Populistit on leimattu natseiksi, vaikka ovat meitä natseilta suojelemassa.

Kun seuraa nyt Yhdysvaltain oikeudenkäynti sirkusta, jossa demokraatit yrittävät joidenkin republikaanien tuella saada Trumpille sellainen virkarikostuomio, että hän ei voisi enään tulevaisuudessa olla tavoittelemassa presidentin virkaa.

Mutta tämänkaltainen toiminta tulee varmasti vain lisäämään Trumpin kansansuosiota ja käy kuten niin monesta aikaisemminkin, niin kansalaiset lähtevät puolustamaan Trumpia valtakoneistoa vastaan ja hänen koetaan joutuneen noitavainon kohteeksi.

Ja tämä ei ole nyt kannanottoni Trumpin puolesta tai häntä vastaan, mutta demokraatit jos kuvittelevat nyt vaalien voittajana pystyvänsä näytösoikeudenkäynneillään selättäväsä Trumpin lopullisesti, niin toimivat vain Trumpin pussiin.

Mutta kyllä sitä esimerkkiä löytyy ihan meillä omastakin takaa, kun yhtä demokraattisesti valittua ja toimivaa puoluetta demonisoidaan ja kieltäydytään tekemästä yhteistyötä, höpisemällä arvoista ja rasismista ja kuten ollaan havaittu, niin kansa lähtee yhä enenevässä määrin puolustamaan heitä noitavainolta ja sekin ollaan huomattu, että sitä mukaan kun kannatus kohoaa, niin vihapuhekkin kohoaa sfääreihin perussuomalaisten suuntaan.

Kun Trumpia ja perussuomalaisia verrataan natseiksi, rasisteiksi, Hitleriksi ja fasisteiksi, niin ne jotka näistä syytöksistä voimansa ammentavat ja näitä nimityksiä kiihkossaan viljelevät, ovat sopivampia näitä nimityksiä kantamaan.

Ja jos ei muuten saada vaikka perussuomalaisten nousua tukituksi, niin keksitään sopiva laki ja sorvataan sen verran myös perustuslakia, että saavat ikuisen porttikiellon Arkadianmäelle, missä syntymäjuopot juopuvat omasta vallastaan ja kohottavat ”verimaljojaan”  Pontius Pilatuksina.

Pareet kun ei sitä karhua nyljettäisi ennen kuin se on kaadettu.

Humu-Pekka sanoo, että aikoo VAATIA Navalnyin vapauttamista, mennessää maanantaina venäjälle tapaamaan ulkoministeri Lavrovia.

Mutta eikös siellä venäjällä humut päädy myös vankilaan, joten olehan Pekka varovainen vaatimuksinesi, muuten olet pian samassa sellissä toisinajattelian kanssa.

Mutta jospa Pekka uhrautuu ja Navalnyi vapautetaan Pekkaa vastaan.

 

 

Siltarumpu rahatkin joudutaan kerjäämään Brysselistä.

Nyt kun kuntavaalit ovat jo pian ovella, niin minua ainakin on pistänyt suorastaan hymyilyttämään muiden puolueiden arvostelu perussuomalaisten suuntaan, kun ovat kuntavaaleihin ottaneet vaaliteemoikseen ja ”aseekseen” valtakunnantason ja hallituspolitiikan päätökset ja ”päättömyydet”.

Mutta vaikka minäkään en ole mikään ruudinkeksijä, niin sen nyt ainakin tiedän, että eduskunnassa ja hallituksessa tehtävät päätökset ovat suoraan sidoksissa kuntien ja kaupunkien päätösten kanssa, joten ”isoveli valvoo” niin hyvässä kuin pahassakin.

Ja itse olen sitä mieltä, että nyt tulisi näitä kuntavaaleja perussuomalaisten markkinoida kansanäänestyksenä EU.n tuki,-ja lahjarahan hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta.

Se ei olisi äänestys unionista eroamiseksi, vaan äänestys liittovaltiounionia vastaan, johon nyt ollaan kovaa vauhtia itsemme lopullisesti hirttämässä.

Kuvittelisi kansalaisten olevan huolissaan suomen itsenäisyydestä ( mitä enään on jäljellä ) ja lähtevän antamaan äänensä liittovaltion muodostamista vastaan, joka olisi kuolinisku niin mökin mummoille kuin kaupunkien asfalttiviidakon kengänkuluttajillekin.

