tiä, mitä aattelisit, miten kauheaa seisoa ja jäähä yksin.

Älkää jättäkö ihmisiä yksin hädässä, ei vaikka nois syytettynä tai niitten syyllisyys on ilmiselvä.

Ei meistä kukhan ole työnsä tai perhheensä tai avioliittonsa tai raha-asiansa, molhan paljon enämpikö näkkyy pääle päin ja enämpikö tiämä koskhaan toisesta.

Ja tuomittemisen voisima jättää, tuomiovalta on käsittääkseni oikeuslaitoksella.

Mutta kaikki olhan pieniä ihmisiä, Ihan jokhainen. Jopa Sampo Terho ilmeni kovin pikkuseksi.

Ja tekki ystävät, jokka oletta vaikka minun tuttuja tai jotaki naamakamuja tai estettyinä tai muuten vain jonnekki jäähneinä, en ikinä mitenkhään teitä hylkää, toivon teile kaikile parasta, mitä se teile onkhaan.

Elämä on ja toinen toista tukien, mulla on nyt joku hetki, että omasta mielestäni tajuan tosi hyvin ja mie kyllä aku louhimiehen kohala näin heti astudion kohala, että nyt yksilön kohala tuomionkellot soi ja pikkupäiset loukatut sielut nousee mörriluolistaan omile barrikaadeile.

Nyt mie kiitän, kiitän niitä muutamaa ihmistä, jokka on ihan live-elämässä seisonu ja jopa tietyissä kohissa puolustanu minua.

Sillä, jolla on hätä eijjole sanoja eikä kykyä selittää asioitten laitoja eikä keskuksia, hälle pittää lainata aivoja ja auttaa puhumalla.

Siis jako näemä, että joku asia mennee väärin, sen saa ja se pittää sanoa. Nyt ei mee oiken.

Ja leimaaminen jonkulaiseksi, son hengen laiskuutta ja henkistä väkivaltaa. Siis toistan työ ei ole koko ihminen ja työtä voi arvioijja, muttei tartte itte ihmistä hylätä. Rakastaa pittää ja kaikesta huolimatta.

Rauhaa ja rakkautta ja ymmärrämä ensin ittemmä, sitten emmä niin kovasti käy toistemme kimppuun.

Oujee, mullon niin hyvä mielikö sain tänä aamuna kävellä #aamulenkki #jarisarasvuo #ihanajarikoetjätäyksin

– hilkkapien

https://www.linnake.fi/blog/aamulenkki

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000005618165.html

Uus saattohoitosuositus on lähtökohtasestikki väärin aateltu, tunnotonta ja älytöntä teeskentelytekstiä.

Ja kivunhoijjosta höpötyshöttöä, ei net tajua, voi voi.

Reaalitotuudellisesti jos katothaan kivun hoittoon kuuluu hyvä kohtelu ja ihmisen kohtaaminen, kykyä ja taitoa kuulla ja oikeasti kohata kuoleva ihminen. Henggitystäki pitäs keretä kuuhleen, kipu kuuluu vaikka henggityksessä.

Itensä sivhuun laittava hoitajalääkäri on harvinainen saattohoijjon aarre. Oman uransa ja pelkonsa ja mahollisen virkavastuunsa ja kaiken maailman syyttelyjen kans helisemässä oleva virkamies tarttis ittekki ensin hellän ja hyvän työpaikan työyhteisössään, että hänestä ois oikeasti iloa siinä kuolevan äärellä.

Tavanomaiset sairaalat ja terveyskeskusihmiset ei usseinkkaan vaan ossaa eikä kykene käsittään kuolevan kohtaa. Heän pittää juosta hätäsesti potilaitten tyköä toisen tykö ja ennen muuta kansliassa päivittää ja lukea tietokonheita, kyllä tet tiättä kaikki, jokkoletta joskus jollaki osastolla käyhneet.

