Presidentti ei tuo lisäarvoa, vaikka kuinka puettaisiin.

Olen ollut, olen nyt ja olen jatkossakin sitä mieltä, että Suomessa kun lähdettiin presidentin valtaoikeuksia karsimaan, niin työ jätettiin pahasti kesken.

Presidentin valtaoikeudet olisi pitänyt riisua niin perusteellisesti, että jäljelle olisi jätetty vain seremoniamestarin moninainen rooli, esim. urheilukilpailujen suojelija, harjannostajaisen peruskiven muuraaja, laivojen vesilaskuissa samppakaljapuollon rikkominen paatin kylkeen, jne jne.

Jos nyt lähden liikkeelle vaikka vuodesta 1995, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, niin sen jälkeen presidentti olisi voinut Suomessa olla enään yllä kuvailemani seremonia mestari.

Ja se missä nyt olemme ulkopoliittisessa puolustus,-ja turvallisuuspoliittisessa katsannossa, niin jos joku kykenee sanomaan minulle että presidentin rooli on ollut ratkaisevassa asemassa siihen missä nyt olemme, niin saataisin hieman tinkiä seremonimestarin statuksesta, mutta sellaista ei varmasi löydy.

Ottamatta nyt kantaa henkilöihin, jotka ovat esim. presidentteinä ja pääministereinä hallituksineen olleet maan asioita hoitamassa vuoden 95 jälkeen, niin kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin olipa presidentti ollut sitten riisuttu tai ”puettu” nykyisenä ajanjaksona 1995 -2024, niin tilanne ei nykyisestä olisi poikkeava.

Ja kun nyt nykyään käydään kovaa valtataistelua siitä, että kuka olisi se poliittinen avainhenkilö, oliko se presidentti vai pääministeri joka Suomen Natoon johdatti, niin sanoisin että ei kumpikaan, se oli Suomen kansa.  Mutta samaan hengenvetoon jatkan myös, että kyllä me Natoon olisimme  päässeet ja menneet riisutullakin presidentillä.

Stubbista nyt kuitenkin sen verran, että kuten ollaan nähty ja kuultu, niin hänen johdollaan on ulkopolitiikkamme kysymyksissä tullut jo useasti erijalkaisuutta valtioneuvoston ja eduskunnan suuntaan, kun ulkoministeri Valtosen kanssa esim. päättivät Israelin tuomitsemisesta, ollen samassa rintamassa mm. venäjän, Iranin ja muiden muslimimaiden kanssa.

Suomessa ylintä valtaa käyttää eduskunta ja eduskunnan enemmistöön nojaava valtioneuvosto ministereineen.

Mihin pieni maa vielä tarvitsee nykyisillä valtaoikeuksilla toimivaa presidenttiä……..ei mihinkään ja totean vain tässäkin kuten viimeaikona ollaan huomattu, että mitä useampi lautanen….eiku kokki, niin sitä huonompi soppa.

Nykyään presidentti koettaa pysytellä sisäpolitiikan ulkopuolella, mutta eihän siitä mitään tule, kun sisä ja ulkopilitiikkaa ei voi näin EU.n aikana erottaa toisistaan ja eikös se pääministerin rooteriin kuulukkin.

 

Totuus ja oma toive eivät ole sukulaisia keskenään.

En tiedä että mikä kumman vimma ja tarve on tänne Suomeen raijata kaikki ne venäjältä karkoitetut ja maanpaossa elävät venäläiset ja antamaan lausuntoja että pian se venäjä kaatuu ja luhistuu.

Näillä lausunnoilla ei ole mitään muuta totuuspohjaa kuin näiden karkotettujen ja maanpaossa olevien oma toive.

Päin vastoin, venäjä vahvistuu päivä päivältä ja koko maa on siirtynyt sotatalouteen ja kauppa käy ja henki haisee ja pakotteet mitä venäjään kohdistetaan niin näyttävätkin kääntyvän asettajiaan vastaan.

Täällä kesälahdella olen jonkun kerran jutellut yhden venäjän ja Suomen passin omaavan kanssa, joka melko  säännöllisesti vierailee Pietarissa sukuloimassa viron kautta.  Niin hän sanoo että siellä ei sodasta ole nähtävissä mitään merkkejä, eletään kuten on aina eletty ja tavaroita ja elintarvikkeita on kauppojen hyllyt täynnä ja on sillä muka edelleen länsituotteitakin saatavilla vähän joka lähtöön pakotteista huolimatta.

