Kun suomi talvisodassa taisteli vapaudestaan ja puna-armeija oli ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja pyrkimässä maahamme, niin silloin meillä niin rintamaolosuhteissa kuin kotirintamallakin nousi kansalaisille voimakas usko isänmaamme pelastamiseksi ja syntyi niinkutsuttu ”talvisodan henki”. Talvisodan henki tarkoitti sitä, että kaikki toimivat yhteisen isänmaan pelastamiseksi ja puhallettiin samaan hiileen ja niin kommunistit ja porvarit, nuoret ja vanhat, naiset ja miehet olivat samassa juoksuhaudassa, taistelemassa kodin, uskon ja isänmaan puolesta.
Silloin tuli toinenkin meille suomalaisille tutuksi tullut lausahdus, joka on ikäänkuin kiveen hakattu meidän suomalaisten sisimpään eli, ”kaveria ei jätetä”. Tähän lauseeseen perustuu suurelta osin hyvinvointivaltion perimmäinen tarkoituskin ja hyvinvointiyhteiskunnan määreenä pidetäänkin sitä, kuinka se pitää huolta niistä kaikista heikompiosaisistaan.
Mutta mutta, nyt ollaan tästä kaveria ei jätetä toteamuksesta menty jo liian pitkälle ja nyt ollaan kavereita lähdetty pelastamaan jo rajojemme ulkopuolellekkin ja siinä solidaarisuuden puuskassa ja Globaalissa hurskaudessa ei ollakaan enään pidetty ensisijaisena omien kansalaisten tarpeita ja auttamista.
Suomesta on tullut poliittisessa ohjauksessa koko maailman sosiaalitoimisto ja nyt vielä ilmanputsarikin, kun kansalaisemme uhraavat itsensä, ettei maailma huku paskaan.
Nyt kun perussuomalaiset haluavat noudattaa kaveria ei jätetä lausahdusta täällä rajojemme sisäpuolella ja laittaa kovalla työllä ja vaivalla hankitut verotulot oman maan kansalaisten hyväksi ja yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseksi, niin meidät on leimattu impivaaralaisiksi.
Mutta jos minua impivaaralaiseksi kutsutaan kuten muitakin perussuomalaisia politiikkansa johdosta, niin me otamme sen vastaan suurta kunnioitusta tuntien ja se joka impivaaralaisuutensa hylkää, hylkää samalla juurensa ja arvonsa ja hänestä tulee pelkkä kullalla koristeltu tyhjä kuori vailla ihanteita.