Kuoleva tarttee tasasen, rauhallisen, just täältä maailmasta pois lähtevää, yksilöllisesti – just häntä hellästi kuulevan ympäristön, semmosen, mitä se kellekki kuolevalle on. Ei kaikki halua ommaiskaartia tai pappia.

Eikä ainakhaan pyörätuohliin tuskissaan riehuhmaan kansliaan tai jopa kaikkien silmien etheen käytävällekko kukhan ei kerkiä hänen kans olehmaan. Perempi sillon olla köytettynä yksinäisen huohneen yksinäisseen sänkkyyn, ko kuolema joskus antaa oottaa ittehään.

Ihanaa päivää ihmiset, koitama pysyä toellisuuessa, olla kunnioittavia ja rehellisiä asioitten kans, pus pus pai pai!

– Hilkka Laronia

Älä turhaan jankuta ja keskustele ihmisen kans, jokei halua kuulla sinua eikä ymmärtää, mitä yrität sanoa. Onneksi on some, jossa voi yksinpuhua.

Mie kannatan vappaata keskustelemista ja heikoimpien auttamista. Uskon, että sois paras yhteiskuntarauhanki kannalta.

Nykypolitiikot pelottellee muka terrorismilla ja rakentaa pakolaisongelmaa, että sais kansalta jopa vaphaan keskustelun pois.

Siis ensin pelottelevat ja sitte muka suojaavat kansaa heän omilta pelottelukeksinnöiltä. Supon Pelttari ja tämä ministeri Häkkänen viis veisaa kansan vähäosasista, joilon hätä, ne kehittellee ihan omia sfäärejään.

Keskustelun taso ja jokku Ylen Uutiset on heikko esitys, sanosinko, että kansan höntitystä, joo meitä höntitettään.

Net, joilon työtä ja terhveyttä net voi yhä paremmin.

Nyt jopa lukiot ja yliopistot siirtyy köyhien tavottamattomhiin.

Mie haluan toisesta ihmisestä välittämisen Suomen.

No mie kannatan ja haluan, että työttömillä, köyhillä ja saihrailla ois valtaa.

Sitä valtaa, jota niilei ole. Niitä ei kuunnella. Heikoilla ei ole valtaa eikä net jaksa eikä ossaa.

Huonossa lykyssä jonaki päivänä niin kuitenki voi käyä, että vähäväkiset havahtuu ja alkaa käyttään valtaa, jotei tämän päivän valtaapitävät ilmeisesti huomaa olevankkaan, sen syrjittyjen ja kärsivien vallan nimi on sekasorto ja onneton tappelu.

Ei poliittisesti oikealla eikä vasemmalla eikä keskelläkkään välitetä muustako omasta vallasta ja toisten haukkumisesta oman kilven kiillottamisen sivussa.

Rahhaa on, muttei sitä ohjata hättää kärsiville, se on ongelma. Eikö ookki yksinkertasta.

Jos vähäväkisiä autettas pärjäähmään, välitettäs heikommasta, rakastettas ja tuettas, kaikki vois paremmin.

Nojoo, siis ihanaa päivää, kaikesta huolimatta ihanaa päivää, kaikki tekkee parhhaansa, myös puolueihmiset, rikhaat ja hyvinvoivat tietenki, en sitä tarkota, no empä alota alusta, pai pai pus pus!

– hilkkapien

Väyrysen vastustaminen ja jopa pilkkaaminen taitaa sattaa suohraan Väyrysen laahriin. Eli kohta Sipilä joutuu ihan omien sinistensä kans kerräähmään omia puoluekortteja?

Ehkä jokku on kyllästynheet nykyvaltapuolueitten touhuihin. Ehkä jokku oikeasti aattelee, että asioita voi nähä toisin EU:n ja Naton suhteen.

Ehkä Väyrynen on se viiminen oljenkorsi ihmisille, jokkon kyllästynheet nykyrakennelmiin ja himmeleihin.

