Etupiirijako

Trump jakaa etupiiriä Putinin kanssa jo ennen virkaan astumistaan?
Gröönlanti mulle mitä sulle?
Entä muistaako kysyä EU:lta…?
Taisi unohtua Kiina?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/50c1b191-7d15-4ad9-8648-13af51d658c9
– No hyvä jos voidaan sopia ilman sotimista? Entä ne keinotekoiset rajat ja kansat jotka saattavat olla eri mieltä eikä sota lopukkaan?

Yksi vastaus artikkeliin “Etupiirijako”

  1. Etupiirijakoa vai ei, vain aika voi sen todistaa.

    Se mikä on selvää, on Grönlannin strateginen sijainti yhä tärkeämmäksi käyvällä arktisella alueella, sekä Grönlannin ja Islannin yhdessä mahdollistama kontrolli Jäämeren ja Atlantin väliseen laivaliikenteeseen. Grönlannista on myös löytynyt merkittäviä mineraalivaroja, joilla on taloudellista ja startegista merkitystä tulevaisuudessa. Lisäksi liittämällä Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja Trump saisi jätettyä itsestään pysyvän merkin maan historiaan.

    Trumpin puheille Grönlannin liittämisestä on siis olemassa selkeitä strategisia, taloudellisia sekä henkilökohtaisia perusteita, mutta kyse voi olla myös jostain muusta. Mikäli Trumpin ensimmäistä presidenttikautta voidaan pitää minkäänlaisena esimerkkinä hänen toiminnastaan, kyseessä saattaa lopulta olla vain paljon melua tyhjästä. Nostamalla Grönlannin ja Panaman kanavan tikunnokkaan, moni muu asia jää helposti medialta ja tavalliselta kansalta huomaamatta.

    Uskottelemalla aikovansa omia Grönlannin, Trump saattaa myös yrittää hankkia vipuvartta neuvotteluihin Putinin kanssa. Putin ei varmasti haluaisi nähdä Grönlantia osana Yhdysvaltoja, koska se vaikeuttaisi Venäjän asemaa arktisella alueella. Grönlantia voisikin käyttää esim. Ukrainan rauhanneuvotteluissa pelimerkkinä, jonka haltuunottamisesta Trump olisi valmis luopumaan, mikäli Putin tulisi vastaavasti vastaan jossain muussa asiassa.

    En tietenkään tiedä, mitä Trumpin päässä oikeasti liikkuu, mutta sen tiedän, että nimettömiin lähteisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Nimettömän ”vuodon” taustalla voi olla aivan yhtä hyvin vuotajan halu levittää virheellistä tietoa (esim. kostona jostain) kuin aito huoli oikeasti esille tulleesta asiasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *