Nuivaa asennoitumistani miljardööri-vaikuttaja Elon Muskiin on haastettu tuon tuosta. Pikavastauksia on monia, mutta ajattelin että kirjoitanpa kerran ylös edes hitusen pidemmän vastauksen. Kaveria voi kutsua ristiriitaiseksi persoonaksi.
Aikaansaamista ei voi väheksyä
Alkuun pitää todeta että kyllähän kaveri on saanut aikaan. Hän on osannut löytää oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin ja osannut lisätä painetta niin että saadaan timantteja. Hän ei ole keksijä siinä missä liikemies eikä muuta toki ole virallisesti väitettykään. Hänen bisneksensä, tapansa jolla otti esimerkiksi Teslan haltuun, ovat rumia ja täynnä valheita ja petosta. Vastaavaa voi sanoa aivan jokaisesta Yhdysvalloissa toimivasta menestyneestä bisnesmestarista, eli tässä kohtaa pätee klassinen ”älä moiti pelaajaa, moiti peliä”. Hän opetteli pelin ja pelasi sitä mestarillisesti. Hänellä on kunnianhimoa mielettömästi ja osin täysin katteetonta uskoa – mutta kun yhdistät kunnianhimon ja katteettoman uskon, saat melko usein lopputuloksena jotain mihin kukaan muu ei olisi uskonut. Kuten sanottua, tulokset puhuvat. Avaruusteknologian harppaukset yksin ovat historiallisia.
Mitä tulee hänen toimintaan Yhdysvalloissa, se ei ole itselleni erityisen suurta painoarvoa herättävä asia. Tämä on yksinkertaisesti siitä syystä, että lopulta se on sen maan asukkaiden tehtävä valita päättäjänsä. Musk oli ytimessä Trumpin kampanjassa, kansa äänesti Trumpia, joten kansa myös hyväksyi Muskin. Tietenkin hänen intressinsä ovat omien bisnesten kasvattamisessa ja viholliseksi mieltämiensä viranomaisten rankaisemisessa, mutta olkaamme rehellisiä: tuollaisia ihmisiä on aina sen maan presidenttien ympärillä. Ikävää toimintaa, mutta mielipiteeseeni hänestä nuo eivät isommin vaikuta. Itsenäisellä maalla on oikeus äänestää miten haluavat. Yhdysvaltalaiset joko tiesivät mitä äänestivät ja saivat sitä, tai eivät viitsineet selvittää ja äänestivät tyhmästi. Molemmissa tapauksissa vastuu on äänestäjillä.
Mielipidevaikuttaja venäjän puolesta
Ongelmat hänen ns. mielipidevaikuttamisen osalta on mielestäni kerännyt parhaiten kasaan Pekka Kallioniemi, Suomen ja monien muiden maiden medioissa sekä asiantuntijaryhmissä esiin nostettu, tunnusta kerännyt disinformaation, vakoilun ja venäjän viestintäsodan asiantuntija. Hän on kerännyt pitkää listaa venäjän puolesta vaikuttajista, ja Muskin osalta tarjolla on yksi, kaksi ja kolmaskin kokoelma. Musk on toistuvasti jakanut venäjän propagandaa Ukrainan sodasta ja muustakin, esiintynyt venäjän mediassa ja jutustellut tiuhaan putinin kanssa. Toki hän kiistää osan edellä mainituista aiheista, mutta eipä hän ole koskaan ollut rehellisyydestä kuuluisa, ja toisekseen isoin osa todisteita ovat hänen omat sanansa.
Tarinaa voisi jatkaa litanialla Ukrainan tiedustelun paljastuksia. Uskon niissäkin olevan paljon totta, mutta hyväksyn että totuus on sodan ensimmäinen uhri joten jätän väliin.
Mielipidevaikuttaja kiinan puolesta
Kuten jo aiemmista referensseistä näkyy, Musk on erittäin vankka kiinan diktaattori xi’n puolestapuhuja. Hän on kehunut sekä diktaattoria suoraan että maan hallintomallia ja puoltanut heidän näkemyksiä maailmanjärjestyksestä esimerkiksi Taiwanin osalta. Asiaa pidetään jopa turvallisuusriskinä.
Sekä kiinan että venäjän osalta asiaa voi tietenkin perustella rahalla. Hänellä on mittavat bisnekset kiinan mantereella ja hän on harvoja siellä erinomaisesti menestyneitä länsimaisia toimijoita. Jos hän pelaisi Yhdysvaltain sääntöjen mukaan, hänellä ei olisi erinomaisia bisneksiä siellä. Venäjän osalta kyse taas on ennen kaikkea raaka-aineista, joita hän kaipaa bisneksilleen. Raha todellakin selittää asiaa paremmin kuin aate, mutta toisaalta: onko sillä väliä? Tosiasia on, että hän tukee nykymaailman väkivaltaisimpia, murhanhimoisimpia diktaattoreja ja despootteja. Oli tekosyy mikä tahansa, se on väärin ja siitä häntä kritisoin voimakkaasti.
Mielipidevaikuttaja demokratiaa vastaan
Voidaan argumentoida, että hänen asenteensa esim. Kanadaa, Saksaa tai Iso-Britanniaa vastaan ovat vain seurauksia edellisestä, eivätkä itsenäisiä linjauksia. Voi olla näin tai olla olematta, mutta hyvä on katsoa lopputulosta. Brittilässä kritiikki on helpointa ymmärtää, sillä työväenpuolueen valta on ollut kaoottista ja sekavaa. Britit ovat hallitukselleen vihaisia, mutta eivät siltikään halua muskin apua. Kanadan tilanne on sekavampi, enkä omaa siitä tarpeeksi lähdetietoa argumentoidakseni puolesta tai vastaan. Saksa sen sijaan on julma tapaus. Tuki AfD-puolueelle, joka on niin lähellä uusnatsismia kuin olla ja voi, on yksinkertaisesti hälyyttävää. Tähän tukeen yhdistyy sokea myötämielisyys venäjää ja kiinaa kohtaan, kuten myös katastrofaalinen antisemitismi. AfD:n suosiota toki selittää hallituksen surkeus, mutta se ei tee tästä vaihtoehdosta parempaa.
Antisemitismi on yksi ristiitaisimpia aiheita. Musk on ottanut useita voimakkaita kantoja Israelin puolesta, sen tasoisia että niitä voisi kuvailla vankkumattomaksi. Hän on myös myöntänyt olleensa aiemmin huolimaton. Se on fiksusti sanottu, mutta toimet näyttävät muuta. Ei, en aio edes lähteä hänen käsielehdinnän analysointiin, vaan keskityn siihen tosiasiaan että hän tukee, rahoittaa ja promotoi mittavaa määrää voimakkaan antisemitistisiä ryhmiä ympäri maailman. Teot ovat puheita oleellisempia.
Mitä sanoo, mitä tekee
Musk sanoo olevansa laajan sananvapauden kannattaja. Siihen voisi uskoa, jos hän ei jatkuvasti potkisi X-palvelustaan pois Ukrainan tukijoita, vihamiehiään ja muita – samalla tehden tilaa vieraiden valtioiden propagandatileille. Musk sanoo olevansa klassisen liberaalin demokratian kannattaja. Siihen voisi uskoa, jos hän ei sabotoisi demokratiaa useissa maissa, pyrkien estämään vaihtoehtoisten mielipiteiden esiintulon. Musk sanoo olevansa markkinatalouden tukija. Siihen voisi uskoa, jos hän ei ajaisi jatkuvasti suunnitelmatalouden linjauksia ja pyrkisi estämään kilpailua oikeusistuimen kautta. Osaa edellisistä voi toki selittää myös äärimmäinen äkkipikaisuus. Hän tulee tuon tuosta laukoneeksi asioita hetken vihanpuuskahduksessa ja/tai huumeiden aiheuttaman mielentilan sekoamisen johdosta. Kokonaisuudesta on vaikea saada käsitystä.
Tästä jutusta olisi saanut pienen kirjan mittaisen, mutta se on turhaa. Sellaisia kirjoja on jo tarjolla. Halusin kuitenkin avata paria lausetta pidemmin miksi kritisoin häntä. Moni luulee kritiikkini johtuvan USA:n tapahtumista tai X-palvelusta, mutta ne ovat minulle melko merkityksettömiä sivulauseita. Ongelmani on, että hän toimii USA:n hallinnosta käsin venäjän ja kiinan etujen ajajana. Hänen toimensa aiheuttavat kuolemaa ja sekasortoa, sekä oman lompakkonsa paisumista.
