Eilinen tv1 Ville Suhosen ohjaama arkistomateriaaliin perustuva esitys liikkui edeltävää aikaa sotavuosiin. Näytti ajan uhon ja seuraukset.
Antoi aihetta miettiä nykymenoa?
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Eilinen tv1 Ville Suhosen ohjaama arkistomateriaaliin perustuva esitys liikkui edeltävää aikaa sotavuosiin. Näytti ajan uhon ja seuraukset.
Antoi aihetta miettiä nykymenoa?
EIköhän se todellinen uho ollut jossain suuremmissa maissa.
Olihan neukkulakin suunittelemssa hyökkystä Saksaan, mutta myöhästyi…
Yritin lähinnä hakea yhtymäkohtia nykyaikaan toki aseet ja sota ovat ihan erilaisia paitsi vallattu maa-ala jos saavutettu yleensä nykyäänkin jää valloittajalle ei toki aina sekin riippuu valloittajasta.
Suomessa ei todellakaan ole haviteltu sotauhoa saati sotaa issään moelessä.
Päinvastoin sinisilmäisestiuskottiin itänaapurin paskaan ja uskoteltiin demkratian leviävän siellä.
Niinistön sanoi naamarit on riisuttu ja sotahimoisen diktaattorin tekemisiin on varauduttava.
Valitettavasti se saattaa tarkoittaa, että joudumme sotaan tahtomattamme, mutta sitä ei vältetää kumartamalla diktaattorille.
”Sodan ja rauhan lapset kertoo siitä, miten Suomessa maailmansotien välisenä aikana lapsista ja nuorista pyrittiin kasvattamaan isänmaan puolesta uhrautuvia vastuunkantajia.” – Wikipedia.
Miten tuon haluaa nähdä?
Kansallismielisyys kyllä saavutti Suomen kuten muutkin Euroopan maat 1800-luvulla ja suomalaiset halusivat tietää identiteettinsä. (Kalevala, oma kieli valloittajan kielen sijaan, kansallisromantiikka kirjallisuudessa ja taiteissa, oma rahayksikköä jne.)
Näkisin että tuo identiteetin etsintä meillä oli valmis talvisodan ja jatkosodan loputtua. – Mutta että neljän miljoonan kansa olisi kalistellut sapeliaan muita maita vastaan ja uhoaisi että täältä pesee!
Sallin itseni virnistää sisäänpäin kun katselin Ville Suhosen ohjaamaa ”elokuvaa”.
Päivemmällä katsoin Matti Kassilan vanhan Suomi-filmin ”Punainen viiva”. Ilmari Kiannon romaanista tehty filmi ajoittuu Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan.
Sosiaalidemokraatit kiertävät Kainuun köyhiä seutuja ja yllyttävät korpimaan asukkaita vetämään äänestyslippuun punaisen viivan.
Jussi Jurkka tekee vahvan roolityön kiihkoisana sosialistina saarnaten vihaa ja kateutta kapitalisteja kohtaan ja onnea ja auvoa köyhille kunhan nämä vain muistavat äänestyskopissa punaisen viivan.
Luulenpa vain, että kirjailija Kiannon ei ole kuvatessaan sosialistisaarnaajaa tarvinnut käyttää mielikuvitustaan. On vain pitänyt silmänsä ja korvansa auki.
Jään odottelemaan milloin ykkösen kanavilta tulee taidolla ja pieteetillä tehty dokumentaarinen elokuva ruotsalaisesta kansallismielisyydestä, jolloin sveat pitivät itseään mailman valiorotuna, mittasivat rodullisesti huonompien suomalaisten pääkalloja etc. Unohtamatta myöskään sitä, että maailman ensimmäinen rotuhygieniaa tutkiva ja toteuttava laitos pykättiin Ruotsiin.
En pitkästy odotellessani. Sic!