Tämä ei nyt ole venäjän puolustuspuhe, vaan ihmettelyni siitä, että tänne Suomeen otetaan vähän joka tilaisuuteen näitä maastakarkoitettuja puhumaan muunneltua totuutta.  Ymmärrän toisaalta että miksi he puhuvat venäjän romahtamisesta lähi tulevaisuudessa, sillä jos he sanoisivat että venäjä voimistuu niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikkin jatkossa, niin tuskin olisivat sen jälkeen missään asiantuntioina arvioitaan venäjästä esittelemässä, saattaisiva saada jopa Putinistin leiman.

Kenen vika se on jos suksi ei luista.

Juttelin tuolla sauvakävelylenkilläni  yhdelle maajoukkuehiihtäjälle, joka oli rullasuksilla liikkeellä  ja tiedustelin häneltä mielipidettä venäjä boikottiin.

Hän sanoi että hänen puolestaan venäläiset voivat taas tulla osaksi hiihtoperhettä, että heidän poissaolonsa on tehnyt erittäin aneemisen koko lajista ja nyt ne muistuttavat lähinnä Norjan mestaruuskisoja.

Mutta sitten äimistyin kun hän sanoi, että se on kuitenkin hyvä asia että venäjä on boikotissa, sillä sen myötä heillekkin avautuu paremmat mahdollisuudet päästä palkintorahoihin käsiksi.

Tätähän ei kukaan hiihtäjä uskalla tietenkään julkisesti lausua.

Moraalin sanelee oma rahapussi.

Karjalassa kajahtaa ( narahtaa )

Minulle tulee pian viisitoista vuotta aikaa siitä, kun alkoholipitoiset tuotteet jätin janoisemmille.

Mutta sen päätin, että kun Yhdysvallat valitsee itselleen Marraskuussa ex presidentin uudelleen   Valkoisen  talon isännäksi, niin silloin kyllä korkki narahtaa sen kunniaksi.

En minä korkkia narauta Trumpin politiikan vuoksi, mutta narautan sen siksi, kun näen minkälaisen paskahalvauksen se saa aikaiseksi Suomessa ja Suomalaisissa, siinä riittää housupyykkiä pitkäksi aikaa.

Jos nyt yleensä sitten Trump elääkään Marraskuuhun asti, sillä niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo.  Minulla ei ole sen parempaa tutkimustieto Trumpin murhayrityksistä, mutta olen varma kuullun ja nähdyn perusteella, että enemmistö Suomalaisista harmitteli ampujien epäonnistumisia. Tämä on ikävästi sanottu, mutta se on tosi.

Jos nyt niin käy mitä en usko, että äänet lasketaan taas väärin ja Kamala pääsee Valkoiseen taloon, niin ei narahda korkki, pysytään vesi linjalla jatkossakin.

Ruoskaa ei pidä säästää, jos vaakakupissa on rauha.

Kyllä on masentavaa kuunnella tämä jatkuva marina Suomessa, että kuinka huonosti meillä nyt menee, kun hallitus priorisoi asioita turvallisuus lähtökohtaisesti.

Nämä marisiajat, jotka eivät luopuisi mistään saavutetuista sirkushuveistaan, niin nämä pitäisi viedä Ukrainaan ja Lähi-Itään katsomaan mikä ihmisille  on se ykkösprioriteetti, eli turvallisuus, jos sitä ei meillä olisi, niin olisimme hyvin pian siinä tilanteessa kuin missä Ukrainassa ja lähi-idässä nyt eletään.

Jos ei ihminen kykene priorisoimaan omaa talouttaan nykytilaa vastaavaksi, niin ehkäpä se johtuu siitä kun on totuttu liian hyvään ilman velvotteita.

Suomessa on kuitenkin perustuslaissa määrätty  kansalaisille kohtuullinen ja varma toimeentulo, vaikka et omaa korttasi koko elämäsi aikana kantaisi yhteiseen kekoon.

Välillä tulee mieleen, että olisikohan sota sitten se ainoa keino, millä kansalaiset saataisiin marisemisen sijaan kiittämään siitä mitä meillä nyt on, eikä vaadittaisi kädettöminä ja jalattomina yhteiskuntaa kävelemään heidän puolestaan ja pyyhkimään heidän perseensä.

 

 

On kuin kissa pistoksissa.

