RKP pitäisi laittaa ruotuun, hallituksen kaatumisen uhallakin.

Alvariinsa saa lukea medioista virkaatekevän hallituksemme osalta, että kuka milloinkin on hallituksessa kenenkäkin panttivankina.

Itse olen huomannut päähallituspuolueiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten välisen  hallitusyhteistyön toimivan ns. kuin junan vessa, vaikka heidän eräät keskeiset tavoitteet jonka hallitusohjelmaan ovat saaneet, eivät olekkaan riemunkiljahduksia saanut aikaan omissa kannattajakunnissa.  Mutta kun paperi on neljän puolueen yhteiskompromissi, niin tämä ymmärretään ainakin kolmen hallituspuolueen osalta, ainoastaan Rkp.lle se tahtoo tuottaa ongelmia.

No, miksi se tuottaa ongelmia ankkalammikon polskuttelijoissa, se johtuu tietenkin siitä, kun hallitus tekee perussuomalaistenkin näköistä politiikkaa, mihin he eivät ennen vaaleja sanoneet koskevan pitkällä tikullakaan.

Toinen tekijä on se, että nyt he haluavat esiintyä kokoaan suurempana hallituksessa ja pakottavat muut kolme puoluetta panttivangikseen, koska hallitus pysyy pystyssä tai kaatuu heidän vaaankieliasemastaan johtuen.

Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisen yhteistyössä ei kukaan ole toistensa panttivankina, eikä koko ajan narista jokaisen pilkun paikasta, sillä kysymyksessä on kuitenkin hyvinvointivaltion pelastuspaketti ja muulla tavoin sitä ei pelasteta kuin viemällä hallitusohjelma maaliin kaikkia niitä pilkkuja myöden mitkä on yhdessä sovittu.

Kyllä tämän määkimisen mitä oppositiosta kuuluu ministeriaitioihin, niin luulisi olevan vastenmielistä kuunneltavaa ”vasenkätisillekkin”, mutta mitä vielä, he määkivät hallituspuolueena hallituksen sisällä, eikä se määkiminen kuin näyttää lisääntyvän, vaikka yksi hallituksen musta lammas lähti Brysseliin, niin nykyinen näkyy olevan sitäkin mustempi.

Kun ajatellaan, että tämä kyseinen pieni marginaalipuolue sai hallitukseen jopa kolme omaa ministeriä, niin kova hinta jouduttiin maksamaan oikeistohallituksen synnystä, vaikka en vasenkätisiä kyllä itse oikeakätisinä pidäkkään.

Onhan siinä Orpolla työsarkaa, kun oppositio ampuu kaikkea mikä liikkuu ja tähän puna-armeijan kuoroon yhtyy hallituksen vasenkätisetkin, huutaen että laukaus laukaus laukaus.

Vasenkätisille  kun on vielä muista hallituspuolueista poiketen annettu sellainen etu, että yksi heidän edustajansa  saa olla opposition mukana äänestämässä hallitusta nurin.  On aikoihin eletty.

Vasemmisto hakkaa päätään rasismi mäntyyn.

Kun pitää kiitosta antaa niin annan sitä.

Kiitän niitä tahoja, jotka taas ovat aloittaneet jokavuotiset ajojahdit totuudenpuhujista, eli perussuomalaiset rasisteiksi leimaten, joten parempaa kannatusvankkureiden vetäjää emme voisi muualta saadakkaan, kun ovat nämä, jotka rasistin näkevät kaikissa jotka heidän totuuttaan eivät pidä ainoana oikeana.

Kun tiedän, että enemmistö kansasta on sentään vielä tolkun väkeä, niin he kyllä näkevät tämänkin rasismikampanjoinnin taakse, jonka tarkoitus on vain saada perussuomalaiset pois hallitusvastuusta heidät rasisteiksi leimaten ja koska kuten ollaan nähty, niin perussuomalaiset eivät vastuutaan väistä hyvinvointivaltion puolustajana hallituksessa, vaikka tuotaisiin kuinka paljon olkiukkoja huutamaan, että ristiin naulitse.

Ei perussuomalaisten tarvitse olla huolissaan kannatuksestaan niin pitkään, kun riittää jatkossakin näitä jotka teloituskomppanijoita keräävät kun näkevät jo omassa varjossaankin rasistin.

Näkeehän se nyt sokee Reettakin, että kun oppostiolla ei ole faktaan perustuvia vaihtoehtoja nykyiselle hallitusohjelmalle, niin sitten pitää pramille tuoda illuusioita ja uskomuksia, jotka kyllä osoittavat vain tuojien epätoivoa omasta tulevaisuudestaan, kun hallitus ei kaadu tähän(kään) olkiukkoon, niin jäljelle jääkin sitten vain taistelu opposition herruudesta neljän vasemmistopuolueen kesken.- sdp,kepu, vihr, vas….no nämä samathan veivät edellisenä neljänä vuotenakin jo  suomineitoa kuin kuoriämpäriä.

Onhan se perussuomalaisten asioista sanova  ja kirjoittava tyyli hieman kansanomaista, mutta ei se rasismia kyllä ole, vaikka se siksi leimataan niiden taholta, jotka totuuden piilottaakseen puhuvat kansalaisille vain poliittista kapulakieltä, eli siansaksaa.

Maahanmuuton ympärillehän tämä syyttely kohdistuu, eli  jos massa maan tavalla tai maasta pois katsotaan rasismiksi, niin se ei ole utopisteille muuta kuin pelkoa siitä, että perussuomalaisuus tulee vallitsevaksi kaikissa kansankerroksissa ja heidän kuplassaan happi loppuu.

Kansalaisten persumyönteisyys lisääntyy, vaviskaa sosialistit.

Perussuomalaiset ovat ainoa eduskuntapuolue, joka haluaa maahamme työperäistä maahanmuuttoa, toki sitä muutkin haluavat, mutta ne haluavat myös humanitaarista maahanmuuttoa Suomeen johon myös turvapaikka ”turismi” osana liittyy ja sille ei ole yläjaraa hyvien ihmisten kirjanpidossa, kyllä valtio kyydin maksaa kehdosta hautaan.

Se on kumma, että perussuomalaisia pidetään maahanmuutto vastaisina, vaikka me olemme valmiita ottamaan Suomeen kaikki ne tulijat, jotka työllä itsensä ja perheensä elättävät, olivatpa sitten minkä värisiä, makuisia tai hajuisia hyvänsä, sekä elävät ns.maassa maan tavalla.

Luulen, tai itseasiassa olen täysin varma, että suurelta osin selvä enemmistö Suomalaiset ajattelevat maahanmuutosta samoin kuin perussuomalaisetkin, mutta vaalikopeissa se ei vielä ole näkynyt ja syynä on tietenkin se, kun ollaan uskottu valemedian uutisointiin siitä, kuinka perussuomalaiset ovat rasisteja maahanmuuttajia kohtaan, vaikka me toivotetaan päin vastoin kaikki tervetulleeksi Suomeen, jotka omalla työllään itsensä elättävät.

Samaa virttä media ja vihersosialistit laulaa siitäkin, kuinka perussuomalaiset ovat ilmasto,-ja luontoarvojen vastain puolue, mutta perussuomalaisten ajavat ilmasto ja luontopolitiikkaa siitä lähtökohdasta käsin, että luontoa suojellaan, mutta sitä ei suojella ns.kansalaisten selkänahasta kuten vihersosialistit ja EU ovat tehneet ja tekemässä.  Tämäkin mitä perussuomalaiset edustavat ilmasto,-ja luontopolitiikassa, niin suurin osa kansalaisistakin sen allekirjoittaa, mutta se ei vielä tämäkään ole näkynyt prosentteina vaalikopissa.

Ja tämä työvoimapolitiikka, jossa työnteon tulee olla aina kannattavampaa kuin sosialitukien varassa kekkulointi, niin tästäkin kansan enemmistö on yhtä mieltä perussuomalaisten kanssa ja kun perussuomalaisten sanotaan olevan suurin työntekijöiden puolue, niin se on sitä varmasti jatkossakin, kun palkansaajat näkevät että hallituksen tekemät uudistukset työmarkkinoille nostaa palkansaajien ostovoimaa ja nostaa myös suuren osan ylös kyykystään, johon vasemmisto on talouspolitiikallaan ( mitähän sekin on ) heidät pakottanut. Mutta ei tämäkään vielä näy äänestyslipuissa, kun yhä pelätään vihervasemmistolaisten giljotiinin iskua jopa heidän ajatteluunsa.

Kaiken edelläkirjoittamani johdosta perussuomalaisten kannatus tulisi huidella jossain tuolla 60%, mutta rohkeus puuttuu yhä kansalaisilta, kun ei uskalleta edes vaalikopissa kirjoittaa vaalilippuun perussuomalaista numeroa, vaan potkitaan vapaaehtoisesti omat nilkat turvoksiin.

Hyvällä alulla on hallituksessa myöskin julkisen hallinon karsiminen perussuomalaisten ajamana, sillä eihän sellainen yhtälö ole mahdollinen, jossa yksi tekee työt ja kolme teroittelee kyniä noin niinkuin kuvainnollisesti ilmaisten.

Hyvin menee mutta menköön ja huolimatta siitä, että kansalaisten ymmärrys persupolitiikasta lisääntyy myönteiseksi pienin askelin, mutta lisääntyy kuitenkin ja yltää varmasti vielä  vaalikoppiinkin  asti.

Demarit ovat valmiita uhraamaan demokratian, terrorismin hyväksi.

Israel on ainoa demokraattinen valtio lähi-idässä ja nyt  demarit Suomessa ovat vaatimassa, että terroristeille tulee antaa oma valtio, joka kantaa nimeä Palestiina.

Sillä mitäs ne Palestiinalaiset muuta ovat kuin terroristeja, sillä minä pidän kaikkia niitä terroristeina, jotka tukevat terroristeja ja heidän järjestöään ( Hamas ) sillä Hamasia tukee noin 70% Palestiinalaisista.

Ei kannata höyrytä nyt demareiden taas kansanmurha argumentoinnillaan, sillä eihän tällaista sotaa olisi syntynytkään ilman Hamasin hyökkäystä Israeliin.

Demaritkin voisivat joskus puolustaa demokratiaa terrorismin sijaan ja sanoa, että Palestiinan valtiota ei pidä perustaa, ennenkuin viimeinenkin Hamasterroristi tukijoineen on hukutettu Välimereen, siis samaa mitä Arabit haluavat Israelille.

Minusta nämä Palestiinan lipunliehuttelijat Suomessa pitäisi julistaa isänmaalle vaarallisiksi, sillä onhan se jo ollut nähtävissä mm. Saksassa, Ranskassa ja Englannissa,  että viattomia kansalaisia tapetaan kaduille kostoksi Israelin toimista Gazassa.

Ja mikä Suomen Palestiinan lipunliehuttelijoista  muka tekisi erilaisia kuin ne, joiden jäljiltä viattomien veri virtaa, minä sanon että ei mikään, sillä se on edessä meilläkin, jos tällaiset demareidenkin myötätunnon osoitukset terroristeille saa hyväksynnän.

Se on vähän kuin lupaus terroristeille, että taistelkaa taistelkaa, kirkkaamman kruunun saatte ( oma valtio )

”Rahaa on” on vähän sama kuin sanoittaisiin, että kepu ei petä koskaan.

Vasemmisto kiljuu kitapurjeet punaisena sitä, että Orpon hallitus on huonoin ja vihamielisin hallitus koko 2000 luvun.

Mutta kun pyytää vasemmistolta vaihtoehtoja nykyisen hallituksen ohjelmalle, niin kaikkeen annetaan vaihtoehdoksi vain EI…..jaa mutta on siellä sentään tunnin juna ja maahanmuuton voimakas lisääminen sinne, jossa jo ennestäänkin on yli 300000 kansalaista haluamassaan kyykyssä, hakemassa soittajille soppaa Kelan nälkäluukuilta.

Kyllä Orpon hallitus tiesi minkälaisen perinnön se Marinin vasemmistohallitukselta sai aloittaessaan, mutta että se oli näin paha kuin mitä nyt ollaan nähty, niin sitä ei uskonut pahimmatkaan pirun seinämaalarit edes unissaan.

Ja varmasti Orpon hallitus tiesi senkin, että heidän kannatuksensa tulee tippumaan siitä mitä se oli eduskuntavaaleissa, koska kukaan ei halua luopua mistää saavutetuista eduistaan, kun on jo viisitoista aikaisempaa vuotta eletty kuin hullu mies Huittisista ja periaatteella,  että kyllä valtio kyydin maksaa.

Mutta kun tekemättä ei voi jättää ja  kuten on aikaisemminkin nähty, että oikeisto se joutuu aina rakentamaan uuden talon kivijalasta harjaan kalliolle, kun vasemmiston hiekalle rakentama pytinki kaatuu jo ensimmäiseen pohjoisen tuulen henkäykseen, nyt sitten valittavat, että kuinka kylmä on köyhän kyykyssä kyykkiä, kun se kusi  housuissa lakkasi lämmittämästä.

Tottahan se taas kuten aikaisemminkin, että tämä vasemmiston itkuvirsi ja oikeistolla pelottelu uppoaa kuin veitsi vanhukseen ja taas ollaan vaaleissa vetämässä sitä samaista punaista viivaa äänestyslappuun, josta on aina ollut ja on katastrofi seurauksena.

Kansalaiset näyttävän uskovan, että kun oikein tanssitaan sadetanssia vasemmiston toteemien ympärillä, niin pian sataa taivaalta mannaa kaikkien tarpeisiin, vaikka tästä tanssista ei ole aikaisemmin eikä tule jatkossakaan seuraamaan muuta, kuin palanut maa  tanssikenkien tallatessa.

Nyt on Oro I.nen ja jos ei tule Orpo II.nen, niin sadetanssi saa jatkumonsa ja taas jatketaan kuten aikaisemminkin, että oikeisto lopulta siivoaa vasemmiston jätökset.

Paniikkia punikkileirissä, se on hyvä, siitä tiedämme onnistuneemme.

Kun nyt on saanut reilun vuoden seurata maamme politiikan tähtitaivasta hallitus oppositio näkökulmasta, niin täytyy kyllä sanoa, että miehet riitelevät, eivät asiat.

Tarkoitan tällä sitä, että hallitusohjelma itsessään ei ole opposition vastustuksessa se keskeinen tekijä, vaan vastustus kumpuaa ennen kaikkea siitä,  kuka on niitä päätöksiä tekemässä, eli perussuomalaiset.

Nähdäänhän se jo mediankin kirjoitteluissa, että Purra on kaiken pahan alku ja juuri ja harvoin jos koskaan ketään muuta, ei edes pääministeriä syyllistetä, vaikka hallitus kantaa hänen nimeään.

Nytkin ollaan jo nähty eduskunnassa vasemmisto/kepun vaatimassa epäluottamuslauseita persuministereille mitä ihmeellisimmällä argumenteilla, ja rasismi nyt sopii joka lähtöön keppihevoseksi vasemmiston korttipakasta.

Näkeehän sen jo opposition ja median ulostuloissakin, että se on persukivi mikä siellä kengässä kivistää, kun tavan takaa kuulee kokoomuksen ja Ruotsalaisten suuntaan huudettavan, että kuinka te kehtaatte tehdä yhteistyötä persujen kanssa, ei ne päätöksen sisällöt niinkään saa otsasuonia pullistumaan punikeilla, vaan persujen istuminen ministeriaitiossa.

Minä katson hallituksen onnistuneen aina päätöksissään sitä paremmin silloin, mitä voimakkaampi mölinä vasemmalta kuuluu ja media kissankokoisilla otsakkeilla heitä peesaa.  Silloin itse olisin vähän huolissani hallituksen tekemistä päätöksistä, jos eduskunnan opposition suunnalta kuulee nuppineulan putoamisen permannolle.

Väitän, tai olen itseasiassa täysin varma, että hallitusta vastustetaan 90% siksi, että siellä on mukana puolue jota vasemmisto/kepu ja median sylikoirat eivät kykene itselleen hyväksymään ja 10% johtuu hallitusohjelmasta.

Ja kyllä se taas se puna-armeijan kuoro on voimiensa tunnossa kun istuntokausi pärähtää käyntiin ensikuun alussa ja kuinkas muuteen, niin rasismilla aloitetaan syysistuntokaisi, eli siitä mihin se kesällä lopetti.  Saas nyt sitten nähdä, että kuka persuministeri seuraavaksi joutuu  toverituomioistuimen syyniin rasismista ja vaikka inflaatio laskee, niin rasismi ei tee inflaatiota punikkien korttipakkaan.

 

Ei tässä tarvita mitään Tiitinen II.sta.

Olen ollut tässä viime aikoina useammankin silmäätekevän oikeistopolitikon kanssa keskusteluissa kasvotusten toreilla sekä netin välityksellä ja kysellyt vähän heidän näkemyksiään yhteiskuntamme tilasta nyt, keskipitkässä ja pitkässä aikajanassa.  Niin kyllä, siellä huoli on yhteinen, että tämän oikeistohallituksemme  aloittama Suomen pelastuspaketti hyvinvointiyhteiskunnan jatkumoksi myös tuleville sukupolville on vaarassa tuhoutua, jos kansalaiset äänestävät demarit eduskunnan suurimmaksi puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaeissa.

Ja huolimatta siitä, että EI sosialisteilla on kuitenkin selvä enemmistö eduskunnassamme nyt ja varmasti myös seuraavien vaalienkin jälkeen, niin miksi ihmeessä oikeisto ei käytä mandaattiaan täysmääräisesti ja kokoa oikeistohallituksen myös jatkossa, vaikka demarit sen suurimman paikkajaon saavuttaisikin.

Tällaiset herrasmiessopimukset  pääministerivaaleista tulee heittää romukoppaan, sillä onhan se nyt kansanvallan pilkkaamista, jos oikeisto eduskunnan selvän enemmistön vaaleissa saavutettuaan luovuttaa pääministeriyden demareille, koska heillä on suurin paikkajako puolueista, mutta oikeistolla on kuitenkin selvä enemmistö parlamentissa.

Olen näille kokoomuksen, kepun, kristillisten ja perussuomalaisten oikeistopolitikoille sanonut ja suorastaan vaatinut heitä kokoamaan sellaisen hallituksen jatkossa, joka vastaa oikeiston enemmistömandaattia eduskunnassa, huolimatta siitä vaikka demarit olisikin ykkösenä paikkajaossa.

Sillä onhan se nyt nähtävissä, että tätä edelliseltä  vasemmistohallitukselta saatua perintöä ei yhdessä vaalikaudessa vielä saada palautettua tolkun tilaan, joten se edellyttää oikeistohallituksen jatkamista myös vuoden 27 jälkeenkin.  Ja uskoisin että kepukin on läksynsä oppinut, että se ei lähde toista kertaan vasemmiston kynnysmatoksi, vaan  lähtee tekemään oikeistopolitiikkaa hallitukseen yhdessä kokoomuksen, kristillisten ja perussuomalaisten kanssa.

Sanoinkin näille mainituiden puolueiden istuville kansanedustajille, että nyt pitää tehdä jo hyvissä ajoin sopimus, jossa seuraavien eduskuntavaalien jälkeenkin maassa on oikeisto hallitus, huolimatta vaikka demarit olisivat ykkösenä, se on sitä oikeata demokratiaa, ei mitkään ns.pääministeri vaalit, sitä ei Suomen lainsäädäntö tunne.

Ja jos joku haluaa sitä oikeiston sopimusta nimittää kassakaappisopimukseksi niin siitä vaan, mutta mitäs sitä pitää kassakaappiin piilottaa, tehdään siitä julkinen, se on sitä parasta kuluttajansuojaa joka voidaan äänestäjille antaa, siinä ei tarvitse vaalien jälkeen arvuutella eikä pelätä sinipunaa eikä punamultaa eikä muitakaan sateenkaaren värejä, kun tavoitteena on sinivalkoinen Suomi kuten on siniristi lippummekin.

Kokoomus, kristilliset, kepu ja perussuomalaiset voivat sitten pääministerin valita keskuudestaan ja ehkäpä sen pääministeriyden sitten suurin saa, kun koalitio on ensiksi kasattu joka on parlamentaarisesti oikeudenmukainen vasemmisto – oikeisto katsannossa.

Vai kuvitteleeko vielä joku kaiken sen jälkeen mitä on tovereiden suusta kuultu koko vuosi, että niillä eväillä Suomi selviäisi taloudellis/moraalis/kulttuuris/ uskonnollisesta lamastaan, sallikaa minun nauraa.

Kyllä se nyt vain niin on, että hallitus tulee koota niistä joiden arvot eivät ole punaiset, ei edes vaaleanpunaiset ja onhan se nytkin nähtävissä, että viime kaudella vasemmistohallituksessa ollut RKP haikailee takaisin omiensa joukkoon ja on ikäänkuin oppositiona hallituksessa tekemässä myyrän työtä vasemmiston saamiseksi takaisin kuskin paikalle.

Siinä menee oikeistopuoluetta äänestettäessä ikäänkuin ääni hukkaan, jos annetaan eduskunnan oikeistoenemmistöstä huolimatta pääministeriys demareille, vaikka sosialistit ovat vähemmistönä parlamentissa.

Ja se on kai sanomattakin selvää, että jos hallitukseen sotketaan kaikkia värejä, niin paskanruskeata siitä tulee, kun kaikki nyppivät rusinoita pullasta omille sidosryhmilleen.

Ja näin perussuomalaisena voin sanoa, että ei tämä nykyinenkään hallitus aina ole meissä saanut aikaan hurraa huutoja, mutta ne tavoitteemme mistä olemme koalitiossa joutuneet tinkimään, niin vasemmisto olisi jo aikaa vienyt ne ”saunan taakse”, jos Marin II.nen olisi toteutunut.  Mutta onneksi näin ei käynyt ja nyt Marin ei enään ole tekemässä tasavallastamme kuningatar monarkiaa, jossa kansalaiset huutavat halle lujaata, kun kaksi aasia, Marin ja juhta karauttavat toreille, vaatimaan  kaikkia sen ensimmäisen kiven heittäjäksi ja ei kai ole kenellekkään epäselvää, että kenen päähän ne kivet on tarkoitettu.

 

Raukat vain menkööt merten taa…..

Olen joskus, taikka aika useinkin antanut ”aivoni” ajatella, että on se Jumalan lykky ja Herran siunaus, että meillä Suomessa kaikki ne viisi naista ovat poissa niistä keskeisistä pöydistä, jossa Suomea koetetaan nostaa takaisin jaloilleen siitä moraalis/taloudellisesta rappiosta, jonka nämä viisi sateenkaari utopistia  ja kulttuuri Marxistista Suomivihaajaa olivat aikaan saaneet.

Marini ei mittään, Saarikko ei mittään, Ohisalo Andersson ei mittään, Henrikson ja Kulmuni ja mitä niitä onkaan, kaikista ei kerrassaan mittään…..

Mutta nyt taas voivat Suomalaiset nukkua yönsä rauhassa, sillä nyt on komento toinen, jossa kaikki päätökset mitä hallituksessa tehdään, niin tehdään Suomen ja Suomalaisten edut edellä, eikä niin kuten viime hallituksen viisikko toimi vain  muita miellyttääkseen mallioppilaan statusta rikkomatta.

Kaikilla nykyhallituksen neljällä puolueella on vahvoja naispolitikkoja ministereinä.  Mutta jos nyt vertaan edellisen hallituksen viittä naista niihin viiteen nykyisessä hallituksessa olevan perussuomalaiseen naisministeriin, niin en kyllä edellisen hallituksen viisikolle luovuttaisi taloni avaimia missään tilanteessa.

Mutta Purralle, Merelle, Rantaselle, Juusolle ja Ranteelle voisin taloni antaa asuttavaksi kun tiedän, että he luovuttaisivat kämpän minulle takaisin paremmassa kunnossa kun se oli sen saatuaan.

Ja kaksi miesministeriä  Rydman ja Tavio perussuomalaisista tukee näiden viiden naisministerimme päätöksiä, koska heillä kaikilla on yksi yhteinen tahtotila hallituksessa jota kohti mennään, eli Isänmaan etu aina asetetaan päätöksien lähtökohdaksi.

Kyllä Suomessa on taas vapaampi hengittää, kun voi sanoa olevansa isänmaan asialla ilman pelkoa toverituomioistuimien pyöveleitä.

Mutta kuten nähdään, niin vaikka tämä kyseinen viiden kolonna onkin lähtenyt/ajettu  maanpakoon, niin tämä suomalasuudelle haitallinen ”vieraslaji” ei ole lopullisesti kuollut ja kuopattu, se nähtiin jo kouriin tuntuvasti tässä rajalaki kysymyksessäkin, jossa Putinin pussiin pelattiin edes yhtään häpeämättä isänmaavastaisuuttaan.

Nyt Orpon hallitus toimii eturintamassa isänmaan hyväksi, eikä pakene Brysselin selän taakse piilloon vaikeanakaan hetkinä ja vie maaliin ohjelmaansa, vaikka ”punakhmeerit”  jo kalloja mittailevat.

Hyvin menee mutta menköön, kunhan ei ”merentakaisia” päästetä nousemaan takaisin maihin.

”Pääomaa” on monen sorttista.

Olen saanut osakseni jos vaikka minkälaisia titteleitä kirjoituksistani täällä ”pirkassa” aina tyhmästä hulluuteen ja yksinkertaisuudesta toivottamaan tapaukseen. Viisaaksi ei ole vielä kukaan nimitellyt ( onneksi ), älykkäästä puhumattakaan ja eikös sitä sanota, että hulluuden ja viisauden raja on kuin veteen piirretty viiva. Ja varmasti minua ei voi viisaaksi nimittää siksi, jos mittariksi otetaan  kuinka paljon persettä on kulutettu koulun penkiin, minun viisauteni ( terävyyteni ) on hankittu, jos sitä nyt onkaan, niin kuvainnoillisesti tahkoa kääntäen.

Mutta kyllä sitä korkeasti koulutettu rak.insinöörikin, oman alueensa viisaana pidetty on minultakin tahkonkiertäjältä tullut pyytämään, että veistäisin hänelle  kirvesvarren katkenneen tilalle, joten käytäntö lyö teoreetikkoa korville.

Viisautta on monen sorttista, on tällaista paljon tyhmää viisautta jota itse edustan ja sitten vastaavasti sellaista ylimaallista, kaikki tietävää ja kaukaa tietävää viisautta, jonka ylimaallisuutta ei meikälainen pöliä ees taho käsittää.

Jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauh……………

Köyhät palelee aina, niin paljon et heitä vaatetakkaan.

Kun lukee median uutisointia ja kuuntelee vihervasemmiston ja kepun paskan maalailua Junttilantalon senään siitä, kuinka köyhät tapetaan hypotermiaan kyykkyynsä.

Ei ole kuin rohee vuosi siitä, kun kansalaiset vaativat vaaleissa niin taloudellisen kuin moraalisenkin kurin palauttamista maamme jokaiselle hallinnonalan sektorille.

Mutta annas olla, kun Orpon hallitus on käärinyt hihat ja lähtenyt nyrkit savessa tätä  kansan enemmistön toivetta toteuttamaan, niin yht`äkkiä onkin median ja opposition mukaan suurin osa kansasta köyhiä tai hyvää vauhtia sinne valumassa.

Mutta sen minä sanon, että olipa vallassa minkä makuinen hallitus hyvänsä tai olipa sitten kysymyksessä nousukausi tai taantuma, niin köyhien määrä on vakio, niitä ei pelasta köyhyydeltä mitkään rahamäärät, ne menevät kuitenkin ensin kankkulan kaivoon kuin leipään, sitä saa ilmatteeksi Hurstin vallinnasta tai diakonien kolehtihaavista ja jos senkin jälkeen vielä suolenmutka mouruaa, niin Kelan luukku kyllä tarjoaa soittajille soppaa vastikkeetta.

On se nyt yhtä helvettiä, että kansalaiset jotka köyhyyttään mouruavat niin ovat niin uusavuttomia, että eivät osaa, kykene tai halua vyöhönsä yhtä uutta reikää tehdä..

Kun Orpon hallitus on valtiontalouden vyöhön yhden lisäreijän tehnyt, niin köyhyydestä paasaavat eivät siihen kykene omalta kohdaltaan, vaan jatkavat sirkusteluaan siitä huolimatta, vaikka talossa ei ole leivän murentakaan, viinaa kyllä löytyy ja pillereitä, jolloin mikään ei enään tunnu miltään.

Jos ja kun Suomessa jotkut syyttävät omasta köyhyydestään valtiota, niin minä sanoisin kuitenkin, että jospa katsottaisiin ensin ne juurisyyt jotka ”köyhyyteen” on johtanut, niin 90% jallu luuraa omasta peilistä.

On se merkillistä, että yhteiskuntamme tuntuu toimivan vähemmistöjen ehdoilla niitä syrjien, jotka kuitenkin kaiken lystin maksavat.

Kaiken maailman sateenkaarilippujen liehuttelijat  ja kaduilla istuskelijat sekä hameet korvissa ”köyhiä” mamuja auttavat maailman utopistit vaativat kaikkien kumartavan niitä heidän toteemejaan ja tanssimaan sadetansseja niiden  ympärillä.

Tiedän kyllä että poliittinen muisti on medianlukutaidottomilla kansalaisilla lyhyt, mutta en kuuna päivänä sitä näin lyhyeksi olisi uskonut kuin mitä nyt nähdään.  Sillä nyt halutaan paluuta siihen, jossa valtio kyydin maksaa, kun yhä pienempi joukko maksaa yhä suuremman joukkioiden sirkusteluja, joille velvollisuudet ovat tuntematon käsite.

Tähän on nyt turhaa kenenkään nostaa mukaan sairaita, sillä kun se iskee, niin silloin raha menettää merkityksensä.

Eipä sieltä oppositiolta näytä muuta ratkaisua olevan valtiolaivan kurssin kääntämiseksi takaisin karikolta kohti kotisatamaa muu, kun tunnin juna ja mamujen hyysäämisen tuplaaminen, niillä se köyhienkin kyykyssä olo saa heidän haluamansa jatkumon.