Putlerin sotajuoni onnistui Trumpin avulla

Venäjä iskee Ukrainaan sairaaloihin ja muihin siviili kohteisiin sekä energiantuotantoon. Ukraina on iskenyt kovaa ja onnistuneesti lähinnä vain Venäjän energiantuotantoon. Trump ehdotti molemmille osapuolille täyttä tulitaukoa kuukaudeksi. Putin ei siihen suostunut toisin kuin Ukraina, mutta teki ”myönnytyksen” ja ehdotti kuukauden tulitaukoa energiantuotannon kohteisiin tehtäviin iskuihin. Koska Trump ei saanut muuta ja koska hän haluaa esiintyä ”voittajana” hän tarttui tähän täkyyn ja esitti sitä Ukrainalle. Koska Ukraina ei halua taas joutua riitaan Trumpin kanssa jonka seurauksena sotilasapu ja elintärkeä tiedustelutiedon saanti voisivat vaarantua niin Ukrainan oli pakko hyväksyä Putinin ehdotus koska se tuli Trumpilta.

Joten nyt Venäjä voi rauhassa pommitella ukrainalaisia mutta Ukrainan keinot vastata otettiin pois, tyhmän Trumpin avittamana. Trumpin avustajan mukaan ”rauha ei ole koskaan ollut näin lähellä”. Kalliiksi tulee tuon narsistin palvonta kun pitää esittää kiitollista.

 

 

9 vastausta artikkeliin “Putlerin sotajuoni onnistui Trumpin avulla”

  1. Suomen ei kannattane asettua eturintamaan itäisen maan hitleriä vastaan, koska pitkä raja.

    Viro tosin asettui, samoin Puola.

  2. Toki venäjä hyötyy enemmän tauosta energia-infran iskuihin, mutta toisaalta venäjä rikkoo tulitauon ennemmin tai myöhemmin jolloin touhu jatkuu. Ei Ukraina lakkaa valmistamasta ohjuksia ja drooneja tauolla.

  3. Ukraina voi edelleen (jos energiatulitauko tulee voimaan) iskeä Venäjän sotilaskohteisiin, kuten asevarastoihin ja sotilaslentokentille täysin vapaasti.

    Venäjä puolestaan iskee edelleen esimerkiksi Ukrainan sairaaloihin, lastentarhoihin, toreille, jne.

  4. Trump on nyt se vipuvoima mitä Putin nyt käyttää, jos joku ei tätä tajua niin on joko Kremlin roistojen puolella tai MAGA / MEGA- fani, eli Trumpin, Putinin ja Orbanin kannattaja, se on jo huolestuttavaa.

  5. Saa nähdä, mutta tämä ”tulitauko” oli selvä osoitus siitä miten Putin voi käyttää Trumpia hyväkseen juonissaan. Trump ei sitä välttämättä tajua ja vaikka Zelensky tajuaa niin hän ei halua ottaa sitä riskiä että suututtaa Trumpin uudestaan.

    1. Katso kuinka Trump pistää nyt Yhdysvallat kivikaudelle:

      Tiedoksi, siinä missä Trump nyt piereksii niin samalla hän on lakkauttanut opetusministeriön Yhdysvalloissa…onko hän huonona oppilaana kokenut lapsena jotain minkä nyt kostaa…kyllä tässä on ihme tyyppi.

      ”Trump signs an executive order to eliminating the Department of Education “once and for all””
      Lähde:
      https://x.com/visegrad24/status/1902821294024102027

      Siinä vielä oikein videon kera:

      ”BREAKING: US President Donald Trump signs executive order closing the US Department of Education.”
      Lähde ja video:
      https://x.com/SkyNews/status/1902823657438642584

  6. On myös kuulunut huhuja että Trump haluaisi lopettaa USAn kenraalin nimittäminen NATOn sotilaskomentajaksi. Se olisi askel irti NATOsta ja jättäisi Euroopan pulaan tietyissä asioissa jotka ovat USAn varassa.

  7. NATOn pitäisi rakentaa tukikohtia Grönlantiin trumpetistien hyökkäyksen varalta.

    Harvalle olisi tullut mieleen vuosi sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *