Jos nyt vähän muistellaan maamme poliittista historiaa ja otetaan tarkasteluun vuosi 73, jolloin säädettiin poikkeuslaki Urkin uudelleenvalinnan varmistamiseksi ilman vaaleja.
Nyt yli viisymmentä vuotta myöhemmin kyseistä tapahtumaa pidetään häpeätahrana Suomalaiselle kansanvallalle ja demokratialle.
Mutta vuonna 73 ns.vaaran vuosina se koettiin isänmaallisena tekona.
Niin tai näin, en tuomitse sen ajan päättäjiämme kun katsotaan seuraumuksia tänään, hyvin on meille käynyt kaikesta huolimatta, tai siitä johtuen.
Mutta sitten tähän päivään. Nyt maassamme eletään jälleen vaaran vuosia siltä osin, että nykyinen hallituksemme on vaarassa vaihtua seuraavien eduskuntavaalien jälkeen v.27 vasemmistolaiseen vaihtoehtoon.
Jos näin kävisi, niin sen myötä nykyisen hallituksemme työ hyvinvointivaltiomme pelastamiseksi valuisi hukkaan kuin vesi hanhen selästä, silloin ei oltaisi enään köyhiä sen paremmin kuin kipeitäkään, kun vasemmisto/kepu laittaisi haisemaan mottonaan että, ”rahaa on”.
Vasemmiston nouseminen kuskin paikalle v.27 olisi kuolinisku kansataloudellemme.
Minä olen luja kansanvallan puolustaja vaaleineen, mutta tulisikohan nyt vakavasti harkita vähän samantapaista poikkeuslakija kuin tehtiin Urkinkin kohdalla.
Nimitettäköön sitä nyt sitten vaikka kassakaappi sopimukseksi, jolla varmistettaisiin vuonna 27 nykyisen hallituksen jatko myös seuraavaksi nelivuotis periodiksi.
Kun on vaarassa isänmaa, niin silloin pitää tehdä poikkeustoimia isänmaan suojelemiseksi ja nyt tässä tilanteessa missä maamme on, niin isänmaata suojellaan parhaiten pitämällä vasemmisto oppositiossa myös v.27 jälkeen.
No voiko kansa siis äänestää väärin, kyllä se voi tässä tilanteessa missä Suomi nyt makaa, jos se avoimen valtakirjan vaaleissa antaa vasemmistolaisten hoteisiin seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Suomessa puhutaan jatkuvasti siitä, että meillä ei ole investointeja, mutta paras ja ensisijainen investointi maamme tulevaisuudelle on kannattaa nykyisen hallituksen ajamaa työn ja yrittämisen linjaa oleskeluyhteiskunnan sijaan.
Ja saldo tähän mennessä. Liki 70000 työtöntä. Huonoin työllisyystilanne koko Euroopassa. Ja ennätysmäärä konkursseja.. Ei paljon järki päätä pakota tällä hallituksella toilaiilessaan..
Paras isänmaan etu olisi jos se olisi kaikille.
Sitähän nyt hallitus tekee kaikesta vasemmisto/kepun vastustuksesta huolimatta.
Olisihan se nyt järjetöntä antaa vaaleissa avoin sekki vasemmistohallitukselle, koska juuri heidän ”perisyntiensä” ja holtittomuutensa vuoksi tässä kusessa ollaan.
Älyä omaavat ja tilannetajuiset ymmärtävät Urkin valintamenettelyn oikeaksi.
Silloin oli hirveä vääntö maamme EEC-sopimuksesta. Puolet demareista, kuten esimerkiksi Eki ja Tartsa olisivat halunneet, että olisimme liittyneet mieluummin SEV:Iin.
Vaalitaistelussa olisi syntynyt mahdoton kälätys, joka olisi herättänyt huomiota idässä ja lännessä. Seuraukset olisivat olleet arvaamattomat.
Olisi tullut mielenosoituksia ja lakkoja ja yleistä turpiinvetoa. Sekasorto olisi antanut mahdollisuuden gomujen vallankaappaukselle Neuvostoliiton tuella.
Presidentiksi olisi saatettu valita vaikka kommunisti.
Sorsa oli neuvokas ja sai vaalit järjestetyksi rauhanomaisesti. Kekkonen sai eduskunnasta luottamuksen talouspolitiikalleen. Ja Sorsa sai demarit järjestykseen.
Demarit tai keskusta olisi pitänyt saada mukaan hallitukseen. Etnonationalistipuolue RKP:sitä ei niin väliä.
Pitää ottaa huomioon, että PS on ollut arvoiltaan keskustalainen puolue alusta alkaen. Joka toinen on ollut kallellaan vasemmalle, joka toinen oikealle.
Näin siitä tuli maan suurin duunaripuolue ja merkittävä pienyrittäjäpuolue eli toisin sanoen leiväntekijöiden puolue.
Keskustalaisena puolueena olisi pitänyt luoda kuvaa siitä, että PS on keskustalainen puolue.
Vahinko, että Lipposenkin pääministeriksi luotsannut sosialidemokraattinen työmies Putkonen lähti eläkkeelle. Olisi vähän kouluttanut nuorempaa puolueväkeä.
Puheissaan Halla-aho on tuonut esiin Putkosenkin tuomaa ajattelua siitä, että työnantajat ja työntekijät ovat samassa veneessä, jonka pinnalla pysyminen on molemmille hyväksi. Ja pinnalla pysyminen edellyttää yhteistyötä.