Oletteko arvon blogistit panneet merkille saman kuin itsekkin olen, että nyt on käynnissä yhteiskunnassamme varsinainen kilpalaulanta siitä, että kuka ja ketkä sen suurimman ruikutuksen ja voivotuksen ilmoille ja eetteriin oksentaa hallituksen suuntaan saatesanoilla että, KUINKA TE KEHTAATTE.
Tällä hetkellä selvää ykkösruikuttajan titteliä pitää hallussaan maamme ns.kulttuuriväki, joita media tuo päivittäin julkisuuteen laulamaan samaa internationaaliaan oikeistohallituksen, eli ohranan saatanallisuudesta.
Enpähän ole vielä nähnyt enkä kuullut yhdenkään taiteilijaksi itseään nimittävän sanovan, että kyllä kultturiväenkin kuuluu talkoisiin osallistua muiden tavoin, eikä pitää alaansa minään pyhänä lehmänä jota ei saisi ”lypsää”.
Mutta jos tällainen taiteilija jostakin ilmaantuisi mediaan teeseineen, niin jos jokin on varmaa niin se, että hänet potkittaisiin ulos kaikista vasemmistolaisista pikkusormi ojossa viiniään lipittävistä taiteilijapiireistä, jotka punaisilla matoilla keimailevat ja jotka mitä moninaisimmissa kissanristijäis-Gaaloissaan jakavat pystejä toisilleen.
Kyllä se nyt vain niin on, että ne jotka suurimpaan ääneen kiljuvat kurjuuttaan, niin ne ovat juuri niitä ryhmiä, kuten nyt nämä ns kulttuuripiiritkin, jotka kuvittelevat demokratiamme vajoavan ”sinimustaan” yöhön, jos heidän ammattikuntansa koskemattomuuteen puututaan. Yhä vain lisää sirkushuveja pitäisi päättäjien rahoittaa, vaikka joskus saattaisi olla terveellistä näiden vasemmistolaisten kulttuuripiirienkin piipahtaa kuplansa ulkopuolella katsomassa, kuinka muuaalla aherretaan hiki hatussa veroa maksaen, jolla nämä vasemmistolaisten kulttuuripiirien ja ”elämäntapaintiaanien” harrastuksetkin maksetaan.
Kulttuuriväki kuvittelee oleansa muita parempia, muita tarpeellisempia ja oikeutettuja muiden kustantamaan harrastamiseen.
Politiikan ajaton itkuvirsi:
MIKSEI JOKU MUU TEE MITÄÄN?
Raha ei haise: Tutkija Anna Rajala sai Suomen Akatemialta 254 465 euroa paskan tutkimiseen
”Kun kokeilee tehdä tiedettä ”julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”, mutta
@SuomenAkatemia
vastaakin camp-henkisesti 300 000 €:n aktiviteettituella, oppii et aina kannattaa yrittää. Eikä € parempaakaan käyttöä ole.
hs.fi
Tiede | ”Ulosteen politiikkaa” tutkiva Anna Rajala sai jättimäisen rahoituksen tutkimukselleen…
Tutkija Anna Rajalan mielestä ulostamisesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti.” – Jari Sarasvuon Twiitti 9.5.2022.
————————————————————–
Rajalan hankekuvauksessa sanotaan muun muassa: ”Tutkimus keskittyy julkiseksi ja julkisesti tehtyyn ulosteeseen sekä sen herättämiin eettisiin, poliittisiin ja oikeudenmukaisuuskysymyksiin. Uloste on poliittista ja eettistä, koska se on kaikelle elämälle keskeistä ja ehdotonta..”
Lähteet: Twitter.
Helsingin Sanomat 8.5.2022 :”Ulosteen politiikkaa” tutkiva Anna Rajala sai jättimäisen rahoituksen tutkimukselleen Suomen Akatemialta:” Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan.”
Hankamäki blogi 8.10.2022 ”Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis”
Suomen Akatemia.
https://www.pirkanblogit.fi/2022/tuulijoki25kamp/raha-ei-haise-tutkija-anna-rajala-sai-suomen-akatemialta-254-465-euroa-paskan-tutkimiseen/
”Seitajärven naisten kauhu heinäkuussa 1944 toteutuu myös tämän päivän sodissa, näyttää Tommi Kinnunen
Kirja-arvio|Tommi Kinnunen kuvaa jälleen naisten kokemuksia sodassa, nyt pohjoisten partisaanihyökkäysten uhreina.” HS 11/24
Tommi Kinnusen romaani ”Kaarna” oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. Se oli jo paljon se, kun ottaa huomioon romaanin aiheen.
Vuonna 2012 Ohjaaja Timo Koivusalo ilmoitteli median kautta tekevänsä elokuvan partisaanien hyökkäyksestä Savukosken Seitajärven erämaakylään vuonna 1944. Hanke kuitenkin hiipui, tuskin tarvitsee kysyä miksi. Syy on 1343 km pitkä.
Katselen usein suomalaisia vanhoja filmejä ja samalla seuraien Wikipediasta näyttelijöiden henkilöhistoriaa.
Elinikänsä puolesta näyttelijät tuntuvat jakautuvan nuorena kuolleisiin, kuuskymppisinä kuolleisiin ja ysikymppisinä kuolleisiin.
Mikä lie nuorena kuolemisen yleisin syy? Onnettomuudetko vai perinnöllinen heikkous?
Kuuskymppisinä kuolevat epäterveellisesti eläneet ja hapokkaita maistelleet. Ysikymppisinä kuolevat ne, jotka ovat osanneet pitää itsestään huolta.