Ukrainalaiset työntekijät

Täälläkin on kehuttu kuinka ukrainalaiset maataloustyöntekijät yms. ovat ahkeria ja niin edelleen ja että hyvä kun tänne tulevat. Varmaankin saavat enimmäkseen hyvän kohtelun, mutta löytyy myös vähän kuin orjatyömeininkiä. https://tekijalehti.fi/2021/04/14/mieluummin-kuolen-kuin-menen-takaisin-suomalaisilla-maatiloilla-hyvaksikaytetaan-ukr

Maailman onnellisin maa.

World’s happiest countries 2021
1. Finland
2. Iceland
3. Denmark
4. Switzerland
5. Netherlands
6. Sweden
7. Germany
8. Norway
9. New Zealand
10. Austria
11. Israel
12. Australia
13. Ireland
14. United States
15. Canada
16. Czech Republic
17. Belgium
18. United Kingdom
19. China
20. France

Eipä juuri yllätä-mitäpä vaivautumaan.

Koskelan tapauksen tiimoilta Yle ja lisää Ylen sivuilla.=

Oikeanlaisen tuen puute vaikutti heidän mukaansa merkittävällä tavalla uhrin elämään.

Vanhemmat olivat myös yrittäneet pitkään hakea lapselleen apua, perheen lähipiiristä kerrotaan. Uhri oli elämänsä viimeiset vuodet pahoin masentunut.

Yle kertoo tämän terveyteen liittyviä tietoja vanhempien luvalla.

Yle haastatteli tätä juttua varten yli 20:tä ihmistä, jotka tunsivat uhrin, rikoksesta epäillyt tekijät tai heidän lähipiirinsä, koulun sekä ympäristön, jossa he viettivät aikaa. He kaikki esiintyvät jutussa nimettöminä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Jutun tarkoitus on selvittää, mitkä yhteiskunnan rakenteet pettivät niin pahoin, ettei uhria kyetty suojelemaan kolmen ikätoverin silmittömältä väkivallalta.

Moni haastateltu piti uhrin kohtaloa “viranomaisten möhlintänä”. Yksi kuvasi, että “kaikki tukiverkot pettivät sattumoisin samaan aikaan.

Sinimustan liikkeen ohjelma

Noin uutisoi HS uuden sinimustan liikkeen ohjelman olevan mm.tätä  ja loput siellä HSssa. =

Uudeksi puolueeksi pyrkivä Sinimusta liike julkaisi viikonloppuna ohjelmansa. Liikkeen tavoitteena on muun muassa etnisesti suomalainen Suomi, suojeluskuntien herättäminen uudelleen henkiin ja Suomen pitäminen erossa ”ylikansallisista hallintajärjestelmistä”.

Liikkeen perhekäsityksen mukaan perinteisen perheinstituution tuhoutuminen on yksi suurimmista uhista ”terveelle ja toimivalle suomalaiselle yhteiskunnalle”. Se rajoittaisi hormonaalisen ehkäisyn ja abortin sallimista ja kieltäisi pornon.

Ohjelmassa korostetaan myös Suomen luonnon ja eläimistön monipuolisuuden puolustamista.

Totuus USA:n vaaleista

Paljon profetointia harrastava Jouko Piho kertoo palstallaan verkossa kuinka ne USA:n vaalit oikein kävivät.

Jouko Piho:

Profetiani Trumpin virkaanastujaisista 20.1.2021 oli oikea

Ilmoitin etukäteen, että Trump jatkaa presidenttinä ja että hän vannoo virkavalansa 20.1.2021.

Virkavalan vannoi tänään kuitenkin Joe Biden.

Monien mielestä erehdyin ja olen siis väärä profeetta.

Paitsi että en ole väärä profeetta.

Jumalan ensisijainen suunnitelma oli nimittäin asettaa Trump virkaan 20.1.2021, ja niin olisi käynytkin, jos Yhdysvaltojen tuomioistuimet olisivat toimineet oikein eli jos ne olisivat edes ottaneet lukuisat syytteet käsittelyyn. Näin korruptoituneet ja pelotellut tuomarit estivät oikeutta tapahtumasta ja vaalivilpillä ”voiton” saanut Biden asetettiin tänään virkaan.

Myös Kongressi perääntyi eikä sielläkään löytynyt tarpeeksi kannatusta vaalipetosten tutkintaan, joten Kongressi äänesti 13.1.2021 Bidenin ”voittajaksi”.

Kun näin kävi, niin monien eri ihmisten pelkuruus ja petollisuus yhdistettynä patologiseen Trump-vihaan aiheutti sen, että tämä ihmisten syntinen toiminta esti Jumalan tahdon toteutumista, joka olisi ollut Trumpin asettaminen virkaan toiselle kaudelleen 20.1.2021.

Mutta kun näin kävi, niin Jumalalla oli tilanteen varalta suunnitelma B, joka tulee toteutumaan tämän kevään aikana. Tämän varasuunnitelman mukaan Bidenin vaalihuijaus tullaan paljastamaan niin selvästi ja aukottomasti, että edes valtamedia ei pysty sitä enää kiistämään.

Kun näin tapahtuu, Biden joutuu syytteeseen vaalipetoksista ja myös maanpetoksesta, koska hän ja Demokraattinen puolue vehkeilivät ”voiton” Bidenille yhteistyössä ulkovaltojen, kuten Kiinan, Saksan ja Italian, kanssa.

Sen jälkeen Trump vannoo virkavalansa ja jatkaa presidenttinä.

Profetiani oli siis oikea. Vain päivämäärä muuttui, koska monet ihmiset vastustivat Jumalan suunnitelmaa ja valitsivat mieluummin vääryyden eli vaalien törkeän varastamisen Trumpilta Bidenille.

Oikeus ja oikeudenmukaisuus tulevat siis lopulta voittamaan ja Valkoisen talon isäntänä jatkaa oikea mies, jonka Jumala on siihen tehtävään valinnut ja valtuuttanut.

Uusi USA:n presidentti astuu tänään virkaansa.

Tähtilippu.

Oi, te koitossa huomenen näättekö sen,
mikä illalla ylpeyttä nostaen liehui,
lipun juovat ja loiston sen tähtösien?
Nehän intoa toi, sota julma kun riehui.
Valot taiston ne näyttivät:
viirimme on yhä vartiopaikalla voittamaton!
Tähtilippumme vieläkö nähdä nyt saa
yllä vapauden maan, yllä urhojen maan?

Tuolta loitolta, usvista pimeyden,
tuhon tuottaja, vihamies, uhkaapi surmaa.
Mikä, lausuhan, kohoten korkeuteen
sinun silmiisi säihkyy ja mieltäsi hurmaa?
Tähtilippumme näät; valo voittanut on,
se on hulmuten auennut aurinkohon!
Yhä saakoon nyt loistaa se kunniassaan
yllä vapauden maan, yllä urhojen maan!

Ja nyt missä se vaaniva joukkio lie,
joka veremme, henkemme halusi viedä?
Sen on täytynyt kulkea tappion tie!
Tähtilippu ei sortoa, pakkoa siedä!
Pako nielee ja tuonelan synkeys sen,
joka sille on uhmaaja, vihollinen!
Ja se hulmuten loistavi kunniassaan
yllä vapauden maan, yllä urhojen maan!

Jalot miehet kun taistoon käy puolesta maan,
tähtilippu heit’ ainiaan voittohon kantaa.
Mehän kansaksi nousimme johtaminaan,
ikikiitoksen siitä me tahdomme antaa!
Meill’ on turvana Luoja ja lippumme vie
meitä eespäin, kun meillä on oikea tie!
Ja riemuiten loistavi kunniassaan
yllä vapauden maan, yllä urhojen maan!

Aamulehti haku

Vosiiko joku kertoa missä on Aamulehden hakuosasto digilehdessä. Jos vaikka meinaan käyttä hakusanaa ”kalervo kummola” niin ei löydy minkäänlaista paikkaa kirjoittaa se haku. Ennen oli. Vai onko mulla näkö huono?

Rokote – puolesta ja vastaan.

HS tutki =

Jos HS-gallupin vastaajat jaotellaan puoluekannatuksen mukaan, peräti 40 prosenttia perussuomalaisten kannattajista sanoo, ettei halua ottaa koronavirusrokotetta.

Puolueen kannattajista 38 prosenttia ottaisi rokotteen, viidennes arpoo vielä kantaansa. Epävarmoja on heissä enemmän kuin muiden puolueiden kannattajissa.

Perussuomalaisia kannattavat suhtautuvat rokotteeseen selvästi negatiivisemmin kuin muiden puolueiden kannattajat. Myönteisimpiä ovat Sdp:n ja kokoomuksen kannattajat, joista yli 70 prosenttia ottaisi rokotteen heti ensi vuoden alussa, jos mahdollista.

 

Myös vihreiden kannattajissa on epäilijöitä, mutta ei niin paljon kuin perussuomalaisissa. Vihreiksi tunnustautuvista 58 prosenttia haluaa rokotteen, 24 prosenttia ei halua

EU, Suomi, Ranska.

Iltasanomat=

Jotenkin Ranska on jäänyt yksin taistelemaan yksilön oikeuksien, sananvapauden ja muiden länsimaisen demokratian keskeisten periaatteiden puolesta. Euroopan on ollut vaikea esiintyä yhtenäisenä oikeastaan missään asiassa, ja tämäkään ei tee poikkeusta. Selvää on, että Ranskan asia on mitä suurimmassa määrin meidänkin asiamme, jos eurooppalaiset arvot ja mielipiteen vapaus halutaan pitää voimissaan.

Presidentti Sauli Niinistö sentään viestitti tukensa Ranskan presidentille.

Toivottavasti Suomen turvallisuuspolitiikan johdolla on pelimerkit selvillä, jos kriisi kärjistyy lisää ja Ranska pyytää EU-mailta jälleen sotilaallista tai muuta apua – EU:n yhteisen perussopimuksen perusteel