Seuraavan hallituksen pohja muotoutuu. Kaksi suurinta ovat runko. Toimiva ja tasapuolinen ratkaisu kun oikeisto – vasemmisto raja ylittyy tässä onnekkaasti. Monista spekuloinneista huolimatta nykyinen hallituspohja ei voi jatkaa. Reaalimaailma ei ole poliittista matematiikkaa. Tai oikeastaan on. Eduskunnan koostumus ratkaisee. Jatkossa tulee otettavaksi nykyistä paremmin huomioon se pysyvältä vaikuttava tosiasia että eduskunta on kolmelta neljännekseltä tai ainakin kahdelta kolmannekselta porvarienemmistöinen. Tämän seikan jatkuva huomiotta jättäminen hallitusratkaisussa olisi yhtä toivotonta kuin käärmeen ajaminen pyssyn piippuun. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku ja lisäksi välttämätöntä. Tosiasia on sekin että puhdas porvarihallitus nostaisi esiin luokkataistelun ja tulonjakoristiriidan vaikeutuvassa taloustilanteessa. Vasemmisto ei suinkaan ole hampaaton. Kok+SDP tarvitsee parlamentaariseen enemmistöön kolmannen suuren puolueen mutta ei muita asioita sekoittamaan. Paras ja toimivuudeltaan ainoakin on Kepu. Se on toinen, parempi puolisko entisestä Maalaisliitosta. Toinen puolisko on PS, joka kypsymättömässä radikaaliudessaan olisi liian epävarma pitkäjänteistä hallituspolitiikkaa tekemään. Aivan samat sanat voi sanoa Vihreistä ja Vasemmistoliitosta. Poliittisina puolueina esiintyvät yhden asian liikkeet RKP ja KD voidaan sivuuttaa täysin yksipuolisina. Yhden miehen liikkeitä Harkimo ja Turtiainen ei voi edes vakavasti mainita. Kok+SDP+Kepu on hallituspohjana oikeisto-vasemmisto samoin kuin kaupunki-maaseutu suhteen realistisesti huomioiva. Koska politiikka ei todellakaan ole matematiikkaa, jää tällaisen hallituksen toimintakyky kuitenkin paljolti riippumaan henkilöratkaisuista.
Venäjän kansa on pääosin Putinin takana
Odotetaan kuin kuuta nousevaksi Venäjän kansan ”heräämistä” hallintonsa politiikkaa vastaan. Väitetään että kansa ei vain tiedä ja tunne todellisuutta valtiovallan tiedostusmonopolin ja sensuurin takia.
Tottahan venäläisten silmät ovat jo avautuneetkin, mutta paine nähdä ja tunnistaa näkemänsä itselleen on liian suuri – ainakin toistaiseksi minkä loppua ei näy. Painetta luo valtiovallan terrori ja vielä suuremmassa määrin voimakas perinteinen kulttuuri- ja kansallismielisyys. Kun Mika Waltari kuvaa romaanissaan Nuori Johannes seikkaperäisesti idän (Konstantinopoli) ja lännen (Rooma) kirkkojen skismaksi revennyttä yhteenottoa Baselin- Firenzen kirkolliskokouksessa 1430-luvulla, hän tulee kuvanneeksi tämän päivän tilannetta selvemmin kuin itse silloin aavistikaan. Venäjä on omassa itseymmärryksessään Bysantin ja Konstantinopolin oikeutettu (sic!) seuraaja, jonka ikuisuuspyrkimyksenä on saada haltuunsa Bospori ja Istanbul. Tavoite konkretisoitui viimeksi Molotov-Ribbentrop paktin soveltamisneuvotteluissa 1940. Tavoite on nykyisin piilevä ja pinnan alle painettu mutta siellä se vain on. Konkreettisemmin Venäjän viholliskuva ja laajenemistarve kohdistuu tätä nykyä Natoon (Rooman kirkko). Nämä pitkän tähtäimen tavoitteet eivät ole ainoastaan putinismia, joka käyttää niitä hyväkseen, vaan itse Venäjän kansa on niiden kyllästämä. Kansa valitsee mieluummin Putinin kaikkine lieveilmiöineen kuin lännen Rooman kirkon nykyversion. Kun Putin poistuu, kansa nostaa (sallii nousta) tilalle uuden.
Rajavartiolain uudistamisen torpedointiyritys epäonnistui
Eduskunnassa äänestettiin rajavartiolain uudistuksen jatkamisesta. Hallitusrintama hajosi. Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP vaativat lakiehdotuksen palauttamista perustuslakivaliokuntaan s.o. lain käsittelyn pysäyttämistä, mutta SDP ja Keskusta äänesivät voitollisesti lakihankkeen etenemisen puolesta
Sosialidemokraatit ja Keskusta osoittivat jälleen olevansa se selkäranka, jonka varaan on turvallista ja hyvä maata rakentaa kuten on ollut laita koko sodan jälkeisen ”toisen tasavallan”ajan. Näiden kesken on toki kilpailtu vallasta näennäisesti verissä päinkin, etenkin Kekkosen valtakaudella. Kummallakin kun on ollut selkeästi oma edunsaajaryhmänsä jotka kuitenkin yhdessä muodostavat Suomen kansan. Nämä puolueet ovatkin tulevan hallitusratkaisun ydin luontevasti täydennettynä myöskin kansanvaltaisella porvari- ja lukeneistopuolueella Kokoomuksella. Hyvin luontevasti tämä hallitusratkaisu siirtää oppositioon tyhjää huitovat ja tuuleen huutavat Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmistoliiton, RKP:n ja KD:n. SDP+Kepu+Kok hallituskoalition edessä on suuria erimielisyyksiä nimenomaan talouspolitiikasta – tulevan hallituksen taival on kivinen ja riitainenkin, mutta ei mitenkään mahdoton. Sen osoittaa Suomen sisäpoliittinen historia.