Iso Antti sanoo, mutta Sanna päättää yhä kaapin paikan

Ei liene maassamme sellaista aitaa, jota ei demarit pysty alittamaan.

Nimittäin, kun naapurinamme  on valtio, joka elää diktatuurissa,  jolle kansainväliset sopimukset ja oikeusvaltiosäädökset joutuvat suoraan siihen paikkaan käytettäväksi, johon ei sanota auringonkaan paistavan.

Alpo Rusikin mainitsi, että demarit ovat vuodesta 72 lähtien ollut johtava Pro Kreml puolue Suomessa ja sama kaiku on askelten edelleen, kun joukko johtavia  tovereita vaatii puoluettaan hylkäämään ns. raja,-ja käännytyslain kansanvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisena. ( mm. Tuomioja, Halonen, Jaakonsaari, Gustafson, Arajärvi, Rasima jne jne  ja kaikki ns. vasemmistolaiset ihmisoikeus”asiantuntijat”, joille Suomalaisten turvallisuus on toisarvoinen asia, kun toisessa vaakakupissa on ”turistit”, joita venäjä käyttää aseinaan horjuttaakseen meidän yhteiskuntarauhaamme.

Kyllä kuitenkin uskon, että demarit tulevat eduskunnassa tämän poikkeuslain hyväksymään, mutta nyt he eivät jätä yhtään kiveä kääntämättä, kun voivat tästä(kin) tehdä sirkuksen, jolle ei tosin naura kukaan muu kuin Putin esikuntineen Kremlissä.

Iso Antti on ollut vasta pienen tovin nuijana nuijan varressa ja jo nyt hänet on laitettu nyrkin ja hellan väliin ja ketkäs muut sen ovat tehneet kuin Marinin jälkeensä jättämät hovinarrit, jotka kiillottelevat kuningattaren jälkeensä jättämää kruunua.  Kenen päähän tämä kruunu sitten asetetaan jatkossa, koska ison Antin hartiat eivät sitä jaksanut kantaa. Sen päättää varmasti entinen kunigatar maanpaosta ulkomailta.

Veikkaukseni on,  että Nasima Rasima tulee jatkamaan siitä mihin Marin lopetti ja tähän isoon Anttiin hairahtuminen jääköön demarihistoriikissa vain pieneksi tahraksi paperilla.

Voi olla että olen väärässä, jota kyllä harvoin olen….jos koskaan.

Solisaliratti on myrkky, joka ”tappaa” sisällä ja puutarhassa.

Eikö sen jo luulisi riittävän tiedoitusvälineille, kun saavat kansalaisia pelotella sillä, että jos oikeistohallitus jatkaa hallitusohjelmansa toteuttamista, niin sen ohjelman myötä maassamme tulee kuolemaan kaikki torakkaa suuremmat.

Mutta nyt vielä pelotellaan kansalaisia maamme ulkopuolella olevilla uhilla, että jos Trump valitaan presidentiksi, niin se tietää saatanan Moskovassa ja pirun Amerikasta tekevän diilin, jolloin Vehnämäen muorikin  jo hyppii tasajalkaa……… matkalla ryssän helvettiin.

Se minua huvittaa, vaikka vakavasta asiasta onkin kyse, että nyt kokoontui kaikki maat keskustelemaan Sveitsissä rauhan saamiseksi Ukrainaan, mutta paikalle ei oltu jostain kumman syystä kutsuttu toista sodan osapuolta laisinkaan eli venäjää.

Mutta tämä toinen saatana Moskovan lisäksi eli Trumpi esitteli jo neuvonantajineen rauhaanpakottamisensa ehdot niin Kremlille kuin Ukrainallekkin, joten varmasti marraskuussa Trumpin valinnan jälkeen loppuu vatulointi rauhan saamiseksi Eurooppaan, kun poliisisetä tulee ja pamputtaa.

Ja onhan medialla yhä plakkarissa tämä kestoaiheensa kansalaisten pelotteluun, eli perussuomalaisilla pelottelu, eli jos äänestät ja kannatat perussuomalaisia, niin se on uhka koko tälle meidän yhden totuuden valtiouskolle.

