Ei varmasti kukaan halua palata maassamme kasvatuksellisesti sille linjalle takaisin jossa opetetaan, että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Mutta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä lapset ja nuoret kokivat kuitenkin heille osoitetut rajat rakkaudenosoitukseksi heitä kohtaan ja tunteeksi että heistä välitetään ja että heistä huolehditaan.
Elettiin niukkuuden aikaa ja kasvettiin herran nuhteessa ja kunnioitettiin isää ja äitiä ja vapautta annettiin vain vastuita ja velvollisuuksia noudattamalla.
Taidan olla jäävi viisikymmenlukulaisena sanomaan, että terve päisiä ja tolkun kansalaisia tuli suurista ikäluokista ja vaikka sodankäyneet miehet eivät traumaattisina useassa kodissa vitsaa säästäneetkään, niin siitä huolimatta tai sanoisinko sen takia yhteiskunta on kehittynyt tuhkasta rikkauteen.
Mutta mutta, katsokaapa mitä vapaa ja kaiken salliva kasvatus on saanut aikaan, löytyykö enään yhtään tervepäistä lasta ja nuorta, joiden päitä ei ole sekoitettu rahan ja materian ja yltäkylläisyyden jumalaa palvoen.
Vanhemmat kotona ja opettajat koulussa ovat laskeutuneet auktoriteetteina lasten tasalle ja heiltä on lainsäätäjäkin ottanut keinot asettaa turvalliset rajat lapsille ja nuorille.
Mutta kaikki nyt näkevät, että kun lapsilta on viety lapsuus ja he ovat joutuneet kaiken maailman höyrypäiden ja maailmanlopun profetioiden ja uskonto ismien välikappaleiksi ja sanansaattajiksi, niin silloin ei enään heitä pelasteta rakentelemalla yhä suurempia sairaalakolosseja häiriintyneille lapsillemme ja nuorillemme.
Jos ja kun kuten nähdään, että kun perheet voivat henkisesti huonosti, niin yhteiskuntakin on sairas ja siihen ei auta yhä lisätä vain vapautta ja materiaa, vaan rajoja, niin vain sitä kautta voi yksilöiden ja yhteisöjen tervehtyminen alkaa.