Pikkulauantai tai kerjantai.

Minulla oli varastossa kaksi laatikkoa Virosta tuotua A-olutta. Itse en juonut kuin lenkkisaunan kanssa muutaman tölkin noista, mutta sen sijaan juotin janoiset naapurit.

Hyvin näytti maistuvan. Kävin äsken kahvilla yhdellä naapureistani. Olivat kuulemma valvoneet porukalla viiteen asti.

Meillä on muutaman naapurin kanssa  sellainen rinki, että jeesataan puolin ja toisin toisiamme. Milloin on kahvi tai maito loppu tai vaikka vessapaperi.

Olen melko perso suklaalle

Ennen tuli vannottua fazerin sinisen nimeen, mutta nykyään pidän sitä keskivertona suklaana.

Parasta maistamaani suklaata sain kerran joulun pyhinä italialaiselta vaihto-oppilaalta, joka asui silloin siskoni perheen luona: Torinolaisessa suklaapuodissa tunteella tehtyä suklaata: Jumankekka että oli hyvää.

Uniapnea

Heräsin taas siihen nyt että en saanut vähään aikaan henkeä ja oli tukehtumisen tunne. Tiistaina minulle tehdään Lahden pääterveysasemalla uniapneatesti. Saa nähdä saanko hengityslaitteen.

Moni tuttavani on sanonut minulle että nukkumiseni on järkyttävää seurattavaa: Pitkiä hengityskatkoksia ja kuulemma nousen sängyssä istuma-asentoon nukkuessani. Sitten olen päivisinkin väsynyt.

On tämä pirullinen vaiva.

Yritän nyt nukkua loppuyön laiskanlinnassa istuen, kun vielä en viitsi keittää kahvia.

Ketä kuuluisaa henkilöä muistutat, tai olet muistuttanut??

Noin yli kymmenen vuotta sitten, kun olin 40 kiloa hoikempi, moni ventovieras tuli sanomaan baarissa minulle, että muistutan paljon ulkonäöltäni Leniniä.

No, ehkä muistutin, mutta aatesuunta ei ollut sama, kuin edesmenneellä.

Yksi puolituttuni muistuttaa niin paljon Remu Aaltosta, että häntä voi jo tituleerata kaksoisolennoksi.

Hyvää ystävänpäivää

Tämä päivä tänään, mutta muistetaan ystäviä 365 päivänä vuodessa, eikös niin.

Sain juuri ystävältäni elintarvikkeita, muunmussa kanaa, lohta ja säilykkeitä.

Mulla kun on se aika kuukaudesta, että olen P A ja takuueläke tulee vasta viikon päästä.

En pidä elintasopakolaisista, mutta rasismia en hyväksy

Tänään Bussipysäkillä vahvasti humalassa oleva arviolta nelikymppinen mies haukkui rumin sanoin penkillä istuvan tummaihoisen naisen. Huutaen tälle kovaan ääneen muunmuassa : Kumihuuli, neekeripakolainen, huora näin vähintään. Kun vähän kehoitin miestä asiallisuuteen sanoi mulle:- Ootko säkin joku hyysäri.??!

Olisin vähän argumentoinut, mutta bussini tuli ja muutenkin tuskin viestini olisi mennyt sille kännikalalle perille.

Tuollaisista tapauksista vain persujen vihaajat ja vihreät saavat lisää vettä myllyynsä, eli tuo kännikala pelasi niiden pussiin.

Tarkalleen 150 kiloa, eli 0,15 tonnia

Jos makaisin hiekkarannalla, niin saisin varoa greenpeacen aktivisteja, jotka tulisivat raahaamaan minut takaisin mereen.

Tosiaan, mut lääkäri punnitutti tänään tarkkuusvaa´alla.

Minulla on isot lihakset ja muutenkin olen isokokoinen, mutta painoa pitäisi pudottaa ensi kesäksi tuollaiset 30 kiloa ja sen otan tavoitteeksi.

Tänään olin ison kiusauksen edessä, kun kuljin Jonen grillin ohi: Jonen grillin MÖRKÖ, johon kuuluu jättilihapiirakka, 2 naudanlihapihviä, kaksi balkkania, kananmuna, pekonia ja tietysti kaikki mausteet.

Vältin kiusauksen kuitnkin.

Itärintama harvinaisissa valokuvissa.

Selasin tuollaista teosta(Itärintama harvinaisissa valokuvissa 1941-1945), niin kuvat olivat toki hyviä, vaikka osa oli niistä kirjan mukaan lavastettuja.

Mutta

Kirjassa kehuttiin kovasti neukku-partisaaneja ja saksalaisista kuvattiin vain julmuudet, kun taas partisaaneja suorastaan ylistettiin.

Outoa, kun kirjan tekijä on kaiketi britti: Will Fowler.

VÄLITYSTILI

Olen tässä pohtinut eloni järjettömyyttä, kun eläkkeeni ei tahdo riittää kuin kahdeksi viikoksi ja sitten olen toiset kaksiviikkoa kuukaudesta nälässä ellen vippaa kavereilta. Nyt teen asialle sen että otan käyttöön välitystilin: Se tarkoittaa sitä että saan tililleni vain tietyn rahasumman päivässä kattaen 30 päivää. Toisin sanoen rahani tulevat riittämään koko kuukaudeksi, mutta niukasti pitää elää ja tehdä valintoja: Loppuu kaljottelu ja nykyinen tupakanpolttoni pitää vähentää puoleen.

19.2. minulla on varattu aika etuuskäsittelijälle tuossa asiassa ja laitetaan pyörät pyörimään. Tämä siksi koska minulta loppui vaihtoehdot.