Sekin minua tuppaa naurattamaan, kun demarit ovat tehneet kaikkensa hajoittaakseen perussuomalaisen puolueen yhtenäisyyden, mutta nyt he ovatkin hajaannuksen partaalla, kun Sannalle uskolliset ovat tekemässä palatsivallankumousta, jotta Sanna voisi aasillaan taas tulla ja ratsastaa kansaa pyörryksiin onnesta.

Vasemmisto riehuu, kun Purra otti tikkarin heidän suusta.

On se poijaat Suomessa melkoista vasemmistoterroria mitä nyt ollaan vuosi saatu seurata eduskunnassa ja eduskunnan ulkopuolella.  Itse olen sitä nimittänyt sirkukseksi, jossa vasemmistopellet yrittävät koomikon kyyneleillään vakuuttaa kansalle, että ne eivät ole krokotiilin kyyneleitä, vaan tulevat kyllä ihan siitä vasemmasta lasisilmästä, jossa joskus on pieni inhimillisyyskin pilkahtanut..

Sirkuksen ohella Arkadianmäki toimii myös toverituomio istuimena, jossa perussuomalaisista halutaan tehdä ennakkotapaus ja tuomita heidät julkiseen kivitykseen, kun kieltäytyivät kantamasta vasemmistolaisten ihmisoikeus jihadistien itsemurhapommia vyöllään.

On se poijaat hurjaa, kun vasemmisto huutaa oikeusvaltion perään ja ottaa kuitenkin itse oikeudenjakajan roolin eduskunnassa tuomioistuimilta.

Olettaisin kyllä, että tolkun kansalaiset eivät tähän vasemmiston toverituomioistuimiin ja sirkuksiin suhtaudu muuten kuin vasemmiston epätoivona saada tyhjäkin  tynnyri  kuulostamaan täydeltä.

Ja kyllä nyt vasemmiston hyeenalaumat joutuvat persuveren sijaan tyytymään siihen vereen,  joka tulee heidän omista ikenistään.

Tätä vasemmiston politikointia seurattuani nyt tämä kulunut vuosi, niin kyllä tämän kansan suurin turvallis/taloudellis/moraalinen uhka istuu eduskunnan keskeltä vasemmalle katsottuna, sillä he ovat nyt itsensä ruoskineen sellaiseen hurmostilaan ja transsiin, että rehelliset, lakeja noudattavat kansalaiset tietävät suojautua vasemmistolaista kulkutautia vastaan korvakuulokkein ja katselemaan maailmaa sinivalkoisten lasien kautta.

 

Huomenta ”köyhät”.

Suomi elää taantumassa ja valtavan ulkomaanvelan kurimuksessa ja mikään hallinnonala ei säästy vyön kiristyksiltä ja itku ja parku on kansalaisilta päättäjien suuntaan jatkuvaa, että kuinka te kehtaatte ottaa niiltä joilla jo ennestäänkin on vähiten.

Jaa mutta anteeksi nyt kun meinasi unohtua, löytyyhän meiltä yksi hallinnonala jota ei köyhyys kosketa eikä Purran sakset tee tuttavuutta.

Nimittäin ei olla köyhiä eikä kipeitä kun omien sotalelujen lisäksi myös Ukrainaan on jo nyt sodan syttymisen jälkeen annettu yli 3000 miljoonalla sota-apua ja humanitääriset avut päälle niin siellä kuin täällä kotisuomessakin.

Joten lopettakaa köyhät se ruikuttamisenne, sillä jos nyt ette antaisi Ukrainalle niitä viimeisiäkin siemenpernoitanne ja tuhkianne pesästä, niin suraavaksi se karhu voi tullakkin meille polulla vastaan.

Kyllä Suomen köyhillä ja sairailla on kuitenkin vielä tallella se mikä Ukrainalaisilta puuttuu, eli vapaus, joten muistakaa se kun taas itkuvirsiänne virittelette päättäjien suuntaan…

 

Että ei totuus unohtuisi tässä toveri hulinassa/hutikassa.

On sanomattakin selvää, että vihervasemmisto ja kepu haluaa perussuomalaiset pois sellaisista pöydistä, joissa maamme asioista päätetään., tässä tapauksessa siis hallituksesta.

Sillä vain perussuomalaiset olivat tae siitä, että edellisen hallituskauden sirkusteluun saatiin muutos sille vihervasemmistolaiselle ideologialle, että kyllä valtio kyydin maksaa.

