Tykkään tulisista ruoista ja maustekastikkeista, aivan erityisesti esim. wingsien tai kebablihan kera ja jääkaapista löytyykin aina vähintään Tabascoa mutta pääsääntöisesti kyllä paria muutakin” potkua”.
No joitain aikoja sitten ostin Poppamies Scorpion pullon ja vasta eilen otin maistiaiset.
Muistan miten ostaessani tuumaain, että tollanen nimi, lupaa paljon enemmän kuin antaa.
Tunnen varsin hyvin chilit, enkä osannut nimestä huolimatta ajatella, että kyse on ihan aidosta tavarasta, Trinidad Scorpion chilistä valmistettu kastike.
Ei muuta kuin siitä sellainen reipas teelusikallinen sellaisenaan suuhun ja JUMALAUTA!!!
Henki salpaantuu, hiki pukkaa otsalta, silmät ja nenä vuotavat kuin Kokemäenjoki tulva-aikana.
Jääkaapista piimää, lisää pimää ja lisää piimää..
Uskallan väittää, että jollekin kokemattomalle olisi voinut iskeä paniikki.
Lainaus Poppamiehen sivuilta:
”Tämä on erittäin tulinen chilikastike, joka on tarkoitettu maustekäyttöön ruoanlaitossa. Suosittelemme käyttämään tuotetta ruoanlaitossa tippa kerrallaan. Emme suosittele sitä esimerkiksi haastekäyttöön!”
Joskus olisi syytä lukea ennen kokeilua🤪
Suositten tulisesti tuotetta kaikille chilikastikkeiden ystäville.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Trinidad_Moruga_scorpion
https://www.poppamies.fi/scorpion-tulisin-chilikastike/
Teelusikallinen kuulostaa paljolta.
Minulla on Tabascopullo jääkaapissa ja pirskotan sitä joskus vaihteeksi lautaselle muutaman tipan. Kohtuus kaikessa.
Chiliä ja/tai cayennepippuria käytän käytännössä joka päivä.
Juhani, mikäli Chilin voimakkuutta kuvaava Scovillennasteikko on sinulle tuttu niin Tabasco eli Capsicum frutescens saa arvon 30 000-50 000 SHU, kun taasen Trinidad Scorpion saa arvon
2 009 231 SHU
”Scovillen asteikko
Asteikon chilien tulisuuteen kehitti tohtori Wilbur Scoville vuosina 1910-1912 – asteikkoa kutsutaankin nimellä Scovillen asteikko. Scovillen asteikolla mitataan chilin tulisuutta laimentamalla murskattua chiliä sokerivedellä. Kun testiraati (yleensä viisi henkilöä) ei enää havaitse tulisuutta, osoittaa lisätyn sokeriveden määrä suhteessa chiliin suoraan Scoville-asteet. Vihannespaprikassa ei ole polteta aiheuttavia kapsaisinoideja, joten sen Scoville-aste on 0, kun taas habanerossa Scovilleja voi olla esimerkiksi 200 000 – eli yksi habanero vaatisi 1000 litraa sokerivettä, jotta poltetta ei havaitsisi!
Scovillen asteikon lyhenne on SHU (Scoville Heat Unit). Usein näkee myös muotoa kSHU tai KSHU, joka tarkoittaa tuhat kertaista – eli 1 kSHU = 1000 SHU.”
Kaupassa chilille on sekä sanallinen, että numerolla tulisuusasteikko. Ostin tänäänkin Varkauden Prismasta chiliä. Asteikko taitaa olla 0-10.
Tulisimmat olivat nyt pienikokoisia, joten ostin käyttötarkoitukseeni paremmin sopivia vähemmän tulisia, kun olivat suurempia ja hyvän näköisiä.
Myös Tabascosta on Scorpion-versio, mutta eiköhän miedommat ole yksinkertaisempia käyttää. On harmillista pilata ruoka tekemällä siitä liian tulista. Minä olen joskus syyllistynyt siihen. Ruoka ei ole enää herkullista, vaan sitten tosiaan pukkaa mm. hikeä syödessä.
Minusta Chili ja Valkosipuli sopivat hyvin yhteen. Samaan sapuskaan molempia. Sellainenkin risotto on varsin hyvää, jossa on suippopaprikaa, sipulia, chiliä, valkosipulia ja tietysti runsaasti hyvää nauta-viljapossujauhelihaa.
Chili ja valkosipuli seurustelevat keskenään oikein mainiosti, kunhan vaan molemmat ovat sopivissa määrin.
Itse tykkään voimakkaasti maustetuidta ruoista, mutta toisaalta myös yhtälailla hyvin miedoista, aidoista mauista, kuten kalat ja kasvikset.
Suola ja pippuri, niillä pääsee pitkälle, muuta ajoin tekee sitten mieli jotain, mikä potkaisee ihan kunnolla ja silloin tykkään kokeilla eri vahvuuksia chileistä, pippureita ja curry sekoitukset, savustettu paprika, eikä koskaan kannata unohtaa piparjuurta. Siinä on potkua, mutta se ei ole lämmitettäväksivaan päälle kevyesti raastettavaksi.