Marttojen taannoinen linjaus kasvisruoan tarjoilusta herätti kansan jatkamaan tuttua tappelua. Media on pitkälti puolensa valinnut ja tyytyy haukkumaan päätöksestä suuttuneita. Koko lihakeskustelu on malliesimerkki rimanalituksesta, jossa media käsittelee asiaa populistisesti, historiattomasti ja ääripäihin keskittyen.
Jo ennen muinaisia kreikkalaisia
Tutkimus on osoittanut kasvisruoasta sekaruokavalioon siirtymisen olleen merkittävä tekijä ihmisen evoluution kehittymisessä miljoonia vuosia sitten. Seuraava muutos tapahtui toiseen suuntaan noin 10 000 vuotta sitten, kun maanviljelys työnsi metsästäjä-keräilykulttuurin laajalti sivuun. Jälkimmäisestä muutoksesta puhutaan myös kriittisesti evoluution kannalta: yksipuolinen viljelty ruoka ei ole parasta mahdollista syötävää ihmiselle.
Suomen kirjoitettu historia ei ole aivan yhtä vanhaa, mutta keskiajan eri vaiheilta löytyy paljonkin tietoa ihmisten ruokailusta. Ohra ja ruis olivat tärkeimmät ravinnon lähteet. Liha oli mukana, mutta sen osuus ruokavaliosta oli pääosalla kansalaisista pientä. Varakkaiden lautasilta lihaa löytyi huomattavasti enemmän. Uskonto vaikutti myös paljon, sillä sen määräämien paastojen aikana kaikki eläinperäinen ruoka oli kiellettyä.
Tiedustelin myös viime vuosisadan alkupuoliskon ravinnosta aikanaan Vakka-Suomessa vaikuttaneiden sukulaisten historiasta. Yhdellä sanalla sanoen ruoka oli peruna. Peruna sekä sipuli olivat se, millä pelloilla tehtiin pitkää päivää. Myös velliä sai usein syödäkseen. Liha kuului ruokavalioon, mutta sitä käytettiin säästeliäästi. Peruna oli yksinkertaisesti erinomaista polttoainetta työhön, jossa tarvittiin paljon energiaa.
Keskustelun valtaa huuhaa
Ruokakeskustelussa on paljon tunteita, vaan myös paljon aivan ehtaa huuhaata, monelta puolen kenttää. Käyn nyt pahimpia läpi lyhyesti. Ei, ennen vanhaan ei syöty lihaa koko ajan. Ei, lihan poistaminen lautaselta ei automaattisesti tee ihmisestä terveempää – lihan laadulla tosin on paljon väliä. Ei, kasvisruokapäivät eivät ole 2000-luvun villitys, vaan osa kouluruokailua niin kauan kun kouluruokailua on ollut. Ei, emme voi jatkaa lihan syöntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kulutuksen on välttämätöntä laskea – mutta ei nollaan. Ja ei, kasvisruoan syömiseen ei Suomessa tiettävästi pakoteta yhtään ketään, ei osana poliittista salaliittoa eikä muutenkaan.
Media poimii hanakasti mielipiteitä ja poliittisia iskulauseita mitä suurimmiksi totuuksiksi. Sitten seuraavana päivänä tulee väite, joka on täysin päinvastainen, tarjottuna aivan yhtä suureellisesti ja vailla pienintäkään kritiikkiä. Median vastuuta terveiden elämäntapojen ylläpitämisessä voi ja sopii kritisoida, vaan on toinenkin kysymys: mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee ruokakeskustelussa? Eikö meidän pitänyt olla mitä erinomaisen mediakriittisiä ihmisiä, kykeneviä luetun ymmärtämiseen? Hyvät ihmiset, lukekaa mielipiteet mielipiteinä. Kaikista ei ole pakko suuttua.
Toki voi katsoa myös juttujen juurille. Marttaliiton tempausta ei moitittu järjestön parissa lähellekään niin paljoa kuin tiedotuksen tyyliä. Jokusen vuoden takaa muistuu mieleen poliittinen kampanjointi kasvisruoan puolesta, jonka ytimeen otettiin maaseudulla asuvien ihmisten herjaaminen. Lähes yhtenään nousee esiin jokin pienempi järjestö tai toimija, joka sitoo ruokavalion muutokseen aimo pinon ehdottomuuksia sekä vielä toisen mokoman äärimielisiä poliittisia julistuksia. Ei ole minkään asteen ihme, että vastareaktio on vihainen.
Tähänkin ongelmaan on saatavilla ruokatekninen vinkki: jos luet jotain mediasta, joka kovasti suututtaa, älä syöksy someen huutamaan asiasta. Syö ensin pari porkkanaa ja rauhoita mieltäsi.
Kohti kasvisruokaa
Minä olen lisännyt kasvisruokaa omassa ruokavaliossani. En ole aivan varma miksi, se on vain vähitellen hiipinyt osaksi arkea. Siinä ei ole mitään erityisen aatteellista tai absoluuttista. Osasyyksi mainitsen äärimmäisen tuomittavan kansallismielisyyden, sillä minua kiehtovat kotimaiset kasvikset ja tykkään niitä itsekin viljellä mökillä. Osasyy on tarjonnan lisääntyminen. Uusia ruokia on mukava kokeilla ja joskus ne yllättävät. Makuasioista pitää toki kiistellä, vaan esimerkiksi minun suosikkihampurilaiseni pihvi on nykyään tehty kotimaisista palkokasveista. Juusto siinä on sen sijaan perinteistä maitopohjaista.
Kun käyn kaupassa, jätän punaisen lihan ostamatta itselleni tarpeettomana, mutta en kieltäydy kun sitä tarjotaan. Jos muu perheenjäsen sitä sen sijaan toivoo kotiin, tietenkin hänelle sitä ostan. Oikeastaan missään kohtaa minun ruoan ostaminen tai syöminen ei herätä itsessäni suuria tunteita, poliittisia vivahteita, vallankumouksen aaltoja tai jykeviä julistuksia. Kuitenkin löydän nämä joka ikisestä Ylen ruoka-artikkelista tai -keskustelusta. Minkä ihmeen takia?
On päivänselvää, että liharuokaankin pätee persujen motto: jotain rajaa. Syömme muutoinkin aivan liikaa. Meidän on tarkistettava ruokavaliotamme hieman, kuten olemme tarkistaneet sitä vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella lukuisia kertoja. Siinä ei tarvitse olla mitään poliittista, mutta valitettavasti siitä on tehty poliittista, aivan turhaan. Mediatalolle on tärkeämpää saada kansa raivostumaan klikkiotsikoista kuin jakaa järkeviä ajatuksia ja tutkittua tietoa.
Jotain rajaa pitäisi olla myös törsäyksessä. Ei ole mitään maagista valtiota tai EU:ta joka tukee lihatuotantoa. Ei se tuki ole ilmaista. Maksajia olemme sinä ja minä. Byrokraatit vain ottavat meiltä euron ja antavat siitä kymmenen senttiä maanviljelijälle. Minusta tuo on paitsi kestämätöntä, myös sietämätöntä. Ei tämä järjestelmä takaa meille edullista ruokaa, päinvastoin. Vaikka miten lihavaksi kasvatat byrokraatin, se ei kadunmiehen nälkään auta yhtään. Mitä nopeammin lähdemme ajamaan muutosta, sitä varmemmin voimme tehdä sen maaseudun elinkeinoja puolustaen ja muutoksessa avustaen. Se ei tarkoita lihantuotannon alasajoa, se tarkoittaa maaseudun kehittymistä. Siinä muutoksessa ainoa häviäjä on lihava byrokraatti.
Hyvä ruoka, parempi mieli
Olemme oppineet elämään maailmassa, missä emme lähde sisällissotaan vaikka jotkut haluavat tai eivät halua ananasta pizzaan. Miksi hitossa emme voisi elää maailmassa, jossa jotkut harjoittavat erilaista ruokavaliota? Miksi emme voisi olla toisten suosikkiruoista uteliaita?
Ruokakeskustelu olisi niin paljon hyödyllisempää, kun puisimme faktoja fiilisten sijaan. Maailma muuttuu, se on varmaa. Tiede kehittyy myös hurjaa vauhtia ja ymmärrämme enemmän ruoasta, ravinnosta ja pitkän, terveen iän salaisuuksista. Niin ikään ymmärrämme planeettamme kantokyvyn rajoitteista. Me suomalaiset jos ketkä ymmärrämme luonnon päälle. Sillä ymmärryksellä olemme vuosikymmenten ajan vähentäneet saastuttamista ja lisänneet luonnonsuojelua. Tietenkin tuo kaikki heijastuu myös lautasella.
On meistä jokaisesta kiinni miten muutosta käsittelemme. Voimme tapella. Voimme raivostua. Voimme huutaa. Voimme levittää valheita. Voimme vaatia mahdottomia ja toki voimme haukkua Helsingin herrat. Voimme ajaa muutoksia vihalla, voimalla ja hallitsemattomasti, johtaen maaseudun näivettymiseen.
Voimme myös ottaa lantun kauniiseen käteen ja muistaa kliseisen mainoslauseen: hyvä ruoka, parempi mieli. Voimme syödä hyvää, laadukasta, terveellistä kotimaista ruokaa huomennakin. Se voi olla perinteisiä reseptejä tai jotain aivan uutta. Se voi sisältää joskus lihaa tai olla sisältämättä. Eikö lopulta tärkeintä ole, että meillä ylipäänsä on ruokaa, ja toissijaisesti että se on mauakasta ja ravitsevaa? Eikö näissä yksistään ole jo tarpeeksi syytä iloon ja arvostukseen?
Se, että ruoka lautasella kehittyy on vanha juttu. Vain se, että tappelemme siitä klikkiotsikoiden ja somen äärellä tässä mittakaavassa on uutta. Muistakaamme, että moni tapahtuneista muutoksista lautasella on tehnyt meille paljon hyvää. Kenties tälläkin kertaa voittajia olemme me kaikki.
