6 vastausta artikkeliin “Trumpilta odotetaan oikeita tekoja?”

  1. Trump on Yhdysvaltain presidentti ja tekee Yhdysvalloille myönteistä politiikkaa.
    Yhdysvallat on tähän asti ollut vähän niinkuin lasten kaitsijana Eurooppaan nähden, niistäen räkää heidän poskeltaan ja pyyhkinyt pyllyt ja nyt kun Trump vaatii Eurooppaa aikuistumaan, niin alkaa kova parku ja huuto ja syytetään Trumpia heitteilejätöstä.

    1. arvi

      EU voisi ehdottaa Trumpille vapaaehtoista siirtymistä eläkkeelle.

      USA:ssa turvallisuustahot miettinevät, miten Trumpista pääsisi eroon.

      Veikkaan, että Trump käyttää erinäisiä turbokemikaaleja, joilla on haitallisia sivuvaikutuksia, jotka muodostavat todellisen vaaran, kun käyttäjä on vaikutusvaltaisessa asemassa.

  2. Juu, Euroopan pitää ottaa enemmän vastuuta, mutta vähän Donald tuntuu olevan tuuliviiri, kun Hänen mielipiteet vaihtelee koillisesta kaakkoon

  3. Ukraina on väkevämpi kuin yksi oranssi mies, mutta jenkkilä ei tästä tule selviytymään kovinkaan hyvin. Sääli miten moni muu kärsii rinnalla.

  4. Täällä edelleen hehkutetaan Obamaa ja Bidenia vaikka niiden takia Trump on valkoisessa talossa.

  5. Trump on täysin Putinin miehiä, ei tee mitään Ukrainan eteen, Venäjän eteen tekee kylläkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *