Tekijä: arvi.

Lukaisin tuossa erästä artikkelia, jossa oli painettu mustaa valkoiselle, että suomeen tulisi saada työvoimaa ulkomailta kymmenin tuhansin viipymättä.

No ilahduin tietenkin ja ajattelin, että kun on ainakin puoli vuosisataa paasattu siitä, että yhteiskuntaamme odottaa työvoimapula, niin nyt sekin sitten on tapahtunut.

Mutta annas olla, kun tästä innostuneena menin tutustumaan työvoimahallinnon sivuille, niin meinasin tukehtua pullaani kun luin, että suomessa on työttömiä tynhakijoita vähän laskentatavasta riippuen noin 300000 henkilöä.

Jokin tässä nyt mättää ja menee minun putkiaivoni tavoittamattomiin.

Joku viisas tässä samaisessa artikkelissa sanoi, että tässä on kohtaanto-ongelma.  Minusta tässä on paremminkin kohtaamisongelma, kun vastiikketon raha juoksee nauraen työttömien taskuihin ja kouluista kortistoon ja sitten ennenaikaiselle eläkkeelle, kyllä artisti maksaa.

 

Kun seuraa terveydenhoitohenkilökunnan, opettajien ja kaikkien niiden toimintaa, jotka eturintamassa itseään säästämättä tekevät työtänsä yhteisen hyvän puolesta pirua ( korona ) vastaan, niin syvä kumarrus ja hatunnosto heille.  Ja erittäin murheellinen olen niiden ammattien ja elinkeinoharjoittajien puolesta, jotka ovat joutuneet työttömiksi ja yritystoimintansa lopettamaan sulkujen, kieltojen ja rajoitusten puitteissa ja menettäneet omaisuutensa ”pakon” edessä.

Ja sitten, erittäin pöyristynyt olen niille, jotka tänä aikana, kun massa on hätätila, niin lakkoilevat ja ovat vaatimassa omille ammattikunnilleen lisää etuja.

Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta ja tuomariksi en tässä rupea heidän kiistoissaan, mutta hävetkää jos osaatte.

Työmies on palkkansa ansainnut, mutta kun toiset taistelevat omansa ja muiden hengen ja terveyden puolesta 24/7,  niin te pistätte persettä penkiin.

Lakko-oikeus on ja saa ollakkin, mutta tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa missä olemme, niin luulisi lakkokenraalien pöydän mollemmin puolin häpeävän ”ahneuttaan”, kun toiset ilman omaa syytään ovat menettäneet kaiken.

On se hyvä, että Niinistölläkin on nyt kädet täynnä työtä, sukkuloidessaan idän ja lännen johtajien pakeilla rauhankyyhkynä liihottaen.

Suomessakin sotaa käydään ( korona ), mutta kun Niinistö yritti siihen nyrkkinsä työntää, niin Marin ei pyynnöille korviaan lopsauttanut ja hyvä niin.

Minua vähän nauratti, kun Niinistö tuli uudenvuoden puheensa jälkeen vielä selventämään puheensa sisältöä, koska se oli herättänyt kansalaisissa ristiriitaisen vastaanoton.  Mutta eipä se siitä sen selvemmäksi tullut, yhtä soutamista ja huopaamista ja arvausleikkiä sisälsi koko puhe.   Mutta antaahan tämä viisaan miehen vaikutelman, kun vertauksilla ja kielikuvilla pitää kansalaiset varpaillaan.

Kun sanotaan, että suomella on uskottava puolustus, minä en siihen uskottavuuteen usko, ainoastaan Nato jäsenyys tuo uskottavuuden, se on sitten toinen juttu, että pitääkö se meidät sotien ja konfliktien ulkopuolella. vai onko se paremminkin johdannainen niihin.

 

Ei nyt tarvitse mennä hyvinkään pitkää aikaa ajassa taaksepäin, kun suomalainen urheilu mäkihypyn osalta oli maailman huippua niin määrällisesti kuin laadullisestikkin, valmennustiedosta ja taidosta puhumattakaan

Arvokisoistakin mäkihyppy oli se, joka maallemme ne suurimmat mitalimäärät rohmusi.

Ja nyt, jos joku suomalainen mäkihyppääjä pääsee kisoissa toiselle kierrokselle, niin sitä juhlitaan kun entisaikoina saavutettua mitalia.

Syitä etsitään taloudelliselta puolelta ja itketään harrastajamäärien vähyyttä ja kun joukkueurheilu vetää helppoon elämään tottuneita nuoria puoleensa, jossa  yksilöurheilun oma vastuu ja askeettisuus ei houkuta ”helppoon elämään” kasvaneita/kasvatettu ja tottuneita lapsia ja nuoria.

Hyvän kuvan saamme mäkihyppymme nykytilasta siinäkin, kun 45 vuotiasta Janne Ahosta ollaan sovittamassa Pekingin olympiakoneeseen, ei pukujen ompelijaksi, vaan niiden käyttäjäksi.

Onhan näitä lajien romahtamisia havaittavissa muissakin, entisissä suuruuden lajeissamme, kun esim. kuulantyönnössä olimme tasollisesti jopa USA.n yläpuolella muutama vuosikymmen sitten, niin nyt ei tahdo 18 metrin työntäjää löytyä koko maasta kuin yksi tai korkeintaa kaksi urheilijaa, kun mailmalla 21- 22 metriä on paperia lähes jokaisessa yleisurheilua harrastavassa maassa.

Kestävyysjuoksun kulta-ajoista en ilkeä edes mitään mainita.  Väkiluvultaan samaa kokoa suomen kanssa edustaa Norja, joka on lajissa kuin lajissa mailman huipulla niin kesä kuin talvikisoissakin ja syitä tähän kysyessä saa aina vakiovastauksena, että mutta kun niillä on se öljy…..sallikaa minun nauraa.

Jääkiekko taitaa olla laji jossa olemme huipulla, kun omaan aktiiviuraansa pettyneet isät ja äidit piiskaavat jälkikasvuaan dollarinkuvat silmissä.

No on tietysti pesäpallo, josta voidaan sanoa että olemme ehdotonta maailman kärkeä, kun kuolleet ja haavoittuneet kirmaavat pesältä pesälle ja lukkari heittää tappoheittoja.

Jääpallossa sentään suomi palaa yleensä pronssimitali kaulassa, kun sitä ei harrasteta juurikaan muualla meidän lisäksemme kuin Ruotsissa ja Venäjällä.

Hyvin harvalla yleisurheilua harrastavalla nuorella on tavoite päästä olympiamitalistiksi, siihen ei yksinkertaisesti ole ”luonnetta” vaikka lahjoja olisikin, heille taitaa riittää päästä joskus osallistumaan Suomi-Ruotsi maaotelluun.

Taitaa monella nuorella olla kun lajiaan valitsee se, että mistä saisi enemmän ”hilloa” ja mistä se tulisi vähiten itseään rääkkäämättä.

Mutta pääasiahan nyt olisi se, että liikuntaa lapset ja nuoret ylipäätään harrastaa, sillä huolestuttavasti on kansalaiskunto mennyt nuoriltamme alas päin kuin lehmän häntä ja siitä on nyt turhaa yhteiskuntaa lähteä syyttelemään sillä kyllä se liikuntaan ohjaava kasvatusoppi on ihan kotikasvatuksen ja vanhempien vastuulla, jota koulut ja urheiluseurat tukevat omalta osaltaan, enkä tarkoita nyt huippu-urheilua tavoitteineen.

Kun itse käyn kävelylenkeilläni pururadoilla tai kuntopoluilla, niin eipä siellä kyllä vastaan tule muita kuin itsenikaltaisia ukkeleita ja akkoja sauvoilla tai ilman, ei siellä juuri nuoriin törmää ja taitavatkin ne jotka kunnostaan huolta pitävät, niin löytyvät kuntosaleista katselemassa itseään peileistä, että onko hauis kasvanut tai laskemassa rinnettä, jonka jälkeen hissi heidät taas nostaa ”huipulle”.

Eipä sieltä Pekingistäkään liene kovin suuria mitalituomisia maallemme odotettavissa ja Veikko Lavikin jo aikanaan lauloi että,  ”sukuvika on se jos suksi ei luista”,  mutta kaippa siihen voidaan lisätä suomen huoltojoukotkin, joita voidaan aina syyttää jos  suksi ei luista.

En kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä niitä, jotka väittävät demokratiamme olevan rikki, eli kriisissä, jos kansalaisista yli puolet jättää äänioikeutensa käyttämättä.

Minä sanon että höpö höpö, sillä eikös demokratian yksi tärkeimmistä lähtökohdista ole juuri valinnan vapaus ja jos ihminen tätä noudattaa jättämällä äänestämättä, niin se on yhtä demokraattista kuin äänestäminenkin.