Eiköhän siellä lompakossa ole jo tarpeeksi kahvia ja pullaa varten. Siten ehdotan, että hän olisi erinomaisessa asemassa muuttumaan pahiksesta sankariksi. Hänellä on siihen rahkeet, rahat ja taidot. Hän ei ole tehnyt vielä mitään niin peruuttamatonta, etteikö nousu onnistuisi. Aiemmin siinä onnistui kohtuullisen hyvin muuan Bill Gates. On sinänsä jopa täysin mahdollista, että hän ratsastaa nyt Trumpin kauden keräten kassaa, puhuen typeryyksiä, ja fiksuna ihmisenä hyppää kyydistä pois kun tuulen suunta kääntyy.
Raha edellä normeja rikkoen. Viisautta oli rahoittaa Trump.
Kieltämättä, halvalla sai ostetuksi presidentin.
Trumpille on toki toinenkin hyöty: nyt Trump ei ole enää lähellekään hulluin mies siinä porukassa.
Vasta toiseksi sellainen.
Ainakin tähän mennessä Elon Musk on tehnyt hyvää työtä konservatiivisen korjausliikkeen edistämiseksi.
Hänen saavutuksensa ylittävät hänen virheensä.
Hän on ansainnut vaurautensa moraalisesti kestävämmin kuin keinottelulla rikastunut monikulttuuristaja George Soros.
Jk. Vanha valta vapisee nykyään todenteolla: vanhan vallan aivopesemät ihmiset toistavat ”Trump on hullu, Trump on hullu”. Harva sanoo Vladimir Putinia hulluksi (ihmisten teurastaminen ja sortaminen on järkimiehen hommia, vai?).
Kyllä minunkin mielestäni Trump on vähän hullu, mutta positiivisella tavalla hullu.
”Hullun silmissä hänen oma tiensä on oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas.” – Sananlaskut.
Valitettavasti trumppeli on vauhdilla tuhoamassa jenkkilän hallintoa lopettaessaan neukkulan valvontaa, lopettamalla virastoja, potkiessaan pihalle virkamiehiä, joilla on edes jonkinlainen kyky hoitaa tehtävänsä ja antamalla muskin tuhota sitä rahan taskia.
Naapurissa riemastuttiin Trumpin ensimmäisestä viikosta.
Meillä A-talk-ohjelmassa yksi sanoi että Trump tekee sitä mitä lupasi vaaliohjelmassaan. Puolet kansasta alkaa tajuta mitä on tulossa.
Olen varma, että äijän avaruushommelit lisäävät ilmastoon vaikuttavia päästöjä yläilmakehissä ja saattavat heikentää otsonikerrosta.
Sähköautoilun lisääminen vahvistaa totalitaristisen kansallissosialistien Kiinan maailmanvaltaa. Afrikan maaperän satumaiset rikkaudet saattavat päätyä Kiinan haltuun.
Ei suuri ihme, jos Kiinan raja olisi muutaman sadan kilometrin päässä sadan vuoden kuluttua. Isompi ihme olisi, jos nykyinen Suomi olisi Kiinan aluetta.
Musk torpattiin:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011020771.html
-Erottaako Trump tuomarit?
Saapi nähä mitä tulee. Toisaalta, Teslan myynti on syöksylaskussa halki Euroopan – sekin voi tehdä kiintoisia asioita.
Elon Musk on nimi verkossa, minä asun ja elän saaressa. Kalastan ja kerään luonnon antimia, ajattelen omiani.
Huomenna toimin samoin ja tuo Musk on ihan yhtä merkityksetön edelleen.
Amerikan Woke (lue ihmissuvun turmeleminen) saa Trumpilta ja Muskilta turpiin niin että tukka heiluu (?).
———————————————————
Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin ”nörttitiimi” on jo saanut tappouhkauksia. – Suomen Uutiset.
https://www.suomenuutiset.fi/elon-muskin-norttitiimi-sulki-usan-kehitysapuviraston-demokraatit-raivoissaan/
Toimilla saadaan ainakin lisää työttömyyttä ja seurauksena kaaos…