Luultavasti Väyrynen ei iso vaihtoehto ole, sittekko se johonki nyt kuitenki taitaa päätyä. Samanmoinen vallankäyttäjäkö nykysysteemissä olhan, siivoa käytöksensä. Valta taitaa olla semmosta.

Jopa kepulaiset yllättäny ittehään väsymällä nykykepulaisuutteen ja ehkä net kypsyy johonki uutteen eli vaikka vanhan Väyrysen följhyyn?

Onnea Väyryselle matkhaan ja perässähiihtäjille kans!

Ihanaa perjantaita ja tuntheitten turnajaisia, kaikki tuntheet on ok, eijjole huonoja tuntteita, nei kerro Väyrysestä, kaikki tuntheet ja ärsyyntymiset on sinussa ittessä. No koitama aatella ihan itte omalla päällä, tutkia itte asioita.

Rakhauella hilkkapien

Kiiltelee kuultelee,
kulta penssaassa kiiltelee
niinko hyvä mieli ihmisessä
hallailee ja pussailee!

– hilkkapien

Ei minun tarttis mithän sanoa äähneen, jos moisin valaistunu,
ei yhthän misthän, ei ees tuosta hienosta Armon kintereillä,
moisin hiljaa.

Muttason armolahjako somet antaa minun höpistä,
jokku ihmisekki antaa minun höpistä
ja kestää ja sietää eikä hylkää.

Uutisilmotukset pois puhelimesta, en kato, en lue enkä kuuntele toistouutisia, astudioita, iltalehtiä enkä muutakhaan ajankohtas-muka-asiaohjelmaa.

Muutamaa toimittajjaa lukkuunottamatta en kuuntele enkä lue suomalaista mediaa tai toimittajjaa, non ala-arvosta amerikkalaista showta, vääristelyä, pelottelua, höntitystä, ilkeyttä ja negatiivisuutta.

Kansalaisten kiihottamista vihaseksi, mielen sotkemista ja ajanhukkaa puolin ja toisin.

Ihan ootin nuita TV1:n presidenttiehokkaitten yksilöhaastatteluja, katoin kolme ja nyt ihmettelen, mihin niissä pyrittiin, viihyttäänkö, vihastuttaan, ilahuttaan.

Ja siisko jan-anderssoneja eijjoo enemmän, joten antaapa olla, mithän uutta tietoa sieltä ei tule.

Ne kahen ensimmäisen ohjelman taputtavat ihmiset säälittää, noli käsketty taputtaan ja kannustaan ja sitte koekanien jälkheen, Väyrysen ja Huhtasaaren jälkheen, hiljenty taputukset vain alkhuun ja loppuun, voi voi kuinka arvotonta menoa kaikkihaan, ei kiitos.

Siis muutamia kirjottajia, toimittajia ja plokkaajia arvostan ja twitterissä tullee tietoa nopeasti ja seuraan sielä kiinostavia, en politiikkojen höykkyytystä enkä politiikkojen ommaa hökellystä.

– Hilkka Laronia

Vielä kerran rakhaille Pirkkaplokkaajille, ihanaa ja onnellista alkanutta vuotta! t. hilkkapien

https://taidelaronia.wordpress.com/

Hilkkapien yksinpuhhuu Taru Hallikaisen kirjasta, yheksäs luku, Naurun kadottaminen, Pia Orell-Liukkunen

_____

– on ihmisiä, joitten ei piä kääntää sitä toista poskea, aatelkaapa sitä, semmosiaki on.

– toisen saattaminen kuolemaan vai miten sen muotoilis, son kunniatehtävä ja siinä jätettään oma ittensä sivhuun, tehhään niinko kuoleva haluaa. Tai mullaki on mielessä net lähheiset, jokkon kieltäytyny lääketietteellisestä avusta, siinä ei pitäs alkaa hättäihleen, vaan pittää olla etukätteen tehtynä ittele selväksi, miten tehhään. Son rakkaustyötä.