Sitten minua vähän ärsyttää sekin, kun kauhea huoli on joillakin siitä, kun aluevaaleihin ei keskustaajamien ulkopuolelta ole mahdollisuus päästä, koska kaupunkilaiset äänestävät pääasiassa kaupunkilaisia ja pienet, verenvähyyttä potevat kunnat jäävät tyystin ilman edustusta.

Sanon tähänkin että höpö höpö ja luotan valittuihin ehdokkaisiin, olivatpa he keskuskaupunkiensa tai perähikiänsä valittuja, että he edustavat koko maakuntaansa tasapuolisesti ja se nyt vain on kehityksen kulku, että enemmistö päättää enemmistödemokratiassa myös nuppiluvun mukaan.

Minä taidan ehkä olla poikkeus kun sanon, että alhainen äänestysprosentti on paras osoitus demokratian toimivuudesta ja äänestämättä jättävät eivät taidakkaan olla päähänpotkittuja, politiikkaan pettyneitä, vaan ovat vallitsevaan olotilaan/olotilaansa tyytyväisiä ja ajattelevat kuin Manu aikoinaan että,  ”KYLLÄ  SE  SIITÄ”.

Itse en äänestä ehdokasta sen mukaan minne hänen postinsa kannetaan, pääasia että edustaa perussuomalaisia.

 

Minulle kävi vähän huvittavakin tapahtuma, kun vierailin eri puolueiden toritapahtumissa uteliaisuuttani.

Sinänsä erikoista oli se, että monessa ei keskusteltukaan tulevista aluevaaleista, vaan keskustelun kumpuili ja pyöri paljolti siinä, että kenestä Niinistön seuraaja.

No, minähän heittäydyin mukaan sananvaihtoon ”sitoutumattomana”, kuullakseni heidän näkemyksensä ulkopuolisena.

Kokoomuksen paikallispolitikot olivat sitä mieltä, että pitäisi löytää yhteinen ehdokas ”porvareille” ja ensinarvoisen tärkeää ja välttämätöntä onkin perussuomalaisten saaminen mukaan presidentin tekijäksi, muuten se ei onnistu.

Uskokaa tai älkää, mutta demareiden silmäätekevien suusta kuulin aivan samoja ajatuksia, että ilman perussuomalaisten tukea vasemmistolaista presidenttiä ei suomeen saada.

Sehän on selvää, että omaa miestä/naista ei perussuomalaiset saa unilukkariksi ja lähteekö perussuomalaiset testamenttaamaan ääniän kummallekkaan toisen kierroksen ehdokkaalle ja omasta mielestäni ei kumpikaan, ei oikea eikä vasen laita minussa hurraa huutoja herätä.

Vaikka eipä silti, turvallisuus,-ja puolustuspolitiikka maassamme on hyvinkin yhteistä ”doktriinia” julistanut ja olen kyllä samoilla linjoilla kuin Kekkonenkin sanoessaan, että sisäpolitiikka voi olla sekaisin ja eripurainen, mutta ulkopolitiikka ei koskaan.

Natohan se on nyt noussut tapeetille ja kun Niinistökään ei tunnu tietävän puolustusvoimien ylipäällikkönä ollako vai eikö olla, niin sen johdosta jokainen politiikan Broileri hyppii nyt pöydille suurina ulkopolitiikan tuntijoina julistaen oven aukaisemista sepposen selälleen tai sulkemassa sen lopullisesti.

Se minua huvittaa, kun jotkut sanovat että, Natosta ei pidä tehdä kansanäänestystä, että ne eivät siitä ymmärrä enempää kuin sonni uudesta portista.  Mutta kun kuuntelee politikkojen kannanottoja asian tiimoilta, niin tuntuu että nyt sitä juuri pitääkin kysyä kansalta, sillä niin sekaisin on politiikan ”kerma”.

Huomasin tuossa aamukahvia hörppiessäni, että taas on tehty yksi Gallup Niinistön seuraajasta. ( MTV-3)

Olihan siinä yllättäviäkin piirteitä ainakin demareiden piiripäättäjien osalta, kun heidän suosikkinsa ei ollutkaan ”bileprinsessa”, vaan Eero Heinäluoma,  Ja jos minulta kysytään suosikkiani, kun oman puolueen ehdokas suljetaan ulkopuolelle, niin Heinäluoman kannalle kallistun minäkin.

Ja jos nyt sallitaan ja miksi ei sallittaisi tässä sananvapauden luvatussa maassa, niin Niinistön uudenvuodenpuheen ulkopolitiikan osuudesta en hurraahuutoja ja glooriaa muiden tavoin hehkuttaisi, sillä näin pienen maan presidentin en soisi uhon ja uhkailun tielle lähtevän ja yhtyvän siihen joukkohysteeristen laumaan, jota on ilma sakeana muutenkin, olipa naapuri minkälainen hyvänsä.

Tämä kannanottoni ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin hyväksymässä venäjän toiminnan, mutta niin pitkään kun maidemme suhteet ovat ”normaalit”, luottamukselliset ja diplomatiaan suuntautuvia, niin tuomaroimaan ei pidä lähteä, viisas väistyy ja se ei suinkaan ole nöyristelyä vaan tervettä nöyryyttä.

Hoidetaan maidemme väliset suhteet, EU.sta huolimatta kahdenkeskisen kunnioituksen ilmapiirissä ja nyt kyllä mielestäni Niinistö lähti karhun kaatoon muiden tavoin, vaikka meidän venäjäsuhteessamme ei siihen ole aihetta antanutkaan.

Minusta Niinistöltä pääsi pahasti mopo karkaamaan ja näyttääkin ikäväkseni siltä, että kun loppu lähenee niin uho lisääntyy ja toivotaan, että me suomalaiset emme joudu hänen uhonsa ja uhkailunsa välikappaleeksi.

Tämän puheensa johdosta Niinistö voi kyllä unohtaa uuden Helsingin hengen kokoontumisesta ainakaan suomen maaperälle, sillä hänen päsmäröintinsä ja tuomarointinsa ei ole jäänyt naapurilta huomaamatta.

Olen yksinkertainen, isänmaallinen mies ja ajattelen asioita pragmaattisesti vain suomineidon etua katsoen, joten hoidetaan me oma tonttimme naapuriin nähden moitteetta ja liennytyksen ilmapiirissä ja jos muut toimivat toisin, niin se olkoon heidän tapansa toimia.

Natojäsenyydestä sanon vielä sen verran, että jos jäsenyyttä päätetään hakea, niin tehdään sekin hiljaisen diplomatian tavoin ilman jossiteluja ja uhkailemalla sillä venäjää, koska jos osaamme oman peltomme kyntää, niin venäläiset suhtautuvat meihin samoin kuin tähänkin asti, ollaanpa jäsenenä tai ei.

Kun muistellaan kuinka Kekkonen osasi luovia taitavasti idän ja lännen välillä ja kun naapurina oli suljettu, totalitaarinen yhteiskuntakomento, niin kauppa kävi ja ”henki haisi” molempiin suuntiin ja sen vielä sanon, että vaikka maaperällemme rahdattaisiin kuinka paljon tulivoimaa, niin se ei meitä pelasta jos ”ilotulitus” alkaa.

Me sodanjälkeen syntyneet olemme saaneet elää rauhan aikaa ja vaikka kunnioitammeksin sodanaikaisia sankaritekoja ja taistelijoita, niin ”Raatteen tien” diplomatialla ei rauhaa rakenneta.

 

Onnellinen suomen kansa, kateutta herättää, ulkomaiset vierailijat, häpee omaa perimää.

Rajoillamme rautaa piisaa, sotakoneet vartioi, vaikka kuuluu naapurille, se ei huolta tuota lain.

Leipäjonot pitkänlaiset, onnelliset jonottaa, lotto voittoon köyhä vertaa, ruokassin tarinaa.

Juhlapuhein kunniaa me, vanhuksille tarjotaan, yksinäisnä vaipoissansa, kuolema vain armahtaa.

Nykyään ei työttömyyskään, ole meille kauhistus, Kelan luukut onnen takaa, hiki otsan kauhistus.

Nuorillemme onnen tuottaa, mobiilinen kapistus, opettajan korvaa kyllä, robottinen komistus.

Puhdas luonto onnen antaa, sitä kyllä vaalimme, vihree kulta koskematta, tupa jumi tietää sen.

Puhtaat vedet kalaa täynnä, pyytäjät vain puuttunee, kassi lohi Norjan maalta, onnen vatsat täyttänee.

Onneaan ei suomalainen, vakan alle piilota, molemmista päistään polttaa, kynttiläänsä surutta.

Velatkin on saatavia, mitäs sitä poraamaan, lapsemme ne aikanansa, maksaa hymyt naamallaan.

Mitään huonoo suomen maasta, enpä kyllä löytäne, vaikka meiltä Brysseliin on, itsenäisyys häipynyt.

Markkaakaan ei kukaan kaipaa, euro kyllä elättää, onneamme muille jaamme, vekselit kun vilistää.

Ennen meillä hädän tullen, rukoilimme jumalaa, nyt on rahan jumalasta, tullut mekka suomen maan.

Pienet ovat huolet meillä, mikäs täällä eläes, osaajat ei lopu meiltä, lähi-itä takaa sen.

Tasa arvon malli maana, suomi kyllä tunnetaan, nyt on vuoroin miehet pantu, hellan tulta vahtimaan.

Saulikin se koittaa tehdä, tarpeelista itsestään, vaikka Jenni valvoo ettei, ”pojat” pääse häsläämään.

 

 

Kansalaiset.

Mietin, että mistä rakentaisin uudenvuoden puheeni ainekset ja päätin puheeni aloittaa pienellä huumoripläjäyksellä,-

Pikku-Einari päätti syöttää hevoselle porkkanan, niin mietti sitten siinä, että etu vai takapäästäkö se kuuluu tehdä.  Kun porkkanaa sitten alkoi takapäästä ”syöttää ” hevoselle, niin sepäs päästikin heti kovan pierun, jolloin Einari huusi hevoselle äkeissään, että älä perskeles puhalla, ei se kuumaa ole.

Toisekseen mietin, että kun sodassa ollaan, että millä nimellä sitä nimittäisin kun vihollinen on tällä kertaa hajuton ja mauton, näkemisestä puhumattakaan.  Päätin nimittää sitä toiseksi veljessodaksemme, koska näyttää nyt siltä, että kansalaiset ovat toistensa kraivelissa kiinni kuka mistäkin johtuen ja sodan johto vielä kaiken kukkuraksi epämääräisillä ohjeillaan herättää vain entisestään vastarintaa kaikilla rintamilla.

”Veli-venäläinen” ei onnistunut maatamme miehittämään, vaikka he majaansa hetken pitivätkin hotelli Tornissa, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että nyt rakas suomineitomme on miehitetty näkymättömän vihollisen toimesta ja sitä ei tulla kukistamaan tavallisen sodankäynnin asein eikä edes uusilla lentolaivueillamme.

No, mikä neuvoksi, sen kun tietäisin/tietäisimme, niin siitä varmasti saisimme rauhan-nobelistin rintaamme samaan tapaan kun Mannerheimristejä konsanaan.

Minä uskon kuitenkin siihen, että sodatkin voitettiin sotimalla ja kova hintaa maksettiin vapaudestamme, niin koronakin voitetaan vain sairastamalla ja kova hinta tullaan silloinkin maksamaan.

Mutta toisiamme syyttelemällä ja alistamalla emme tätä sotaa voita, sillä kukaan ei varmuudella pysty sanomaan omaa doktriiniaan voittajaksi tässä taistossa, käteen voi myös jäädä musta pekka, vaikka keho muistuttaisikin neulatyynyä.

Johonkin mieltäylentävään pitäisi tämä lyhyt virsi päättää ja toivotankin kaikille Jumalan siunausta tässä uskomusoppien luvatussa maassa.

 

 

 

Tuomas Sammelvuo valmentaa venäjän lentopallomaajoukkuetta ja hänet on valittu vuoden suomalaiseksi valmentajaksi.

Hatunnostoni hänenelle niin huipputason entisenä pelaajana ja nyt huipputason valmentajana ja vielä suurempi hatunnostoni hänelle, kun ”uskalsi” lähteä tässä ryssäfobian ja ”liikekkannallepanon” aikana rakentamaan maidemmevälistä rauhan tilaa urheilun avulla, vaikka ei hän varmasti sitä valmentajanpestiään siksi ottanutkaan, vaan koska venäjä on yksi kovimmista ellei kovin lentopallomaa mailmassa, niin tässä hänelle avautui loistava paikka osoittaa osaamisensa valmentajana.

Toki hänet on jo useammassakin piirissä luokiteltu isänmaan petturiksi, mutta sanoisin, että hän on valmentajana saanut kaikkien venäläisten kunnioituksen ja siihen eivät kykene politikot, diplomaatit eikä virkamiehet, uusista sotaleluista puhumattakaan.

Hän tekee työtänsä suurella sydämmellä rakkaudesta lajiinsa ja maidemme välinen rauhantyö on siinä mansikkana kakun päällä, josta meidän kaikkien tulee olla suomalaisina ylpeitä.

Toinen on Ville Haapasalo.