Esim. työlainsäädännössä oltaisiin edelleen niissä samoissa juoksuhaudoissa kuin on oltu jo viimeiset kaksikymmentä vuotta, saavutettuja etuja ja ilmaisia lounaita puolustaen,   Mutta kun persun perkeleet tulivat sotkemaan näiden vihervasemmistolaisten suunnitelmat Suomen betonoimiseksi pysyvästä oleskeluyhteiskunnaksi, ilman velvoitteita ja uhkaa joutua työhön.  Ja siitä tiedämme onnistuneemme tämän valtiovastaisen korporaatti-toverikunnan luomusta horjuttamaan, kun mölinä sillä suunnalla entisestään voimistuu.

Ja suurin osuus on perussuomalaisilla myös siinä, että ns.Ruotsin malli estettiin rantautumasta Suomeen ja sisäministeri Rantanen ei ihmisoikeusjihadistien kuvia kumartele, kun kysymyksessä on kansalaisten turvallisuus.

Oikeusministeri Meri on lähtenyt oikeuskäytäntöjä ja tuomioita vaatimaan kansalaisten oikeustajun suuntaan ja tuloksiakin on jo nähtävissä ensimmäisen vuoden aikana.

Ilmastovouhotuskin ollaan käännetty utopioista realismiin ja nyt tämä hallitus ei olekkaan enään pyrkimässä olemaan koko maailman ilmanputsari oman maan kansalaisia ruoskien.

Ja jos joku kuvittelee, että nykyiset haittamaahanmuuton tiukennukset olisivat toteutuneet myös muidenkin kuin perussuomalaisten toimesta, niin sallikaa minun nauraa.

Kaikki syyttävät nyt hallitusta sotealueiden sotkuista, mutta minä sanon nyt herjaajille, että eihän sitä nyt vuodessa saada kasaan parsittua, kun kepu unelmaansa on  lähes sata vuotta rakentanut.

Ja kaikki seitsemän persuministeriä toimii isänmaan edut edellä.  Mistä sitten tiedämme että ne ovat Suomen etu, no siitä, kun ne ovat päin vastaisia vihervasemmistolaisiin toveriaatteisiin peilaten.

Mutta totuuden nimessä on nostettava Orpolle hattua  että hän ymmärsi,  että Suomi ei kansantalouttaan saa koskaan tasapainoitettua nousun uralle, jos perussuomalaisten tilalle hallitukseen olisi valinnut sosialistin.

Kyllä kansa näytti vaaleissa, että terve kansantalous on ainoa köyhän turva.

 

Jos et töitä tee, niin ei pidä sinun syömänkään.

Vihersosialistit puhuvat että tämä on Purran hallitus, että Kokoomus ja Orpo ovat  perussuomalaisten panttivankina.

Mutta kyllä tämä on Orpo I.nen ja niinhän sitä sanotaan ja pitää nytkin paikkansa, että menestyvän miehen takana seisoo aina voimakas nainen ( Purra )

Kyllä vakka kantensa valitsee ja jos Orpo olisi valinnut toisin, eli ottanut kannekseen sosialistin, niin ei liene maailmassa ainoatakaan kolkaa, jossa valtion rahakirstun vartijana olisi sosialisti tuottanut muuta kuin kurjuutta kansalle, kun omat taskut ovat sitävastoin täyttyneet.

Viime hallituskaudella vasemmisto valitsi vakakseen kepun ja Saarikon ja jos nyt joku kykenee minulle sanomaan että mikä erotti sosialistit ja kepun toisistaan, niin ei mikään muu kuin ja sana.

Täytyy vain toivoa, että kyllä kansa tietää ja toivottavasti myös muistaa kolmen vuoden kuluttua, että palaaminen siihen mihin Marin lopetti, jätti kuin koira paskansa muiden siivottavaksi.

Se työ minkä Orpon hallitus nyt tekee hyvinvointivaltion pelastamiseksi valuu hukkaan kuin vesi hanhen selästä siinä vaiheessa, kun punain viiva ( viima ) julistetaan vaalien voittajaksi.

Ja jos nyt hallitus  vuoden vallassa oltuaan lähtee peloissaan jakelemaan velaksi ostettuja porkkanoita kansalle kepin sijaan, niin sen jälkeen tulevat sukupolvet kiittävät entistäkin raskaamasta velkakuormasta repussaan.