– hei niin, kutsumustehtävä, kunniatehtävä, onkohan net sama asia. Semmosten löytäminen on tie itheen, tai siis semmosten asioitten takana on se läsnäolo ja ääretön hyväksyminen, sillon minun mielestä katoaa jopa kunniat ja kutsumukset, sillon olhan sujut elämän ja kuoleman kans, elämä kelpaa, itku ja nauru on aika herkässä, mie luulen, jos on kasvotusten elämän ja omanki kuolon kans, elämä maistuu.

– niimpä, myöntyy ilmentymhään elähmäänsä, otama vasthaan mitä meile annettaan ja piämä hauskaa.

Rakhauella hilkkapien

Kirjan kuues luku, Sukupuolen vankina, Anita (entinen Jari) Pistemaa

_____

– olipa kerran koira, tämän mittanen ja tämän korkunen, ei mithän arvioita eikä arvosteluja, soli täyellinen koira, semmosenhaan, ihana ja rakastettava.

– silmät selälhään kattoa vain, mikä koira tuossa tai kuka tuo ihminen on tai kuka mie olen, mutta niin monet ei kykene kattohmaan, niilä mennee syän nurin ja pään sisälä semmonen karuselli, että äkkiä joku leima tuole othaan tai koirasta puhheenollen, huonotapanen eikähän sole mithän rotuakhaan.

– meissä aktivoituu helposti liikaa meile ittele, mei kestetä nähä, alkaa pilkka, torjunta, arvostelu, viha kasvaa toisenlaista kohthaan.

– hallitteeko minua mielistelyn halu ja tarve vai olisinko kaiken uhallaki uskollinen ittellinen, näen maailman kauhneuen ja uskallan olla ja uskallan antaa toisenki olla kauhniita semmosenako olhan.

– olenko itte tuttu ees ittelleni, tulla tutuksi ittensä kans, voikos tältä elämältä enämpää pyytääkkö, että tuntea oma maallinen ja henkinenki ilmentymisensä ja hyväksyä seko vettä vaan, ooh, mikä ihana ajatus.

– yksinäisyyttä on muuten olla tuntematta itteä ja sillonhan ei voi tuntea kethän muutakkaan?

– olla korskea hieno suorittaja tai vaijjeta ittestä ittensä eessä, kulkea pää painuksissa tai kattoa ylhäälä alas itteään ja muita, tai kattoa sivhuun itteä ja muita, vältellä ittensä näkemistä ja sillain estää ittensä kohtaamista.

– selittää asioita pois ittestä tai itteltä, kertoo ittele ja toisile tarinoita, ihan itte estää itteänsä näkemästä ittensä ja elämänsä.

– kritiikin kannukset vaan koliseeko molhan niin muka viishaita ja kaikkitietäviä ja pikkuihminen meissä itkee hiljasta toivotonta itkuako kukhan ei kuule meitä, ei ymmärrä meitä.

– vai kuunneltasko sittekki, ihan pikkusen kuunneltasko ihan itte itteämme, että mitä meile kuuluu?

– pikkuhiljaa opeteltas kuuhleen meissä jokhaisessa ittessämme olevaa sisäistä lasta ja hänen itkuaan.

– sisäinen lapsi, jota rakastettaan, kykenee nauttiin elämän asioista, haluaa leikkiä, iloita, kokea olevansa turvassa, häntä ei hylätä eikä komennella tietynlaiseksi vaan hän saa kokea ääretöntä hyväksymistä ja ehdotonta rakkautta aamusta ilthaan.

– häntä, siis sisäistä lasta kuuntelemalla ja rakastamalla molhan yhteyessä itteemme, olhan ittessämme, no sitä enämpää ei elämältä voi pyytääkkö antaa ittensä olla oma ittensä niinko on ja antaa ittensä ja toisten ellää omana ittehnään täyttä ommaa elämää.

Rakhauella hilkkapien