Kyllä ne siltarummut paikkansa löytävät kuten on tähänkinasti löytänyt, mutta jos suomi sidotaan verounioniin, niin saattaa ne siltarumpurahat päätyä kuten on jo nytkin huomattu, niin välimeren pohjattomaan kaivoon ja suurten maiden pankkien pelastamiseen.

Jos isänmaan tulevaisuudesta huolta kannat, niin vaikka et perussuomalaisia muuten kannattaisikkaan, niin nyt sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa äänestää  kuin perussuomalaisia, sillä muut puolueet ovat jo nahkansa myyneet/myymässä Brysselin valvontakomission sihteeristölle.

Jos perussuomalaiset saisivat vaaleissa murskavoiton nåillä teeseillään, niin se jos mikä olisi osoitus näille littovaltiovouhkaajille, että mitä kansa ajattelee heidän toiminnastaan myydä suomi orjaksi omassa maassaan.

Nyt äänestetään, ollaanko suomen puolesta vai suomea vastaan ja  yhteiskunnan konkurssilta suomen haluaa pelastaa vain PerusS.

 

Hörhö.

Kyllä suomessa saa nopeasti kahelin nimen, jos ei kulje valtavirran mukana, vaan USKALTAA lausua oman mielipiteensä.

Minä en esimerkiksi usko ilmastonmuutoksen olevan ihmisten aiheuttamaa, vaan uskon säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvien kausisyklien toistuvan ihmisten toiminnasta huolimatta kylmien ja lämpimimpien kausien muodossa.

Ja vaikka suurin osa suomalaisista sanoo EU- jäsenyyden olleen maallemme siunaus, niin tästäkin olen eri mieltä ja paremmin olisimme pärjänneet sen ulkopuolella oman itsenäisen valuutan ja kulttuuris/taloudellisena kauppapolitiikan maana.

Sitten nämä suomen rikos,- ja oikeuskäytännöt, jossa uskon kovempien tuomioiden ja rangaistuksin olevan paras keino vähentää rikollisuutta jo niiden ennaltaehkäisevän vaikuttavuutensakkin puitteissa

Sotilasliitto Naton jäsenyyttäkin taitaa suomalaisista selvä enemmistö vastustaa, mutta tässä(kin) kuljen vastavirtaan.

Trumpin neljän vuoden presidenntikauttakin pidän onnistuneena, poislukien vaalikamppanjan aikana ilmenneet mielenosoitukset Capitolissa.

Eikä minulla ole pahaa sanaa Putinistakaan ja jos ei jotkut maat osaa/kykene toimimaan venäjän kanssa rakentavasti kuten suomi ( Niinistö ) tekee, niin se on heidän murheensa ja ongelmansa.

Sitten näillä nais,-ja mieskiintiöpykälillä ja ohjeistuksilla saisi pyyhkiä peräpeilinsä.

Vaikka listaa voisi jatkaa hyvinkin pitkään niin en minä sentään kaikkea vastusta vastustamisen vuoksi ja jos sanon että äänestetään suomi takaisin, niin siinä on jo niin valtava positiivinen lataus taustalla, että silahkat ovat sen rinnalla pieniä joulukaloiksi.

 

 

Kun isänmaa kutsuu poikiaan, niin silloin mennään.

Poikkesin tänään kepun vaaliteltalla vähän keskustelemassa tulevista vaaleista ja eräältä tulevalta ehdokkaalta tiedustelin, että kun kepulla on kuulemma ollut vaikeuksia saada ehdokkaita listoilleen, että miksi sinä olet lähtemässä mukaan.

Niin hän sanoi, että katsoppa mitä maassa tapahtuu, on politikkojen ylellistä elämää ja korruptiot, laiskuus ja hyvä veli verkostot ovat mittakaavaltaan valtavaa luokkaa.

Lähdet siis ehdokkaaksi lopettaaksesi sen, vastasin…..

Johon tuleva kepun ehdokas sanoo, että ei suinkaan, haluan päästä siihen mukaan.

Tämä tarina on tosi.

 

Miehelle kunnia-asia on palvella kunigatarta.

Kyllä meidän suomen miesten, täällä kelpaa elellä, suomineidon hameenhelmois, turvallista kölliä.

Kalevalan runoriimit, Jenni hyvin hallitsee, Saulin touhut Jenni siunaa, suomen kansa kiittelee.

Sanna Marin Tampereelta, päättää suomen suunnasta, nysse- bussin kyytiin pääsee, proletaarin lipulla.

Saarikko on kepulaisten, lahja suomen kansalle, Kekkosenkin Lepikosta, hakee mullat kukille.

Suomen miehet hyvin voivat, yönsä rauhas nukkua, Ohisalon Marja valvoo, ettei tule natseja.

Vasemmistoliitto vastaa, Anderssonin johdolla, että Jussit Jukolasta, oppii vaikka pakolla.

Henrikson on lakilikka, tomera ja pätevä, vihapuheen löytää aina, persut ”tappaa” kielellä.

Lautakasa Matti tartee, kukkamekon yllensä, silloin voi hän viherhumppaa, tanssahdella pöydillä.

Eihän meidän suomen miesten, sovi mistään valittaa, viikottaiset taskurahat, Kelan luukku tarjoaa.

Toiviainen oikeutta, syyttäjänä valvoaa, raamatusta kärpäslätkän, itsellensä muovoaa.

Suomalainen tasa-arvo, maailman on parasta, nyrkin sekä hellan välis, häärää miesten armeija.

Kunpa tätä ihanuutta, vielä pitkään riittäisi, jossa miehet saavat olla, tossun alla vastakin.

Mihin tässä enään miestä, täällä mihkään tarvitaan, sukuakin lasikullit, jatkaa vaikkei seisokkaan.

Suomi neitoin vuoksi annan, vaikka oman henkeni, kunhan saamme piian osas, olla teille vastakin.

 

 

Pieraisemalla tosiystävä selviää.

On vanha totuus, että kyllä ystäviä ja selkääntaputtajia silloin piissaa, kun on nimi lehdessä ja perstaskussa lompsa pullottaa ja josta kuvitellaan mannaa satavan myös selkääntaputtajien pöytään.

Mutta kyllä se selkääntaputtelu muuttuu nopeasti selkäänpuukotukseksi, kun joudut vaikeuksiin, tulee sairastumiset, avioerot,päihdeongelmat, konkurssit ym. ja joudut elantoasi täydentämään Hurstin ”seisovasta pöydästä”.

Sen jälkeen monelle lähin omainen on viranomainen ja kun suomalainen ei kovin helposti apua pyydä, vaikka olisi pää kainalossa ja toinen jalka haudan puolella, niin sisulla vaikka läpi harmaan kiven.

Mistä tunnet sä ystävän sanotaan laulussakin ja hyvä ystävä on sellainen jonka seurassa voi röyhtäistä, mutta tosiystävä on vasta sellainen, jonka seurassa voi pieraista. ( arvin aforismi )

 

 

Kepun johto on vetäissyt Soinin lantapiikkarit jalkaansa.

Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään sanotaan, mutta minä nyt kuitenkin senkin uhalla muistelen vaikka tikusta saisinkin, sillä se on aasinsilta toiseen nykypäivän tapahtumaan.

Nimittäin, kuinkas silloin kävikään, kun Soini ministereineen ja vielä silloin perussuomalaisina oli hallituksessa, tarkoituksena tietenkin ajaa hallitusohjelman kirjauksia niiltäkin osin, jotka perussuomalaiset olivat ohjelmaan saaneet mukaan kannattajiensa toiveen mukaisesti.

Mutta ne perussuomalaisten hallituohjelmaan saadut kirjaukset olivatkin Soinin poppoolle vain tahroja paperilla ja tämän huomasivat myös perussuomalainen kenttäväki ja äänestäjäkunta ja pian olikin jo kannatusprosentit tippuneet puolella vaalien aikaisista prosenteista.

Ja puoluekokouksessa sitten se Giljotiinin terä katkaisikin Soinin poppoolta kaulan, kun jäsenistö näytti mitä se ajatteli puolueen ministereistä ja heidän tavastaan ajaa perussuomalaisten tavoitteita, tuli potkut persuksiin.

Lopun kaikki tietävät, eivät kestäneet demokratian toteuttamista kohdallaan ja luikkivat kepun ja kokoomuksen tarjoaman hillotolpan suojiin nauttimaan vielä kahdeksi vuodeksi hankkimistaan henkilökohtaisista saavutetuista eduistaan sinisen sateensuojansa alle.