Lukaisin tuossa aamukaffeeta hörppiessäni, että Matti Vanhaselta oli ilmestynyt poliittiset muistelmat.

Hänen päiväkirjamerkintänsä siltä ajalta kun hän oli puhemiehenä ja Marinin hallituksen valtiovarainministerinä, niin sen perusteella mitä hän kertoo, niin minulle tuli mieleen sanonta, että kukas sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.  Ja varsinkin nyt sitä rohkeutta löytyy, kun Niinisto on enään vain ex-presidentti.

En tiedä sitten onko tällä satukirjalla Vanhasen tarkoituksena tehdä itsestään uskottava valtiomies vai markkinoida kirjaansa.  Itse en hänen satukirjaansa tule lukemaan, itsekehu haisee jo kilometrien päähän.

Kirjoitelkoon nyt mitä hyvänsä, niin minun mielipiteeni hänestä on aina ollut, on nyt ja myös tulevaisuudessa, että koijari mikä koijari.

Stubb on lähtenyt laukalle, eli on mopo karannut käsistä.

Onkohan valta sokaissut Stubbin, kun jo unohdetusta  professuurista nousee maamme presidentiksi, niin näyttää että se kuuluisa keltainen neste on lähtenyt nousemaan yläkertaan.

Minulle on tullut tässä lyhyessä ajassa minkä Stibb on presidenttinä virkaansa hoitanut niin mieleen sanonta, että pistä lapsi asialle ja mene itse kohta perässä.

Ei tällä konstilla kyllä tule nousemaan koko kansan presidentiksi, kun esim. nostaan presidentinlinnan katolle liehumaan sateenkaarilipun ja ei varmasti ole kaukana sekään päivä, että Stubb on Pride kulkueiden airueen kärjessä ja kuten on nähty, että siihen lippurivistöön näkyy kuuluvan osana myös Palestiina/Hamasin lippu. Ei kai kenellekkään ole jäänyt epäselväksi, että Pridestä on muodostunut vasemmiston etäispääte, jos et ole meidän puolella ja tanssi sateenkaarihumppaa nais ja miespaina, etkä pyydä anteeksi heterouttasi, niin olet meitä vastaan.

Nyt sitten vielä hyväkäs tuki puoluetoveri  ulkoministeri Valtosta, kun hän  YK.ssa tuomitsi Israelin ja oli samassa rintamassa Hamasia tukevien Iranin ja Venäjän kanssa, hyi saatana.

En ollut edellisenkään presidenttimme ylin ihailija, mutta kun olen tämän nykyisen presidenttimme toilailuja seurannut, niin entistä on jopa ikävä.

Stubbi reissaa nyt pitkin maailmaa ja pienen maan presidenttinä hän haluaa näyttäytyä kokoaan suurempana, mutta kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää.  Kannattaisi käyttää harkintaa, vaikka se ei ADHD.n kanssa kuljekkaan käsi kädessä.

Vasemmisto ja varkaat syövät sinunkin pöydästäsi.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on sanonut, että olipa seuraava hallitus Suomessa sitten minkä värinen tai makuinen hajusta puhumattakaan hyvänsä, niin nykyisellä linjalla on jatkettava.

Mutta milläs vihellät jos huuli on halki, eli JOS ja painotan sanaa JOS demarit pääsevät kuskin paikalle seuraavissa eduskuntavvaaleissa, niin miten silloin jatkettaisiin nykyistä  tiukan ”markan” politiikkaa, kun nytkin jo vasemmisto peruisi kaikki ne hallituksen uudistukset, jotka ovat välttämättömiä velkasuhteemme tasapainoittamisessa  ns.hyvinvointivaltion pelastustalkoissa.

Eilen illalla A-studiossa kuuntelin demareiden Joona Räsästä ja ihmettelen, että kehen vielä uppoaa tämä demareiden populismi.

Kansantaloutemme on lähes selvitys tilassa, kun edelliset viisitoista vuotta ollaan eletty kuin siat vatukossa ja kysyn vaan, että kenellekkäs se sika muille hallaa tekee kuin itselleen, kaataessaan oman juottokaukalonsa.

Sehän on selvä, että ne jotka ovat saaneet pääasiallisen toimeentulonsa yhteiskunnan seisovasta pöydästä, että heiltä näitä ilmaisia lounaita ensimmäisenä lähdetään karsimaan, olipa sieltä kuuluva mölinä kuinka korvia särkevää hyvänsä.  Sillä eihän sitä nyt tuottavaa työtä tekeviä palkansaajia ja yrittäjiä lähdetä rankaisemaan, sillä hehän tämän yhteiskunnan kuitenkin elättävät.

Varmaa on sekin, että leikkaamalla ei kansantaloutemme nouse, mutta kyllä yhteiskuntamme ylisuurelta ja ylisyöneeltä julkisella sektorilla on vielä paljon löysää ja sieltä kyllä vapautuisi  koulutettuja ”paperinpyörittäjiä” ja valkokaulussosialisteja tuottavaan työhön, että ei tarvitsisi luku ja kirjoitustaidottomia tänne rahdata elämään yhteiskunnan piikkiin.

On se poijaat taas tänään melkoista sirkus Finlandiaa eduskunnassa, kun vasemmiston helppoheikit yrittävät utopioilla uskotella kansalaisille, että syömällä se kakku kasvaa ja metsään huutamalla puut suurenee.

Hyvin menee…..mutta menköön.

Valtiontalous on lähtenyt elpymään ja hallituksen ohjelmalliset tavoitteet velkasuhteen tasapainoittamiseksi vuoteen 27 mennessä  näyttää toteutuvan, näin ennako VM tänää ilmestyneissä raporteissaan.

Tämä siitäkin huolimatta, että vihersosialistinen oppositio unelmahöttöineen ja  heidän ulkoparlamentaariset mafiaorganisaationsa  ovat tehneet kaikkensa, että Hotelli Torniin saataisiin heidän tavoittelemansa talouden valvontakomissio.  Mutta se on vielä pientä tämä hallituksen sopeutustoimet  siihen, kun valvontakomission ruoska viuhuisi, siinä ei kyseltäisi että sattuuko, annettaisiin vaan suolapussi haavojen voitelemiseen..

Onhan tämä valtava pettymys sosialisteille, kun ovat toista vuotta huutaneet äänensä käheäksi siitä kuinka  hyvinvointivaltiota haudataan Orpon hallituksen toimesta ja nyt näyttää että siihen kaivamaansa kuoppaan vasemmisto onkin itse lankeamassa.

Mutta onhan heillä vielä se rasismikortti ja ihmisoikeudet, ne sopivat kyllä joka paikkaan avuksi, kun vaihtoehtojen laari  toverikammioissa kiiltelee tyhjyyttään.

Ja jos suhdanteet uhkaavat vielä heiketä, niin kaasua vain lisää komisaario Orpo, sillä ne siperianpunkit opetetaan rakastamaan työtä ……. ja jos eivät rakastu niin kuolevat nälkään.

Kepua on kiittäminen, etteivät ottaneet vastuuta.

Olen aikaisemmissa blogeissani useasti kritisoinut kepua siitä, että pakenivat oppositioon omia virheitään.

Mutta käännän kyllä takkiani todeten, että oikean ratkaisun kepu sittenkin teki.  Sillä koskaan aikaisemmin ei maaseudun elinkeinoharjoittajat ja alkutuottajat sekä huoltovarmuutemme ole olleet hallituksen erityissuojeluksessa kuin nyt, kun kepu on oppositiossa.

Joten perusteltua on kysyä, että mihin enään kepua tarvitaan.  On tietenkin yksi paikka ja se on vasemmistohallitukseen ( jos nyt sellaista koskaan enään tuleekaan ) kynnysmatoksi.

Jos nyt halutaan eduskuntamme jakaa oikeistoon ja vasemmistoon, niin ainot oikeistopuolueet siellä ovat kokoomus, kristilliset ja perussuomalaiset. Ja vaikka ”vasenkätiset” nyt polskuttelevatkin oikeistohallituksen aallonharjalla, niin itse en heitä oikeistolaisiksi nimittäisi, sillä he olivat edellisessä vasemmistohallituksessa välillä kiilaamassa jopa vasemmistoliitosta vasemmalta ohi ja kuten ollaan nytkin nähty, niin kova hinku sinne vasemmistokuplaan on  uudenkin puheenjohtajan prioriteeteissä.

Minua huvitti kun luin eilen lehdestä, että Kaikkonen vaatii Orpolta johtajuutta, mutta toivotaan nyt kuitenkin että Orpo ei ota mallia Kaikkosesta, jonka johtajaominaisuudet ovat olleet oikein raastuvan arvioitavana ja ”kakkuahan” siitä oli seurauksena, ei tosin ehdottomana.