Tekijä: arvi.

Kun äänestäjät menevät vaaliuurnille antamaan äänensä jollekkin puolueelle, niin se tapahtuu paljolti mielikuvien, ei faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuen.

Lisäksi ääni annetaan täysin politiikan ulkopuolisten ”kertoimien” sanelemana.

Esimerkiksi demareita moni äänestää vain Marinin kauneuden tähden ja sivuseikkana on puolueen täydellinen epäonnistuminen, kun maamme sisäinen taloudellis/turvallisuus on päästetty kriisiytymään ja rahaa on kylvetty ikäänkuin ”mahoon maahan”. ( VELALLA )

No, entäs sitten kokoomus, mikä tekee heistä tällähetkellä ylivoimaisen ykkösen ( Gallupeissa ) Mielikuva siinäkin sanelee, sillä pian 30% lähentelevät kannatusluvut eivät ainakaan ole osoitus siitä, että rikkaita, joiden asiaa kokoomus ajaa, että heitä on näin suuri määrä kansasta ja olisikohan tässäkin kuten edellisessä kysymys henkilöpalvonnasta ( Niinistö, ei Orpo, vaikka puheenjohtaja onkin )

Perussuomalaisten kannatusta näyttää kannattelevan ex-puheenjohtaja edelleen ja hän on ottanut ilmaherruuden haltuunsa ja nykyinen puheenjohtaja seuraa katseella, kun siviilipalvelusmies ruoskii valiokuntajohtajana kansaa sotahurmokseen.

Kepu taas ei löydä neulaa heinäsuovasta ja Saarikkokin, vaikka puheissaan muuttaakin mustan valkoiseksi ja muuttaa veden viiniksi, niin kepu pettää aina on hokema, joka on iskostunut syvälle kansalaisten tajuntaan ja suuren virheen tekivät, kun antoivat Kulmunille kenkää puheenjohtajuudesta, sillä Saarikosta tulee mielikuva Justiina kaulin kädessä.

Vihreät ja Vasemmistoliitto taistelevat samoista äänestäjistä ja Vasemmistoliittoa kannattelee suosittu Andersson, kun Vihreät vaihtavat johtajiaan kuin paitaa ja puolueessa miehet on komennettu ( ajettu ) nyrkin ja hellan väliin.

Hjalliksen puolueelle koittaa Nuorsuomalaisten kohtalo melko nopeasti ja oman navan ympärillä häärivä puheenjohtaja ei kauaa laula omia laulujaan.

Luulen että Kristillisille koittaa sama polku kuin Harkimollekkin, vaikka heidän nykyinen puheenjohtaja onkin osava.

Kyllä nyt Suomen päättäjät kukin vuorollaan ravaavat Valkoisessa talossa Venäjähysteriassaan, vaikka matkojen kuvittelisi nyt suuntautuvan ennenkaikkea sinne, missä ratkaisu ja ratkaisija luuraa.

En tässä ala Venäjän saatanallisuutta saarnaamaan, sen ovat kaikki muutenkin Ukrainassa todenneet, nähneet ja tiedostaneet.

Suomen geopoliittinen asemakin sen jo vahvistaa, että meidän suhteitamme ei ratkaista Venäjään valtameren takana, vaan yhteisen 1340 kilometrin rajamme molemmin puolin, rauhanomaisesti.

Nyt ollaan valtiojohtomme toimesta lähdetty niinsanoakseni ”soitellen sotaan” ja omaksuttu seikkailupolitiikan menttaliteetti ja uho.

Suurimman virheen länsimaat, Suomi mukaanlukien tekevät nyt, kun olettavat Venäjän olevan jo polvillaan pakotteiden seurauksena ja muutaman kuukauden Ukrainassa sodittuaan.

Öljyn ja kaasun ottajia ja ostajia kyllä piisaa EU.n ulkopuolellakin ja energia ei Venäjältä lopu ja se on takeena myös sille, että amissioonia riittää niin koti kuin rintamaolosuhteisiinkin.

Ukrainan tilanteeseen Suomi ei voi vaikuttaa ratkaisijana sitä eikä tätä, mutta meidän Venäjästrategiamme on meidän omissa käsissä, niin hyvässä kuin pahassakin ja sitä ei pidä luovuttaa rajojemme ulkopuolisille ”kypäräpapeille” ja sotaintoilijoille, joten otetaan neuvottelusuunnaksi itä, tuli siellä vastaan sitten vaikka mitä.

 

 

 

Kyllä on mopo pahasti karannut käsistä, kun jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajalle patsasta suunnitellaan pystytettäväksi.

Minusta jos nyt joku patsaan tarvitsee tämän jääkiekon ympärillä toimijoista, niin seuratyötä tekevät juniorivalmentajat ja pyyteetöntä talkootyötä tekevät vanhemmat ja huoltajat.

Jalonen vain kerää mansikat kakun päältä, kun saa komentoonsa hyvin valmennetut ja ohjatut ja motivoituneet pelaajat.

Helppo on siinä taktisia kuvioita piirrellä päävalmentajan, kun voi luottaa siihen, että pelaajat toteuttavat valmentajan toiveita, jotka on selkäytimeen piirtyneet jo juniorivuosina.

En nyt niin kovin suurta painoarvoa anna maajoukkueen päävalmentajan ansioksi ja kuten jo sanoinkin, niin seuratyö ja siellä toimivat osaavat valmentajat on tae menestykselle.

 

 

 

Suomessa sanotaan elävän maailman onnellisin kansa.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta myös velkaisin.

Suomessa on leipäjonot pidemmät kuin koskaan ja yhä suurempi kansanosa elää köyhyysrajan alapuolella.

Terveydenhuolto on maassamme korkeatasoista, mutta jonoissa kerkiää kuoleen jo monta kertaa, ennenkuin hoitoon pääsee, ellei omista paksua lompsaa.

Sananvapaus meille on pyhä asia, mutta jos sanot, että Suomalainen ensin, niin olet rasisti.

Uskonnonvapaus vallitsee, mutta Raamatun siteeramisesta saa ”stasin” kintereilleen ja joutuu vainotuksi.

Kaveria ei jätetä, tämä koskee nykyään niitä, jotka turisteina ovat maahamme saapuneet passattavaksi Afrikan ja lähi-idän alueilta.

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa olemme suunnan näyttäjinä, jossa kurjistamme omaa kansaamme, että maailma ei hukkuisi paskaan.  Suuruudenhulluus on vaarallinen tauti, se tappaa sisällä ja puutarhassa.

Suomalaisista valtaosa sairastaa ns.Tukholma syndromaa, jossa rakastutaan ruoskijaansa ( EU) ja ollaan tyytyväisiä, että saadaan olla rahoittamassa ja auttamassa Euroopan sivistysmaita ryysyistä rikkauksiin.

Suomi piti aina ennen huolta ”pienimmistään”, nyt köyhyys on oma vika ja sääli on sairautta ja raha istuu Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsem…………….

Mutta näillä mennään ja omasta puolestani voin sanoa olevani onnellinen, millä sitä sitten meistä itse kukin mittaakaan, raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se ihmeesti helpottaa, pitää vain huolehtia, että on sen isäntä eikä renki.

 

Suomalaisia yhditää monikin asia ja joiden perusteella voimme ylpeästi sanoa olevamme Suomalaisia, mutta on yksi asia joka meille kaikille on pyhä ja jota kaikki rakastaa ja se on Suomen kieli eri murteineen ja vivahteineen ja jota tulisi yli kaiken vaalia ja puolustaa tässä Globalistisessa vyörytyksessä ja sen kaikkivoipaisuudessa.

Onhan näitä kansallisvaltion historiallis/kulttuurisellisia tekijöitä lukuisia, jotka meitä yhdistää, mutta niissäkin kuitenkin on sitä, että toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä, jos nyt tällainen rinnastus sallitaan.

Ulkomaillakin Suomalainen kaipaa kuka mitäkin, toiset ruisleipää, toiset salmiakkia ja eräät saunaa ja Fatzerin sinistä.  Mutta voi sitä onnen täyttymystä, kun korviisi jostain kantautuu Suomen kielen soinnut ja tutut virkkeet  että, ”älä rääkkää sitä mukulaa, no en mää rääkkääkkää”, tai joku hoilaa että, sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden……

 

Ukraina taistelee olemassaolonsa ja vapautensa puolesta ja me elämme täällä kuin ennenkin, kauhistellen sodan ja hyökkääjän julmuutta, jota tulee yötä päivää median välityksillä olohuoneisiimme.

Kaikki mahdollinen taloudellis/sotilaallinen apu annetaan ja toivotaan kädet ristissä, että sota pysyy Ukrainan rajojen sisäpuolella, jotta meidän sirkushuvimme saisi jatkumonsa.

Kukaan ei pysty, en edes minä sanomaan tai ennustamaan sodan lopputulosta ja joka sen sanoo varmuudella tietävänsä, niin puhuu kyllä ohi suunsa, eli valehtelee.

Itse annan hevosen murehtia, sillä on suurempi pää ja olen sen tehnyt, että koska itselläni ei ole mahdollisuutta vaikuttaa sodan kulkuun, niin vaikka kuinka julmia tekoja siellä nytkin tapahtuu, niin minä en vaikka tahtoisinkin, niin pysty Ukrainaa auttamaan muuten, kuin pienenä veronmaksajana valtion kautta.

Ei lisätä taakkaame, ottamalla koko maailman huolet ja ”sodat” kannettavaksemme kapeille hartioillemme, siinä poltamme vain omaa kynttiläämme molemmista päistä ja yksi teko joka ei ole keneltäkään pois, niin ristiä kätemme ja rukoilla Jumalaa Ukrainan kansaa suojellakseen.

 

Nyt ei pidä nostaa käsiään pystyyn, vaikka tämä vieraskielinen otsakkeeni sitä raflaavasti vaatiikin.

Kyllä on kumma, jos ei Suomalaiset kykene, viitsi tai halua hyödyntää tuhansien järviemme aarreaittaa viimeistään nyt, kun leivästä taistellaan päivällä ja yöllä lihasta ja nälkä tulee olemaan monilla jokapäiväisenä vieraana muuallakin kuin niissä maissa, jotka tähänkin asti kehitysapu on hengissä pitänyt ja ruokkinut.

Jokaisen kunnan tulisi investoida ja palkata kuntaansa ”topparoikka”, joka ottaa asiakseen roskakalana pitämämme saaliin vähentämisen järvistämme.

Siinä tulisi ”tapettua” monta kärpästä yhdellä iskulla, kun järvien egolokinen tila ja taloudellinen hyöty paiskaisivat kättä, kun miljoonat markat ja kilot marssisivat yhteiskunnan ja yksilöiden ruokapöytiin ja pankkitileille.

Sitten tulisi maamme jokainen viljelemätön peltotilkku ja kesantomaa kyntää, äestää ja lannoittaa ja laittaa siementä vakoon, tämä(kään) ei tarkoita sitä mitä monille ensimmäiseksi tulee mieleen ”siemenlingosta, vaan perunan istuttamista vakoihinsa.

Kala ja peruna ne miehen tiellä pitää, jos leipävarras on tyhjänä.

Otetaan sitten työntekijät kalanpyyntiin ja jalostukseen vaikka Taimaasta ja peltojen hyödyntäjät Ukrainasta, jos Suomalaisille ei paskaduunit maistu, mutta luulempa että kotimainenkin nälkäinen tarttuu kiinni työnsyrjään, kun Kela lakkaa ruokkimasta.

 

 

Nyt valmistellaan aidan rakentamista itärajallemme, että kaikki tänne pyrkivät passittomat ja passitetut kulkijat saadaan pysäytettyä.  Mutta mitä tehdä näille kymmenille tuhansille, joita eivät aidat ja maalliset esteet pysty pysäyttämään ja jotka tuhoavat, sotkevat ja syövät maamiehen kylvämät pellot syksyin keväin ja ovat vielä rauhoitettuja EU.n keskuskomitean määräyksestä.  Naapurin isäntäkin sanoi, että noin 80% sadosta tuhoutuu näiden vierailujen seurauksena ja että hänkin on joutunut viljelyalansa pudottamaan puoleen normaalista, kun hänen ”perseensä” ei enään kestä kattaa joka vuosi seisova pöytä näille rajan yli vyöryville ”droneille”.

Sitten tosesta asiasta tiedustelisin, että miksi tutkimuksien mukaan Suomen kansasta noin 15% ei saanut ns.Natotartuntaa ja mikä heidät teki immuuneiksi kyseiselle ”viirukselle”.  Ja taisi olla 8 edustajaa eduskunnassakin, joiden oma immuniteettijärjestelmä torjui ”Natohyökkäyksen”.

Koronahan levisi nopeasti kansan keskuudessa, mutta tämä ”natotus” ei tarvinnut kuin pari kuukautta, kun valtaosa oli ”Rapalan” niellyt koukkuineen.

Vielä ehdottaisin, että rahan ja vaivan säästämiseksi luopuisimme vaaleista ja antaisimme valinnat Galluppien tehtäväksi ja kuten huomasimme, hyvin se pelitti sotilasliittoon liittymisenkin puitteissa.

PS.  ylläpito voi poistaa jos nämä menevät liikaa jonkun tunteisiin ja aiheuttavat mielipahaa yleiseen asenneilmapiiriin.

Onhan ne Venäjän teot saatanallisia Ukrainan kansaa kohtaan, mutta jotenkin minulle tuli myötähäpeä, kun piti vielä meidän prinsessakin sinne viedä pasteeraamaan suojaliiveissään niitä kauheuksia median edessä.

Voi olla, että vaikka sitä sodan julmuutta ja ryssän raakuutta tulee 24/7 kansalaisille vastaanottimiin, niin ikkunaprinsessan piti oikein itse käydä paikan päällä toteamassa, että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi.

Tiedän, että ajan ratasta ei voi kääntää taaksepäin, eikä ”kehitystä” pysäyttää vaikka haluaisimmekin, mutta ainakin itselleni tämä nykyaika digeineen, robotteineen, tekoälyineen ja teknologioineen on jokapäiväinen kauhistus ja jossa kauneus ja rikkaus ovat ainoat mittarit onnellisuuteen, jossa vaatimattomuus on sairautta.

Jumalaton kiire on joka paikkaan ja sutta ja sekundaa tehdään, jossa nopeat syövät hitaat ja  jossa pysyvyys on syntiä.

Itse olen lapsuuteni ja nuoruuttani elänyt 50-60 luvuilla ja osin vielä 70 luvullakin, jossa elettiin kuten olivat meidän vanhempammekin eläneet.  Raha ja materia ei ollut unelma, riitti kun oli leipää pöydässä. Työtä tehtiin hosumatta ja hyvään ja kestävään jälkeen pyrkien ja kaikki tehtiin ikäänkuin isältä pojalle.

Leikkisästi sanoen aikamerkkikin tuli postissa ja kiire sai aikaan vain ku…päisiä mukuloita.

Musiikilliset kokemukset ja nautinnot seurasivat omien vanhempiemme perinteitä, jossa melodinen ja sanoituksellinen kontrasti soljui saumattomasti emotionaaliseen auforiaan.

Rajat olivat rakkautta kasvatuksessa ja jos sitä ei kaikki koto-oloissaan saaneet, niin opettaja kyllä auktoriteetillaan ohjasi eksyneet lampaat takaisin turvaan turmeluksien viehätyksiltä. Itsekkin olen saanut opettajan ”ohjauksesta” nauttia, kun aina ei ihan tuo käytös, huolellisuus ja tarkkaavaisuus ollut vaaditulla tasolla,  Nyt siitä opettajaa kiitän ja tukkapöllökin oli opiksi ja ojennukseksi hyvää tarkoittaen.

Ei pelätty eikä peloteltu ja  mailmanloput olivat vain Jehovien houreita ja kaikki asiat hoidettiin ja kunnia-asia oli tehdä priimaa, meni siihen sitten aikaa miten paljon hyvänsä.

Väitän että suurin osa oman ikäluokkani ihmisistä sanovat, että kyllä ennen kaikki oli paremmin ja sitä mitä ei ollut kaikinajoin, niin sitä ei tarvittu.  Oltiin tyytyväisiä mitä oli, eikä surtu sitä mitä puuttui.

Ei rakenneltu lapsille eikä nuorille psykiatrisia sairaalamonumentteja kuten nykyään ja annettiin ikäänkuin kaikkien kukkien kukkia omine persoonallisuuksineen, eikä sullottu pakolla samaan muottiin ( kuplaan )

Elettiin Herran nuhteessa ja kymmenen käskyä vastasi lakikirjaa, jota parhaimman mukaan noudatettiin, nykyään nämä käskyt kahlitsevat yhteiskunnan ja yksilöiden oikeuksia elää kuin pellossa, jossa vastuu on tuntematon käsite.

Olen onnellinen, että sain elää lapsuuteni ja nuoruuteni ajassa, jossa turvallisuudentunne oli kantavana teemana ilman uhkia.

Nykyään lapsien ja nuorten päivät täyttyvät ja täytetään mitä erilaisemmin uhkakuvin ja he kantavat kapeilla harteillaan koko maailman huolet ja murheet ja vaikka mistään ei ole puutetta, niin materialla ei henkistä hyvinvointia korvata, olipa sitä miten paljon hyvänsä.