Kaikki Euroopan sivistyskansat johtajineen ovat nyt kauhusta kankeana ja ihmettelevät, että miksi Trump tekee vihamielistä politiikkaa EU.n suuntaan.
Minä en sitä ihmettele ja neuvonkin näitä johtajia vilkaisemaan omaan peiliinsä josta syyllinen katselee heitä vastaan, eli sieltä se Jallu luuraa.
Kun on saanut seurata kuinka Eurooppa on suhtautunut johtajineen Trumpiin hänen ensimmäisellä kaudellaan ja myös koko Bidenin virkakauden ajan, puhumattakaan nyt uuden nelivuotiskauden aluksi, niin Hitlerit toistavat itseään kuten on Trumpia luonnehdittu Euroopassa.
Joten vittuilullakin on hintansa, sen joutuvat nyt Euroopan sivistysvaltioiden johtajat huomaamaan.
Minä ainakin tiesin että Trumpin valinta toiselle kaudelleen tulee osittamaan sen, että ensimmäisen kiven heittäjät löytävät vielä synnittömyytensä edestään ja näin onkin käymässä.
Ei tämä vaadi mitään sen syvempää analyysia ja pohdintaan Trmpin politiikasta Euroopan suuntaan ja kun minulla on taito päästä Trumpin päänsisään, niin täytyy kyllä sanoa, että kyllä vituilullekin pystytään hinta laskemaan ja kalliiksi se vielä tulee Euroopalle muodossa jos toisessa.
Minä asetan Trumpiin pidemmänkin aikavälin toiveita, sillä hartaasti odotan EU.n hajoavan fiskaaliunionin houreistaan ja palaavan itsenäisten valtioiden kauppaliitoksi jota se alunperin olikin. Yhdysvallat on maailman ainoa suurvalta kaikilla mittareilla mitattuna, niin olisihan se nyt ennen kuulumatonta, että ”herra” jättäisi rankaisematta ne, jotka hänen nimeään turhaan lausuu ( mustamaalaa )
Trumpilla on kiire sekoittaa maailmanjärjestys sillä hän tietää valtansa hupenevan mahdottomuuteen. Kyllä Hitlerkin sortui suuruuden hulluuteensa.
EU ei ole vieläkään herännyt ja Niinistökin ihmettelee. Niinistön hallintokaudella toki hukattiin puolueettomuus joka olisi ollut ehkä se viisain linja sillä pieni maa ei voi olla maailmanpoliisi?
Euroopassa halutaan edelleen tuijottaa kauas, jotta ei missään tapauksessa tarvitse nähdä lähelle.
Viimeisen parin viikon aikana olisi pitänyt jo ihan kaikkein kovimmankin EU-uskovaisen ymmärtää, että EU on hallintohimmeli, lausunto automaatti, puhuvia päitä ja merkityksettömiä julistuksia.
Ukrainalle luvattiin 40 miljardin tukipaketti, muutama päivä myöhemmin Ukrainan tukipaketti peruttiin Ranskan, Italian ja Espanjan vastustuksen vuoksi, mutta hei syytetään asiasta varmuuden vuoksi Unkaria niin ja tietenkin Trumppia.
EU julisti laittavansa 800 miljardia euroa Euroopan uudelleen aseistukseen, no ei laita. Todellisuudessa EU antoi jäsenmaille kuvan lainata rahaa 800 miljardia euroa talouskurisääntöjen ulkopuolelta.
Nyt Eurooppa odottaa, että USA ja Venäjä solmivat rauhan Ukrainassa, Venäjän ehdoin, EU:lta ei kysytä mitään ja miksi kysyttäisiin?
Venäjä on jatkanut hyökkäys sotaa Ukrainassa jo kolme vuotta, mitä EU on tehnyt?
Miksi me odotamme USA: n hallintoa kiinnostavan eurooppalaisen valtion asema, kun se ei kiinnosta edes EU: ta muuten kuin tyhjien julistuksen verran?
Aika selvästi näillä Euroopan mailla johtajineen ei suurin ongelma Trumpin johtamisessa olekkaan ulkopoliittisia, vaan he pelkäävät näiden Woken hautajaisten leviävän Amerikasta tänne Eurooppaankin.
Jos Trumpista jotain nyt sanoisi niin ymmärrän sen, miten hänen kaltaisella ihmisellä ajatusmaailma kulkee, vaikka en hänen ajatuksiaan aina tai oikeastaan hyvin harvoin ymmärrä.
Vaikka niitä yrittäisi katsoa amerikkalaisiin silmin niin mielestäni hän tekee valtavia virheitä kauppapolitiikassa vaikka tarkoitusperät ovat ymmärrettäviä, mutta ne eivät vaan toteudu valituilla keinoilla.
Kuten Mika edellä ja lisäksi ihmettelen EUn puuhastelua jonkun Eurooppalaisen ajokorttididektiivin kanssa?
Kaikki merkit on siitä että EU tulee tiivistymään, ei löyhentymään. Katsotaan osaavatko tiputtaa turhuuksia pois.
Ajokorttidirektiivi ei sen sijaan ole pöhkö, se voi säästää ihan relevantin määrän rahaa.
Suomen totuusmedia toistaa kuin papukaija vasemmistokanava CNN:n suoltamia epätotuuksia presidentti Trumpista. Vanhan vallan aivopesemät taputtelevat tässä samassa hengessä toisiaan selkään höpöttäen ”Ylen luotettavan tutkimuksen mukaan Yle on Suomen luetetuin media.”
Veit Lasse sanat suustani.
Olet mielikuvien taitaja. Lienet runoillut pöytälaatikkoon ja muuallekin.
Jos et ole, niin siitä vaan runoja rustaamahan!
Mulla oli työkaverina Raul Reiman. Kiljuttelimme Valkeakoskella Apia -ravintolassa lähellä tarunhohtoista Mokkapirttiä.
Mikäli muistan humalatilaltani, niin Reiman kertoi suurista haaveistaan iskelmärunoilijana. Taisin vähätellä hänen mahdollisuuksiaan. Joka tapauksessa muistikuvani mukaan hän poistui paikalta kiihtyneessä mielentilassa. Muutti siitä sitten kauemmaksi.
Radiosta tuli sitten parin vuoden päästä ”Puhtain purjein”. Se oli parhainta Reimannia. Olin varsin ilahtunut. Ehkäpä sanoituksia ainakin puoli tuhatta tuli.
Lehdistä sain lukea lähes 40 v. sitten, että lopulta kaivo kuivui ja mies masentui.
Nuorempi veljeni oli nopea riimittelijä vähän Reino Helismaan tapaan ja aihepiiriikin oli samansuuntainen. Hänet onnistuin masentamaan jo aiemmin, kai. Hän oli myös innokas kukkien kasvattaja. Lähemmäs 100 kasvia. Minulla oli kerran amaryllis pari vuotta. Sitten unohtui parvekkeelle. Sinne paleltui sekin.
Että tämmöistä tällä kertaa.
Yhdysvallat on vapaan maailman airut. Jotta ymmärtäisi minkälainen aatteellinen murros – vanha maailma vastaan uusi maailma- on meneillään, kannattaa kuunnella herkällä korvalla historioitsijan ja Amerikan tuntijan Markku Ruotsilan ja teologin ja dosentti Juha Ahvion kaltaisten henkilöiden ulostuloja.