Niin pitkään kun Suomessa voi terve työikäinen ihminen elää säällistä elämää, vaikka hän ei laittaisi tikkua ristiin koko elämänsä aikana verojen tuottajana, ainoastaan kuluttajana, niin yhtä pitkään voidaan sanoa, että hyvinvointivaltion sijaan elämme moraalisessa rappiossa, sillä kun moraali katoaa, niin samalla ovenavauksella lentää ovesta myös taloudellinen turva.

Hyvin menee mutta menköön…… kunhan pidetään siniristi liput salossa sateenkaarilippujen sijaan.

Vasemmisto pyövelöi ja tappaa kansaa nauruun.

Jos joku miettii, että mistä nämä meidän vasemman laitapuolen kulkijat ovat hakeneet demokratiaoppinsa tällä eduskuntakaudella, niin lähempi tarkastelu osoittaa, että se on kopsattu sellaisenaan Amerikan epädemokraattiselta puolueelta.

Amerikan epädemokraattinen puolue on varmistelemassa jatkumoaan sillä, että yrittävät laittaa poliittisen vastustajansa (Trumpin ) telkien taa, sillä  vaarana on että kansa äänestäisi väärin.

Mutta näyttää siltä, että mitä enempi syytetään milloin mistäkin Trumppia epädemokraattisen puolueen tuomareiden toimesta, niin sitä lähempänä on Trumpin päätyminen,……ei linnaan vaan Valkoiseen taloon.

Täällä kotisuomessamme meidän kotiryssät, eli vasemman laitapuolen kulkijat koettavat saada perussuomalaiset pois vallasta, tekemällä eduskunnasta käräjäsalin jossa perussuomalaisia hutkitaan ja tuomitaan, eli kyllä rikos löytyy kun syyllinen on selvillä.

Nämä vasemman laitapuolen kulkijoiden toimet sen lisäksi, että ovat eduskunnasta tehneet käräjätuvan, niin ovat tehneet siitä myös Sirkus Finlandin ja kun ei lakkoiluilla saaneet kansaa hengiltä, niin nyt kansa kuolee nauruun, vasemmisto klownien toimiessa pyövelinä.

Ja jos joku tohtii epäillä kirjoitustani, niin puolen päivän aikaan voitte katsella televisiosta vasemman laitapuolen tuomarointia ”sirkusteltassa”.

 

PerusS noussut 7,6% – 14,9% (HS-Gallup)

En nyt näihin lukuihin sen kummemmin paneudu, olen jo aikaisemissa blogeissani maininnut persujen univelasta, joka näkyykin jo pienessä ajassa tulleenkin kuitatuksi, toki osa kannattajista vielä vetää ”hirsiä” katsomossa.

Mutta sitten toiseen asiaan.

En voi olla ihmettelemättä tätä sosialistien isänmaallisuutta, kun perustuslakivaliokunnan käsittelemä ns.  käännytys/rajalaki ei heille kelvannut kansainvälisiin ihmisoikeuksiin vedoten.

Näyttää siltä, että sosialisteille tärkeintä on suojella ennen kaikkea laittomasti maahan pyrkiviä kuin Suomen kansaa.

Kuinka ihmeessä joku voi vielä tällaisia puolueita kannattaa, joille Suomen etu ja turvallisuus on toisarvoinen asia, kun vaakakupin toisella puolella on venäjän edut polkupyöräpataljoonien muodossa, tai kuka nyt milläkin tavoin rajan ylittää.

Varmasti nämä sosialistit antaisivat turvapaikan niillekin, jotka rajan yli tulisivat panssarivaunuilla, se on sitä rajat ylittävää suojelua.

Ei muuta kuin rajat auki taivasta myöden, niinhän vaativat jo kaikki ihmisoikeus-”asiantuntijammekin”, joten aseet vain auroiksi, sitä kieltä se Putinkin ihailee.

Köyhät kyykyssä äänestää kyykyttäjäänsä, eli vasemmistoa.

Nyt kun seuraa tätä Suomalaista politiikan tähtitaivasta, niin ei voi olla huomaamatta sitä, että kuinka eduskunnan oppositio ja myöskin hallituspuolue RKP.kin  ovat ruoskineet itsensä jonkinsortin transsia muistuttavaan hurmokseen, että kun perussuomalaiset saadaan pois niistä pöydistä joissa päätökset tehdään, niin sen jälkeen Suomalainen hyvinvointivaltio on pelastuva.

Nykyiselle hallituspolitiikalle ei ole vaihtoehtoa, se myönnetään vaikka ei sitä julkisuuteen sanota myös vasemmiston toverikabineteissa ja vapaamuurareiden  mafiakerhoissa, mutta kun sitä on toteuttamassa perussuomalaiset, niin se on saatanasta.

24/7 saadaan kuunnella itkuvirttä opposition suunnalta, kuinka köyhät tapetaan kyykkyynsä kylmyyteen, mutta se on taivahan tosi, että oppositio myisi vaikka köyhän äitinsä markkinoilla, jos sillä saataisiin perussuomalaiset vietyä ”saunan taa”…….pestäväksi.

Kun kuulen politikon lausuvan taikasanan ihmisoikeus,  niin silloin minä kyllä poistan aseestani varmistimen.

Ja nyt kun sosialistit ja kepu ei näytä pääsevän päämääräänsä koko perussuomalaisen puolueen lahtaamisen kerralla, niin nyt se on montun reunalle taluttamassa puolueen yksi henkilö kerrallaan,  Junnilan jo teloittivat ja seuraavana näyttää sosialistien teloituskomppanian eteen joutuvan Rydman.

Se on irvokasta, kun sosialistit vannovat rauhan ja yhteistyön nimeen eduskunnassa, mutta eduskunnan ulkopuolella marssitaan punaliput hulmuten ja roikotetaan Orpon ja Purran olkinukkeja tikun päässä ja huudetaan lähes kuolemaa vääräuskoisille, valkoisille heteromiehille.

Vähän sama ilmiö on silloin, kun vasemmisto marssii punaliput ja Palestiinan terroristiliput hulmuten samassa tangossa, ja syyttää Israelia siitä kun ”pakotti” Hamasin terroritekoon Israelissa.

Minä luen terroristeiksi myös kaikki ne, jotka terroristeja tukevat ja Suomessa se on vihervasemmistolainen ihmisoikeus fundamentalismi ja fanaattisuus.

 

Perinteet velvoittavat.

Jos nyt puhutaan poliittisesta, lähiajan historiastamme kepun osalta, niin seuraava nimilista ei sisällä muita kuin johtajia, joita voidaan kyllä hyvällä syyllä nimittää harhaan johtajiksi.

Esko Aho

Anneli Jäätteenmäki.

Matti Vanhanen.

Mari Kiviniemi.

Juha Sipilä.

Katri Kulmuni.

Annika Saarikko.

Ja tähän ansioituneiden listaan lisään myös Kaikkosen, sillä jos on kerran tuomittu virka-aseman väärinkäytöksetä linnaan, niin eikös se niin tuppaa olemaan, että rikolliset ovat useimmiten uusioita.  Kepun ex-puoluesihteeri Korhonen sanoi  Kaikkosen olevan tuuliviiri yllä talon katon,,,,se sanoo jo paljon tulevasta.

Esko Aho pakeni presidentinvaalit hävittyään ulkomaille ja sieltä saaduilla opeillaan liittyi Venäjän valtion palvelijaksi pankkimaailmaan.

Anneli Jäätteenmäki sai diplomaattipostia tilaamatta ja yllättäin.

Matti Vanhanen myös pakeni, syy, polvien pettäminen, kun maa poltteli jalkojen ja ”hännän” alla.

Mari Kiviniemestä minulla ei ole muistiinpanoja, joten taitaa olla pienin paha tässä köörissä.

Juha Sipilällä meni myöskin Vanhasen ja Kaikkosen ohella omat ja valtion edut ja varat sekaisin nepotismissaan.

Ja niin kävi myös Kulminin kohdalla, kun tilaisuus teki varkaan.

Saarikko joutui viimeisenä vasta toteamaan sen, että puhumalla paskaa pellonreunassa ei laari täyty. Hän oli ilmentymä siitä kuinka vallanhimo syö oman lapsensa, vai oliko se sittenkin vallankumous.

Ei liene sellaista rimaa olemassa, mitä ei kepujohtajat kykene alittamaan.

Kysyn, että mihin kepua tarvitaan ja vastan itse, että pitäähän niin vasemmistolla kuin oikeistollakin olla kynnysmatto, johon voi tarvittaessa kenkänsä pyyhkiä.