Edullisesti hyvää

Iso kimpale sianiskaa ja tölkillinen papuja. Annan possun muhia valurautapadassa pari tuntia miedossa lämmössä. Ripottelin pintaan mausteita ja valkosipulimurskaa.

Kun liha on valmis,käärin sen alumiinifolioon vetäytymään ja lämmitän lisukkeeksi pavut kattilassa.

Koko satsi tuli maksamaan alle 5 euroa.

Alkoholitonta olutta

Ei, en ole alkamassa absolutiksi. Sain naapuriltani pari tölkkiä Finkbräu -merkkistä alkoholitonta olutta ja maku yllätti minut positiivisesti. Ilmeisesti merkistä päätellen Lidlin kamaa. Hieman makeahko maku, mutta ei liian hyökkäävästi. Eikä liian hapokas. Janojuomana menee ihan hyvin..

Pahin olut Suomessa myydyistä on minun makuuni pirkka III, jonka voi ajan säästämiseksi kaataa suoraan viemäristä alas, että saa 15 centin tölkkipantin. Maistuu ihan oksennukselta.

Näin syksyllä tykkään juoda myös tummia oluita, joista Murphy Stout on yksi suosikeistani. Vaikkakin yleensä juon lagereita ja pils,sejä.

Aseksuaalin päiväkirja

Listasin tuossa yksi päivä minulle tärkeitä asioita elämässäni ja seksi ei mahdu ensimmäisille kymmenelle sormelle, vaan on vasta sijalla 11, jos sitäkään.

Esim hyvä ruoka menee miljoona kertaa seksin edelle, puhumattakaan fyysisestä ja henkisestä terveydestä, ystävistä jne. jne.

Ihailen kyllä kauniita naisia kun sellaisia näen. Sitä en voi kieltää.  Eikä seurustelukaan pahitteeksi olisi, mutta en olisi valmis asumaan parisuhteessa samassa asunnossa naisen kanssa, koska minulle oma rauha ja pinttyyneet rutiinini ovat tärkeitä.

Se on moro.  Jatka lukemista ”Aseksuaalin päiväkirja”

Saako kohta Suomessa olla enää avoimesti kristitty.

Luin kantaaottavan kirjoituksen Uudesta Lahdesta, jonka mukaan joissain päiväkodeissa on jo kielletty ruokarukoukset, eli ennen ruokaa ja ruuan jälkeen.

No, asiahan ei enää minua koske, mutta muistan omasta lapsuudestani  kuinka ruokarukous  oli ohjelmassa päiväkodissa. Eli ennen ateriaa ja aterian jälkeen.

 

Isoveljeni törmäsi karhuun Iso-järven kansallispuistossa.

Oli torvisieniä keräämässä niin karhu tuli noin 50 metrin päähän. Veljeni perääntyi hitaasti pitäen kokoajan katsekontaktin karhuun. Ei lähtenyt otus onneksi perään.

Mökiltä sitten veljeni vitsaili, kun soitti minulle tapauksesta, että se oli päivän kolmas iso karhu, kun sienimetsällä oli mukana kaksi isoa tölkkiä karhu-olutta.

Poliisin aseenkäyttö

En tiedä onko oikeustajussani vikaa, kun en ymmärrä sitä, että moottoripyöräpoliisi joutuu syytteeseen kuolemantuottamuksesta, kun ampui moottoritien keskikaistaleella psykopaatin joka oli puukottamassa naista hengiltä.

Mitenhän vastaavissa  tilanteissa poliisin pitäisi toimia?

Kauniilla puheillako?

Pohjoisen herkkuja

Viikonloppuna mökillä. Veljeni valmisti herkullisen aterian porosta ja kuningasravun koivista. Nuo kuningasravun koivet olivat todella herkullisia.

Järvestäkin saatiin vähän kalaa, ei ainakaan nälkää tarvinnut nähdä. Illalla vielä saunoessa jätkänmakkaraa kiukaalle, niin ei mennyt pitkään kun uni maittoi.

Mökkeilyä

Teki päälle hyvää olla pari päivää mökillä ystävän kanssa.

Ongittiin, saunottiin ja grillattiin. Iltaisin lätkittiin korttia. Uutispimennossa oltiin, paitsi kuunneltiin radiosta säätiedotukset.

Uistetelemaan ei viitsitty lähteä, kun oli kova itätuuli, joka on koillistuulen ohella huonoin kalatuuli meidän mökkijärvessä.

Seuraavan kerran mökille 16. päivä lauantaina parin kaverin ja veljeni kanssa.

Yle urheilulle risuja

Näyttävät suorana surkeaa Suomen potkupalloa, vaikka tämän päivän koripallo-ottelu olisi paljon tärkeämpi, mutta se näytetään vasta jälkilähetyksenä.

Löin vuonna 1998 vedon, että Suomi ei tule pääsemään seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen jalkapallon arvokisoihin ja ensi vuonna tulen voittamaan vähän rahaa. Suomi tulee pääsemään jalkapallon MM-kisoihin vasta kun sinne huolitaan 100 joukkuetta.

Näin on näreet.

Mahtava peli susijengiltä

Suomi kaatoi koripallon em-avauksessaan NBA-tähtiä vilisevän Ranskan. Ottelu oli jännittävää katsottavaa alusta loppuun. Jatkoajalle meni ja ”sudet” pääsivät juhlimaan niukkaa voittoa.

Tästä on hyvä jatkaa kisoja.