Nyt näistä ”hillotolppalaisista” ei enään kukaan kuulu Arkadianmäen muonavahvuuteen ja äänestäjät kyllä näyttivät vaaleissa mitä mieltä he ovat puliveivareista. Ei painanut tittelit mitään, kun ministeritkin laitettiin ”kilometritehtaalle”, kun kannattajien vaatimukset olivat vain tuulen huminaa heidän korvissaan.

Nyt sitten hyppään nykypäivään ja kepuun, joka toimii nykyisessä vasemmistohallituksessa kuin Soinin poppoo edellisessä hallituksessa, eli toimii vain vihervasemmiston tavoitteiden siunaajina ja kumileimasimena ja kentän vaatimukset ovat vain kuin hukkuvan ääni korvessa, kun hallituspaikkaa ja henkilökohtaisia etuja suojellaan.

Mutta nyt kun kepun kannatus kyntää syvällä, niin vieläkään kepun johto ei näytä käsittävän mistä heidän huonot kannatusluvut johtuvat.  Mutta kyllä ne johtuvat vain ja ainoastaan samasta syystä kuin Soinin poppoollakin aikoinaan, että ollaan mukana hallituksessa, joka toteuttaa täysin päinvastaista politiikkaa mitä kentäväki ja kannattajakunta on tavoitteeksi asettanut.

Eli, jos vallanhimossa unohdetaan ne ja niiden vaatimukset jotka valtakirjansa on vaaleissa antaneet, niin se on varma kuin pläkki, että vaaleissa se veri punnitaan.

Nyt kepu koettaa valtavalla volyymilla muuttaa veden viiniksi ja pestä mustan valkoiseksi kannattajiensa suuntaan kun vaalit ovat ovella, mutta kyllä kansa tietää, että punainen pakkopaita ei ole se, joka vilun pitää poissa kepulaisten ”ruumiista” ja maakuntien suomesta, kaupungeista puhumattakaan, mutta itseppä ovat vapaaehtoisesti punaorvon valaa lähteneet hoilaamaan vasemmiston illanistujaisiin, niin turhaa on sitten itkeä jos peilikuva irvistää.

 

Povariin uskotaan ( hän on puolueeton )

Useimmat blogini täällä ovat olleet politiikka painotteisia ja ovat polveilleet historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Poliittisesta historiantutkimuksestakin on yhtä monta totuutta kuin on tutkijaakin ja yhtään puolueetonta historiankirjoitusta ei ole olemassa, kaikki polveutuvat enemmän tai vähemmän tutkijan omia ambitioita mukaillen ja sieltä varmasti kukin sen oman ”totuutensa” löytää omaa uskoaan vahvistamaan, niin minäkin.

Tämänpäivän politiikka on huomispäivän historiaa, jota toiset ylistää ja toiset manaa maan rakoon, kaikki omia ”ismejä” mukaellen ja kuka kansalaisten enemmistön pystyy oman totuutensa taakse saamaan, sillä on valtakunnan avaimet taskussaan.

Sitten tulevaisuuden ennustaminen, sen sanovat vaikeaksi ne, joiden ennustukset menevät useimmiten metsään. Itse olen esimerkisi jos puheeksi otetaan vaikka tulevat kuntavaalit, niin ennustanut perussuomalaisille sellaisia prosenttikorotuksia, että minua on pidetty kahjona prosentteineni.

Mutta olen varma, että jos nämä minun ennustukseni epäilijät, menisivät kysymään tulevien vaalien prosentteja vaikka mustalaispovarilta, joka korteista ennustaa ja hän olisi ennustuksessaan samansuuntainen omaani nähden, niin häntä nämä uskoisivat, sillä minun otsassani on persuleima                 ( kainin merkki )

Sairaat eivät valita, mutta terveet itkevät heidänkin edestään ”tikkua sormessaan” ( kuvainnollisesti )

Varmasti valtaosa suomalaisista allekirjoittaa nykyään sanonnan, että suomalaiset ovat mailman onnellisin kansa, mutta sen nyt kaikki ymmärtävät sanomattakin, että osalle Jumala on jakanut sellaiset kortit, että heidän elämänsä on kärsimyksien kukittamaa ja siinä on onnen muruset vähissä.

Itse ajattelen, että ei sitä pidä koskaan yrittää olla onnellinen, on mieluimmin yritettävä elää oikein, silloin onni tulee ikäänkuin sivutuotteena.