Suosittelen lämpimästi luettavaksi kaksi artikkelia, mutta vihervasemmiston ei kannata vaivautua –

1. Miksi Suomen talous ei ole kasvanut? Björn Wahlroos: Siihen on kolme selitystä

2. Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”

Laitan linkit kommenttikentään, kun en niitä tähän saa laitettua.

17 vastausta artikkeliin “Suosittelen lämpimästi luettavaksi kaksi artikkelia, mutta vihervasemmiston ei kannata vaivautua –”

  1. Liikemiesten politiikka ei toimi valtiopolitiikkana ja se nähdään nyt USAssa. Sieltä käsin tullaan Venäjän kanssa jakamaan Ukrainan mineraaleja ja on jo ajettu EU vaikeuksiin?

    1. Eiköhän EU ole kokolailla ajanut itse itsensä nurkkaan, turha omasta saamattamuudesta ja laiskuudesta on ruveta muita syyttelemään… vaikka se onkin ajan hengen mukaista (kukaan ei ole vastuussa itsestään eikä tekemisistään, vaan vastuu on aina joillain muilla).

      Tuo USA:n ja Ukrainan välinen mineraalisopimus taitaa olla Ukrainalle monessa mielessä parempi kuin Suomen nykyinen kaivoslaki. Suomen kaivoslakihan antaa ulkomaisen toimijan kaivaa materiaalit maasta ”näennäistä” korvausta vastaan, eikä vaadi edes kunnollisia vakuuksia ympäristön ennallistamiseen ja mahdollisten tuhojen korjaamiseen, joten sellaiset jäävät helposti suomalaisten veronmaksajien hoidettaviksi.

      1. Toni, olet aivan oikeassa Ukrainan ja USA: n välinen mineraalisopimus on Ukrainalle parempi diili kuin Suomelle on nykyinen kaivoslaki.

        Kanada löysi juuri miljardien kultaesiintymän Suomesta 😱

    2. Niilo, Artikkelilla ei ole mitään tekemistä USA: n politiikan kanssa, eikä EU voi syyttää vaikeuksistaan kuin itseään.

  2. Yhtenä hulluuden määritelmänä pidetään saman asian toistamista yhä uudelleen ja uudelleen uskoen erilaiseen lopputulokseen.

    Sosialismia on kokeiltu eri maissa ja eri muodoissaan jo useita kertoja, ja jokainen kokeilu on lopulta johtanut kansalaisten kärsimykseen. Jostain syystä Suomestakin löytyy paljon ihmisiä, jotka edelleen uskovat tuohon kerta toisensa jälkeen kurjuuteen johtaneeseen Marxilaiseen oppiin.

    1. Totta puhut, sosialismiin perustuvat valtiolliset menestystarinat ovat varsin vähäisiä.

      Eiku, ei niitä ole.

  3. Suomi on pieni osa maailmaa joten vertailukohtia on hyvä hakea vähän laajemmalta. Yhteen aikaan matkittiin ruotsia ja silloinkin olisi pitänyt katsoa vähän pitemmälle.
    Kommunismi taas on hyvin lähellä äärioikeistoa joka ei oikeastaan ole kommunismia.

  4. Nallen oman tilin teko ei minusta ole hyödyttänyt Suomea valtiona ja asunee itsekin ruotsissa veropakolaisena.

  5. Miksi Suomen talous ei kasva? No itse asiassa koko Euroopan talous on kitunut aika pitkään. Viennistä riippuvaisen Suomen on vähän vaikea kasvaa jos Saksan talous piiputtaa. Mutta veikkaan että kohta kasvaa koko Euroopan talous ja kovaa, velkarahalla, kun aletaan takoa auroja aseiksi. Pitäisikö nyt olla huolissaan velan kasvusta?
    Kuten Wahlrooskin toteaa meiltä puuttuu myös innovaatioita. Nokian menestystarina loppui kun yrityksen johto ei osannut ajoissa lähteä kehittämään kosketusnäyttöjä ja parempaa käyttöjärjestelmää vanhaksi jääneen Symbianin tilalle. Verotuksella tuskin on sen asian kanssa mitään tekemistä mutta totta kai Wahlroosia harmittaa tuloerojen tasoittaminen. Se on kuitenkin myös suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, meillä on hyvä ja rauhallinen maa kun kenenkään ei ole pakko asua kadulla. Tulonsiirroilla myös luodaan kotimaista kysyntää: köyhä käyttää saamansa tuet kokonaan kulutukseen.
    Talous ei myöskään kasva pätkääkään jos työn tuottavuutta nostetaan siten että yksi tekee kahden työt ja se toinen irtisanotaan. Tuotanto kun ei siitä kasva että yksi huhkii toistenkin edestä.
    Wahlroosin piikki opiskelijoita kohtaan on myös omituinen. Jos halutaan innovaatioita niin pitää tukea opiskelua. Nyt Wahlroos rinnastaa sen työttömyyteen ikään kuin haitallisena asiana. Wahlroosin ihanne on kai yhteiskunta jossa kaikki paitsi harvat kapitalistit eivät käy koulua ollenkaan vaan menevät suoraan töihin ja tekevät 12 tunnin työpäivää.

  6. Norppa, en voi välttyä siltä ajatukselta, että tulkintasi Nallen puheista olivat suht voimakkaasti ideologisesti latautuneita.

  7. Kuten Norppa ja ilman henkilöitäkin, mutta saahan joku henkilö olla esimerkkinäkin?
    Eihän tämä jäsentenvälinen asia ole vaan paljon laajempi ja sitä tulisi käsitellä eri henkilöiden taholta puolesta ja vastaan saadaksemme laajempaa perspektiiviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *