Ilves saalisti kesämökkitontillamme

Yöllä herättiin kauheaan kirkunaan. Supikoira se ääntä päästi kuolintuskissaan, kun joutui ilveksen saaliiksi. Supikoiran pään jätti mökkimme parkkipaikalle, mutta loppuosan vei herkukseen, kun loikki syvälle metsään.

 

T L

20. rallireissu

Helkutin mukavaa oli taas ouninpohja 1 ja 2 sella. Aluksi kiipesimme tukkipinon päälle ja luultiin että saatiin hyvät paikat, mutta turva-auto käski meidän vaihtaa paikkaa, No, löydettiin sitten hyvä paikka pienen kallion päältä, josta nähtiin hyvin pitkälle molempiin suuntiin. Suomalaismenestystä tuli, vaikka Jari-Matti Latvalan kohtalo jäi harmittamaan. Ralli-illan kruunasi rantasauna ja hyvä grilliruoka.  Tuli heitettyä talviturkki vaikka yleensä en mene alle 21 asteiseen veteen. Tuo Iso-järven veden lämpö oli arviolta 17 astetta.

Ensi vuonna taas uudestaan ja se onkin jo 21 kerta.

Näin toimii meillä naapurisuhteet

Olen onnekas kun on hyvät naapurisuhteet. Lainataan toinen toisiltamme, milloin on kahvi, maito tai vaikkapa tupakat  loppu. Myös kauppareissujen kyyditys luonnistuu, silloin kun on enemmän kannettavaa, eikä viitsi lähteä fillarilla.  Yhteisiä grilli-iltamia ollaan myös pidetty monta kertaa.

Aina ei ole ollut näin. Edesmennessä osoitteessani asui naapuri, joka oli sanalla sanoen k##ipää. Soitti jopa kerran poliisit, kun vietin ystävieni kanssa saunailtaa, eikä edes pidetty mekkalaa, vaan rauhakseen oltiin. Eikä silloin  kello ollut edes vielä lähelläkään hiljaisuusaikaa, vaan oli vasta iltapäivä.

No, meitä on moneksi, valitettavasti.

T L

Ouninpohjaan

Tänä vuonna on rallissa mielenkiintoinen tilanne, kun kukaan ei ole ollut ylivoimainen.  Veneellä mennään katsomaan Ounipohja 1 ja 2, jotka ajetaan samana päivänä, niinkuin ennenkin.  Viime vuonna jäi minulta väliin, kun olin estynyt.  Nyt kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, pääsen katsomaan  MM-rallia.

 

T L

Olutta, olutta, olutta..

Sillä se on hyvää. ( Kokeilen vaan miten tämä blokialusta toimii, enkä nyt keksi mitään järkevää kirjoitettavaa.)