Yhdenvertaisuusvaltuutettu oli tutkinut Perussuomalaisten puolueohjelmaa etsiessään perusteluita syyttääkseen sisäministeri Mari Rantasta syrjimisestä kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa.
Aikansa puolueohjelmaa tutkittuaan yhdenvertaisuusvaltuutettu löysi islamofobiaa seuraavasta, maahanmuuttopolitiikkaa koskevan ohjelman osasta:
”Suomessakin monet kotouttamisen ongelmat liittyvät islamilaiseen kulttuurivaikutukseen. Peruslähtökohdiltaan islamilainen traditio on ristiriidassa suomalaisen kristillisen ja humanistisen perinnön kanssa. Suomeen muuttavilta muslimeilta täytyy edellyttää sulautumista valtavirtayhteiskuntaan, eikä niin, että Suomi alkaa islamisoitua. Suomessa ei pidä tehdä kompromisseja esimerkiksi naisten, lasten tai eläinten oikeuksissa suvaitsevaisuuden nimissä. Muslimien rinnakkaisyhteiskunnan muodostumista ehkäistään muun muassa siten, että oppilaitoksissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa lopetetaan erivapauksien myöntäminen muslimeille. Ei ole perusteltua, että muslimilapsille annetaan oikeus olla osallistumatta esimerkiksi musiikin tai liikunnan tunneille. Musliminaisten omilla uimahallivuoroilla Suomen julkinen valta taas antaa signaalin, että islamilaisissa maissa valtavirtana oleva sukupuoli-apartheid voi jatkua Suomessakin. Suomessa ei myöskään ole ollut tapana keskeyttää työpäivää rukoussessioiden takia. Suomen tulee liittyä niiden lukuisten länsieurooppalaisten sivistysvaltioiden joukkoon, jotka ovat täysin tai osittain kieltäneet kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käytön julkisilla paikoilla. Naisten ja tyttöjen ruumiillista koskemattomuutta ei voida loukata islamilaisiin kulttuuritraditioihin vetoamal- la. Islamisaatiota on Suomessa uskallettava päättäväisesti torjua länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen suojelemiseksi.”
(Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2023)
Islamofobiaa ?
Islamofobiaa ei ole olemassakaan. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue Suomessa, joka avoimesti ja selkeästi on Suomen nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puolella islamisaatiota vastaan. Muut puolueet ovat pääosin hiljaa tai vassareiden tavoin puolustavat islamisaatiota eivätkä oikeasti lainkaan tiedä mihin se aikaa myöten johtaa: Suomen tuhoon länsimaisena yhteiskuntana. On korkea aika ryhtyä ajattelemaan omilla aivoilla.
Alkaa vähitellen iskeä fobia, koska kansa ei näytä ymmärtävän, että mihin rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa!
Pidetään Suomi Suomalaisena, eikä päästetä ählämeitä tuhoamaan elämäämme!
Eräs imaami kertoi, että he eivät tarvitse aseita maailman valloitukseen, vaan he lisääntyvät ja levittäytyvät mm. länsimaihin ja äänestävät itsensä valtaan!
Laitavasemmisto ei ole haudannut unelmaansa kaataa kapitalismi länsimaihin muuttaneiden islamistien avulla. Miksi olisikaan? Vasemmistosta on tullut tällä uudella vuosisadalla laitavasemmisto, koska Sosiaalidemokraatit ovat palanneet juurilleen eli tavoittelemaan kommunistista diktatuuria vaikka aseellisen vallankumouksen voimin.
Vasemmiston Li Andersson on toistuvasti ilmoittanut, että kaikenlainen islamin arvostelu on rasismia.
Demarit tulevat että kötisee perässä.
Niin jos maassa maan tavalla ja liittyvät evlut-uskontoon.
Ei kukaan ole puhunut mitään ev.lut uskontoon liittymisestä, Suomessa on uskonnonvapaus.
Ns. yhdenmukaisuusvaltuutetun mielestä kristittyjen vainoaminen on vähemmän merkityksellistä, kuin kaikkien muiden.
Tämä ideologinen ahdasmielisyys on seikka, minkä perusteella ko. henkilö pitäisi potkia vitrasta samantien.
Sinänsä virkahenkilöllä pitäis ivaatimuksena olla sisälukutaito ja luetun ymmärryksen taito, mutta tältä henkilöltä taitavat molemmat puuttua.
Syyriassa tapetaan kristittyjä juuri nyt ihan urakalla, uutisoiko YLE, Hesari jne. ?
Olisikohan se uutinen, jos Suomessa lahdattaisiin islamisteja? 😮
Tuskin siihenkään kannataisi mustetta tuhlata, paitsi eräät saattaisivat!?
Jos minä sanon että minä olen tätä ja tätä mieltä ja te alatte olla minun mielipiteitä vastaan niin se on Markonvastaistafobiaa!
Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja.
https://www.suomenuutiset.fi/paivan-pointti-islamia-yo-kirjoituksiin-esittaneen-opetushallituksen-paajohtaja-on-vasemmistoliiton-
”Opetushallituksen työryhmän tuore islam-ehdotus herättää kovaa kritiikkiä – ja osin tyrmistystäkin. Opetushallituksen alaisuudessa toimivan katsomusaineiden kehittämisryhmän äskettäin julkistetussa loppuraportissa esitetään, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin.
Perussuomalaiset kansanedustajat ovat tyrmänneet esityksen tuoreeltaan.
– Suomalaisen koulutuksen ei pidä lähteä tukemaan islamisaatiota millään tasolla. Me olemme Suomessa, kansanedustaja Ari Koponen sanoo.
Opetushallituksen pääjohtajana toimii kasvatustieteen tohtori Minna Kelhä, jolla on vahva tausta poliittisessa vasemmistossa. Kelhä on vasemmistoliiton jäsen. Hän toimi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pääsihteerinä 2016-2019 ja eduskuntasihteerinä 2015-2016.
Ennen Opetushallituksen pääjohtajuutta Kelhä toimi Sanna Marinin hallituksessa opetusministerien Li Anderssonin ja Jussi Saramon valtiosihteerinä. Jo viime vuosikymmenen alussa Kelhä oli silloisen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustaja.
Ehdotus islamin aseman vahvistamisesta osana suomalaista koulutusjärjestelmää osuu samaan aikaan, kun Suvivirttä ei enää lauleta monissa kouluissa, vaikka pääkaupunkiseudulla jo tuetaan islamilaisen ramadan-juhlan viettoa.
Kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että islamin laajeneva vaikutus voi uhata yhteiskuntarauhaa ja lisätä rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä. Euroopassa on dokumentoitu tapauksia, joissa imaamit ovat kehottaneet muslimeja eristäytymään valtavirtayhteiskunnasta.
Forgotten Feminists -journalisti ja ihmisoikeusaktivisti Yasmine Mohammed kirjoittaa, miten läntiset vasemmistolaiset toimivat ääri-islamin hyödyllisinä idiootteina.
Poliittisen vasemmiston islam-sympatiat eivät ole uusia asia. Esimerkiksi Arhinmäki on käyttänyt tilaisuuksia toimia sijaisloukkaantujana. Vihreiden puoluelehti julisti jo vuonna 2009 islamin olevan ”hieno uskonto ja aatteellisesti lähellä pohjoismaista sosiaalidemokratiaa”.
SUOMEN UUTISET 6.3.2025.