Pian saan maistaa karhunlihaa

Tuttavani lupasi tuoda sitä pari pientä purkkia Kuhmoisesta sitten kun hänellä on asioita Lahessa.

Sanoi, että maistuu vahvemmin riistalle kuin useimmat muut metsän eläimet ja kuulemma sen verran tuhtia ravintoa että ei sitä kannata laittaa kuin vähän lautasen reunalle muun aterian yhteyteen.

No, odotan…

3 vastausta artikkeliin “Pian saan maistaa karhunlihaa”

  1. Karhun liha ei ole ihan jokapäiväistä syötävää, kannattaa syödä jonkun miedonmakuisen lisukkeen kanssa – esimerkiksi keitetyn perunan kera, että lihan maku maistuu.

    Poron liha on hyvää, mutta älyttömän kallista.

    Suomessa karhukanta kestäisi laajempaakin metsästystä.

    1. Sudenkin liha olisi syötävää. Kiinalaisilla olisi varmaan tarjota koiranlihareseptejä.
      1860 -luvulla oli nälkävuosia ymmärtääkseni tulivuorenpurkauksen seurauksena.

      Tällöin metsien riista käytettiin arvatenkin vähiin. Hirvikantakin taisi häipyä joiltakin seuduilta olemattomiin. Pienjyrsijätkin varmaan kelpasivat.

      Susiltakin loppui ruoka, Oli pakko ruveta ihmisten kimppuun.

      En tiedä, miltä ajalta on seuraava sanonta Sahalahdelta, esi-vanhempieni mailta. (Äitini sukujuuret olivat Sahalahdella, Pälkäneellä, Luopioisissa ja Kuhmalahdella. Isäni suku Etelä-Pohjanmaalta)

      No, Sahalahlella mies oli mies lähdössä metsälle näin sanoen; ”Kohta saalaan syömistä. Otetaan sulenlihhaakin, jos vaan saalaan.”

      Esimerkiksi Kangasalla oli nälänhätä suurempi kuin ilempänä, Sahalahlella ja Kuhmalahlella. Kuhmalahti kuului silloin vielä osana Kangasalaan ja osana Sahalahteen. Nyt molemmat kuuluvat kokonaan Kangasalan kaupunkiin.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *