Vihreät miehet ovat jo täällä.

Minä koen suurta vastenmielisyyttä, kun huomaan poliisin tutkinnassa olevan ministerin hoitavan virkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tietenkin hän on syytön niin kauan ennenkuin syylliseksi todetaan jos todetaan, mutta ei sitä kyllä tutkintaan joudu ilman painavaa syyllisyysolettamaa.

No, mitä tämä kertoo sitten ministeristä.  Minulle se kertoo ”miehestä”, joka pitää kynsin hampain kiinni asemastaan, joka luottaa toveriensa hänet puhtaaksi pesevän.

Ja jos nyt veikata halutaan, niin hän saa korkeintaan pienen nuhtelun toiminnastaan alaistaan kohtaan ja jatkaa ministerin tointaan entistä puhtaanpana ja toverit hänestä vielä elävän marttyyrin rakentavat matkalla Sauliksi Saulin paikalle ( Herra varjele suomen kansaa siltä )

Nämä vihreät miehet ja naiset, ovat vuoden vallassaolonsa aikana tehneet niin suurta vahinkoa yhteiskunnallemme, että menee ainakin vuosikymmen, ennenkuin myrkky on verestämme poistunut/poistettu.

Kun maamme sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta on vastuussa vihreät ministerit, niin silloin ei kyllä voi nukkua yötään rauhassa, voi joutua muilutetuksi väärän sanan sanomisesta ja ajattelemisesta.

Valko-Venäjä, orjuudesta kurjuuteen.

Valko – Venäjällä Lukasenkka ei estä mielenosoituksia enään voimakeinoin, vaan on ottanut käyttöönsä työpaikoilla olevan kontrollin ja valvonnan.

Eli kun leipä loppuu niin loppuu halut mellakoidakkin, kun työpaikalle ja sitäkautta palkanmaksuun tule stoppi, jos ja kun protesteihin osallistuvat.

Tottahan sitä jonkun aikaa soppatykit protestoijia ruokkivatkin, mutta kyllä pian herne etsii toistansa sattumasopasta ja kun ulkomainen ruoka-apu pysähtyy rajoille, niin taitaa vallankumous syödä vain omat lapsensa.

Minulle on yks`hailee kuka Belarusta johtaa ja millä tavoin ja jos eivät itse pysty luomaan kestävää järjestelmää yhteiskuntaansa, niin olkoon luomatta, ulkopuolisille se ei kuulu.  Sillä ulkoa johdettu kansannousu ei tule pidemmän päälle kestämään se on nykyistäkin pahempi, sen ovat tulleet hurmosliikkeet aina osoittamaan.

 

Perussuomalaiset ei utopiohin eikä taivaanrannan maalareihin usko

Kun maassa on hätä, niin kansalaiset tuntuvat tämänpäivän HS- Gallupin perusteella palaavan utopioista perusasioiden äärelle.

Itselleni ei ole yllätys tämä perussuomalaisten nousu, kun ollaan velanotolle ja rahankylvölle maksajia peräänkuulutettu, niin hallituksemme upottaa miljardejamme välimeren aaltoihin ja menee sieltä missä aita on matalin, eli kurittaa niitä joilla vähiten on.

Sekavaa on ollut koronarintamallakin, kun ollaan rajat aukaistu ennen aikojaan taivasta myöden, niin nyt olla sormi suussa ja housut kintuissa ihmettelemässä, että eikö naiseus nujertanutkaan pirua, vaikka Tavjakin heitä niin ylisti.

Hyvin tämä ei pääty, kun kesken koronasodan lasketaan aseet ja lähdetään lomailemaan ja ajatellaan, että kaippa se pirukin lakisääteiset lomansa pitää.

Mutta, meillä on nyt hallitus, joka on kansalaisilta mandaattinsa saanut, niin sitä toivoisin ihmisten seuraavaksi ajattelevan kun äänestyskoppiin menevät, että rakennetaanko maata utopioilla vai terveellä maalaisjärjellä.  Ja perussuomalaiset kun ei satuihin usko, me uskomme kovaan työhön ja siihen, että ensin se ruis on kylvettävä, ennenkuin leivän voi leipoa.

 

Kiitos Obamat.

Kun olen minäkin vähän alkanut empimään, että voittaakohan Trump sittenkään jatkokautta tulevan marraskuun presidentinvaaleissa, niin huoleni olikin turha.

Sillä nyt kun molemmat, niin herra kuin rouva Obamakin hyökkäyksellään Trumpia vastaan teki huoleni aiheettomaksi.

Kuten hyvin muistamme, niin viimekertaisissa vaaleissa juuri tämä aviopari teki tyhjäksi  rva,Clintonin valinnan.

Pirkan blogit,- jokaiselle jotakin.

Huomenta kaikille blogisteille.

Mukava on aamukahvin juotuaan asettua lueskelemaan teidän bogejanne ja kommenttejanne, jotka käsittelevät elämän koko kirjoa kaikessa laajuudessaan, syntymästä kuolemaan ja kaikkea siltä väliltä.

Omat sepustukseni ja ”runoni” tuppaavat lähinnä käsittelemään politiikan ilmiöitä persulasien kautta tiiraillen, mutta joskus eksyn myös mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kirjoitan vaikka pituushypystä ja virkkauksesta.  Pituushyppääjänä jäin rahtusen seitsemän metrin viivasta ja virkkauksen osaa ja taitaa meillä parempi puoliskoni.

Joten, pirkan blogit voittaa kaikki muut tiedoitusvälineet 6-0

 

 

Hullu saa olla mutta ei tyhmä.

Turun taidemuseon lähettyvillä oleva Leninin patsas on kokenut ilkivaltaa.  Patsas on tervattu ja höyhenillä ”vuorattu”.

En ole Lenin-sedän nimeen vannova enkä hänen ideologiaansa kumartava, mutta tämänkin vandalismin tehneet ovat pelkureita ja raukkoja, jotka yön hämärissä käyvät kusipäisyyttään ulostamassa ja jopa Leninin nostat näiden tekijöiden yläpuolelle.

Ei se historia siitä muutu, että tuhotaan ja raiskataan.

Kepun arvot, mitäs ne sellaiset ovat ?

Eipä tullut Vanhasesta, uutta sateen tekijää, tyhjän arkun päällä istuu, eurot matkaa etelään.

Vasemmiston rattahilla, mukava on istua, velkaa ottaa velan päälle, tovereiden unelma.

Kepu luulee kannatuksen, tästä vielä nousevan, punamullan muisto elää, hautuumaiden takana.

Kun ei saanut cityläisyys, kansaa kepuun luottamaan, ”punapapit” Alkionkin, antaa maata haudassaan.

Kepun sydän vasemmalle, sykähtelee innoissaan, mutta vielä tahdistinkin, kuolevalle annetaan.

Kuka sitten kepukansaa, valitaankaan johtamaan, tupailtaan tovereille, juhlapöytä katetaan.

Kepu pettää, taisi tulla, jälleen toteen näytetyks, aikaisemmin muita petti, nyt myös pettää omansa.

 

Belarus, sillä maa kääntyy vaivatta.

Onko Valoko-venäjä koronavapaata aluetta, kun siellä saa kymmenet tuhannet ihmiset kokoontua yhteen.  Tuskin.

Saatta korona nousta suuremmaksi ”terveyshaitaksi”  kun Lukasenkka.

Onhan se marttyyrikuolema kunniakkaampaa, kun happikaapissa otetut viimeiset henkäykset.

Niin tai näin.   Vallankumouksia tulee ja menee ja joskus ne syövät omat lapsensa.

 

Kaksi kirjainta, jotka sanelevat hallituksille kaapinpaikan AY

Onkohan missään toista kansanvaltaisesti toimivaa parlamenntia muualla kuin suomessa, joka toteuttaa painostuksen alla ulkoparlamenttaarisen korporaation käskyjä.

Nyt, kun maassamme on vasemmistolainen hallitus, niin nyt ei tarvitse painostaa, kun toveri toveria kuuntelee.

Valtiovarainmisteriön virkamiehet löivät eilen pöytään madon luvut ja ei ainakaan minulle tullut yllätyksenä, mistä suunnasta ne heti ammuttiin alas, vaikkei oltu vielä edes loppukaneettia luettu.