Nyt tulee jatkuvalla syötöllä mitä erilaisempia tutkimuksia nykyisen hallituksen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Eilenkö se nyt oli, kun eräs tutkimus kirjoitti kansalaisia eniten pelottavan ja huolestuttavan kansan kahtiajakautuminen/jakaminen ja taas kuinkas muuten, syyttävä sormi osoitti Orpon ja Purran suuntaan.
Mutta jos nyt minä saan sanoa ja miksi en saisi, niin suurin uhka, huoli ja pelko minulle ja varmasti valtaosalle kansalaisista on se, että vuonna 27 hallitusvastuuseen nousee edellisen sosialistihallituksen klooni arvoineen ja aatteineen. Tämä kyseinen tyttöviisikko oli se joka polkaisi ohjelmaansa vähän kuin natsisaksasta kopioituna kansalaisten erottelemisen hyviin ja pahoihin, eli jos et ole meidän puolellamme, niin olet meitä vastaan. Puuttui vaan enään että (kansallis)sosialistit olisivat neulottaneet vastustajilleen hihamerkit.
Nyt tämä tyttöviisikko on hajonnut kuka minnekkin, mutta kuten nyt nähdään, niin heidän perintönsä ja aatteensa elää ja roihuaa yhä voimakkaana oppositiossa ja odottaa vuotta 27, jatkaakseen siitä mihin Marin lopetti.
Oikeistohallitus on nyt pian kaksi vuotta tehnyt hartia voimin töitä kansan eheytymisen eteen ja vaikeitakin päätöksiä on jouduttu tekemään, ettei valvontakomissio Brysselistä tule tänne sanomaan että mistä se kana pissii.
Monasti minultakin ovat eräät kysyneet, että miten pitkä se poliittinen muisti oikeasti on kansalaisilla, niin tähän olen antanut vastauksen että se on melko tarkalleen yksi vuosi.
Sillä ei tarvittu kuin yksi vuosi siihen, että Marinin jättämä perintö olikin jo muuttunut mannaksi jota satoi taivaalta ja nyt sitten Orpon/Purran hallitus pakottaa kansalaiset tekemään työtä että mannaa olisi jaettavaksi kaikille, ei vain niille hyville ihmisille, jotka sateenkaari/samppanjasosialisteja kumartavat.
Uskomattomana itse pidän presidenttimme uudenvuoden puheessa sitä, että hän ”vaati” eduskuntaa yhteiseen konsensukseen taloudellisen tilanteemme saattamiseksi takaisin ”jengoilleen”.
Mitä helvettiä, ainaisten kompromissien ja konsensusten vuoksi tähän konkurssia hipovaan tilaanhan on ajauduttu, kun konsensuksen nimissä on oltu kakkua jakamassa kaikille omien kannattajien tyytyväisenä pitämiseksi, eli Suomeksi sanottuna on eletty kuin pellossa olettaen, että kyllä se velipoika velat kuittaa.
Nyt kun meillä on oikeistohallitus, tai eihän se sitä ole sanan varsinaisessa merkityksessä, koska Ruotsisosialistit päästettiin mukaan syömään kuormasta.
Paras hallitus olisi ollut kokoomus ja perussuomalaiset, silloin ei olisi tarvinnut välittää lillukanvarsista, kun olisi maata laitettu suokuokalla kuntoon, eikä odoteltu sosialistien tapaan vain vellikellon kilkatusta.
Siihen poliittiseen muistiin vielä palatakseni, niin vaaleissa kaikki, tai ei kaikki mutta enemmistö Suomalaisista kuitenkin vaati velkaantumisen pysäyttämistä ja asioiden priorisointia tärkeys järjestykseen. Nyt tämä vaatimus onkin jo unohdettu, kun syömävelka onkin taas muuttunut kansalaisten ajatuksissa investoinniksi tulevaan.
Kaikki varmasti tietävät Tiitisen listan, sillä suojellaan sosialisteja. Mutta nyt minä toivon että tehtäisiin sellainen kassakaappisopimus vuonna 27 kansan kahtiajaon estämiseksi kokoomuksen ja perussuomalaisten kesken, että nykyinen hallitus jatkaa sitä työtä jonka se on aloittanut, muuten Suomen hukka perii.
Vaikka nyt demarit olisikin suurin eduskuntapuolue vuonna 27, niin sillä ei vielä herran huonetta rakenneta, sillä pääsee vain oppositioon muistelemaan loistavaa menneisyyttään.
On aika heittää sellainen demokratiaa vääristävä ”herrasmiessopimus” historian romukoppaan, jossa pääministeri valittiin aina suurimmasta eduskuntaryhmästä ja näin sivuutettiin eduskunnan oikeisto vasemmisto voimasuhteet. Se on nähty mitä siitä on tullut, kun oikeistosuomessa kuskina istuu sosialisti, hyi helvetti.
Asia jota ei olisi tarvinnut tehdä oli lääkkeiden ALV een nosto se kun tahtoo mennä ihmisien terveyteen kokonaan sieltä pois vievinä asioina
Kun ennenkin oli asiat niin ettei kaikilla ollut varaa ostaa elin tärkeitä lääkkeitään nyt vielä vähemmän terv tepivaari
Kyllä tosiaan olisi voinut säästöä ottaa muualta kuin lääkkeistä.
Yksi jota perussuomalaiset esittivät, saamatta siihen tukea muilta puolueilta olisi ollut esim.200 miljoonan leikkaus Ylen budjettiin.
Samoin eduskunnan menoihin jokin säästö osuus Yle on ainoa joka toimii jos jokin kriisi Suomeen iskisi
Kaupallinen puoli ei siihen kykene mitenkään terv tepivaari
Tepi,- Ylen vuosibudjetti on noin 600 miljoonaa, niin olettaisin sieltä olevan otettavissa parisataa miljoonaa ilman, että se olisi vaarantanut yleisen joukkoviestinän asemaa.
Kun Ukrainan aseistamiseen ollaan laitettu jo n.3000 miljoonaa ja muu humanitäärinen apu päälle tänne sotaa paenneita, niin jotenkin tuntuu että nyt sotkeudutaan lillukanvarsiin muutaman kymmenen miljoonan tähden.
Tämä ei tarkoita että vastustaisin Ukrainan avustamista niin pitkään kuin se on tarpeen, mutta pitäisi nähdä mittakaavat.
Ainahan se on paha kun leikataan, mutta joskus on välttämätöntä suorittaa leikkaus, ettei vaan jouduta suomineitoo amputoimaan.